Äärirasistisella ketkuttelijalla Olavi Mäenpäällä vahva PS-tausta
elokuu 7, 2009 · Kommentoi
Olavi Mäenpää
Olavi Mäenpää
7. elokuuta 2009 julkisuuteen tuli tieto, jonka mukaan äärirasistisilla teoillaan alituisesti leventelevän Olavi Mäenpään joukkion eli Suomen Kansan Sinivalkoisten kannattajakorteista merkittävä osa saattaa olla väärennettyjä. Asia uutisoitiin ensimmäisenä Helsingin Sanomissa.
Mäenpäällä on historiassaan myös vahva tausta Perussuomalaisissa, jonka kansanedustajaehdokkaaksi mies oli jo muun muassa hyväksytty vuonna 1998.
Mäenpää mainostaa asiaa omilla kotisivuillaan:
http://picasaweb.google.co.uk/sinivalkoiset/PS9899#5183242532673613858
Vuonna 1998 Mäenpää oli muun muassa pystyttänyt Turkuun Kurjenmäen pallokentälle äärirasistisia kylttejä ja hän tuomittiin teostaan sakkoihin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Loppujen lopuksi perussuomalaiset eivät Mäenpäätä listoilleen sillä kertaa
ottaneet. Mäenpää oli aiemmin ehtinyt vaikuttamaan myös Perussuomalaisten edeltäjässä Suomen Maaseudun Puolueessa.
Tuoreimman tapauksen osalta totuus lienee se, että Mäenpään porukan kannattajakortteihin kirjatuista henkilöistä isoa osaa ei edes ole olemassa. Oikeusministeriö ehti tutkia lähetetyistä kannattajakorteista 600, joista yli kahdessasadassa oli suuria epäselvyyksiä. Perussuomalaisten kanssa samoilla apajilla kalasteleva Suomen Kansan Sinivalkoiset yrittää tällaisilla tavoilla päästä taas puolueeksi, jonka aseman ryhmä menetti vuonna 2007 joukon jäätyä ilman kansanedustajia kaksissa peräkkäisissä eduskuntavaaleissa.
Perussuomalaistaustainen Mäenpää on ehtinyt niittämään jokseenkin kyseenalaista mainetta varsinkin Turussa. Hän on muun muassa kaupunginvaltuutettuna ollessaan esitellyt toisesta valtuutetusta otettuja intiimejä valokuvia valtuuston kokouksessa. Kyseiset kuvat
julkaistiin myös Se! – lehdessä, jota Mäenpää avusti. Tästäkin rapsahti sakot Mäenpäälle ja Se! – lehdelle.
Ja vuoden 2007 elokuussa Turun käräjäoikeus tuomitsi Mäenpään 30 päiväsakkoon kunnianloukkauksesta. Mäenpää oli valtuustokokouksen aikana sanonut Somaliasta kotoisinn olevalle vihreiden valtuutetetulle Roda Hassanille, että tämä kasvattaa kotonaan rikollisia.
Tässä vain muutama persutaustaisen Mäenpään tölväily. Hän on puolustanut myös väkivaltaa maahanmuuttajia kohtaan muun muassa todetessaan pienpuolueiden TV-tentissä, että on valmis ottamaan oikeuden omiin käsiinsä “roskajoukkoa” vastaan. Asiasta Mäenpää saikin
sakot kiihottamisesta kansanryhmää vastaan maaliskuussa 2009.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.