Kumman valitsen?

29-jalkainen ja kolme tonnia painava purteni tarvitsee uuden koneen. Tähtäimessä on lähinnä Nanni Kubotan dieseleistä joko 10 tai 21 heppainen. Kumpi olisi järkevä valinta?

Nykyinen mylly on kymppiheppainen ja riittänyt varsin hyvin. Toisiko siis 21 heppainen jotain lisäarvoa? Vai olisiko ongelma se, että konetta joutuisi jatkuvasti ajamaan vajaatehoilla?

Itse haluaisin koneen, jolla olisi leppoisaa ajaa myös matka-ajoa.
593516
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 59

Vanhimmat

Suurempi koneteho ei tuo mitään lisää. Painoa vaan. Hanki säästyneillä rahoilla vaikka uusi purje. Tai jos olet miletynyt koneajoon, osta moottorivene.

Äänestä

matkaveneessä käytännössä mitään haittaa - lisähintaa ja marginaalista painon lisäystä lukuunottamatta. Suuremmassa riittää kuitenkin varmasti potkua silläkin kertaa kun joudut lataamaan tyhjiä akkuja ja samalla etenemään jostain syystaä koneella navakkaan tuuleen ja vasta-aaltoon. Omassa aiemmassa saman kokoluokan veneessäni oli 9 hv moottori. Jouduin kerran etenemään aikataulusyistä 18 m/s tuulessa vajaan mailin matkan vastatuuleen - veneen nopeus oli noin 2 solmua. Nykyisessä pari tonnia painavammassa on 28 hv moottori joka kolmilapaisen taittopotkurin kanssa on koetuille itämeren keleille tunnoton. Minä valitsisin matkaveneeseen suuremman koneen. Jos satut olemaan fanaattinen kisapurjehtija valitset varmaan pienemmän ja ostat säästöllä uuden purjeen.

Äänestä

Kaksi näkökohtaa:
1) Itämeren alueella riittää pieni kone. Jos kuitenkin suunnittelet lähteväsi vuorovesialueelle, lisäteho on tarpeellinen. Yleisesti tunnettu "peukalosääntö" on 5hv jokaista uppouman tonnia kohti. Sen pitäisi riittää vastavirroissakin.
2) yleisesti ottaen venedieseleiden paino on vuosien saatossa keventynyt niin, että uusi kone on tavallisesti kevyempi ja pienempi kuin se vanha koneesi on. Kannattaa tutkailla moottorien mitat ja painot ennen päätöksen tekoa. Huomioi sekin, miten pääset käsiksi uuden koneen öljy- ja polttoainefiltteriin jne kun kone on paikallaan. Sopiiko entinen moottoripeti, akseli, pakoputki jne.

Itse valitsin tehokkaamman koneen, kun vaihdoin uuteen. Päädyin Vetuksen (=Mitsubishi) 4-sylinteriseen ja olen tosi tyytyväinen. En ymmärrä, että vajaateholla ajaminen olisi haitaksi. Minusta on mukava, että voi ajella suht pienellä kierrosluvulla. Polttoaineen kulutus riippuu siitä, millä kierrosluvulla (teholla) ajelet.

Äänestä

veneinesi meripelastus- tai muihin hinaushommiin. Lisäteho ei haittaa tässäkään tilanteessa.

Äänestä

Painoeroa näyttää olevan vajaa 20 kiloa ja isompi on kolmisylinterinen ja pienempi kaksisylinterinen. Eli ilman muuta 21 heppainen kun vielä arvostat leppoisaa matka-ajoakin.

Äänestä
  • Kirjoituksissa on tuotu esille hyviä näkökohtia. Paino ei tosiaan ongelma, koska vanha Volvo painaa 165 kiloa ja uusi 21 heppainenkin on lähes 50 kiloa kevyempi. Miettimieni koneiden välillä painoeroa on parikymmentä kiloa, mikä ei ole ratkaisevan paljon.

    Pitää vielä tsekata käytettävissä olevat tilat, mutta tuskin niistäkään tulee ongelmia. Eniten kiinnostaa tosiaan käyttöominaisuudet. Vaikka purjeilla toki pääsääntöisesti liikutaan, silti raskaahko matkavene joutuu aika usein turvautumaan myös konevoimaan. Parin metrin vastaisissa tuulissa ei ole kovin motivoivaa purjehtia ja silloin turvaudun iloisin ja vapain mielin diisseliin.

    Tuhat euroakin on kuitenkin rahaa ja siksi mietin, onko sijoitus järkevä. Tosin Kubotan tapauksessa lisäsummalla saisi myös muutamia lisäominaisuuksia (suurempi laturi, täydellisempi mittaristo, kiinteä öljyntyhjennys ym.).

    Halusin myös kuulla kokemuksia uudesta pikkukubotasta (10 hp). Käykö miten hiljaisesti ja tasaisesti matkakierroksilla (noin 2.500 - 2.700)? Oletteko jälkikäteen joutuneet miettimään, että "olisi sittenkin kannattanut hankkia vähän suurempi mylly"?

    Äänestä

  • Patu59 kirjoitti:

    Kirjoituksissa on tuotu esille hyviä näkökohtia. Paino ei tosiaan ongelma, koska vanha Volvo painaa 165 kiloa ja uusi 21 heppainenkin on lähes 50 kiloa kevyempi. Miettimieni koneiden välillä painoeroa on parikymmentä kiloa, mikä ei ole ratkaisevan paljon.

    Vertailepa vielä eri moottoreiden ominaiskäyriä (rpm-teho). Jos valitset tehokkaamman myllyn, voit ajella matalammalla kierrosluvulla. Käyristä näet mitä kierroslukua jonkun tietyn tehon käyttäminen vastaa. Desibelit nousee yleensä kierrosten mukana. Tarkoitatko pikkukubotalla Kubota Beta Marinea? Ainakin isompi Kubota Beta Marine käy tasaisesti. Tietysti äänieristys vaikuttaa meluun.
    ...Eikö 10hp ole vähän pieni "raskaaseen matkaveneeseen". Miten olisi 14-16 hp? Niitähän on vaikkapa Nanni, Kubota BetaMarine, Sole, Vetus. Mitä jos kävelisit venesatamassa kyselemässä, jospa joku ystävällisesti starttaisi koneensa ja kuuntelisit sen ääntä ja värinöitä?

    Äänestä

  • Patu59 kirjoitti:

    Kirjoituksissa on tuotu esille hyviä näkökohtia. Paino ei tosiaan ongelma, koska vanha Volvo painaa 165 kiloa ja uusi 21 heppainenkin on lähes 50 kiloa kevyempi. Miettimieni koneiden välillä painoeroa on parikymmentä kiloa, mikä ei ole ratkaisevan paljon.

    Pitää vielä tsekata käytettävissä olevat tilat, mutta tuskin niistäkään tulee ongelmia. Eniten kiinnostaa tosiaan käyttöominaisuudet. Vaikka purjeilla toki pääsääntöisesti liikutaan, silti raskaahko matkavene joutuu aika usein turvautumaan myös konevoimaan. Parin metrin vastaisissa tuulissa ei ole kovin motivoivaa purjehtia ja silloin turvaudun iloisin ja vapain mielin diisseliin.

    Tuhat euroakin on kuitenkin rahaa ja siksi mietin, onko sijoitus järkevä. Tosin Kubotan tapauksessa lisäsummalla saisi myös muutamia lisäominaisuuksia (suurempi laturi, täydellisempi mittaristo, kiinteä öljyntyhjennys ym.).

    Halusin myös kuulla kokemuksia uudesta pikkukubotasta (10 hp). Käykö miten hiljaisesti ja tasaisesti matkakierroksilla (noin 2.500 - 2.700)? Oletteko jälkikäteen joutuneet miettimään, että "olisi sittenkin kannattanut hankkia vähän suurempi mylly"?

    Tonni on jo merkittävä summa päätöksenteossa. Satasella saa isomman 100 A laturin, jos sellaista oikeasti tarvitsee. Voivat ehkä jopa vaihdossa hyvittä jotain uudesta laturista vaihdossa. Tehoa laturi ottaa jotenkin havaittavasti vain hyvin lyhyen ajan startin jälkeen, jos akut ovat tyhjänpuoleiset. Suurin osa lisäkustannuksesta siis menisi siihen "jos joskus tarvitsee"-puoleen. Minä en siitä tuota rahaa maksaisi, vaan ostaisin tosiaan yhden uuden purjeen. Itse koittaisin selvittää erot käynnin tasaisuudessa ja jos siinä on merkittävä ero, voisin naristen uhrata sen tonnin.

    Äänestä

yli 20 hp:n konetta noin pieneen veneeseen. Mielestäni siihen ei ole oikein mitään hyvää perustetta. Pienemmälläkin pääsee ihan yhtä hyvin ja akkuja latailee pienemmälläkin koneella. Lataukseenkin on apuja saatavissa vaikkapa aurinkokennoista. Tietty jos isompi kone tuo turvaa ja hyvän fiiliksen niin mikäs siinä. Jokainen tyylillään. Itse maksimoisin kaikissa ratakisuissa purjehdusominaisuuksia.

