Laman piti ensinnäkin vaikuttaa vain "köyhiin tyfnyihin", toisekseen mitään lamaa ei ollut ja kolmanneksi kaupan piti käydä loistavasti.
0Äänestä
ei voi tän-
ne muuttaa, kun on VANHA okt ihan kokonaan myymättä ja jo nyt on varmaa, että matin vanhasta okt:Stä ei saada edes puolta alun perin budjetoidusta, 1, 3 miljoonasta eurosta. Ei taida irrota vanhasta talosta, josta ei kuntotutkimusta ole tehty ja lämmityskin tapahtuu haloilla, edes 500 tuhatta.
Ja sillä ei 13000 euron/neliö kämppiä ostella. Matti ilmeisesti laatii lain, jolla ryöstöpyynnit on kuriin pantava?
Missä minä väitin, että neliöhinnat olisivat laskeneet?
Toki ovat voineet sen tehdä - ja varmaan ovatkin, kun otanta valitaan kunnolla. Mutta yleinen hintatason aleneminen, jota on jonkin verran havaittu viime aikoina, johtuu minusta edelleen pitkälti kaupan keskittymisestä edullisempiin kohteisiin, ei yksittäisten kohteiden hintojen alenemisesta sinänsä.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Laman piti ensinnäkin vaikuttaa vain "köyhiin tyfnyihin", toisekseen mitään lamaa ei ollut ja kolmanneksi kaupan piti käydä loistavasti.
ne muuttaa, kun on VANHA okt ihan kokonaan myymättä ja jo nyt on varmaa, että matin vanhasta okt:Stä ei saada edes puolta alun perin budjetoidusta, 1, 3 miljoonasta eurosta. Ei taida irrota vanhasta talosta, josta ei kuntotutkimusta ole tehty ja lämmityskin tapahtuu haloilla, edes 500 tuhatta.
Ja sillä ei 13000 euron/neliö kämppiä ostella. Matti ilmeisesti laatii lain, jolla ryöstöpyynnit on kuriin pantava?
Ja tämä uutinen selittääkin, miksi asuntojen hinnat ovat kovasti laskeneet tilastoissa... Tai no, ainakin osan siitä. :)
Hinnat laskeneet 20e neliö!
Luotettavuutesi sai erittäin pahan kolhun.