synnyttäneet

Elikkäs.. synnytystä tässä mietin ja ajattelin kysellä teiltä jo synnyttäneiltä, että onko teillä ollut ennen synnytystä jo jonkinlainen tieto siitä että kohta on vauva ulos pyrkimässä, vai onko se ihan yllätyksenä tullut. Itsellä la 26.8 ja kauheasti rupeaa jo aihe kiinnostaan:)
2279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itselläni ei ollut mitään tietoa tulevasta tai ellen sitten jotenkin vaistonnut tulevaa. rv 40 3 soitin miehelle hänen työpäivänsä aikana, että mennäänkö illalla yhdessä kauppaan. Yleensä hoidin kauppareissut yksinäni päivisin, mutta nyt jostain syystä en uskaltanut lähteä. No eipä sinä päivänä mitään tapahtunut.

Seuraavana päivänä olin kauhean väsynyt ja turhautunut siihen odotukseen. Päivän postin haettuani autolla (matkaa laatikolle n. 1,2 km, eikä huvittanut lähtee kävelemään) ja luettuani sen mietin lähtöä kauppaan, mutta en jaksanut. Turhautuneena istuin sitten tässä tietokoneella ja etsin googlesta synnytystä ennakoivia merkkejä, kunnes yhtäkkiä tunsin jotain tulevan housuun. Äkkiä kipitin kylppäriin ja kun housut sain pois niin holahti kunnolla. Synnytys oli alkanut lapsiveden menolla :) Eli toisaalta kroppani sen ennakoi, mutta minä en vain sitä hiffannut. Tosin alkuviikosta taisin sanoa kaverille et ei tässä enää montaa päivää mene.

Äänestä

Ja oli muutaman päivän ennen synnytystä ihan selvä fiilis että pian on lähtö, suppareita tuli nimittäin ihan kivasti.. Eikä mitään harjotus-suppareita, vaan ihan kunnollisia. :)

Lapsiveden menoa odottelin kylläkin lähinnä, mutta ne puhkaistiinkin vasta synnärillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


..... kirjoitti:

Elikkäs.. synnytystä tässä mietin ja ajattelin kysellä teiltä jo synnyttäneiltä, että onko teillä ollut ennen synnytystä jo jonkinlainen tieto siitä että kohta on vauva ulos pyrkimässä, vai onko se ihan yllätyksenä tullut. Itsellä la 26.8 ja kauheasti rupeaa jo aihe kiinnostaan:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu