vielä kerran levästä

Eli akvaarioni on ollut toiminnassa alkusyksystä saakka. Nyt tämän vuoden puolella sinne on alkanut ilmestyä levää.

Levä on ruskehtavaa hapsumaista (aika pitkät hapsut) ja sitä kasvaa lähinnä kasveissa.

Aina veden vaihdon yhteydessä yritän "rapsutella" sitä pois mutta pian sitä taas on. Levä ei tietääkseni haittaa kaloja, mutta on kyllä aika tuhruisen näköistä ja akvaario näyttää tuon vuoksi epäsiistiltä. Kannoissa ja kivissä sitä ei kasva.

Akvaariossa asuu kyllä partamonneja, mutta ne eivät sitä syö. Leväbarbeja tai tiikerinuoliaisia tai muita levänsyöjiä en voi ottaa akvaarion koon takia (120ltr). Vettä vaihdan kerran viikossa vajaan puolet joskus vain kolmasosan.

Täällä on jo moneen kertaan kyllä selitetty levistä mutta ajattelin kysyä nyt itsekkin...kuitenkin...

Akvaario on kyllä ikkunan lähellä mutta siihen ei paista aurinko. Verhot saa kiinni jos hetken paistisikin ja taustakuvan taakse olen laittanut vielä tumman pahvin joka estää valon pääsyn edes taustakuvan läpi akvaan. Akvaarion paikkaa en voi vaihtaa.

Eli vähennänkö ruokintaa vai pidänkö kunnon paaston vedenvaihdon jälkeen. Vai pitäisikö akvaario pimentää muutamaksi päiväksi. Miten kalat suhtautuvat siihen? Kaupoista varmaan saa jotain levämyrkkyjäkin mutta niitä en mielellään haluaisi käyttää jos vaan joku muu keino löytyy?

Akvaariossa on valot päällä joka päivä n.12-14 tuntia. Auttaako leviin jos pidetään valoja päällä vaikka vain 8-10 tuntia?

huh..haluaisin saada akvaarion näyttämään siistiltä ilman leviä...toivottavasti jollain on hyviä vinkkejä..
181151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Tuo kuulostaa rihmalevältä (viherlevä) jossa on piilevää pinnalla. Syitä tuolle ovat heikko valaistus ja runsas ravinnemäärä.

Avuksi määräisin valaistuksen lisäämistä ja valaisuajan lyhentämistä 10-12 tuntiin. Päivällä pidetään tunnin valaisukatkos.
Ruokintaa vähennetään (eritoteten fosfaattipitoisten ruokien). Veden vaihtoja lisätään ja kasviravinnetta käytetään ohjeen mukaan. Tarkkaillaan että pH pysyy hyvästi alle 7:n, olis hyvä kun olis jossain 6.2-6.8 välillä.
Enimmät levät ronkitaan käsin akvaariosta pois ja poistetaan pahiten levääntyneet kasvin osat.

Äänestä
  • Kalat saavat pääasiassa Seran hiutaleruokaa ja monnitSeran tabletteja. Ruoka tulee syödyksi noin viidessä minuutissa...tosin pohjalle kerinneet hiutaleet voivat olla pitempäänkin...

    Ruokitaan aamulla ja illalla..

    PH on tasan 7 ennen vedenvaihtoa ja heti vedenvaihdon jälkeen...tulee omasta kaivosta suoraan...pitääkö ostaa jotain PH:n alennusainetta.

    Toinen loisteputki on kyllä uusi...ja hieman kirkkaampi kuin toinen..ehkä siis vaihdan toisenkin uuteen..Mikä olisi hyvä sävy?

    Kasveista olen karsinut pahiten levättyneet mutta se ei ole auttanut asiaa..

    Äänestä

  • Tiia kirjoitti:

    Kalat saavat pääasiassa Seran hiutaleruokaa ja monnitSeran tabletteja. Ruoka tulee syödyksi noin viidessä minuutissa...tosin pohjalle kerinneet hiutaleet voivat olla pitempäänkin...

    Ruokitaan aamulla ja illalla..

    PH on tasan 7 ennen vedenvaihtoa ja heti vedenvaihdon jälkeen...tulee omasta kaivosta suoraan...pitääkö ostaa jotain PH:n alennusainetta.

    Toinen loisteputki on kyllä uusi...ja hieman kirkkaampi kuin toinen..ehkä siis vaihdan toisenkin uuteen..Mikä olisi hyvä sävy?

