Minua on kiusattu koulussa, kuten valitettavasti niin montaa muutakin täällä. Oma ahdinkoni sijoittui yläasteelle ja lukiovuosiin. Olen käynyt läpi tätä ajanjaksoa paljon elämäni aikana. Joutunut vastaamaan kysymyksiin, miksi kaikki on vaikeampaa minulle, miksi minua masentaa ja väsyttää, miksi en kerta kaikkiaan usko itseeni ja miksi uneni joka yö muistuttavat hylätyksi tulemisesta.
Minulla meni vuosia, että jouduin kamppailemaan pelkästään selviämisen kanssa. Että en oikeasti tee sitä viimeistä tekoa ja hyppää junan alle tai katolta. Olin eksyksissä itseni kanssa, enkä oikein tiennyt, mitä haluan. Keskiluokkainen elämäntyyli tuntui kaukaiselta ja mahdottomalta. Kouluaikoina ja vuosia sen jälkeen kuvittelin olevani tyhmä ja ruma. Nykyään en enää näe asiaa niin. Jossakin vaiheessa sain sen verran elämänsyrjästä kiinni, että pääsin opiskelemaan haluaamalleni alalle. Tällä hetkellä olen todella tasapainoinen elämäni kanssa ja ensimmäistä kertaa onnellinen sitten lapsuuden vuosieni. Oikeastaan kunnollinen toipuminen alkoi vasta siitä kun en enää etsinyt syytä itsestäni vaan ihan ulkopuolelta. Minä olen ihan normaalikokoinen (olin hoikka yläasteella, mutta lihavaksi silti haukuttiin), normaalinnäköinen, ihan fiksu jne. Olen myös kiltti luonteeltani, mutta en sen kiltimpi kuin moni niistä, joita ei kiusattu. Minä luulen, että omalla kohdallani se oli vain sattumaa. Ehkä minusta paistoi jotain sellaista, joka ärsytti niitä pahimpia kiusaajiani, toisin sanoen onnellinen lapsuus.
Minä en ole katkera enää kiusaajilleni. Osa todennäköisesti kiusasi, koska pelkäsi, että joutuisi itse kiusatuksi. Jotkut heistä, jotka kiusasivat ns. pääkiusaajan kanssa minua, todennäköisesti pelkäsivät häntä enemmän kuin minä koskaan osasin pelätä. Ja niitä muutamaa pahinta kiusaajaani pidän oikeasti pahoina ihmisinä. Minkä nimityksen (sosiopaatti, narsisti) he nyt sitten aikuisina saisivatkaan. Luulen, että joskus oli helpompaa pohtia, että tämä on minun vikani. Minä olen huono ihminen, siksi minua kiusataan. Vaikeampaa on myöntää, että maailmassa on oikeasti todella ilkeitä ja pahoja ihmisiä, jotka eivät siitä muutu ja jotka kerta toisensa jälkeen saavat ihmisiä pauloihinsa ja kiusaamaan muita. Olisi helpompaa ajatella, että kun olisin vain erilaisempi, nuo eivät enää kiusaisi, mutta eihän se niin mene.
Olen silti sitä mieltä, että työmarkkinoilla ja muutenkin yhteiskunnassa asia pitäisi ottaa paremmin haltuun. Minulla meni vuosia, että pääsin jotenkin tämän asian yli ja se tarkoittaa ansioluettelossa hukattuja vuosia työttömyyden, väärien oppilaitosten jne. takia. Koulukiusatuissa on paljon fiksuja ihmisiä, mutta se kaikki pitäisi osoittaa heille ja antaa mahdollisuus pehmeään alkuun. Ei sillä, että heitetään tuonne haiden syötäväksi ja haukutaan kun mistään ei tule mitään (ei se epävarmuus ja sosiaaliset pelot niin lähde) ja sitten voikin jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle kun ei psyyke kestä trauman uusiutumista. Joskus sitä miettii, että Arkadianmäellekin taitaa pesiytyä enemmän lahjattomia koulukiusaajia kuin lahjakkaita koulukiusattuja.