Oma veneeni painaa 6,5 tonnia ja 18 hp:n Yanmarilla kulkee ihan hyvin vastaiseenkin (5-6 solmua). Normaali matkanopeus 6,5 solmua.

Äänestä
  • Kerrot pääseväsi 5-6kn vastatuuleen. Ilmeisesti tarkoitat heikkoa tuulenvirettä saariston suojassa. Pääsetkö avomeriaallokossa vastatuuleen, jos sattuu puhaltamaan navakasti? Entä riittääkö koneesi teho vaikkapa Elben suistossa, kun olet kotimatkalla Pohjanmereltä ja sattuukin olemaan vastavirta ja -tuuli? (Vilkkaan laivaliikenteen seassa ei ole kiva kryssiä vastavirassa).
    Kerrot maksimoivasi purjehdusominaisuudet. Ilmeisesti tarkoitat tässä yhteydessä moottorin painoa. Nyt ymmärtääkseni oli kysymys matkapurjehduksesta. Luuletko, että alkuperäisen kysyjän alkuperäisen (painavan) koneen vaihtaminen uuteen kevyeen 20 hp koneeseen jotenkin huonontaisi purjehdusominaisuuksia? Entä paljonko purjehdusvauhtisi heikentyisi alle 20 kg painon lisäyksestä omassa 6.5 tn veneessäsi? Moottorihan on aika alhaalla, joten se ei heikennä vakauttakaan. Yanmarin 2 syl 14hp kone painaa 113kg ja saman valmistajan 3 syl 21hp painaa 130kg.
    Kubota Nanni 21hp painaa 97 tai 106kg mallista riippuen. Olisiko kannattanut valita Yanmaria kevyempi kone, jos halusit mahdollisimman kevyen? Mitä haittaa tehoreservistä on? Jos harrastat ratapurjehdusta ja paattisi on kisavene, pieni kone tietenkin riittää.

    Äänestä

  • vastavirrassa? kirjoitti:

    Kerrot pääseväsi 5-6kn vastatuuleen. Ilmeisesti tarkoitat heikkoa tuulenvirettä saariston suojassa. Pääsetkö avomeriaallokossa vastatuuleen, jos sattuu puhaltamaan navakasti? Entä riittääkö koneesi teho vaikkapa Elben suistossa, kun olet kotimatkalla Pohjanmereltä ja sattuukin olemaan vastavirta ja -tuuli? (Vilkkaan laivaliikenteen seassa ei ole kiva kryssiä vastavirassa).

    tuulta oli reippaasti ja oli myös aallokkoa. Hyvin riitti teho 5 knotsin vauhtii myös muualla kuin saariston suojissa. Tosin suurin osa tultiin purjeilla. Veneellä on käyty Englannissa ja Norjassa useampaan kertaan eikä ongelmia ole ollut.

    Olen edelleen sitä mieltä, että aloittajan vene ei tarvitse yli 20 hp:n konetta.

    Oma periaatteeni on, etten ota veneeseen mitään ylimääräistä. Jos en tarvitse reserviä, en ota sitä. Osallistuia 5-6 kilpailuun vuodessa ja haluan, että kaikki on optimoitu vauhtia varten. Suurin osa purjehduksesta kuitenkin perhepurjehdusta.

    Äänestä

  • idästä länteen kirjoitti:

    tuulta oli reippaasti ja oli myös aallokkoa. Hyvin riitti teho 5 knotsin vauhtii myös muualla kuin saariston suojissa. Tosin suurin osa tultiin purjeilla. Veneellä on käyty Englannissa ja Norjassa useampaan kertaan eikä ongelmia ole ollut.

    Olen edelleen sitä mieltä, että aloittajan vene ei tarvitse yli 20 hp:n konetta.

    käynyt Sipoonselkää ulompana, eli olit siis suojaisassa saaristossa. En muutenkaan usko juttujasi. Jaksaako koneesi edes ottaa kieroksia niin paljon, että antaa tuon 18 hv. Yleensähän koneella ei saa edes ajaa täydellä teholla jatkuvasti. Oman moottorini suositus on, et 12 tunnin jaksoissa saa ajaa täydellä teholla tunnin kerrallaan. Jatkuvaa tehoa saa ottaa n. 85% ilmoitetusta maksimitehosta, sinun tapauksessasi tarkoittaa n. 15 hv tehoa. Oma moottorini antaa 1500 rpm 13,5 hv. Veneeni on noin tonnin sinun venettäsi painavampi. Kulkee noilla kierroksilla kyllä kevyessa tuulessa vastatuuleenkin hiljaa.

    Voit olla käynyt veneelläsi vaikka missä, mutta kone on surkean alitehoinen. Et pääse edes Gotlannin satamista ulos, jos on 10 m/s vastatuuli, saati jos on enemmän. 6,5 tn veneessä ei 10-20 hv tehokkaamman koneen lisäpaino tunnu missään, tai jos tuntuu, niin varmaan syytä vaihtaa venettä.

    Äänestä

  • kuitenkaan... kirjoitti:

    aiheessa. Eli suosittelet, että keskustelun aloittaja hankkii veneeseensä 20 hp moottorin. Mielestäni se on tarpeettoman iso siihen eikä sillä saavuteta mitään lisäarvoa. Pienempi riittää vallan hyvin. Siitähän tässä oli kyse, eikös?

    Ihan sama mitä mieltä olet veneeni koneen tehosta. Sillä se on kulkenut vallan hyvin niin myötäiseen kuin vastaiseen, myös vasta-aallokossa. Spekuloit asioilla, joista sinulla ei ole tarkempaa tietoa.

    Äänestä

  • vastavirrassa? kirjoitti:

    Kerrot pääseväsi 5-6kn vastatuuleen. Ilmeisesti tarkoitat heikkoa tuulenvirettä saariston suojassa. Pääsetkö avomeriaallokossa vastatuuleen, jos sattuu puhaltamaan navakasti? Entä riittääkö koneesi teho vaikkapa Elben suistossa, kun olet kotimatkalla Pohjanmereltä ja sattuukin olemaan vastavirta ja -tuuli? (Vilkkaan laivaliikenteen seassa ei ole kiva kryssiä vastavirassa).
    Kerrot maksimoivasi purjehdusominaisuudet. Ilmeisesti tarkoitat tässä yhteydessä moottorin painoa. Nyt ymmärtääkseni oli kysymys matkapurjehduksesta. Luuletko, että alkuperäisen kysyjän alkuperäisen (painavan) koneen vaihtaminen uuteen kevyeen 20 hp koneeseen jotenkin huonontaisi purjehdusominaisuuksia? Entä paljonko purjehdusvauhtisi heikentyisi alle 20 kg painon lisäyksestä omassa 6.5 tn veneessäsi? Moottorihan on aika alhaalla, joten se ei heikennä vakauttakaan. Yanmarin 2 syl 14hp kone painaa 113kg ja saman valmistajan 3 syl 21hp painaa 130kg.
    Kubota Nanni 21hp painaa 97 tai 106kg mallista riippuen. Olisiko kannattanut valita Yanmaria kevyempi kone, jos halusit mahdollisimman kevyen? Mitä haittaa tehoreservistä on? Jos harrastat ratapurjehdusta ja paattisi on kisavene, pieni kone tietenkin riittää.

    Onko alkuperäinen kysyjä maininnut tarpeesta ajaa yli 5 kn 18 m/s tuulessa tai vastavirrassa?

    Omassa 28-jalkaisessa 2,9 tn veneessäni on 10 hv Yanmar enkä ole koskaan kaivannut tehokkaampaa. Ei ole vielä tullut vastaan keliä, jossa se ei menisi lähes 6 kn (tyynessä menee 6,4 kn) ja yleensä ajan 5,7 kn koneella, jolloin kulutus 1 l/h.

    Ehkä vielä tulee keli, jossa en pääse koneella paria solmua kovempaa vastatuuleen, mutta tuskin haluan sellaiseen keliin lähteä koneella ajamaan enkä ehkä edes purjehtimaan, mutta enpä ajatellut Elbelle mennäkään.

    Yhtä tärkeä kuin kone on muuten oikein valittu potkuri. Ei riitä, että koneen kierrokset menee OK, vaan pitää olla riittävän suuri halkaisija. Isommasta koneesta ei juuri ole hyötyä, jos ei potkurin koko (siis halkaisija) kasva vastaavasti.

    Isomman koneen kustannuksiin pitää siis lisätä myös potkuri eli helposti toinen tonni.

    Äänestä

  • Joakim_ kirjoitti:

    1. Koneen vaihto merkitsee tavallisesti myös potkurin vaihtoa, koska teho, rpm ja merivaihteen välitys eivät välttämättä ole ihan samat kuin entisessä koneessa. Kustannusero potkurin läpimitassa tai nousussa ei ole järkisyy pienen konetehon valitsemiseksi, jos kumminkin pitääö ostaa uusi potkuri. Potkurin vaihtoa kalliimpi muutostyö tulee, jos moottori ei sovikaan entiseen petiin tai jos akselin suunta ja paikka eivät sovi ja koko vannasputki laakereineen uusitaan jne.
    2. Kerrot, ettet veneelläsi koskaan poistu Itämereltä etkä muutenkaan tule tarvitsemaan isompaa konetta. Miksi siis keskustella asiasta? Pidä sinä heikkotehoisempi koneesi äläkä haaveile pitemmistä retkistä, pysyttele suojaisilla vesillä ja vältä tuulisia kelejä: "Ei ole vielä tullut keliä, jossa se ei menisi 6 kn..". Joillekin voi olla oleellista, että konevoimalla ylipäätään pääsee eteenpäin vaikkapa myrskytuulessa suojasatamaan. Eikö siis voi ajatella asiaa heidänkin kannaltaan? Moni haaveilee ja aika moni toteuttaakin purjehdusretkiä vuorovesialueelle Kielin kanavan tai Skagerrakin kautta. Kurja, jos heillä vene onkin varustettu liian pienellä koneella!
    3. Jos koneen vaihto syystä tai toisesta on aiheellinen, mitä haittaa lopultakin on vaihtaa hiukan tehokkaampaan koneeseen? Hintaero ei välttämättä ole suuri ja hinta riippuu koneen nimestä/myyjäfirmasta (vihreäksi maalattu kone on yleensä kalliimpi kuin vaikkapa siniseksi tai keltaiseksi maalattu). Matka-ajo on miellyttävämpää, jos voi ajaa pienillä kierroksilla verrattuna samaan vauhtiin pienellä koneella lähes max kierroksilla. Miksi on haittaa, jos koneessa on tehoreserviä pahan tilanteen varalle?

    Äänestä

  • Rauhallinen pohdinta kirjoitti:

    1. Riippuu tietysti koneesta sopiiko vanha potkuri vai ei. 10->21 hv muutoksessa voi sanoa 99%, että ei toimi hyvin, mutta 10->10 onnistuu jo paljon paremmalla todennäköisyydellä, erityisesti, jos tämänkin asian huomio konetta valitessa. Tietysti myös sopivuus vetolaitteeseen/akseliin ja petiin kannattaa huomioida.

    2. Uskoisin, että 99% 29-jalkaisista 3 tn suomalaisista purjeveneistä ei tule poistumaan Itämereltä enää. Isommilla prosenttiluku on ehkä vain 90%. Mainitsiko alkuperäinen kysyjä tarpeesta ajella Itämeren ulkopuolella? Kaikki eivät suinkaan ole varustamassa venettää tuollaiseen reissuun.

    Saa toki ajatella kenen vain kannalta, mutta Suomessa valtaosa 29-jalkaisista 3 tn veneistä on varustettu 7-10 hv koneilla ja hyvin harvan tuollaisen omistajan tiedän kaipaavan isompaa. 80-luvulla oli aika tyypillistä laittaa 10 hv kone 30-32 jalkaisiin 4-5 tn veneisiinkin, joka on jo mielestäni selkeästi alitehoista.

    Oikealla potkurilla tuollainen 29-jalkainen 3 tn vene menee varsin kovassa kelissä vasta-aallokkoon ja -tuuleen aivan kelvollista vauhtia. Ainakin itse en pidä konetehoa primääriongelmana tuollaisessa, vaan matka on varsin epämukava ja venettä rasittava ennen vauhdin loppumista. Parempi purjehtia tai etsiä se suojasatama toisesta suunnasta, jos keliä on niin rajusti.

    Jos tuulee, purjehdin. En välttele tuulisempia kelejä, mutta ei ole kovinkaan mielekästiä lähteä 18 m/s vastatuuleen, toki sellaiseen voi joutua ja silloin kannattaa purjeveneellä purjehtia eikä ajaa koneella.

    3. 21 hv ei ole mielestäni hiukan tehokkaampi, 14-15 hv olisi. Kuten alkuperäinen kysyjä kertoi, harkinnan alla olevista 10 hv kone antaa samoilla kierroksilla sen ~7 hv matkatehon kuin 21 hv konekin. Eli ei vaikutusta matkanteon mukavuuteen normaalioloissa, jolloin konetehoa ei tarvita lähellekään 10 hv ellei halua vetää isoja aaltoja perässään ja tyhjentää tankkiaan tuplavauhtia. Ei siitä isommasta koneesta toki suurta haittaakaan ole, jos vain järki riittää ajamaan edelleen sitä selkeästi alle 6 kn vauhtia.

    Äänestä

  • pysyisit kirjoitti:

    aiheessa. Eli suosittelet, että keskustelun aloittaja hankkii veneeseensä 20 hp moottorin. Mielestäni se on tarpeettoman iso siihen eikä sillä saavuteta mitään lisäarvoa. Pienempi riittää vallan hyvin. Siitähän tässä oli kyse, eikös?

    Ihan sama mitä mieltä olet veneeni koneen tehosta. Sillä se on kulkenut vallan hyvin niin myötäiseen kuin vastaiseen, myös vasta-aallokossa. Spekuloit asioilla, joista sinulla ei ole tarkempaa tietoa.

    oikeaan ja arkaan paikkaan??

    Miksi ei hankkisi isompaa konetta? Se on vielä vanhaa moottoria pienempi ja kevyempi, mutta tehokkaampi. Ei tehoreservistä mitään haittaakaan ole.

    Äänestä

mötikkä, saman kokoinen kuin 10 hv;n

Äänestä
  • tuntuu ja näkyy.

    Äänestä

  • 20 kilon lisäpaino kirjoitti:

    tuntuu ja näkyy.

    veneesi ominaisuuksien merkittävään paranemiseen, valitsit sitten kumman moottorin tahansa. Uudet koneethan ovat molemmat paljon vanhaa konettasi kevyempiä... 20 kg tuntuu muka, buuuuahh-hah-hah-haaaaaaa.

    Äänestä

  • varaudu... kirjoitti:

    veneesi ominaisuuksien merkittävään paranemiseen, valitsit sitten kumman moottorin tahansa. Uudet koneethan ovat molemmat paljon vanhaa konettasi kevyempiä... 20 kg tuntuu muka, buuuuahh-hah-hah-haaaaaaa.

    tosipurjehtijoita palstalla. Teksti ainakin aika lapsellinen, eikä kovin tieto- ja faktapohjainen.

    Äänestä

pienet moottorit koska sarjatuotannossa tämä tarkoittaa venevalmistajille rahaa viivan alle. Samasta syystä niissä on myös usein alimitoitetut vinssit, vinssivapauttajat , helat jne sekä surkeat purjeet. Kun nyt itse pääset asiaan vaikuttamaan osta ihmeessä riittävän tehokas moottori veneeseesi vaikka täällä kaikki alitehoisen moottorin veneeseensä jostain syystä saaneet rehvelit muuta ehdottelevatkin. Lisäarvona saamasi öljyn tyhjennyspumppu sekä suurempi laturi ratkaisisivat asian viimeistään omalla kohdallani.

Äänestä
  • Hyviä argumentteja puoleen ja toisen edelleen. Ainoa, mitä hieman jään miettimään on puheenvuoro, että "aloittajan vene ei tarvitse yli 20 hp:n konetta". Itse olen harrastanut lomapurjehdusta 31 vuotta, joten en oikein tiedä olenko aloittelija vai mikä..

    Kokemukseni perusteella päätelen, että purteni kulkee normaalioloissa runkonopeutta noin 7-8 hepan tehoilla. Nanni-Kubotan sekä 10 että 21 hepan koneissa tuo potkuriteho saavutetaan suunnilleen koneen kierrosluvuilla 2800. 14 heppaisessa lisäteho on otettu kierroksia kasvattamalla (max. 3.600). 14 heppaisessa vääntökäyrä on vielä korkeaammalla kuin kymppiheppaisessa.Samoin kolmisylinterisessä varsinaiset ekstravoimat tulevat kehiin vasta päälle 3.000 kierroksen.

    Tällä perusteella normaaliajossa ei olisi suuria eroja. Erot tulevat esiin vasta, kun tarvitaan enemmin tehoja, jolloin pikkumyllystä loppuu kierrokset ja suuremmisssa on vielä varaa kiristää vajaa tuhat kiekkaa.

    Äänestä

  • Patu59 kirjoitti:

    Hyviä argumentteja puoleen ja toisen edelleen. Ainoa, mitä hieman jään miettimään on puheenvuoro, että "aloittajan vene ei tarvitse yli 20 hp:n konetta". Itse olen harrastanut lomapurjehdusta 31 vuotta, joten en oikein tiedä olenko aloittelija vai mikä..