    Kasveista olen karsinut pahiten levättyneet mutta se ei ole auttanut asiaa..

    No ainakin Wardleyn katkarapupellettejä annostelemalla avokätisesti saa aika kivat fosfaattilukemat aikaiseksi. Purkin kyljessä yleensä lukee, mitä sisältävät.
    Vähennä vaan ruokintaa, jos sitä sapuskaa päätyy pohjalle makaamaan (paitsi tabletit tietysti).

    PH:ta saat hilattua alaspäin kaupallisilla pH-miinusaineilla, laimennetulla rikkihapolla tai lisäämällä akvaarioon hiilidioksidia (kasviravinne).

    Mun mielestä parhaat loisteputket ovat Sylvanian GroLux ja Arcadia Freshwater, tuo on taas mielipidekysymys. Mulle kelpaa tuollaiset kivat pinkin ja sinisen sävyiset :D

    Äänestä

Onko sitä siis järjettömän paljon?
Ruokinnan vähentäminen tuskin auttaa tuohon levään, sinilevää tulee altaaseen liikaruokinnasta ja tuo sinun leväsi ei kyllä ole sinilevää...
Jonkun verran leväähän altaissa aina on.. ja kyllä se kuuluu akvaarioihin, mutta jos se liikaa pääsee rehottamaan niin sitten se on jo tylsän näköistäkin...

Äänestä

Ainakin minulla oli jossain vaiheessa hillitön leväongelma, mutta siihen auttoi sellaiset "tabletit" jotka poistivat levää. En tiedä nimeä, mutta kysy eläinkaupasta.

Äänestä

onks sul jotai kasveja siel akvaariossa meinaa ne voi vähentää sitä levää, ja leväbarbithan syö sitä levää ja ne ei kyl kasva mitenkää erikoisen isoiks et kannattaa semmonen hankkia

Äänestä
  • Ai syö vai? Mun leväbarbi ei ainakaan näytä olevan kovin innostunut siitä...

    Äänestä

  • Ai ei kasva isoiksi vai? No tietysti jos pitää jossain uima-altaassa niin eihän siellä 15 cm pituinen leväbarbin jöllikkä miltään näytäkään. Tuossa nyt oli muistaakseni kyseessä 120-litrainen, eli about puolet siitä mitä leväbarbille olisi minimiallaskoko.

    Levikset kyllä tosiaankin nuorena jaksavat syödä oikein hyvin levää jos eivät parempaa sapuskaa saa. Vanhemmiten ei oikein kelpaa.

    Äänestä

  • no en tiedä ymmärsinkö ihan oikein, mutta tottakai mun akvaariossa on kasveja...ja niissä sitä levää nimenomaan kasvaa...ja tohon purkkiin en kyllä leväbarbeja ota..sehän olis suoraastaan eläinrääkkäystä...eihän kultasta noutajaakaan (=koira) voi laittaa marjaämpäriin nukkumaan?

    Tais olla tsoukki koko toi sun kirjotus?

    Äänestä

  • nemo kirjoitti:

    no en tiedä ymmärsinkö ihan oikein, mutta tottakai mun akvaariossa on kasveja...ja niissä sitä levää nimenomaan kasvaa...ja tohon purkkiin en kyllä leväbarbeja ota..sehän olis suoraastaan eläinrääkkäystä...eihän kultasta noutajaakaan (=koira) voi laittaa marjaämpäriin nukkumaan?

    Tais olla tsoukki koko toi sun kirjotus?

    Häh? kenelle siis vastasit?

    Äänestä

  • Joku kirjoitti:

    Häh? kenelle siis vastasit?

    vastasin sundylle...

    Äänestä

  • nemo kirjoitti:

    no en tiedä ymmärsinkö ihan oikein, mutta tottakai mun akvaariossa on kasveja...ja niissä sitä levää nimenomaan kasvaa...ja tohon purkkiin en kyllä leväbarbeja ota..sehän olis suoraastaan eläinrääkkäystä...eihän kultasta noutajaakaan (=koira) voi laittaa marjaämpäriin nukkumaan?

    Tais olla tsoukki koko toi sun kirjotus?

    joku kiusaa tahallaan...buaah..

    inhottavaa..

    :((

    Äänestä

  • vai kirjoitti:

    Ai ei kasva isoiksi vai? No tietysti jos pitää jossain uima-altaassa niin eihän siellä 15 cm pituinen leväbarbin jöllikkä miltään näytäkään. Tuossa nyt oli muistaakseni kyseessä 120-litrainen, eli about puolet siitä mitä leväbarbille olisi minimiallaskoko.

    Levikset kyllä tosiaankin nuorena jaksavat syödä oikein hyvin levää jos eivät parempaa sapuskaa saa. Vanhemmiten ei oikein kelpaa.

    meiän leväbarbi on ollu 5 vuotta meillä ja on jotai 5 metrii

    Äänestä

  • Joku kirjoitti:

    Ai syö vai? Mun leväbarbi ei ainakaan näytä olevan kovin innostunut siitä...

    aika ihme juttu, leväbarbithan syö sinilevääki, meiän levis syö kasvien pinnalta levää

    Äänestä

  • nemo kirjoitti:

    no en tiedä ymmärsinkö ihan oikein, mutta tottakai mun akvaariossa on kasveja...ja niissä sitä levää nimenomaan kasvaa...ja tohon purkkiin en kyllä leväbarbeja ota..sehän olis suoraastaan eläinrääkkäystä...eihän kultasta noutajaakaan (=koira) voi laittaa marjaämpäriin nukkumaan?

    Tais olla tsoukki koko toi sun kirjotus?

    siis kui iso se sun akvaarios oli?????20 l????

    Äänestä

  • sundy kirjoitti:

    siis kui iso se sun akvaarios oli?????20 l????

    Eiköhän se tuolla alussa lukenut eli 120 l.
    Ei niin pieneen altaaseen leväbarbeja, sanot mitä sanot!
    Toki kala mahtuu vaikka juomalasiin, mutta eri asia on haluaako eläimistään pitää hyvää huolta ja pitää niitä niin että ne todella viihtyvät...

    Äänestä

  • Sanna kirjoitti:

    siis tota leväbarbi ei kasva isoks "ahtaassa" altaassa, jos sillä on paljo tilaa ni se voi kasvaa jopa 5 cm mittaseksi että kannattas vähä ettii tietoo siitä kalasta?

    Äänestä

Ei kannata pitää valoja enempää kuin 12 h koska kasvit ei käytä sitä yhtään kauempaa... loput menee levien riemuksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tiia kirjoitti:

Eli akvaarioni on ollut toiminnassa alkusyksystä saakka. Nyt tämän vuoden puolella sinne on alkanut ilmestyä levää.

Levä on ruskehtavaa hapsumaista (aika pitkät hapsut) ja sitä kasvaa lähinnä kasveissa.

Aina veden vaihdon yhteydessä yritän "rapsutella" sitä pois mutta pian sitä taas on. Levä ei tietääkseni haittaa kaloja, mutta on kyllä aika tuhruisen näköistä ja akvaario näyttää tuon vuoksi epäsiistiltä. Kannoissa ja kivissä sitä ei kasva.

Akvaariossa asuu kyllä partamonneja, mutta ne eivät sitä syö. Leväbarbeja tai tiikerinuoliaisia tai muita levänsyöjiä en voi ottaa akvaarion koon takia (120ltr). Vettä vaihdan kerran viikossa vajaan puolet joskus vain kolmasosan.

Täällä on jo moneen kertaan kyllä selitetty levistä mutta ajattelin kysyä nyt itsekkin...kuitenkin...

Akvaario on kyllä ikkunan lähellä mutta siihen ei paista aurinko. Verhot saa kiinni jos hetken paistisikin ja taustakuvan taakse olen laittanut vielä tumman pahvin joka estää valon pääsyn edes taustakuvan läpi akvaan. Akvaarion paikkaa en voi vaihtaa.

Eli vähennänkö ruokintaa vai pidänkö kunnon paaston vedenvaihdon jälkeen. Vai pitäisikö akvaario pimentää muutamaksi päiväksi. Miten kalat suhtautuvat siihen? Kaupoista varmaan saa jotain levämyrkkyjäkin mutta niitä en mielellään haluaisi käyttää jos vaan joku muu keino löytyy?

Akvaariossa on valot päällä joka päivä n.12-14 tuntia. Auttaako leviin jos pidetään valoja päällä vaikka vain 8-10 tuntia?

huh..haluaisin saada akvaarion näyttämään siistiltä ilman leviä...toivottavasti jollain on hyviä vinkkejä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu