Kyse on

hetkistä. Sellaisista useista pienistä "kosketuksista" jolloin kaikki olisi ollut helppoa minulle. Sinä et ymmärtänyt sitä etkä halunnut minun sanovan sitä ääneen. Ahdistit minut nurkkaan ja en minä osaa ajatella enää yhteistä tulevaisuutta, koska sinä haluat paljon enemmän kuin vojsin sinulle antaa. Olen oppinut tuntemaan itseni enkä enää luovu minusta.
6647
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

monia väärinkäsityksiä tulee tietämättä, mutta onko ne siksi, että sen suhteen ei ollut tarkoituskaan kestää. Olisin niin halunnut kaikkea hyvää hänelle, mutta mulla itsellä oli vaikeuksia, eikä suhteen tarkoitus kai ole toisen puolesta elää???

Äänestä

Suhde ei toimi itsekkyydellä. Kummankaan ei pitäisi luopua itsestään. Se että on oma itsensä, ei tarkoita, etteikö voisi ottaa toista ihmistä huomioon. Vaatii rohkeutta välittää toisesta ihmisestä yhtä paljon kuin itsestään. Uskaltaa altistaa itsensä toisen ihmisen toiveille ja tietoisesti koettaa yhdessä löytää se molemmille paras ratkaisu. Toista ei suljeta kaappiin ja oteta esiin silloin kuin itsestä tuntuu hyvältä, niin toimimalla saa toisen tuntemaan itsensä halvaksi ja käytetyksi. Tuskin kukaan haluaisi sellaisia tuntemuksia.

Suhde ei liene milloinkaan helppo, jos se on todellinen kahden toisiaan rakastavan ihmisen päätös. Ilman työtä ja vastavuoroisuutta ei synny kestävää suhdetta.

Helppoja kosketuksia on kuulemma tarjolla rahalla, silloinhan ei tarvitse tavata toista ihmistä milloinkaan uudelleen jos ei halua. Voi jopa harrastaa niitä pieniä kosketuksia useiden eri ihmisten kanssa tarvitsematta välittää kenestäkään toisesta ihmisestä.

Aikuiset ihmiset voivat neuvotella asioista keskenään, ilman, että kumpikaan tuntee itseään syrjityksi. Ei se toimi niin, että vain toinen joustaa. Oikeassa ihmissuhteessa molemmat kantavat huolta toisistaan, sitä kutsutaan välittämiseksi. Jos ei ole molemminpuolista välittämistä, ei ole säilyttämisen arvoista ihmissuhdetta, eikä yhteistä tulevaisuuttakaan.

Äänestä
  • että olisit kertakäyttökamaa, voi jestas sentään sitähän oletkin, nytkö vasta hokasit. Hymyillään kun tavataan.

    Äänestä

  • tunnetko, kirjoitti:

    että olisit kertakäyttökamaa, voi jestas sentään sitähän oletkin, nytkö vasta hokasit. Hymyillään kun tavataan.

    yleisluontoisesti, miltä ihmisestä tuntuu tuollainen kohtelu. Taisin osua arkaan paikkaan kirjoituksellani, kun noin hermostuit ja asiattomasti kommentoit.

    Äänestä

  • tietoisesti jätti käyttämättä tilaisuutensa.

    Äänestä

  • kyllä hänkin kirjoitti:

    tietoisesti jätti käyttämättä tilaisuutensa.

    En tarkoittanut sitä sellaiseksi. Kuvasin ainoastaan tuntemuksia, jota epätasapainossa olevassa suhteessa saattaa esiintyä. Ihmiset kohtaavat erilaisissa elämäntilanteissa. Elämässä tapahtuu asioita, joihin itse ei voi vaikuttaa. Ei kenties ole edes voimia pitää puoliaan. Toki molemmat voivat olla erityisessä elämäntilanteessa, jolloin se vahvempi pystyy sanelemaan toimintamallit.

    Tilanteen ei tietenkään ole tarpeen jatkua samanlaisena loputtomiin, kummallakin on, ja pitää olla mahdollisuus myös ihmissuhteessa toteuttaa itseään. Kun puhutaan molempien tarpeista ja toiveista kiristämättä ja asiallisesti, muistaen että toinen on se tärkeä ihminen joka tapauksessa, ongelmat ratkeavat varmaankin ennenkuin niitä syntyykään. Oleellista on siis kuitenkin puhaltaa siihen yhteiseen hiileen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


menetetyistä kirjoitti:

hetkistä. Sellaisista useista pienistä "kosketuksista" jolloin kaikki olisi ollut helppoa minulle. Sinä et ymmärtänyt sitä etkä halunnut minun sanovan sitä ääneen. Ahdistit minut nurkkaan ja en minä osaa ajatella enää yhteistä tulevaisuutta, koska sinä haluat paljon enemmän kuin vojsin sinulle antaa. Olen oppinut tuntemaan itseni enkä enää luovu minusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu