Kun aloin odottamaan toista lastamme, anoppi tokaisi kahvipöydässä että kai te nyt johonkin laitatte sitten "sen tietyn" nimen. Tuntui minusta tosi röyhkeältä, enkä vastannut siihen hymähdystä kummempaa. Esikoinen sai aikanaan yhden nimen apeltani. Tämä ei ilmeisesti riittänyt, vaan sarjaa olisi pitänyt jatkaa nimenomaan hänen omasta nimestään!
Voiko omahyväisempää ihmistä olla?!
Nimenantohan on vanhempien asia. En tiennyt itkeä vai nauraa, kun appi oli tuon vuoksi ristiäisissä tippa linssissä! Anoppikin oli kuin myrkyn niellyt.
Tälläkertaa kun lapsi sai perintönimensä vanhemmalta polvelta, jopa yhden apenkin puolelta! Ei kelvannut, kun ei ollut se tietty nimi. Hirvittävää vääryyttä häntä kohtaan ;) Sen jälkeen hän on piikitellyt minua aina nähdessämme kylmäkiskoisesti.
Hohhoh mikä moukka.
Onkos muilla miniöillä ollut vastaavaa tapausta?
Voiko omahyväisempää ihmistä olla?!
Nimenantohan on vanhempien asia. En tiennyt itkeä vai nauraa, kun appi oli tuon vuoksi ristiäisissä tippa linssissä! Anoppikin oli kuin myrkyn niellyt.
Tälläkertaa kun lapsi sai perintönimensä vanhemmalta polvelta, jopa yhden apenkin puolelta! Ei kelvannut, kun ei ollut se tietty nimi. Hirvittävää vääryyttä häntä kohtaan ;) Sen jälkeen hän on piikitellyt minua aina nähdessämme kylmäkiskoisesti.
Hohhoh mikä moukka.
Onkos muilla miniöillä ollut vastaavaa tapausta?
Vastaukset 37
Vanhimmat
ja sain lapsen naisen kaa mitä en halunnut tavata ja nainen keksi nimet omasta päästään, mitkä ei kuullunu mun sukuun ollenkaan( toinen nimi on yleensä isovanhemman). Neuvottelumahdollisuutta ei ollu ollenkaan, kun tajus etten ole välttämättä naisen kaa. No kumpikin vanhempani ja ite olen asian hyväksynyt, vaikka lapsen sukunimi on toinen kun meillä. Kaiken lisäksi toinen suku on köyhää ja tyhmää, toisin kun meillä. Nainen on todella alemmuuskompleksinen, tosin johtuu siitä, minkä jälkeenpäin kuulin, et on käyny vaan ala-asteen. Yläaste meni tenttimällä.
piuhojen poikkomista ettei noi teidän laatugeenit pääse enempää leviämään.
Olisi kamalaa saada tuon laatuisia geenejä...
koulujesi laita on?? On tainnut jäädä yläasteeseen.
Ikävä kyllä olet elävä todiste siitä että akateeminen koulutus ei lisää tunneälyä/empatiataitoa yhtään. Ikävä kyllä taidat olla koko ikäsi korkeasti koulutettu moukka ja sitä eivät mensan testitkään muuta :)
tunneäly ei tarkoita älykkyyttä tunteissa vaan sosiaalista älykkyyttä.
tokaisi,että miksi lapselle annoitte tollaisen nimen!mutta tulee se päivä jolloin annan takaisin.eihän äitini ole esim pitänyt lastani yökylässä koskaan luonaan.elämästään yhteensä noin neljä tuntia on tarvinnut olla lapseni kanssa.siis hoidossa.siskoni tytär on kyllä hoidettu mummolassa.että älä välitä yhtikäs mitään muitten naljailusta.luota ,että hekin saavat vielä maistaa omaa lääkettään.
on niin tyypillistä.
mitään ei auteta ja silti vaaditaan
Kyllä me miniät taidetaan olla luulotautista sakkia! On kai kenellä tahansa oikeus olla mitä mieltä tahansa antamistamme nimistä. Siis mitä sitten?
Ja mummujen ja ukkien kuuluu itkeä ristiäisissä ja heidän kuuluukin keskustella taaperoitten nimistä. He ovat kiinnostuneita.
Entä jos mummi ei sanoisi sanaakaan vauvan nimestä? Oliskos se parrei?
