koulukiusaus - ujo

Viime perjantaina alkoi koulu, enkä ole nyt kolmeen päivään mennyt kouluun koska pelkään mitä muut ajattelevat minusta...

Tässä siis lyhyesti:

Koulukiusaus alkoi ala-asteella ja jatkui yläasteen loppupuolelle. Eli melkein koko peruskoulun.
Ala-asteella se johtui enimmäkseen siitä, että toinen vanhemmistani ei ole suomalainen.
Se sitten jatkui yläastelle asti, mutta siellä enemmän alkoi tulemaan ulkonäkö huuteluja. Luokallani olevat tytöt tulivat aina kasvotusten haukkumaan minua siitä että eivät pitäneet vaatteistani, hiuksistani tai mistä milloinkin. Olin jo silloin hyvin haavoittuvainen ja ujo ala-asteen kiusauksista.
Luokan pojat sitten haukkuivat samalla tavalla. Usein sain kuulla vartalostani ja siitä ettei minulla ei ole mitään annettavaa. Sain myös edelleen kuulla rasistisia kommentteja, ja kerran tunnillakin eräs poika huusi minulle kommentin ja juoksin itkien pois luokkahuoneesta.
Myös siitäkin sain kuulla että en juo alkoholia, en polta, en käy bileissä. Siinä oli joidenkin mielestä jotain "noloa" jos ei näin tehnyt.

Ysi luokalla kiusaaminen kuitenkin loppui melkein kokonaan sillä veljeni näki minut itkemässä. Hän puuttui asiaan ja kertoi myös rehtorille. Tytöt kuitenkin edelleen puhuivat minusta, mutta ei niin näkyvästi.

Olen edelleen erittäin epävarma itsestäni. Jollakin tapaa häpeän vartaloani ja itseäni. En tiedä miten saan sen loppumaan.
Mietin liikaa mitä muut ajattelevat ja tuntuu että koko ajan joku puhuu jotain pahaa minusta.


Haluaisin muuttua, mutta en tiedä miten. Kiinnostaisi hirveästi aloittaa tanssiminen, mutta en saa ikinä raahattua itseäni tunnille koska pelkään että joku nauraa minulle tai katsoo jotenkin sellaisellä 'ilmeellä' minua.

Onko jotain vinkkejä miten saisi unohtamaan mitä muut sanoivat ja uskaltaa aloittaa harrastus ja jatkaa opiskelua?
2646
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

entinen koulukiusattu.Ekasta luokasta asti koko kouluhistoriani ajan olen ollut koulukiusattu. Kiusaaminen on ollut fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista eli tönimistä, haukkumista ja ryhmän ulkopuolelle jättämistä. Yleensä ryhmätyöt tein yksin ja sain niistä kiitettäviä kun taas ryhmissä toimineet saivat heikompia arvosanoja. Sitten he olivat katkeria, kun eivät olleet ottaneet minua ryhmäänsä. Nykyään olen kolmikymppisenä alalla töissä, jossa vaaditaan ihmissuhdetaitoja. Työkaverit ovat kateellisia minulle, kun tulen toimeen ns. hankalien asiakkaiden kanssa. On koulukiusaaminen jättänyt omat jälkensä minuunkin. Nykyään luottaminen vieraisiin ihmisiin vie aikansa . Vinkki sinulle: Ole oma itsesi ja mitä sitten aloitatkin opiskelun, harrastuksen tms. teet sen itsesi vuoksi! En tiedä pystytkö unohtamaan kiusaamistasi; minä en ,mutta anteeksi olen mielessäni anatanut.

Äänestä

Hei!
Viestisi kosketti minua syvästi. Tuntui niin pahalta lukea kokemuksistasi. Ymmärrän sinua täysin ja voin sanoa myös täydestä sydämmestäni, että tiedän miltä sinusta tuntuu sillä olen myös itse ollut koulukiusattu koko yläasteen ajan! Sitä häpeän määrää ei voi eikä pysty käsittämään mitä se on ja sitä ahdistuksen ja pahanolon suuruutta kun sunnuntaipäivä koittaa ja tietää, että maanantaina pitäisi kouluun mennä.

Tiedän tuon ulkonäköjutun. Se KOSKEE !!!!!!! Olin entuudestaan jo alipainonen ja vielä alipainoisena sairastuin syömishäiriöön. En pystynyt menemään uimaan, enkä kesäisin käyttämään kevyitä vaatteita kuten shortseja tai hameita -minullahan oli rumat jalat -eikä varmasti ollut!! mut kuvittelin näin ja häpesin itseäni, vartaloani...
Nytten 30-vuotiaana elämä on aivantoista. Olen antanut KOKO sydämmestäni anteeksi kiusaajilleni ja en halua liiemmin ajatella menneitä, ne on menneet ja olleet ja nyt suuntaan katseeni tulevaan ja haluan tehdä tulevaisuudestani mitä PARHAIMMAN!!

