Inhoan sitä kun yritän töissä heittää jonkun small talk -lauseen, niin toisen ilme muuttuu otsaa kurtistavaksi "mitähän se nyt sanoi"-ilmeeksi naurahduksen ja rennon vastauksen sijaan. Myös sitä, kun sanon/kysyn jotain, niin vastaukseksi saan "mitä toi friikki kyselee" ilmeen pitkällä tauolla, "häh..?!"-huudahduksella ja ärtyisällä ilmeellä.
Tuntuu että tämä johtuu 1.epäonnistuneesta äänenpainostani ja sen hiljaisesta/säröilevästä äänestä (vaikea sanoa asioita normaalilla hyvänkuuloisella ja vakaalla äänellä) ja 2.etten osaa ilmaista asioita siltä seisomalta järkevimmällä, selkeimmällä ja yksinkertaisimmalla tavalla, vaan kömpelösti ja vääristä sanoista koostuvalla tyylillä (jos ajan voisi pysäyttää niin ehtisin tarpeeksi miettiä miten asiat ilmaista nopeasti hyvin ja ymmärrettävästi).
Inhoan myös sitä kun en pysy keskustelussa mukana, en tajua, en keksi sanottavaa.
Minua taidetaan joko sääliä tai vihata tämän takia. Joku katsoo kieroon kun en puhu ja vaikutan jurolta ja kömpelöltä, joku säälii ja auttaa jatkuvasti ja koskettelee olkapäähän että "kyllä se siittä luonnistuu ajan mittaan".
Huoh, koko elämä on yhtä tsemppaamista ja yrittämistä muuttaa itseään...
Tuntuu että tämä johtuu 1.epäonnistuneesta äänenpainostani ja sen hiljaisesta/säröilevästä äänestä (vaikea sanoa asioita normaalilla hyvänkuuloisella ja vakaalla äänellä) ja 2.etten osaa ilmaista asioita siltä seisomalta järkevimmällä, selkeimmällä ja yksinkertaisimmalla tavalla, vaan kömpelösti ja vääristä sanoista koostuvalla tyylillä (jos ajan voisi pysäyttää niin ehtisin tarpeeksi miettiä miten asiat ilmaista nopeasti hyvin ja ymmärrettävästi).
Inhoan myös sitä kun en pysy keskustelussa mukana, en tajua, en keksi sanottavaa.
Minua taidetaan joko sääliä tai vihata tämän takia. Joku katsoo kieroon kun en puhu ja vaikutan jurolta ja kömpelöltä, joku säälii ja auttaa jatkuvasti ja koskettelee olkapäähän että "kyllä se siittä luonnistuu ajan mittaan".
Huoh, koko elämä on yhtä tsemppaamista ja yrittämistä muuttaa itseään...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei sinun tarvitse itseäsi yrittää muuttaa, aivan turhaan sitä edes mietit.
Olet sellainen, kuin olet-ehkä kuitenkin liian kriittinen itseäsi kohtaan.
Kun niitä omia sanomisia ja tekemisiä oikein hirveästi alkaa pohtimaan ja ennakoimaan, sitä tietysti menee entistä enemmän "menee solmuun". Olet hyvä sellaisena, kun olet. Piste. Ota rennosti.
Kuuntelijaa saattaa ärsyttää, jos puhut niin hiljaa ja epäselvästi, että aina joutuu arpomaan, mitä yrität sanoa. Välttämättä kyse ei ole siitä, ettei kuuntelija tykkäisi susta henkilönä noin muuten.
Harjoittele vaikka kotona aluksi. Puhu vaikka seinille. Keksi joku tilanne tai asia, jossa sun pitää saada sanottua selkeästi jotain yhdellä lauseella ja sano sitten se lause. Jotain esiintymiskurssia voisit harkita kans.
Jos pystyy asialliset asiat artikuloimaan selvästi, voi siitä tulla vähän lisää itseluottamusta noihin pikkupuheisiinkin, että edes välillä voi jotain ihan läppääkin heittää. Ainakin mulla itsellä on tällaista kokemusta.
Muuten arvostan ihmistä, joka uskaltaa olla hiljaa, jos ei oo mitään sanottavaa sillä hetkellä. Maailman tyhmin ja vittumaisin kommentti jossain tiukassa sosiaalisessa tilanteessa on käskevään sävyyn heitetty "miks sä oot niin hiljaa"? Oon itse joskus joutunut kyssärin kohteeksi, ja sitten paniikissa yrittänyt jotain tekosmailia vetää naamalle ja keksiä väkisin jotain sanottavaa. Ei yleensä ikinä mitään fiksua irtoa pakkotilanteessa. Nykyään mä sanon vaan ihan rauhassa, että enpä keksi just nyt mitään sanottavaa. Idioottikyselijä saattaa mennä vähän hämilleen...