Normaali kiinnostus uuden lapsen nimeen on _hieman_ eri asia kuin se, että ristiäisten jälkeen tapaamisesta toiseen vinkuu ja kitisee, että miten on nimivalinta mennyt päin hevonhelvettiä.
Aivan niin. Ja tässä oli vieläpä niin, että tietty nimi olisi pitänyt ilman muuta antaa. Saatiin siihen ikäänkuin käsky ;)
Tuo "miniäinen" ei oikein omaa sisälukutaitoa.
Ristiäisiä edeltäneessä hälinässä oli anoppini todennut miehelleni tyttäremme tulevan toisen nimen olevan ruma. En kyllä mitenkään käsitä miten joku nimi voi olla ruma. Ei nimi miestä pahenna ja sitä rataa...
Nimi periytyy minun omalta mummoltani, joka oli muuten kuulemassa kyseisen kommentin. Että se anopin käytöstavoista. En kuitenkaan usko tämän olevan syy nimen rumuuteen.
Onneksi osaan jo jättää anopin puheet omaan arvoonsa! Muutenhan tässä pitäis jo olla tekemässä isyystestiä kun olen kuulemma tämän tyttären käynyt lomareissulla tekemässä.
Oma äitini piti itsestään selvänä, että tyttäreni toinen nimi on automaattisesti suvussa kulkenut tietty nimi. Heti lapsen syntymästä lähtien äitini moneen otteeseen ehdotteli kaikenlaisia etunimiä mitkä rimmaisivat hyvin tämän suvun toisen nimen kanssa. Itse vain hymähtelin ja nyökyttelin, enkä halunnut puhua mitään nimijuttuja etukäteen. Itse mietin etten MISSÄÄN NIMESSÄ halua antaa mitään sukurasitetta perinnöksi tytölleni, jolle itselleen voisi joskus tulla vähän kuin velvollisuus jatkaa perinnettä vaikkei sitä haluaisi.
Geenithän jo kulkevat suvussa, pitääkö väkisin antaa perintönimi jota ei halua antaa ja vain, koska niin on aina ennenkin tehty.
Äitini ei kommentoinut mitenkään nimenannon jälkeen erilaista toista nimeä vaan oli ihastuksissaan, muttei ehkä sen takia ollut niin pettynyt, koska sukututkimuksen mukaan joku hyvin kaukainen hänen sukulaisensa oli ollut kuulemma saman niminen. Joillekin tuo on vain niin tärkeä juttu, mutta huvittavaa kylläkin, koska tuollaiset sivuseikat saattavat viedä huomion pois itse lapsesta ja aiheuttaa kaikenlaisia vuosia kestäviä kaunoja ja riitoja..
Minä ja mieheni annoimme lapsellemme tasan sellaiset nimet joista pidimme. Kuka puhui nimien väkisin antamisesta? Ja minusta oli ja on vain hauskaa, jos nimi sattuu olemaan lähi- tai vähän kauempana suvussa. Otimme mm. selvää, mahtaisiko tuo ja tuo pitämämme nimi olla jollakin sukulaisella. Silloin se on tavallaan perintönimi, tai ainakin suvussa jo esiintynyt nimi. Mikäs rasite/velvoite se nyt olisi? Pikemminkin kunnianosoitus sukuaan kohtaan. Voin olla vanhanaikainen, muttei sekään ole tietääkseni paha asia :)
Jos joku ei nimivalinnoistamme pidä ihan riidoiksi tai kaunaksi asti, on SE taas minusta huvittavaa ja HÄNEN ongelmansa. Appi ja anoppi nyt vaan tekivät tärkeyksissään itsestään huvittavia.
Omat lapseni saavat aivan rauhassa antaa omilleen haluamansa nimet, ihan itse.
Vielä kerron, että minulle on ollut tärkeää että lapsi on oman nimensä näköinen. Silloin mikään muu nimi ei hänelle olisi sopinutkaan, joten väärin ajateltu että nimi veisi huomion itse lapsesta, se on nimittäin päinvastoin :)
Anoppini aikanaan pojan syntyessä piti itsestään selvänä, että hänen nimessään tulee olla apen nimi. Minulle riitti, että sukunimi on jo sieltä ja pojan nimeen tuli ihan muuta minun ja mieheni yhteisestä sopimuksesta. Anoppi ei tietenkään asiasta pitänyt, mutta samapa tuo, eipä itsekkään kyseistä nimeä antaneet kenellekkään pojistaan.