    Kokemukseni perusteella päätelen, että purteni kulkee normaalioloissa runkonopeutta noin 7-8 hepan tehoilla. Nanni-Kubotan sekä 10 että 21 hepan koneissa tuo potkuriteho saavutetaan suunnilleen koneen kierrosluvuilla 2800. 14 heppaisessa lisäteho on otettu kierroksia kasvattamalla (max. 3.600). 14 heppaisessa vääntökäyrä on vielä korkeaammalla kuin kymppiheppaisessa.Samoin kolmisylinterisessä varsinaiset ekstravoimat tulevat kehiin vasta päälle 3.000 kierroksen.

    Tällä perusteella normaaliajossa ei olisi suuria eroja. Erot tulevat esiin vasta, kun tarvitaan enemmin tehoja, jolloin pikkumyllystä loppuu kierrokset ja suuremmisssa on vielä varaa kiristää vajaa tuhat kiekkaa.

    ...varmaankin tarkoitettiin keskustelun aloittajaa.

    Äänestä

  • uuno______ kirjoitti:

    ...varmaankin tarkoitettiin keskustelun aloittajaa.

    ..mutta hetkeksi tuli hieman lysti fiilis.

    Olisi mukava kuulla, millaisia kokemuksia porukalla on Nanni Kubotan uudesta kymppiheppaisesta. Moottori vaikuttaa sikäli hyvältä, että huipputeho saavutetaan melko alhaisella kierosnopeudella ja vääntökäyräkin näyttää hyvältä.

    Itse olen tottunut hidaskäyntiseen Volvoon ja sen tähden ei viitsisi kuunnella kovaa kiertävää konetta. Olisin kiinnostunut myös kuulemaan, miten Kubota on dynaamisesti tasapainossa. Onko moottorilla joku ideaali matkakierrosluku, jolloin värinät ovat vähäiset ja meteli siedettävä?

    Äänestä

  • suuremman moottorin saa uusiinkin veneisiin lisähintaan - jos siitä ei olisi mitään hyötyä kenellekkään miksi tällaista edes tarjottaisiin saati ostettaisiin. Samalla tavalla moniin uusiin purjeveneisiin myydään performance varustuksia jotta veneellä pystyisi edes kohtuullisesti purjehtimaan.

    Äänestä

  • totta tämäkin kirjoitti:

    suuremman moottorin saa uusiinkin veneisiin lisähintaan - jos siitä ei olisi mitään hyötyä kenellekkään miksi tällaista edes tarjottaisiin saati ostettaisiin. Samalla tavalla moniin uusiin purjeveneisiin myydään performance varustuksia jotta veneellä pystyisi edes kohtuullisesti purjehtimaan.

    että jokaisella loppuvat rahat jossakin vaiheessa kesken ja jostakin on tingittävä. Veneessä on usein kyllä avarat ja kivat sisätilat mutta ongelmana, että se ei kulje purjeilla eikä moottorilla mihinkään. Esimerkiksi omalla 32 " 25 vuotta vanhalla skandillani ohittelen uusia 36 " jalkaisia asuntolaivoja sekä koneella että purjeilla. Minun 32 jalkaisen marssivauhti moottorilla on 7 solmua ja huiput yli 8. 3 pyttyisen pentan vaimea käyntiääni on todella miellyttävä

    Äänestä

  • onkin usein kirjoitti:

    Kyllä sinä voit olla onnellinen sardiinipurkissasi. Onneksi olkoon!

    Äänestä

  • onkin usein kirjoitti:

    että jokaisella loppuvat rahat jossakin vaiheessa kesken ja jostakin on tingittävä. Veneessä on usein kyllä avarat ja kivat sisätilat mutta ongelmana, että se ei kulje purjeilla eikä moottorilla mihinkään. Esimerkiksi omalla 32 " 25 vuotta vanhalla skandillani ohittelen uusia 36 " jalkaisia asuntolaivoja sekä koneella että purjeilla. Minun 32 jalkaisen marssivauhti moottorilla on 7 solmua ja huiput yli 8. 3 pyttyisen pentan vaimea käyntiääni on todella miellyttävä

    taas tuntuu tämkin juttu paskapuheelta. Ensinäkin, 32 jalkainen kyntää jo 7 kn koneajossa niin, että taitaa olla kansi merenpinnan tasolla. Toiseksi, uudet asuntoveneet tuntuvat kulkevan juuri koneella kovaa. Kysehän on siitä, että kuka viitsii konettaan huudattaa. Minulla on 37 jalkainen vene ja ajelen koneella yleensä 6,5 kn matkavauhtia. Tällöin koneessta (4 sylinterinen) on otettu vasta n. 60 % teho. Lisäksi, omien havaintojeni mukaan uudet asuntoveneetkin purjehtivat hyvin. Edellinen veneeni oli Scanmar 35, sillä ei kyllä parjännyt yhdellekkään uudelle vastaavankokoiselle veneelle. Nykyinen veneeni ei muuten ole sitten skandi, saksalainen tai ranskis, mutta yllätyksekseni on paljon Scanmaria nopeampi.

    Äänestä

mulla 4 tonnia painavassa 30 jalkaisessa 15hp moottori ja hyvin kulkee.

Äänestä
  • Kiitokset edelleen hyvistä näkökulmista. Sen verran alkuperäiseen kysymykseni tarkennuksena, että tarkoituksena on purjehtia lähinnä Saaristomeren alueella. Elben vastavirtoihin en ole - ainakaan vielä - suunnitellut meneväni.

    Eräs asia kiinnostaa. Moottoreiden teknisissä tiedoissa on esitetty teho- ja vääntökäyriä. Mitä tarkkaan ottaen tarkoittaa esim. oheisessa Nanni Kubotan esiteessä "potkuri käyvä(hv)" (pitäisikö olla "käyrä"?):
    http://epaper01.mmd.net/reader/?issue=898;f2c5e7d0e136d0b2da6b201852459c61

    Esittääkö tuo kuvaaja potkurilta saatavaa tehoa? Tuskinpa vain, koska epäilen että se voisi missään olosuhteissa olla sama kuin moottorin ilmoitettu maksimiteho. Samoin tämän potkurikäyrän vertaaminen 10 ja 21 heppaisten moottoreiden välillä on mielenkiintoista. Kuvaajan perusteella saa sen käsityksen, että kumpikin moottori kehittää 2.800 kierroksella melko tarkkaan saman kahdeksan hevosvoiman akseli(potkuri-)tehon.

    Olenko ymmärtänyt oikein? Jos näin on, silloin todella suurempi teho on käytettävissä vasta yli 3.000 kierroksilla. Toisaalta esim. 21 heppaisen mootorin varsinainen ominaiskäyrä antaa ymmärtää, että 2.800 kierroksella olisi käytettävissä jo 18 heppaa. Miten siis näitä käyriä oikein tulkitaan?

    Äänestä

  • Patu59 kirjoitti:

    Kiitokset edelleen hyvistä näkökulmista. Sen verran alkuperäiseen kysymykseni tarkennuksena, että tarkoituksena on purjehtia lähinnä Saaristomeren alueella. Elben vastavirtoihin en ole - ainakaan vielä - suunnitellut meneväni.

    Jos mietit asiaa matka-ajon kannalta ja ajattelet 10hp koneella käyttäväsi vaikkapa kirroslukua 2/3 maksimista. 10 hp koneessa se vastannee n. 5 hp potkuriakselitehoa. Katselepa millä kierrosluvulla joku vähän isompi kone saavuttaa saman potkuriakselitehon. Jos kierrosluku on alhaisempi, ajo tuntuu miellyttävämmältä - tai halutessasi voit pitää vähän suurempaa matkanopeutta. (En tutkinut Nanni Kubotan käyriä).
    Jos itse et veneelläsi aio koskaan Etelä-Itämeren kalastussatamiin tai suunnata retkiä Elben virtoihin, pärjäät pikkukoneella tai jopa ilmankin konetta. Tuskin veneesi jälleenmyyntiarvo ainakaan paranee, jos siihen on asennettu lievästi alitehoinen moottori. Luulisin, että optimi kone sinun veneeseesi on n. 15 hp. Vaikka moni täällä jo on toisin todistellut, 10 hp saattaa olla hiukan alakanttiin kolmitonnisessa n. 30-jalkaisessa matkaveneessä. Miksi muuten vaihtoehdot olivat 10 tai 21 hp? Miksei siltä väliltä. Vaihtoehtojahan löytyy eri merkkisissä koneissa. Peruskone, "lohko", on monissa sama ja vain marinoinnissa ja maalin värissä on eroja.

