sellainen tilanne, että on tunteita jotain tiettyä ihmistä kohtaan ja haluaisi hänet tavata pitkän ajan jälkeen ja "tietää", että itsen pitäisi se aloite tehdä ja se toinen on jopa jollain tavalla omalla toiminnallaan tehnyt siitä normaalia hankalampaa (jostain syystä, tai ilman syytä, en kommentoi sitä). Ja sitten minä vielä kaikenlisäksi, joka onkin pahin tilanne tässä kärsin jonkinlaisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta/normaalia kovemmasta jännityksestä, etenkin vastakkaisen sukupuolen kanssa. Suurin syy siihen on varmasti olematon kokemus ja kuitenkin olen jo hyvän matkaa täysi-ikäinen.
Mitenköhän tällaisessa tilanteessa voisi toimia? Monet varmasti neuvoo vaan, että ota itseäsi niskasta kiinni ja pyydä kahville, mutta kun ei haluaisi joutua siihen tilanteeseen, että toinen huomaa kun kädet tärisee ja ei meinaa saada mitään puhuttua, koska... niin, sitä vaan pelkää etukäteen, koska on kokenut joskus millaista se pahimmillaan on ja silloin toinen saa minusta vain sen kuvan, eikä sitä millainen voin olla, kun pystyn olemaan rento esim. tuttujen ihmisten parissa.
Onko vaan unohdettava kaikki parisuhdekuviot elämästä, vaikka ei haluaisi yksin elää?
Mitenköhän tällaisessa tilanteessa voisi toimia? Monet varmasti neuvoo vaan, että ota itseäsi niskasta kiinni ja pyydä kahville, mutta kun ei haluaisi joutua siihen tilanteeseen, että toinen huomaa kun kädet tärisee ja ei meinaa saada mitään puhuttua, koska... niin, sitä vaan pelkää etukäteen, koska on kokenut joskus millaista se pahimmillaan on ja silloin toinen saa minusta vain sen kuvan, eikä sitä millainen voin olla, kun pystyn olemaan rento esim. tuttujen ihmisten parissa.
Onko vaan unohdettava kaikki parisuhdekuviot elämästä, vaikka ei haluaisi yksin elää?
Vastaukset 22
Vanhimmat
on turruttava yksinäisyyteensä ja oltava ilman mitään. Ketään. Koskaan.
Ainakin mun on mahdoton kohdata muita avoimesti, ja sulkeutuneesti kun ei ketään kohtaa, niin se siitä...
Voihan sitä mennä ja kohdata junan jos liikaa ahistaa :)
jos vain pyydät hänet ulos kävelemään jonnekkin kaupungin puistoon tms. sopivaan paikkaan. Luonto rauhoittaa, huomaat kyllä. Pari tapaamista jonnekkin ulos, puistoon, rannalle, lenkkipolulle ja sen jälkeen toisen luokse tapaaminen. Sitten on jo tutustunut sen verran toiseen, ettei ihan kamalasti jännitä. Ole rohkea, ja nauti rakkauden tunteista. Olet vielä nuori.
hyvä ajatus, mutta on sekin, etten tiedä mitään sopivia kävelyreittejä, missä olisi tarpeeksi hiljaista. Se olisi vielä paras, jos voisi nähdä ensin nimenomaan jossain tuollaisessa paikassa ja mielummin iltahämärissä katulamppujen loisteessa, mutta tietysti hän haluaakin päiväsaikaan ja johonkin ruuhkaiseen kahvilaan. Tiedän kyllä, että se ensimmäinen tapaaminen on se jännittävin, sen jälkeen varmasti helpottaisi. Siis ollaanhan me nähty jo ennenkin, mutta silloin ne oli erilaisia tilanteita, joissa ei edes paljon juteltu ja sinä aikana se ihastus vasta syttyi ja paljon sen jälkeen ollaan vasta viestejä lähetelty.
kannattaa vaan rohkeasti pyytää kahville. Sitten kun olette kahdestaan, molempia varmasti jännittää ja se on ihan normaalia. Minusta olisi ihanaa huomata miten kovasti toinen pitää minusta, eikä haittaisi vaikka kädet tärisee tms. Ottaisin kädestä kiinni ja oltais vaikka hiljaa lähekkäin jos ei meinaisi puhumisesta tulla mitään. Eikä sillä ole niin väliä mitä puhuu, vaikka ihan niitä näitä. Kun alkujännitys häviää, kyllä se siitä luontevammaksi muuttuu :)
että vastaavissa tilanteissa useimpia jännittää, mutta myös tiedän, että minun jännitys ei ole sitä ihan tavanomaista, vaan voi äityä joskus todella pahaksi ja kun tiedän, että se käy herkästi juuri tuollaisessa tilanteessa vastakkaisen sukupuolen kanssa.
että onko siitä kauan kun olette toisenne nähneet?
Oletko itse nainen vai mies?
kauan. Varsinaisesti ollaan kohdattu enemmänkin viimevuonna. Itse olen mies.
No onko tuo juttu nyt pohjoisessa vai läntisessä vai missä päin Suomea?
kummassakaan noista, enkä haluaisi täällä ihan kauhean tarkasti kertoa, etenkään tässä yhteydessä, mutta sanotaan, että lähellä merta kuitenkin
Tilanne on varmaan aika vaikea, kun pelkäät että hän ei sitten hyväksyisi sinua jos huomaisi jännityksesi. Toisaalta sellainen ihminen, joka ei ymmärrä jännitystäsi, ei ehkä ole sinulle parasta seuraa pitemmän päälle. Kun saisit sen verran itsevarmuutta ja uskallusta, että kävisitte kerran jonkinlaisilla treffeillä. Jos hän on fiksu nainen, niin hän ymmärtää jännityksesi ja sellaiselle voit kertoa siitä ihan kasvotustenkin. Jännityksessä ei ole mitään hävettävää, jokainen jännittää joissakin elämän vaiheissa ja kyllä siitä pääsee ylikin tai se helpottuu ajan myötä. Kun pääset niiin sanotusti tilanteen herraksi, niin on helpompi olla:) Tsemppiä sulle!
Se on se pelko, mutta tosiasiassahan en tiedä, vaikka hän hyväksyisikin. Ja helpottuisi se sitten itselläkin, kun nähtäisiin enemmän ja tutustuttaisiin, niin jossain vaiheessa itsellänikin alkaa kyllä juttu luistaa paljon paremminkin.
Kiitos nyt sinulle ja hyvää yötä.
Hyvää yötä sinullekin=)
joku puistolenkki tai rannalle. Kai joka kaupungissa ja taajamassa puisto on? Ei luulisi olevan vaikeaa. Kun kuljeksitte rinnakkain, ujous on paljon helpompi hallita kuin jos nökötätte vastakkain juuri em. kupposten kanssa.
Minusta olisi hyvä idea, että sanoisit että jännität häntä. Sillä sanomisella jännitys jo pienentyisi vähintäänkin puolella, siihen nähden kuin yrittäisi epätoivoisesti olla cool, kun kädet kuitenkin pyrkisi lekettämään. Pinnistely pahentaa vain tilannetta.
En usko että hän pitää jännittämistä pahana, itse ymmärtäisin ainakin sellaisen, voisi olla minusta pikemminkin ihan söpöä, tuntisin itseni arvokkaaksi, että minunt takia tuo tuossa pingottaa.
Elokuvissa pimeässä on myös helppo olla, ehkä siellä rentoutuisi myös niin, että kahvikupin/lasin käsittely leffan jälkeen jossain kuppilassa ei todennäköisesti tuottaisi pienintäkään brobleemaa.
Missään tapauksessa et saa jättää treffejä järjestämättä! Kyllä kaikki menee ihan ok!
Beetasalpaaja "Propral" (vaikuttava aine propranolol...jokin ). Tämä ei ole tietääkseni mikään "psyyke-lääke", ei rauhoittava lääke sillä lailla, ei hermolääke, ei mielialalääke ole. Paremminkin "sydänlääke" (auttaa rytmihäiriöihin, joihin sitä määrätäänkin myös). Sen vuoksi sitä saa (tietääkseni) ihan tavalliselta lääkäriltä, ja sellainen lääkäri myös voi uusia reseptin.
Pieni määrä riittää poistamaan kertomasi oireet. Poistaa vain ruumiilliset oireet, ei vaikuta ajatuksiisi, tunteisiisi, eikä vireystilaasi, reaktionopeuteesi eikä mihinkään sellaiseen. Ei huumaa. Ei aiheuta riippuvuutta. (1 tablettia enempää on turha ottaa kun myönteinen vaikutus ei siitä muutu kummemmaksi)
Estää vain jännityksen aiheuttamien fyysisten ilmiöiden ilmaantumisen: punastumisen, tärinän, hikoilun, ja mitä nyt esim luokan edessä esitelmää pitäessäsi olet koulussa kokenutkaan... Itse pelkoja lääke ei oikeastaan poista, mutta jos fyysiset oireet poistuvat, ja ongelmana olivat vain ne, niin apu on valtava.
vaikutusaika (max 4 h?). alkaa 20 min päästä, ja on 1 ja 2 tunnin päästä huipussaan. Eli sama kuin särkylääkkeillä.
Sikäli kuin tietoni ovat oikeita, on olemassa leikkaus, joka ajaa saman asian: rintalastan takaa (-ko se oli?) tuhotaan joku elin, joka tuottaa ihmiselle yllä mainittuja fyysisiä oireita.
Nyt on varattu aika lääkärille ja katsotaan mitä se sitten on mieltä. Tiedän, että on ihmisiä joiden mielestä tämä vaikuttaisi ihan hullulta, tai naurettavalta, mutta joillekkin se jännitys voi olla sellainen este, ettei vaan yksinkertaisesti pysty menemään johonkin tilanteeseen ilman mitään apua, etenkin, jos vähänkin epäröi mitä tuleman pitää. Ja kaikki ei sitä vaan ymmärrä.
Tunnen kyllä itseni ja tiedän, etten minäkään ole ihan pahimmasta päästä jännittäjiä, mutta tietyt tilanteet sitä aiheuttaa todella paljon. Taas toisissa tilanteissa ei ole mitään ongelmaa jutella ihan kenen kanssa vaan.
sain lääkityksen, joka voi antaa kuvan, että olen kova ja kylmä. Onhan mulla tunteet, mutta en uskalla näyttää niitä.
mä tiedän ton, mistä puhuit. Kaikki jännittää joo, mutta se voi mennä yli
ja sitä ei toivo tapahtuvan uudelleen.
Hei, kaikkea onnea sulle:)
Ja toivottavasti teille tulee kivoja tapaamisia!
sinulle ja teille muillekkin. Toivon, että hänkin ymmärtää, kun jossain vaiheessa kerron, sillä aion kyllä hänet tavata, jos se vaan vielä hänelle sopii ja toivon, että niitä tapaamisia tulisi sitten lisääkin.
murehtiminen lannistaa helposti, tiedän sen. Ajattelin joskus, että mielummin lannistun jostain hyvästä syystä enkä asioista, joille voin jotain. Kannattaa laittaa kaikki sellainen päähän järjestykseen, mille voi jotain. Mahdollisuuksiahan on miljoonia. Ensinäkin älä pyydä kahville. Pyydä ulos. Älä halua mihinkään sosiaaliseen paikkaan, koska se varmasti lisää ahdistusta. Ole aloitteellinen paikan ehdottamisessa, ehdota ensin jotta hän ei ehdi. Jos hän välttämättä haluaa ruuhkaiseen kahvilaan tai johonkin hirveään paikkaan etkä halua sanoa ei, niin ehdota että tapaatte jossain muualla ensin ja lähdette siitä yhdessä sinne. Voitte ensin jutella lievemmältä tuntuvassa paikassa. Kun sanot ehdotuksesi siten, että vaikka tykkäisit katsella kaupungin valoja hänen kanssaan, niin kukapa sellaisesta kieltäytyisi. Myy se mihin haluat mennä, niin ei sen tarvitse olla mikään ihmeellinen paikka. Vaikutat ehkä mielenkiintoiselta, kun ehdotat jotain erilaista. Ei tarvitse sanoa ettet halua ruuhkaiseen kahvilaan, voit sanoa vaan että haluat muualle. Ulkona oleminenhan voi olla vaikka kuinka nätti idea. Kunhan nyt et halua tavata syrjäisellä hiekkakuopalla sitä naistasi, mutta muuten.
Jokaisessa kaupungissa on joku kaunis paikka. Ja jos ei ole, voit vaikka sanoa, että tykkäät istua tai kävellä jossain.
Liika rohkaisuryypyn ottaminen etukäteen ei välttämättä ole suotavaa, mutta voithan vaikka ehdottaa, että menette puistojuopottelemaan yhdessä. Miksi kaikkien ehdotusten tarvisi olla niin normaaleja. Mutta tietty jos se ei tunnu joltain mitä te tekisitte, niin älä ehdota. Mutta sillä tavalla molemmat olisitte aika paljon rennompia kun yhdessä yhdestä pullosta huikkailisitte. Jos se mitä teette tai mihin menette, on ihan epäonnistunutta, voitte aina yhdessä nauraa sille. Ei sen paikan varmastikaan tarvi olla edes hyvä.
Käsien tärinästä sen verran, että monilla ne tärisee ihan luonnostaan. Jotkut ovat jopa tottuneet siihen, että miesten kädet aina tärisee. Oman isäni kädet ovat täriseet niin kauan kuin muistan ja tiedän monta muutakin, eivätkä ole vanhoja. No, ei kaikki ole ehkä niin paljon sitä nähneet, mutta monen päässä se voi ihan hyvin mennä normaalin tärinän piikkiinkin. Tai jos tapaatte ulkona, se menee kylmyyden piikkiin. Älkää menkö syömään tai mihinkään, jossa tarvit käsiä. Tehkää jotain sellaista, että voit vaikka pitää kädet taskussa, jos se toisi vähän paremman olon. Ja tuskin toinen nyt siitä pahastuisi, vaikka tajuaisikin käsiesi tärisevän jostain muusta syystä. Eiköhän se ole asia, joka aiheuttaa vaan lämpimän hymyn tai jotain sellaista. Sulle tuossa yhdessä kommentissa sama asia sanottiinkin, ja vaikkei se varmaan auta yhtään, niin mäkin haluan sanoa, että musta se käsien täriseminen ja jännittäminen on maailman söpöintä. Ei tietty toivo, että kenenkään olisi paha olla, mutta mun jalat menee veteläksi. Siksi mulla varmaan olikin niitä Parkinsonin tauti-kavereita :D
Jos te jotenkin jo tunsitte, niin ensivaikutuksen olet varmasti jo tehnyt, etkä sitä voi enää muuttaa. Ja luulisin, että kyllä kaikki vähääkään ajattelevat ihmiset ymmärtävät ettei kenestäkään saa kunnon kuvaa niillä vaikeilla ensitreffeillä. Minusta niille lähdetään jotenkin tutun ihmisen kanssa nimenomaan siksi, että halutaan nähdä ne toiset ja kolmannet jne.
Toisaalta ehkä voit miettiä vähän sitäkin, että mitkä asiat ei jää jännityksen alle. Esim. sellaiset asiat, että oletko aidosti kiinnostunut hänen jutuistaan ja kuuntelet. Suhtaudutko aliarvioivasti, tuomitsevasti, leimaavasti tai jollain muulla tyhmällä tavalla. Alatko heti ahdistella häntä ja lausut kaikki kuluneet latteudet mitä ikinä keksitkään. Näet tuttuja ja unohdat hänet. Näet kiinnostavampia naisia ja unohdat hänet. Sinussa on varmasti jotain hyvää, mitä kaikissa muissa ei ehkä ole. Vaikka itsestäsi tuntuu, ettet antaisi sellaista kuvaa kuin tahdot. Se kuva voi silti olla ihan positiivinen.
Varmasti ensitreffit ovat ahdistavat ja ihan paskat, mutta yritä löytää sellainen asenne, että voit nauraa asioille. Yhdessä voi positiiviseen sävyyn nauraa niille pilalle menneille treffeille. Kannattaa etukäteen olettaa, että kaikki menee ihan kamalasti ja yrittää hyväksyä se, niin se voi vähän helpottaa ahdistusta siinä tilanteessa.
Älä poistata niitä oireita lääkkeillä! Jos vaan itse kestät ne, niin anna olla, niistä on sulle ihan varmasti jotain hyötyä. En usko olevani täysin seonnut tässä asiassa, vaan edustavani jonkin kokoista osaa naisista. Se jännittämisen huomaaminen aiheuttaa halua olla hellä, ehkä ottaa kädestä kiinni, hymyillä, olla lähellä, sanoa jotain, höpistä vaikka ihan mitä sattuu jos tuntuu että toisen on vaikea puhua, tai sitten olla vaan hiljaa ja onnellinen. Sulavuus ja cooleus aiheuttaa halua vetäytyä, pysyä kauempana ja varauksellisena. Eihän sitä tiedä, voithan sinä olla ihan kauhea kusipää, mutta sillä jännittämisellä murtaa jonkun suojamekanismin minusta ainakin. Pitäisi varoa tuollaisia. No, kaikilla on omat juttunsa mihin ne aina lankeaa.
tuo viesti. Ei minulla ole tuollaisia ongelmia. Haluan nähdä hänet mielellään. Eikähän meidän näkemisestä taida niin kauan aikaa ollakaan.
Ps. Tämän kommentin tarkoitus ei ole pilata tuota aloitusta tai aiheuttaa mielipahaa kenellekään.
sosiaallista kanssakäymistä. Tule ulos yksinäisyydestä, on helpompi mennä ryhmään kuuntelemaan, kuin kohdata yksin tietty ihminen.
sille ihmiselle, että sinua jännittää ihan kauheasti. Ethän sinäkään tiedä miten paljon sitä toista jännittää. Voi olla ihan samat tuntemukset teillä molemmilla. Menet tapaamaan sitä ihmistä ja olet ihan oma itsesi. Toinen voi olla ulkoisesti ihan rauhallinen ja sisällä saattaa myllertää täysi myrsky. Jos kätesi vapisevat, mitä väliä silläkään on. Eihän se toinenkaan ole ihmistä kummempi. Älä ajattele mitä muut sinusta ajattelevat, ole vaan sinä, niin kaikki menee ihan hyvin.:)