Me tehtiin sellainen diili, että ehdotettiin miniälle pojan nimeksi suvussa jo viiden sukupolven ajan ollutta nimeä. Pikkuisen isäkin on siis saman niminen. Luvattiin, että vauva saa lahjaksi (perintönä yli yhden sukupolven) hyvin vanhan ja hyväkuntoisen maalaismallisen huvilan. Talolla on nimikin tämän miehen nimen mukaan.
Meistä oli reilua, että miniä ilmoitti, ettei hänelle käy.
Toinen miniä sitten onnistui saamaan iltatähden. Ja tälle poikavauvalle annettiin tämä suvussa kulkenut nimi. Annoimme kastelahjaksi sen puhutun kiinteistön.
se menee: kun miellytät minua, niin minä lahjon sinua. Onneksi ette ole minun sukulaisiani! Minä olisin ihan periaatteen vuoksi kieltäytynyt moisesta "kaupasta".
Eihän tuossa mitään kummallista ole, eikös se aina mene niin että jos toinen miellyttää, lahjojakin voi antaa? Mites se teillä sitten, mitä enemmän on suukopua, sitä enemmän lahjuksia? Ymmärrän ihan hyvin tätä anopin logiikkaa, suvussa kulkeva nimi ja tällä huvilallakin miehen mukaan nimi (esim Väinölä, Erkkilä, Hannula jne), tottakai halusi sitten antaa sen huvilan suvun nimeä kantavalle pikkuiselle.
Olisit periaatteen vuoksi kieltäytynyt ja lapsesi olisi varmaan kädestä pitäen kiittänyt sinua siitä että olit periaatteen ihminen:)
Lapsella kun voi olla kolmekin etunimeä ja kutsumanimi alleviivataan, joten eipä edes olisi lapsi kärsinyt vaikka olisi millaisella nimellä paiskattu.
Tämä nimi asia on nyt saanut vähän sellaiset muodot että jos anoppi haluaisi jonkun tietyn nimen (suvussa kulkevan sellaisen) lapselle, sitä ei edes "täytenimeksi" laiteta vain anopin kiusaksi.
Itselläni on kolme etunimeä, yksi ihan vanhempieni oma mieltymys, yksi isäni suvusta ja yksi äitini suvusta...ja itseasiassa minua ei kutsuta yleisesti yhdelläkään näistä nimistä, harvempi edes tietää oikeaa virallista nimeäni.
Ja eipä se vanhempienkaan valitsema etunimi aina sitten miellytä nimen kantajaa.
Joskus jopa valinta on melko surkuhupaisa (Siru rotevalla naisihmisellä tai Tarmo maailman laiskimmalla miehenkuvatuksella...molemmat tapaukset tosielämästä)
Minäpä uskoisin, ettei tuo kyseinen miniä vaan halunnut sellaista vanhaa sukutilaa ja sen rumaa mökkiä rasitteeksi lapselleen :) ...vaikeahan anopin sellaista on tietenkään uskoa saati sulattaa vai?
Kuvailemiesi merkitysnimien antaminen on vähän riskaapelia, kun voi tulla tosiaan tuollaisia huvittavia yhteensattumia. Kuitenkin se nyt vain on niin että vanhemmat nimen antavat, piti lapsi siitä myöhemmin tai ei. Aika harva varmaan koskaan suorastaan rakastaa omaa nimeään.
kivat lahjaverot heti niskassa eikä kakara oo ees 6 kk
Mieheni suvussa kaikkien poikien jälkimäinen nimi oli sama isosisän mukaan. sattumalta myös vävyllä toisena sama nimi.
Niinpä oman poikani syntyessä oli suvussa jo 10 Kalevia, joista yksikään ei tätä nimeä käyttänyt.
Pilkallani sanoin, että olin ajatellut antaa lapselle kutsumanimeksi Kalevin, jolloin koko suku huusi, eikö minulla todellakaan ole yhtään mielikuvitusta ja keksimiskykyä.
Huoh.
Pääsit kätevästi irti huvilan aiheuttamista kustannuksista. Mahtoi iltatähden vanhempia innostaa, kun verot, vakuutukset, tiemaksut, sähkö- ja vesimaksut, jätemaksut, remonttilaskut, puunkaadot ja muu ylläpito menevät maksuun.
Pääsit kuin koira veräjästä, ja lapsenlapsen vanhempien pitää vielä olla kiitollisia ja ylpeitä hienosta kastelahjasta.
Pitää ottaa oppia. Meilläkin on vanha mökki, joka ei ole kelvannut kenellekään. Annan sen ehdoitta seuraavalle lapsenlapselle.
Tuosta tuli Ruonansuun vitsit mieleen, joten parodioin vähän:
Toinen minä ONNISTUI (painostettiin) saamaan iltatähden. Todella hienoa, että hän oikein ponnisteli saadakseen OIKEAA SUKUPUOLTA (vaihdettiin sairaalassa) olevan vauvan, jolle oikean nimen antaminen toi KIINTEISTÖN (ränsistyneen huvilan).
Onpa kamalaa. Vauvan nimikö vaikuttaa siihen että hänelle annetaan arvokas lahja? Vaikuttaako nimi myös siihen, että toista lasta rakastetaan ja toista ei? Vaikka lapsi on täysin viaton siihen mikä nimi hänelle on annettu. Se toinen miniä oli ahneempi ja laskelmoivampi ja antoi nimen, jolla tiesi saavansa lapselle perinnön.
Kiittäkää onneanne, kun ette joudu maksamaan kiinteistöveroja, sähköjä ja vesimaksuja koko loppuikäänne. Kaikki ylimääräinen raha menee lahjakiinteistön kunnossapitoon.
Onnea .
Minun suvussani ja lähipiirissäni on aivan kokonaan käyössä tapa, että ei edes kummeille ilmoiteta lapsen nimeä etukäteen. Kummilusikatkin sitten joudutaan kaiverruttamaan jälkikäteen. Ikinä en ole kuullut, että vanhemmat vaatisivat panemaan lapselle määrätyn nimen, olkoon vaan, että on suvussa kulkenut.
Kyllä lapsi kuuluu sukuun, vaikka hänen taakakseen ei panna nimeä, jota hän joutuu arkailemään koko ikänsä.
Ajatus, että lapsi perii kesämökin, jos panen hänelle nimen, josta en pidä, tuntuu tosi oudolta. Haluaako lapsi edes taakakseen kiinteistöä, josta on verot ja muut menot jokavuotiset, käy siellä sitten tai ei.
Nimi ei miestä pahenna, sanotaan, mutta nimi pitää olla lapselle sopiva. Usein lapselle on suunniteltu valmiiksi nimi, mutta kun hän sitten kopassaan tuhisee, huomataankin, että kulta ei ole ollenkaan Ottowillen näköinen, vaan hänelle on kyllä keksittävä tuoreempi nimi.
Usein niin käy.
Tämä ei tähän nimi juttuun oikeastaan liity, mutta itse sain isovanhemmilta 1/4 kesämökistä perinnöksi ennakkoon. No olen tietenkin kiitollinen osaksi, mutta en ole mökki-ihmisiä. Joten olen periaatteessa maksumies vain ja en voi osuuttani oikein myydä koska kellään ei ole rahaa/halua ostaa neljäsosaani koska on oikeudet käyttää ja hallita jo nyt. Ja jos koko mökin haluaisi myydä niin kaikkien pitäisi suostua.
Mutta kolikolla on aina käänttöpuolensa. Kesämökin omistus kuullostaa hienolta mutta tuo mukanaan myös maksuja ja ylimääräistä hoitamista.
Pääset paljon vähemmällä, kun lahjoitat sen muille kolmelle tasan. Ota vaikka verovirastosta selvää, miten sen parhaiten voit hoitaa.
Loppuvat sinulta maksut. Voit laskea sen voitoksi kaupasta.
Kiinteistöverot nousevat, ja kohta on jokaiseen leikkimökkiinkin vedettävä kunnan vesijohto ja rakennettava saostuskaivo jätevesille. Kesämökin omistaja maksaa joka vuosi saman verran maksuja kuin ulkomailla lomaileva naapurinsa matkoistaan.
Toisen pojan nimi ei meillä sitten ilmeisesti miellyttänyt, koska appivanhemmat käyttivät pojasta alkuun itse keksimäänsä nimeä. Huomautin asiasta useita kertoja, mutta ei auttanut. Selitys oli muistaakseni, että saahan niitä lempinimiä olla. Joopa joo. Jos lapsen nimi on esimerkiksi Severi ja isovanhemmat kutsuvat lasta Ristoksi, ei kyseessä ole enää lempinimi. Varsinkin kun se Risto oli se nimi, joka kehotettiin lapselle antamaan ennen kastetilaisuutta.