    Äänestä

  • Patu59 kirjoitti:

    Kiitokset edelleen hyvistä näkökulmista. Sen verran alkuperäiseen kysymykseni tarkennuksena, että tarkoituksena on purjehtia lähinnä Saaristomeren alueella. Elben vastavirtoihin en ole - ainakaan vielä - suunnitellut meneväni.

    Eräs asia kiinnostaa. Moottoreiden teknisissä tiedoissa on esitetty teho- ja vääntökäyriä. Mitä tarkkaan ottaen tarkoittaa esim. oheisessa Nanni Kubotan esiteessä "potkuri käyvä(hv)" (pitäisikö olla "käyrä"?):
    http://epaper01.mmd.net/reader/?issue=898;f2c5e7d0e136d0b2da6b201852459c61

    Esittääkö tuo kuvaaja potkurilta saatavaa tehoa? Tuskinpa vain, koska epäilen että se voisi missään olosuhteissa olla sama kuin moottorin ilmoitettu maksimiteho. Samoin tämän potkurikäyrän vertaaminen 10 ja 21 heppaisten moottoreiden välillä on mielenkiintoista. Kuvaajan perusteella saa sen käsityksen, että kumpikin moottori kehittää 2.800 kierroksella melko tarkkaan saman kahdeksan hevosvoiman akseli(potkuri-)tehon.

    Olenko ymmärtänyt oikein? Jos näin on, silloin todella suurempi teho on käytettävissä vasta yli 3.000 kierroksilla. Toisaalta esim. 21 heppaisen mootorin varsinainen ominaiskäyrä antaa ymmärtää, että 2.800 kierroksella olisi käytettävissä jo 18 heppaa. Miten siis näitä käyriä oikein tulkitaan?

    Tehokäyrä kertoo suurimman mahdollisen tehon, jonka kone pystyy tuottamaan ko. kierrosluvulla. Potkurikäyrä on arvio siitä, miten paljon tehoa oikein valittu potkuri vaatii kullakin kierrosluvulla. Nämä käyrät kohtaavat maksimikierrosluvun kohdalla. Tulkintasi on oikea eli ko. moottoreiden kohdalla matkakierrokset ovat kutakuinkin samat. Kulutuskäyrä on yleensä potkurikäyrään perustuva.

    Potkurikäyrän todellinen muoto riippuu oleellisesti valitusta potkurista ja hiukan myös veneestä. Tuuliolot vaikuttavat myös hieman, muttei paljon.

    Itse ajelen tuolla 10 hv Yanmarinilla matkanopeutta 2700-2800 rpm, vaikka koneen huipputeho 3600 rpm ja kaasu pohjassa ottaa 3450 rpm. Tällöin otettu teho lienee n. 4 hv. Varsin mukavat ja hiljaiset kierrokset ko. koneella eikä 3000 rpm ja 6 kn tunnu myöskään lainkaan pahalta, mutta aallot ja kulutus kasvaa turhaan. Kone tosin on hyvin eristetty ja purjevenevetolaite ei koskaan täristä.

    "Miksi muuten vaihtoehdot olivat 10 tai 21 hp? Miksei siltä väliltä. Vaihtoehtojahan löytyy eri merkkisissä koneissa."

    Olen katsellut siis lähinnä Nanni Kubotan malleja. Nannilla 14 hepan versio on samalla lohkolla kuin 10 hp. Tehoa on otettu lisäkierroksilla (3.600 contra 3.000). Tehokäyrä paljastaa myös, että pienemmällä mallilla 2.600 kierroksella tehoa tulee potkurista 6 hp, kun suuremmalla mallilla samoilla kierroksilla vain neljä heppaa.

    Pienen kymppiheppaisen väännöt tuntuvat siis olevan kohdallaan ja koneen käyttöominaisuudet paremmat normaaleilla matkatehoilla ja -kierroksilla. Näin päättelen.

    Olen ajatellut pitäytyä myös kiinteässä kaksilapaisessa potkurissa. Tehokkaamman 21 heppaisen asentaminen edellyttäisi myös kunnon rusettia. Kiinteä kolmilapainen ei oikein kiinnosta, vaan pitäisi olla folding. Nostaa merkittävästi kustannuksia.

    Eli kaiken jälkeen voi olla, että päädyn siis 10 hepan myllyyn. Samalla pitää ehkä heittää hyvästit Elben vastavirroille..

  • Patu 59 kirjoitti:

    Onko Nanni Kubotan valitsemiselle jokin erityinen syy? Onhan sitä muitakin merkkejä, joilta voisi saada sen 10 ja 21 moottorin väliin sopivan mallin ihan sopivaankin hintaan. Esim. Kubota Beta 16, Westerbeke 20B, Vetus M 2.06, Sole Mini 17

    Äänestä

  • Ihan vain kysyn kirjoitti:

    Onko Nanni Kubotan valitsemiselle jokin erityinen syy? Onhan sitä muitakin merkkejä, joilta voisi saada sen 10 ja 21 moottorin väliin sopivan mallin ihan sopivaankin hintaan. Esim. Kubota Beta 16, Westerbeke 20B, Vetus M 2.06, Sole Mini 17

    Pitää tosiaan tsekata. Tapimerin palvelu on vain ollut asiallista ja hinnat kohdallaan. Mutta teenpä hieman vertailuja..

    Äänestä

  • Patu 59 kirjoitti:

    "Miksi muuten vaihtoehdot olivat 10 tai 21 hp? Miksei siltä väliltä. Vaihtoehtojahan löytyy eri merkkisissä koneissa."

    Olen katsellut siis lähinnä Nanni Kubotan malleja. Nannilla 14 hepan versio on samalla lohkolla kuin 10 hp. Tehoa on otettu lisäkierroksilla (3.600 contra 3.000). Tehokäyrä paljastaa myös, että pienemmällä mallilla 2.600 kierroksella tehoa tulee potkurista 6 hp, kun suuremmalla mallilla samoilla kierroksilla vain neljä heppaa.

    Pienen kymppiheppaisen väännöt tuntuvat siis olevan kohdallaan ja koneen käyttöominaisuudet paremmat normaaleilla matkatehoilla ja -kierroksilla. Näin päättelen.

    Olen ajatellut pitäytyä myös kiinteässä kaksilapaisessa potkurissa. Tehokkaamman 21 heppaisen asentaminen edellyttäisi myös kunnon rusettia. Kiinteä kolmilapainen ei oikein kiinnosta, vaan pitäisi olla folding. Nostaa merkittävästi kustannuksia.

    Eli kaiken jälkeen voi olla, että päädyn siis 10 hepan myllyyn. Samalla pitää ehkä heittää hyvästit Elben vastavirroille..

    valita niin, että se ei ole pelkkä apukone vaan tasavertainen vaihtoehto purjeille useimmissa olosuhteissa. Sillä on merkitystä sekä omaan käyttöön että myyntiä ajatellen.

    Tuo potkurikuvio on tietysti oma oopperansa ja sitä on syytä pohtia tarkasti. Mutta isompi kone vie venettä luultavasti eteenpäin vähemmällä polttoaineella normaalimatkakierroksilla ja sitten on vielä tehoreservi varalla hankaliin tilanteisiin.

    Ymmärsin niin, että harrastat lähinnä matka-/lomapurjehdusta. Kilpapurjehdukseen optimoivalle tietysti pienempi kone on parempi painon vuoksi. Mutta eipä sitä venettä sitten myydäkään muulle kuin toiselle kilpapurjehtijalle.

    Äänestä

Meillä vene on 31,5 jalkaa ja painaa käytännön todellisuudessa hiukan yli viisi tonnia. Moottori on Yanmarin kolmisylinterinen 20 hv, lisähintaan olisi saanut 29 hv:n version.

Yanmarin käyttöohjeen mukaan (voit ladata netistä ja tutustua) konetta ei suositella käytettäväksi pikkukierroksilla, päin vastoin siitä varoitellaan.

Käytännössä kaikki yli 3 000 kierroksen merkitsee vain lisää melua ja se menee peräaaltona ahvenille. Kovassa kelissä vasten aaltoja ei yleensä koskaan voisi ajaa kaasu täysillä, ryskii muutenkin tarpeeksi.

Niin, ja meillä on kolmilapainen taittolapa, joka ilmeisesti puree juuri aallokossa paremmin kuin kaksilapainen. Oman kokemukseni perusteella valitsisin mieluummin pienemmän koneen ja paremman potkurin.

Äänestä
  • Itselläni on 4-syl mitsun kone, jossa maksimikierrokset (ilman kuormitusta) on 3000 rpm. Potkuri on 3-lap kääntyvälapainen, jolla kone ottaa täyskaasulla n. 2850 rpm. Enimmäkseen ajelen 1600-1800 rpm, jolla käyntiääni on miellyttävän hiljainen. Onko tämä sitä haitallista "pikkukierroksilla" ajamista? Tähän mennessä konetunteja on "vasta" n. 3000 h eikä mitään ongelmia ole tähän mennessä ollut. Miten pienten kierrosten haitallisuus ilmenisi? Sen olen oman koneeni ohjekirjasta ymmärtänyt, että pitkää tyhjäkäyntiä ei suositella ja että konetta on hyvä kuormittaa. Ehkä tyhjäkäynti pelkästään akkujen lataamiseksi on haitallista männänrenkaille??? Kiva, jos joku selvittäisi pikkukierrosten haitat.

    Potkuri kannattaa tietenkin aina valita koneen ja merivaihteen mukaan aivan riippumatta siitä onko kone pienempi tai isompi.

    Äänestä

  • Oikea potkuri tietenkin! kirjoitti:

    Itselläni on 4-syl mitsun kone, jossa maksimikierrokset (ilman kuormitusta) on 3000 rpm. Potkuri on 3-lap kääntyvälapainen, jolla kone ottaa täyskaasulla n. 2850 rpm. Enimmäkseen ajelen 1600-1800 rpm, jolla käyntiääni on miellyttävän hiljainen. Onko tämä sitä haitallista "pikkukierroksilla" ajamista? Tähän mennessä konetunteja on "vasta" n. 3000 h eikä mitään ongelmia ole tähän mennessä ollut. Miten pienten kierrosten haitallisuus ilmenisi? Sen olen oman koneeni ohjekirjasta ymmärtänyt, että pitkää tyhjäkäyntiä ei suositella ja että konetta on hyvä kuormittaa. Ehkä tyhjäkäynti pelkästään akkujen lataamiseksi on haitallista männänrenkaille??? Kiva, jos joku selvittäisi pikkukierrosten haitat.

    Potkuri kannattaa tietenkin aina valita koneen ja merivaihteen mukaan aivan riippumatta siitä onko kone pienempi tai isompi.

    Oman moottorini ohjekirjassa sanotaan, että ilman kuormitusta moottorin tulee ottaa 4000 rpm. Potkuri voidaan valita niin, että kuormitettuna kone kiertää täydellä kaasulla minimissään 1500 ja maksimissaan 3600 rpm, tämä siis tarpeen mukaan. Valmistajan ilmoittamaa maksimiteho saadaan 3600 rpm. Oma yhdistelmäni kiertää täydellä kaasulla kuormitettuna 3250, joten tällä hetkellä en saa koneesta irti aivan ilmoitettua täyttä nimellistehoa. Olenkin kokeillut erillaisia potkureita vielä meinaan muutamaa kokeilla. Ei tunnu olevan edes asiantuntijoille kovin helppoa asia. Minulla siis suora akseli ja merivahde välissä.

    Äänestä

  • varmaan... kirjoitti:

    Väität, että koneesi ottaisi tyhjäkäynnillä 4000 kierrosta/min. Tuntuu aika hurjalta, oletko kokeillut? Potkuri on kyllä aivan liian isokokoinen tai liian jyrkkänousuinen, jos saman koneen maksimikierrokset täyskaasulla olisivat vain 1500 rpm. Ainoa uskottava asia selostuksessasi on mielestäni maksimitehon kierrosluku 3600. Se, että koneajossa maksimikierroslukua ei aivan saavuteta, osoittaa potkurivalinnan sopivaksi. Suositus lienee, että täyskaasulla kierrokset jäävät hiukan alle maksimikierrosluvun, ehkä 100-200 rpm alle jos maks on 3600. Jos kone ottaa iloisesti täyskierrokset, potkurin nousu tai läpimitta on todennäköisesti liian pieni. Jos kone ei ota lähellekään maksimikierroksia ja pukkaa mustaa savua, potkuri on liian iso tai liian jyrkkänousuinen.
    Kääntölapapotkureissa, esim. Maxprop ja J-Prop, on se hyvä ominaisuus, että niiden lapojen nousua on mahdollisuus muuttaa.
    Matkapurren tehosuositus on 3-5 hv/tn, valtameripursiin 5hv/tn tai enemmän. "Vapaa on valta ahvenella ottaa onkeen, jos tahtoo" - näinhän se vanha viisaus oli.

    Äänestä

  • tai lukenut väärin? kirjoitti:

    voinut väärin ymmärtää. Koneen tulee ottaa siis vaihde vapaalla kaasu täysillä 4000 rpm. Tyhjäkäynti tulee asettaa 570 rpm.

    Kylläpä tuossa ohjekirjassa sanotaan, että potkuri voidaan valita käyttötarpeen mukaan siten, että kuormitetttuna (vaihde päällä ja vene irti laiturista, siis kulussa) täydellä kaasulla kiertää min 1500 ja max 3600 rpm. Tälle asialle et voi mitään.

    Äänestä

  • et olisi.... kirjoitti:

    Aika jännä, jos jossain ohjekirjassa annetaan suositukset, että moottorin max kierrokset voivat olla välillä 1.500 - 4.000. Yleensähän on ajateltu, että moottorin sekä hyötysuhteen että hyvinvoinnin kannalta parhaat kierrokset sijoittuvat suunnilleen maksimi vääntömomentin ja tehon välimaastoon.

    Meridieseleissä tosin vääntökäyrät näyttävät kovin tasaisilta, joten perinteistä ohjetta on hieman hankala soveltaa. Silti epäilen, että matalilla kierroksilla kuormittaminen voisi tehdä hyvää koneelle. Kyllä siinä kasvaa niin moottorin kuin vaihteistonkin vääntörasitukset melkoisesti.

    Mielenkiintoista on kuitenkin se, että ohjeissa sallitaan hieman jyrkkänousuisempikin potkuri. Eli että maksimikierroksia ei tarvitse välttämättä saavuttaa. Se mitä jää tehosta uupumaan, tulee takaisin hiljaisempana käyntinä. Tosin parisataa kiekkaa ei välttämättä tunnu kovin paljoa.

    Itse ajattelen edelleen, että ihannetapauksessa moottori voisi toimia noin 60-70% teholla normaalikäytösssä. Tiukkoja tilanteita varten olisi vielä snadisti extraa käytettävissä. Kaikissa tapauksissa kokonaisvälitys olisi kuitenkin ok, eli potkurilla päästäisiin purren ollessa paikallaan melko tarkkaan maksimikierroksiin. Jos pari sataa jäisi puuttumaan, asialla ei tarvitsisi menettää yöuniaan.

    Äänestä

  • et olisi.... kirjoitti:

    voinut väärin ymmärtää. Koneen tulee ottaa siis vaihde vapaalla kaasu täysillä 4000 rpm. Tyhjäkäynti tulee asettaa 570 rpm.

    Kylläpä tuossa ohjekirjassa sanotaan, että potkuri voidaan valita käyttötarpeen mukaan siten, että kuormitetttuna (vaihde päällä ja vene irti laiturista, siis kulussa) täydellä kaasulla kiertää min 1500 ja max 3600 rpm. Tälle asialle et voi mitään.

    Katsoin oman 3GM30F:n käyttöohjekirjaa enkä löytänyt mainitsemiasi kierroslukusuosituksia. Maks kierrokset ovat 3600 (kun vaihde vapaalla), tyhjäkäynti 800-900 rpm. Yhä on aika käsittämätöntä, että sinun jammusi maks kierrokset olisivatkin 4000 rpm ja sopivana potkurina pidettäisiin sitä jolla saavutetaan täyskaasulla 1500 rpm eli alle puolet tästä. Luulisi tuollaisen kuormituksen näkyvän pakokaasun värissä. Mustaa savua pukkaa, kun liian iso potkuri.
    Tuntuisi myös, että 570 rpm on aika pieni tyhjäkäyntinopeus koneelle, jonka maks on 4000 rpm.

    Kerro vielä moottorisi tyyppi, että halukkaat voivat katsoa mainitsemiasi tietoja yanmarin tai ekströmin sivuilta. Sieltä voi ladata käyttöohjekirjan, jos haluaa.

    Äänestä

  • Ei ainakaan 3GM30F kirjoitti:

    Kirjoitin tänään (21.8. klo 09:40) kokemuksistani omasta moottoristani, mikä on päivän aikana poikinut ihan mielenkikiintoista kirjoittelua. Taustaksi omasta tapauksestamme vielä se, että vene on Hanse 320, moottori Yanmar 3YM20 ja potkuri kolmilapainen Flex-O-Fold.

    Keskeinen argumenttini alkuperäiseen kysymykseen on se, että meidän yhdistelmällä emme ole missään olosuhteissa tarvinneet moottorin maksimitehoa. Täyskaasulla vene kulkee noin 7,3 solmua ja kierroksia on noin 3 400. Kierrosalueen loppupäässä nopeuden lisääntyminen on kuitenkin varsin vaatimatonta verrattuna kasvaneeseen meluun. Ja kuten jo aamulla totesin, kovassa vasta-aallokossa täytehon ja -vauhdin käyttö ei ole mukavaa, tarpeellista eikä oikeastaan edes mahdollista.