Minulle kävi hyvin, mutta kaikille kiusatuille ei. Kiusatut maksavat hirveän suuren summan siitä, että heitä on kiusattu. Se on väärin.
Tulipahan taas tekstiä :)
Minulla meni vuosia, että jouduin kamppailemaan pelkästään selviämisen kanssa. Että en oikeasti tee sitä viimeistä tekoa ja hyppää junan alle tai katolta. Olin eksyksissä itseni kanssa, enkä oikein tiennyt, mitä haluan. Keskiluokkainen elämäntyyli tuntui kaukaiselta ja mahdottomalta. Kouluaikoina ja vuosia sen jälkeen kuvittelin olevani tyhmä ja ruma. Nykyään en enää näe asiaa niin. Jossakin vaiheessa sain sen verran elämänsyrjästä kiinni, että pääsin opiskelemaan haluaamalleni alalle. Tällä hetkellä olen todella tasapainoinen elämäni kanssa ja ensimmäistä kertaa onnellinen sitten lapsuuden vuosieni. Oikeastaan kunnollinen toipuminen alkoi vasta siitä kun en enää etsinyt syytä itsestäni vaan ihan ulkopuolelta. Minä olen ihan normaalikokoinen (olin hoikka yläasteella, mutta lihavaksi silti haukuttiin), normaalinnäköinen, ihan fiksu jne. Olen myös kiltti luonteeltani, mutta en sen kiltimpi kuin moni niistä, joita ei kiusattu. Minä luulen, että omalla kohdallani se oli vain sattumaa. Ehkä minusta paistoi jotain sellaista, joka ärsytti niitä pahimpia kiusaajiani, toisin sanoen onnellinen lapsuus.
Minä en ole katkera enää kiusaajilleni. Osa todennäköisesti kiusasi, koska pelkäsi, että joutuisi itse kiusatuksi. Jotkut heistä, jotka kiusasivat ns. pääkiusaajan kanssa minua, todennäköisesti pelkäsivät häntä enemmän kuin minä koskaan osasin pelätä. Ja niitä muutamaa pahinta kiusaajaani pidän oikeasti pahoina ihmisinä. Minkä nimityksen (sosiopaatti, narsisti) he nyt sitten aikuisina saisivatkaan. Luulen, että joskus oli helpompaa pohtia, että tämä on minun vikani. Minä olen huono ihminen, siksi minua kiusataan. Vaikeampaa on myöntää, että maailmassa on oikeasti todella ilkeitä ja pahoja ihmisiä, jotka eivät siitä muutu ja jotka kerta toisensa jälkeen saavat ihmisiä pauloihinsa ja kiusaamaan muita. Olisi helpompaa ajatella, että kun olisin vain erilaisempi, nuo eivät enää kiusaisi, mutta eihän se niin mene.
Olen silti sitä mieltä, että työmarkkinoilla ja muutenkin yhteiskunnassa asia pitäisi ottaa paremmin haltuun. Minulla meni vuosia, että pääsin jotenkin tämän asian yli ja se tarkoittaa ansioluettelossa hukattuja vuosia työttömyyden, väärien oppilaitosten jne. takia. Koulukiusatuissa on paljon fiksuja ihmisiä, mutta se kaikki pitäisi osoittaa heille ja antaa mahdollisuus pehmeään alkuun. Ei sillä, että heitetään tuonne haiden syötäväksi ja haukutaan kun mistään ei tule mitään (ei se epävarmuus ja sosiaaliset pelot niin lähde) ja sitten voikin jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle kun ei psyyke kestä trauman uusiutumista. Joskus sitä miettii, että Arkadianmäellekin taitaa pesiytyä enemmän lahjattomia koulukiusaajia kuin lahjakkaita koulukiusattuja.
Minulle kävi hyvin, mutta kaikille kiusatuille ei. Kiusatut maksavat hirveän suuren summan siitä, että heitä on kiusattu. Se on väärin.
Tulipahan taas tekstiä :)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.