Tiedä se, että tytöt voivat olla sinulle pelkästään KATELLISIA!!! monia missejä on kiusattu koulussa silkan
kateuden tähden!! Olen iloinen, että kiusaamisesi on hieman tyyntynyt, mutta todella pahoillani kaikesta siitä, mitä se on sinulle tehnyt. Onneksi pian pääset koko peruskoulusta pois ja toivon sinulle kaikkea hyvää elämääsi, onnellisia päiviä, ihania ystäviä joihin voit ja uskallat luotta... ja myös sitä että opit näkemään itsesi siten miten muutkin näkevät : kauniina ja ihanana, mukavana persoonana jolla on PALJON annettavana!! ÄLÄ KÄPERRY itseesi liikaa, älä mieti LIIKAA kärsimääsi pahaa sillä se vain ajaa sinut siihen itsesääli -liejuun yhä enemmän ja enemmän eikä se ITSESÄÄLI AUTA SINUA PÄTKÄN VERTAAN !! itsesääli on senlaatuista että se pitää sinut siinä liejussa ja sidottuna tiukasti. Toivon että saisit eheytyä, ettet liikoja miettisi miten sinua on kohdeltu ja haavoitettu, pyrkisit unohtamaan. Mutta eheytymään sisäisesti. Kun näet itsessäsi rikkinäisyyttä kun ajattelet: olen ruma, en ole kiva, muut varmaa nauravat minulle, häpeän itseäni..niin KIELTÄYDY ajattelemasta siten ja käännä ajatukset toisin: "en ole ruma , olen oikein nätti" En ole epämiellyttävä tai inhottava ihminen olen oikein mukava sympaattinen ja eloisa ja empaattinen persoona jonka seurassa on varmasti mukavaa, olen ystävällinen, en puhu kenestäkään pahaa ja olen luotettava. ja : " Minä en anna ihmispelon määrätä ja sanella elämääni, se vain tuhoaa minut ja sitoo minua ja vie minulta täysin kokonaan elämäni. Minä menen tanssitunnille, minulla on TÄYSI oikeus mennä tanssitunnille ja tanssia sieluni kyllyydestä, tulisin varmasti nauttimaan siitä ja minusta tulisi varmasti oikein hyvä tanssija! Jos joku siellä kiusaisi tai mulkoilisi minua, se olisi vain hänen oma häpeänsä, minua he eivät kykene TUHOAMAAN käyttäytyisivätpä kuinka rumasti ja ala-arvoisesti tahansa!!

ELI MENE IHMEESSÄ TANSSITUNNILLE!! MINÄ VAATIMALLA VAADIN SINUA MENEMÄÄN!!!!!!

TIesitkös sitä että kymmenen , viidentoista vuoden jälkeen nykyiset kiusaajasi HÄPPEÄVÄT SIELUNSA KYLLYYDESTÄ kun kiusasivat sinua muinoin, HE KATUVAT SITÄ ja se HÄPEÄ kulkee heidän mukanansa aina, ja sen vuoksi he eivät KOSKAAN kykene täydestä sydämestään ajattelemaan,e ttä ovat mukavia tai rakkauden arvoisia.... ja sitten kun he itse saavat lapsia ja jos heidän lastaan kiusataan koulussa,,arvaa miltä se heistä tuntuu ??? ehkä se tuntuu siltä, että ehkä se on KOSTO HEILLE siitä mitä he tekivät aikaisemmin!!!

PALJON HALEJA JA VOIMIA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


.... kirjoitti:

Viime perjantaina alkoi koulu, enkä ole nyt kolmeen päivään mennyt kouluun koska pelkään mitä muut ajattelevat minusta...

Tässä siis lyhyesti:

Koulukiusaus alkoi ala-asteella ja jatkui yläasteen loppupuolelle. Eli melkein koko peruskoulun.
Ala-asteella se johtui enimmäkseen siitä, että toinen vanhemmistani ei ole suomalainen.
Se sitten jatkui yläastelle asti, mutta siellä enemmän alkoi tulemaan ulkonäkö huuteluja. Luokallani olevat tytöt tulivat aina kasvotusten haukkumaan minua siitä että eivät pitäneet vaatteistani, hiuksistani tai mistä milloinkin. Olin jo silloin hyvin haavoittuvainen ja ujo ala-asteen kiusauksista.
Luokan pojat sitten haukkuivat samalla tavalla. Usein sain kuulla vartalostani ja siitä ettei minulla ei ole mitään annettavaa. Sain myös edelleen kuulla rasistisia kommentteja, ja kerran tunnillakin eräs poika huusi minulle kommentin ja juoksin itkien pois luokkahuoneesta.
Myös siitäkin sain kuulla että en juo alkoholia, en polta, en käy bileissä. Siinä oli joidenkin mielestä jotain "noloa" jos ei näin tehnyt.

Ysi luokalla kiusaaminen kuitenkin loppui melkein kokonaan sillä veljeni näki minut itkemässä. Hän puuttui asiaan ja kertoi myös rehtorille. Tytöt kuitenkin edelleen puhuivat minusta, mutta ei niin näkyvästi.

Olen edelleen erittäin epävarma itsestäni. Jollakin tapaa häpeän vartaloani ja itseäni. En tiedä miten saan sen loppumaan.
Mietin liikaa mitä muut ajattelevat ja tuntuu että koko ajan joku puhuu jotain pahaa minusta.


Haluaisin muuttua, mutta en tiedä miten. Kiinnostaisi hirveästi aloittaa tanssiminen, mutta en saa ikinä raahattua itseäni tunnille koska pelkään että joku nauraa minulle tai katsoo jotenkin sellaisellä 'ilmeellä' minua.

Onko jotain vinkkejä miten saisi unohtamaan mitä muut sanoivat ja uskaltaa aloittaa harrastus ja jatkaa opiskelua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu