Sain koneen joulukuussa, 2 viikkoa sen jälkeen teki tempun ensimmäisen kerran: ei lähde eteneen, lukee vaan Microsoft Corporation ja pyörittelee sitä latausmerkkiä. Joskus kun koneen sammuttaa, kuuluu raksahdus. Ei voi olla virus, koska netin laitoin vasta parin kuukauden kuluttua.
Vein liikkeeseen, josta lähetettiin huoltoon: kovon vaihto ja BIOS-päivitys (kesti yli 3 vkoa).
"Oireet" palas muutaman päivän kuluttua, taas sain paukuttaa virta nappia kymmenet kerrat, että sain koneen auki. Vähän ajan päästä kyllästyin ja vein huollettavaksi: BIOS-päivitys (kesti yli kuukauden). Ja taas ongelmat palas viikon kuluttua. Nyt on tehnyt tätä harvemmin, mutta taas tänä aamuna sain kymmenen kertaa katkaista virran, että sain koneen auki. Ja taas pitäis viedä huoltoon.
Mikä vika tässä on, onko muilla ollut näin, miten korjattu? Milloin olen oikeutettu saamaan toimivan tuotteen tämän tilalle? Ärsyttää kun aina joutuu hinaamaan kuvia ja muita tiedostoja ulkoselta levyltä takas ja asentaan Officea jne. Lisäksi nettilaskut juoksee, vaikken edes pääse sitä käyttämään x(
Käynnistyy kun haluaa
Dv5 1060eo
1
281
Vastaukset
on muualla kuin kiintolevyssä.
tuntuu ettei ole osaava huolto siinä liikkeessä, mihin viet takaisin.
sinuna vaatisin tiukkaan äänensävyyn toimivaa tuotetta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5331753Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18867- 84853
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101796Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49711- 63705
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2687- 63666
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?65608- 65533