Leena Lehtolaisen kymmenes Maria Kallio-dekkari oli tahmea lukuelämys. Mie en millään jaksa ymmärtää miksi ihmeessä jokainen kahvikupillinen, mustarouskumakaroonilaatikko ja sienipiirakka pitää erikseen esitellä, Ja kertoa, onko tukka auki vai kiinni ja mitä rytkyjä kelläkin on millonkin päällä. Sekä kertoa mitä kakarat on tänään puuhannu ja piirrelly. Jos tämä epäolennainen olisi karsittu pois teos olisi mahtunut sataa pienempään sivumäärään ja ollut näppivoimille parahultainen, kuten jo Lauri Viita tiesi.
Olihan siinä juoni ja tarina, toisin kuin nykytanssissa. Samalla selviää Ursulankin salaisuus, joka lie vaivannut Lehtolaisfaneja jo sukupolven. Viimeiset 50 sivua oli tiivistä ja toiminnallista tarinaa, ja valvottivat yli iltauutisten. Sitä ei usein tapahdu.
Jokatapauksessa tämä jää viimeiseksi lukemakseni Lehtolaiseksi, niin sieniin ja vihreään teehen kyllästynyt olen. Kiitos ja hyvästi.
Olihan siinä juoni ja tarina, toisin kuin nykytanssissa. Samalla selviää Ursulankin salaisuus, joka lie vaivannut Lehtolaisfaneja jo sukupolven. Viimeiset 50 sivua oli tiivistä ja toiminnallista tarinaa, ja valvottivat yli iltauutisten. Sitä ei usein tapahdu.
Jokatapauksessa tämä jää viimeiseksi lukemakseni Lehtolaiseksi, niin sieniin ja vihreään teehen kyllästynyt olen. Kiitos ja hyvästi.
Vastaukset 4
Vanhimmat
että viimoinen Lehtolaisen kirja tuo mainitsemasi, lukaisin kuitenkin eilen uusimpansa. Nyt voin sanoa että jatkossa en enää kys.kirjailijan kirjoja lue.
Makuasioita toki, mutta......
just hänen uusimpansa. Liian erilainen ja jotenkin meno siinä ei ole selkeetä. Aiemmat luin niin etten olisi halunnut keskeyttää, mutta tää jotenkin takkuilee.
Luin Lehtolaisen Henkivartijan loppuun. Kyllä täytyy perua nuo "erilainen alku" kommentit. Kunnioitettavaa on se, että uudistuu, kokeilee ja vaihtaa kirjoitustyyliä, mutta lopputulos saa suorastaan ärtyneeksi. Dekkarit ja harlekiinit pitäisi kuitenkin kirjoittaa erikseen. Mitä tämä kirja pitää ja kirjailija on ajatellut kohde- tai lukijaryhmänä? Naisen sukuelimistä alkaa ja niihin päättyy. Väliin on haaroväliä ja glockia aivan kyllästymiseen asti. En tiedä, jotenkin jopa tuntuu, että kirjailija halveksii lukijakuntaansa tällä hörhellyksellä. Tosin on aina ja liiankin helppo arvostella lopputulosta, mutta höpöksi luokittelen.
Älähän ny Raappavaara liian hätäiseen. Aloitin Henkivartijan ja siellä on jo alussa mukana hymyilyttävää itseironiaa ja satiiria. Ensiksikin Lehtolainen toteaa uusimman ensilehdillä, että "ruoka on poliittista". Mitä siitä pitäisi päätellä :)?
Toiseksi itsellle naisena siellä oli hymyilyttävän hätkähdyttäviä kielikuvia heti alussa. Niinkuin "kylmä kouraisi kierukkaan asti." Se on ihan umpiterveellinen kielikuva monelle ja jos vielä jos käännöstä ajattelee :). Katsotaanpa mitä tästä tulee...
Nyt on juotu vasta venäläistä votkaa ja rommia.