Vielä pahempaa on kuitenkin ollut se, että anoppini kielsi meidän lapsiamme kutsumasta minua äidiksi. Lasten piti käyttää etunimeäni, ja kutsua anoppiani äidiksi. Enempää en viitsi muistella anoppiani, jota en onneksi ole nähnyt pariin vuoteen enkä tule näkemäänkään. Lapsetkin ovat pysytelleet pitkään pois "Pirkon" luota ja käyvät vain mummonsa luona.
Meillä taas Anoppi jatkuvasti ennen risiäisiä höpötteli vauvalle, "että tuleekos sinusta nyt sitten se S....", koko ajan myös toisteli tätä nimeä meille, miten olisi hyvä ja on aivan varma, että me on päätetty se vauvalle nimeksi. Yritti näin nähtävästi "aivopestä" meitä antamaan tämän tietyn nimen lapselle. No eihän se arvaus osunut oikeaan, eikä aivopesu tehonnut, olimme päättäneet vauvalle jo raskausaikaan nimen.
Ristiäisissä anoppi sitten kummeksui kovaan ääneen nimeä (vaikka on ihan tavis-nimi) ja alkoi kutsua vauvaa tällä oikealla nimellä vasta parin kuukauden päästä risiäisestä. Että näin meillä! Tuli itselle aika mukava mieli..
Eihän tuo nyt NIIN vakavaa ole. Hieman huumoria, sillä pärjäät...
Kun meikäläisen lapsille (3kpl) nimeä haettiin, saimme anopilta ja apelta pitkän listan nimiehdotuksista. Eihän tietenkään ne nimet, jotka mieheni kanssa valitsimme, appivanhempia miellyttäneet. Poikamme nimi oli heidän mielestään vain koiralle sopiva.
EN nyt sentään tämän vuoksi alkanut heitä moukiksi nimittelemään, siihen nimitykseen tarvitaan enempi parjaamista. Et kertonut, mitä appesi itseasiassa sanoo, kun piikittelee.
Mutta kehitä huumoriasi, ja piikittele naurussa suin takaisin hauskoilla sanakäänteillä. Nimiasia saattaa tietyille ihmisille olla elämää suurempi juttu, mutta aikaa myöten vaiva katoaa. Älä ota heitä liian vakavasti. Lapsellasi on toivomasi nimet, ja sehän on pääasia sentään.
Olethan jo voittanut pelin! Joten nauti siitä. :)
Meillä tuli sukunimi ongelma! Annoimme miehen kanssa lapsellemmme minun sukunimeni ja anoppi otti herneet nenään. Eipä tuo suoraan mulle sanonut asiasta vaan pojalleen. Oli kuulema yöunensaki menettänyt.
Kyllä pistää väkisinkin ajttelemaan että taitaa tuollaisilla ihmisillä olla aika suppea elämä?
Muutenki ärsyttää tietynlainen puuttuminen asioihin jotka eivät todella kuulu anopille, onneksi omalle miehellä on sen verran munaa että pistää mammansa aisoihin.
-+annetaan+lapselle+nimi+a.b.+
Ei nimi ihmistä pilaa jos ihminen ei nimeään. On ymmärrettävää että joissakin suvuissa on perinteenä ottaa joku nimi suvusta. Ehkä kannattaa keskustella asiasta etukäteen jottei kukaan loukkaannu. Sillä loppujenlopuksi hyvin harvaa ihmistä koko ikäänsä kuitenkaan kutsutaan ristimänimellä. Yleensä ihminen sa lempinimen jota käytetään yleisesti. Tai joitakin kutsutaan jopa vain sukunimellä. Ja moni on muuttanut aikousena nimensä. Se kun on nykyään mahdollista. Joten sinäänsä nimellä ei oo merkitystä. Se taitaa olla enemmänkin itsekkäiden ihmisten välinen ongelma. Itsekkäitähän on kumpikin osapuoli joka pitää omasta kannastaan kiinni.
Enpä ole koskaan kysellyt keltään mielipiteitä nimistä. Itse olen nimennyt lapset.
Kaikista parhainta että mies löysi toisen naisen ja pääsin hänestä ja äidistään eroon. Kiitos sille naiselle myös.