    Olen aikaisemmin lukenut käyttökökemuksia muun muassa huonolla(?) kaksilapapotkurilla varustetusta veneestä, jolla vauhti hiipui vasta-aallokossa, vaikka sinänsä riittävätehoinen moottori pyöritti rusettia täyskierroksilla. Juuri tämän tyyppiset kokemukset kallistivat valinnan kolmilapaiseen. Onneksi Hanse oli hinnoitellut kiinteän kaksilapaisen korvaamisen kolmilapaisella taittolavalla suhteellisen maltillisesti, eli lisähinta oli tuolloin "vain" vajaat tuhat euroa plus alv. No, siellä se nyt on, enkä ole katunut ratkaisua. (Uuden veneen kuluissa se ei ollut pahimmasta päästä.)

    Kierroslukuasian osalta korjaan aamuista ulkomustiin perustunutta kirjoitustani siltä osin, että pikkukierrosten käyttöä kehotettiin välttämään SISÄÄNAJOVAIHEEN eli ensimmäisten 50 tunnin aikana. Sisäänajovaiheen kierroslukusuositukset ovat sinänsä hiukan yllättävääkin luettavaa, mutta en niitä toisaalta osaa kyseenalaistaa. Muista lähteistä lukemani perusteella olin muodostanut käsityksen, että pelkkä pikkukierrosten käyttö ei ole hyvä asia, ei myöskään saman kierrosnopeuden käyttö pitkiä aikoja. Moottorit ovat kuitenkin erilaisia, joten kannattaa selvittää näitäkin asioita esimerkiksi maahantuojan asiantuntijoilta tai netistä ladattavista käyttöohjeista ennen moottorin koon valintaa.

    Äänestä

  • Konetehosta OSA II kirjoitti:

    Koneesi maks. on 3600 rpm, joten kuormitettuna täyskaasulla havaitsemasi kierrosluku 3400 rpm vastaa juuri sitä suositusta, mihin aikaismemin jo viittasin: potkuri on sopiva, kun koneajossa täyskaasulla kierrokset jäävät hiukan alle maksimin.
    Ehkä vielä tsekkaat koneesi tyhjäkäynnin kierrosluvun (väitit suosituksen olevan 570 rpm).
    Sinänsä syrjähdit keskustelun aiheesta, joka koski sopivaa konetehoa 3 tn painoiseen matkapurteen (itse ehdotin n. 15 hv).
    Kerroit omat kokemuksesi Hansesta ja väitit, ettei täystehon käyttö "kovassa vasta-aallokossa ole mukavaa, tarpeellista eikä oikeastaan mahdollista". Tuntuu hyvin oudolta väitteeltä. Oletkohan yrittänyt ajaa sataman suojaan vaikkapa 20m/s vastatuulessa ja avomeren vasta-aallokossa? Itselläni on sellaisista tilanteista aivan eri kokemus kuin sinulla. Esim. kun aallonmurtajan valojen näkyessä otin seilit alas (myrskyfokan ja kolmosreivatun ison) ja rupesin ajamaan koneella, tuli yllättävä ongelma. Vauhti pohjan suhteen täyskaasulla oli ajoittain 0.4-0.6 solmua, välillä onneksi 2-3 kn ja oli tosi hankala saada edes riittävää ohjailuvauhtia. Pelkäsin osuvani aallonmurtajaan, koska sen suuaukossa olikin yllättävän kova virta sivulta. Potkurini oli 17" läpimittainen 3-lapainen, koneen teho 30 hv, vene 34 ft/8tn. Siinä tilanteessa lisätehosta ei todellakaan olisi ollut haittaa. Tämä tapahtuma sattui Skagenissa kesä-heinäk vaihteessa kolme vuotta sitten. Myös kuluvana kesänä oli parikin tilannetta, joissa kone tuntui lievästi alitehoiselta. Kesäkuun alussa Köpikseen mennessä Juutinraumassa oli navakka vastatuuli (SMHI: kuling varning) ja lähes 3 solmun vastavirta! Minun mielestäni moottorin on oltava sen verran tehokas, että maksimiteho riittää poikkeustilanteisiin. Tasaisella merellä tyvenessä tai heikossa tuulessa riittää pienikin koneteho eikä tarvetta täyskaasulla ajamiseen tietenkään ole. Kauan sitten 30 ft pituisessa 3,6 tn painoisessa veneessäni, jolla kävin mm. pari kertaa Helgolandissa ja Hollannissa, oli 7 hv 2-tahtinen Vire bensakone. Silläkin koneteholla pärjäsi pläkässä ja kanavissa, mutta ei teho ollut riittävä vastavirroissa ja tuulissa.

    Jos harrastaa enemmäkseen päiväpurjehduksia voi tietenkin välttyä joutumasta tilanteisiin, jossa konetehoa tarvitaan merenkäynnin tai virtojen takia. Myös hinaus- ja avustustehtävät ovat niitä, joissa tehokkaasta koneesta ei ole haittaa. Uutta konetta asentaessa on aika pieni kustannusero siinä valitseeko hiukan tehokkaamman koneen kuin entinen oli. "Ylisuurta" ei kannata hankkia. Kannattaa tarkistaa myös se, onko entinen potkurinakseli riittävän tukeva mikäli valitsee tehokkaamman koneen. Potkurin pitää joka tapauksessa olla mahdllisimman optimaalinen. Siitä en ole eri mieltä kanssasi.

    Äänestä

  • Mutta pointtisi? kirjoitti:

    Vastataan nyt siis kysymykseen. Pointtini oli se, että alkuperäinen kysyjä ei minun sinänsä subjektiivisen kokemukseni perusteella saa suuremmasta konetehosta merkittävää lisähyötyä, jos hän vaihtaa koneensa uuteen. Sen sijaan potkurin valintaan kannattaa kiinnittää enemmän huomiota kuin mitä ihmiset valitettavan usein tekevät. Se voi parantaa ominaisuuksia enemmän ja edullisemmin kuin tehon lisäys.

    Kysyjä oli käsittääkseni tyytyväinen vanhan koneensa ominaisuuksiin siinä ympäristössä, jossa hän haluaa liikkua. Siksi ei ole mielestäni tarkoituksenmukaista ohjata häntä varustamaan venettään Skagen ja myrskyssä -olosuhteisiin. Ei silti, Skagen on hieno paikka. Itse olen käynyt siellä toistaiseksi vain autolla, enkä muutenkaan sinänsä väheksy näkemyksiäsi. Yleensäkin uskon, että tämä keskustelunavaus on tuonut esille tavanomaista parempia näkemyksiä.

    Äänestä

  • Konetehosta osa III kirjoitti:

    ja tehoa on liian vähän, no vaatimuksetkin jotain muuta kuin itämeren alueella yleensä. Eli tikku pystyssä kelissä kuin kelissä pitää riittää potkua vastaseen etenemiseen, tullut esiin seikka ettei potku nykyisellään riitä (Sisilian rannikollla 23m/s vastatuuleen). Onneksi tuo kubotan 21hp . on kevyempi kuin vanha (1982) 2gm yanmar. ja muutenkin mitoiltaan aika sama.

    Äänestä

  • outlanderisti kirjoitti:

    Ja minulla 28' / 2,7tn vene jossa 8hp Yanmar vm -78. Koneesta penkitettiin karvan alle kuusi heppaa ennen perusteellista huoltoa, jonka jälkeen 7,9 heppaa. Matkanopeus 3/4 teholla noin 6kn mutta vastaiseen (yli 10m/s ja aallonkorkeus yli 1m) nopeus putoaa neljään solmuun ja keulan pudotessa sopivasti muutamaan 1,5m aallon pohjaan peräkkäin voi nopeus pudota aina 2kn saakka. Ilmiö ei sinänsä ole mitenkään mukava mutta en jaksa uskoa että vika olisi koneessa koska kierrokset pysyvät samana eli potkuri pyörii kaikissa tilanteissa samaa vauhtia. Väitän että omassa tapauksessani vika on kaksilapaisessa potkurissa, jonka "vääntö" tai pito vain loppuu kesken. Eli alkuperäiseen kysymykseen, kannattaa katsoa että potkuri vastaa lisääntynyttä tehoa jos tehokkaampaan koneeseen päädyt.

    Äänestä

  • aasintuntija kirjoitti:

    Kiitän vielä kerran kaikkia keskusteluun osallistuneita. Täällä on saanut lukea asiantuntevia ja hyvin perusteltuja puheenvuoroja. Alkuperäinen kysymykseni siis oli, valitsisinko 29ft/3 tn purteeni 10 vaiko 21 hv:n moottorin.

    Yhteenvetona on itselleni jäänyt mieleen seuraavaa:

    - niin kauan, kun ajetaan normaalioloissa ja heikoissa vastaisissa, tehoerolla ei ole juurikaan merkitystä. Esimerkkinä olleissa Nanni Kubota -koneissa kumpikin kehittää noin 8 hv:n tehon 2.800 kierroksella. Teho riittää varsin hyvin matka(runko-)nopeuteen (noin 5.5-6 solmua),
    - käyttötarve ratkaisee varsin paljon. Olen tullut tietoiseksi, että Elben suistoon ei kannata lähteä seikkailemaan heikoilla koneilla. Hangon Itäsatamasta voi sen sijaan päästä ulos vähäisemmälläkin voimalla..
    - tehoerot tulevat esiin erityisesti suuremmilla kierroksilla. Tämä koskee myös samaisen tehtaan 14 hepan mallia, jossa on kierroksia kasvatettu 3.000:sta 3.600:aan,
    - mikäli valitaan tehokkaampi kone, potkurinvalinta on tärkeää. Lapapintaa tulee olla riittävästi, jota tehot myös siirtyvät. Kolmilapainen on hyvä hankinta,
    - merdieseleiden laakea vääntömomenttikäyrä antaa hieman pelivaraa potkurinvalinnassa. Huipputehon kierroksista voi tiputtaa pari sataa ilman, että se on koneelle vahingollista. Pienemmän moottorin kohdalla on kuitenkin hyvä pyrkiä siihen, että paikallaan ollessa moottori ottaa täydet kierrokset.

    Näiden argumenttien pohjalta lähden siis tekemän lopullista ratkaisua. Kokonaishintaan vaikuttaa myös potkuri: kaksilapaisen kohdalla voisi kyseeseen tulla myös kiinteä, mutta kolmilapisen pitäisi melkein olla folding. Mikä lisää merkittävästi kustannuksia..

    potkurin valintaan kannattaa käyttää myös hiukan energiaa. Hyvä ja huono potkuri ovat usein samanhintaisia. Potkuritestejä on silloin tällöin ollut ulkomaisissa venelehdissä. Hyvä taittolapapotkuri voi olla jopa parempi kuin huono kiinteälapainen. Kaksi- ja kolmilapaisen potkurin erot eivät välttämättä ole suuria eteenpäin vetokyvyn osalta, mutta vastus purjehdittaessa on usein huomattavasti kaksilapaisella pienempi.

    Minun mielestäni pieni vastus purjehdittaessa on erittäin tärkeä ominaisuus potkurille. Minun veneessäni on kaksilapainen Gori Race potkuri joka on aivan erinomainen, Segeln lehden testissä mittalaitteilla ei kyetty mittaamaan vastusta purjehdittaessa ollenkaan (???), vetokyky eteenpäin oli yhtä hyvä kuin Volvo Pentan kiinteälapaisella. Pakilla vetokyky oli hiukan heikompi kuin muilla mutta tätähän voi kompensoida lisäämällä kaasua.

    Äänestä

  • pikku vinkki kirjoitti:

    Mistäköhän tuon testin voisi lukea?

    Äänestä

  • saa tilattua kirjoitti:

    tuoltahan sen irtonumeron saa tilata
    http://www.segeln-magazin.de/aktuelles_heft/archiv/detail.php?objectID=1799

    "Propeller-Test
    In einem aufwändigen Versuchsaufbau testete segeln Fest-, Falt- und Drehflügelpropeller auf ihren Strömungswiderstand und ihre Leistung."

    Tässä aika heikkotasoinen käännös testistä: http://www.propelspecialisten.dk/download/segeln_magazine_test_2008.pdf

    Tärkeämpää kuin potkurin merkki ja tyyppi on varmasti oikea koko (halkaisija, nousu, lapojen lukumäärä ja pinta-ala). Tässäkin pitää tietää mitä hakee. Mukavat matkakierrokset johtavat helposti (yli)suureen nousuun, jolla taas työntövoima pahassa kelissä huonompi.

    Äänestä

  • Patu59 kirjoitti:

    Kiitän vielä kerran kaikkia keskusteluun osallistuneita. Täällä on saanut lukea asiantuntevia ja hyvin perusteltuja puheenvuoroja. Alkuperäinen kysymykseni siis oli, valitsisinko 29ft/3 tn purteeni 10 vaiko 21 hv:n moottorin.

    Yhteenvetona on itselleni jäänyt mieleen seuraavaa:

    - niin kauan, kun ajetaan normaalioloissa ja heikoissa vastaisissa, tehoerolla ei ole juurikaan merkitystä. Esimerkkinä olleissa Nanni Kubota -koneissa kumpikin kehittää noin 8 hv:n tehon 2.800 kierroksella. Teho riittää varsin hyvin matka(runko-)nopeuteen (noin 5.5-6 solmua),
    - käyttötarve ratkaisee varsin paljon. Olen tullut tietoiseksi, että Elben suistoon ei kannata lähteä seikkailemaan heikoilla koneilla. Hangon Itäsatamasta voi sen sijaan päästä ulos vähäisemmälläkin voimalla..
    - tehoerot tulevat esiin erityisesti suuremmilla kierroksilla. Tämä koskee myös samaisen tehtaan 14 hepan mallia, jossa on kierroksia kasvatettu 3.000:sta 3.600:aan,
    - mikäli valitaan tehokkaampi kone, potkurinvalinta on tärkeää. Lapapintaa tulee olla riittävästi, jota tehot myös siirtyvät. Kolmilapainen on hyvä hankinta,
    - merdieseleiden laakea vääntömomenttikäyrä antaa hieman pelivaraa potkurinvalinnassa. Huipputehon kierroksista voi tiputtaa pari sataa ilman, että se on koneelle vahingollista. Pienemmän moottorin kohdalla on kuitenkin hyvä pyrkiä siihen, että paikallaan ollessa moottori ottaa täydet kierrokset.

    Näiden argumenttien pohjalta lähden siis tekemän lopullista ratkaisua. Kokonaishintaan vaikuttaa myös potkuri: kaksilapaisen kohdalla voisi kyseeseen tulla myös kiinteä, mutta kolmilapisen pitäisi melkein olla folding. Mikä lisää merkittävästi kustannuksia..

    Viimeisessä Venemestari-lehdessä oli suuri potkuritesti:

    http://www.venemestari.fi/artikkeli_detail.html?id=1037

    Mielenkiintoista luettavaa.
    Kallein ei välttämättä ollut paras.

    Äänestä

  • Ei ainakaan 3GM30F kirjoitti:

    Katsoin oman 3GM30F:n käyttöohjekirjaa enkä löytänyt mainitsemiasi kierroslukusuosituksia. Maks kierrokset ovat 3600 (kun vaihde vapaalla), tyhjäkäynti 800-900 rpm. Yhä on aika käsittämätöntä, että sinun jammusi maks kierrokset olisivatkin 4000 rpm ja sopivana potkurina pidettäisiin sitä jolla saavutetaan täyskaasulla 1500 rpm eli alle puolet tästä. Luulisi tuollaisen kuormituksen näkyvän pakokaasun värissä. Mustaa savua pukkaa, kun liian iso potkuri.
    Tuntuisi myös, että 570 rpm on aika pieni tyhjäkäyntinopeus koneelle, jonka maks on 4000 rpm.

    Kerro vielä moottorisi tyyppi, että halukkaat voivat katsoa mainitsemiasi tietoja yanmarin tai ekströmin sivuilta. Sieltä voi ladata käyttöohjekirjan, jos haluaa.

    eri kirjoittajaa. Koneeni ei ole Yanmar vaan Thornycroft.

    http://www.thornycroftengines.co.uk/

    Äänestä

  • kaksi... kirjoitti:

    eri kirjoittajaa. Koneeni ei ole Yanmar vaan Thornycroft.

    http://www.thornycroftengines.co.uk/

    Kun kirjoittajilla ei ole vakinaista nimimerkkiä (rekisteröintiä), kannattaisiko viestissä mainita esim. minkä moottorin kierrosluvusta milloinkin kertoo tai mihin viestiin vastaus on tarkoitettu.
    Oliko sinun sanomasi, että Thornycroftillakin on pikkudieseli ja sen maks kierrokset tyhjäkäynnillä oli 4000 ja ohjekirjan mukaan potkurilla saavutettavat maksimikierrokset saavat vaihdella 1600 ja 3600 välillä??
    Suositteletko keskustelun aloittajan veneeseen Thornycroftia entisen 10-heppaisen tilalle ja miksi?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Patu59 kirjoitti:

29-jalkainen ja kolme tonnia painava purteni tarvitsee uuden koneen. Tähtäimessä on lähinnä Nanni Kubotan dieseleistä joko 10 tai 21 heppainen. Kumpi olisi järkevä valinta?

Nykyinen mylly on kymppiheppainen ja riittänyt varsin hyvin. Toisiko siis 21 heppainen jotain lisäarvoa? Vai olisiko ongelma se, että konetta joutuisi jatkuvasti ajamaan vajaatehoilla?

Itse haluaisin koneen, jolla olisi leppoisaa ajaa myös matka-ajoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu