Ihosyöpä?

Tuli eräs kysymys mieleen enkä keksinyt muuta paikkaa mistä kysyä tätä.

Minulta poistettiin paria kookasta luomea viime kesänä eikä niistä löytynyt mitään. Nämä luomet minulla oli ollut jo monia vuosia eikä tarkoituksena ollut edes selvittää onko ihosyöpää.

Jos ihosyöpää on, niin selviääkö se mistä tahansa luomesta vai ainoastaan epäilyttävistä, ulkonäöltään ihosyövän näköisistä luomista?

Voi olla että panikoin turhaa, mutta minulla on viime kesästä lähtien eräs litteä luomi ohimolla kasvanut huomattavasti. Luomi näyttää ulkonäöltään ihosyövän kaltaiselta luomelta. (Ainakin mitä googlen kuvahaulla löysin )Asiaa ei varmaan paranna se, että olen ottanut runsaasti aurinkoa viime kesästä lähtien. Myös solariumissa on tullut käytyä joitakin kertoja. Iho on myös palanut useamman kerran..

Joka tapauksessa kysymys kuuluu, että jos ihosyöpää on niin selviääkö se mistä tahansa luomesta?
5717
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

PAD, jos ne on poistettu leikkaamalla, eikä esim. laseroimalla.

Totta kai se selvää jos ja kun se selvitetään

Äänestä
  • Leikkaamalla poistettiin. En saanut viestistäsi oikein selvää eli selviääkö ihosyöpä ihan mistä tahansa luomesta?

    Äänestä

  • Amilo19 kirjoitti:

    Leikkaamalla poistettiin. En saanut viestistäsi oikein selvää eli selviääkö ihosyöpä ihan mistä tahansa luomesta?

    leikkaamalla, eihän siitä muutoin saa koepalaa. Esim. jos luomi poistetaan laseroimalla niin siitä ei silloin voi ottaa koepalaa.

    PAD=
    Patologisanatominen diagnoosi. Kudosnäytteen mikroskooppitutkimuksen perusteella patologi tiivistää havaintonsa muutaman sanan mittaiseksi kudosopilliseksi diagnoosiksi, PAD:ksi. Suomessa on tapana ilmaista PAD latinaksi.

    Siis patologihan aina tutkii ne poistetut luomet, tuumorit ym.

    Äänestä

  • poistetaan kirjoitti:

    Ymmärsin kyllä tuon, mutta kysymykseni oli että selviääkö ihosyöpä ihan mistä luomesta tahansa? Eikä pelkästään epäilyttävän näköisistä luomista(?)

    Poistatin siis leikkaamalla 2 luomea, joista ei löytynyt mitään syöpään viittaavaa. Nämä luomet eivät siis näyttäneet epäilyttäviltä.

    Minulla on parikymmentä luomea ympäri kehoa ja osa on epäilyttävän näköisiä. Mietinkin, että voiko jostain näistä löytyä syöpään viittaavaa, vaikkei leikatuista luomista mitään löytynytkään?

    Eli siis selviääkö ihosyöpä ihan mistä tahansa leikatusta luomesta (oli sitten epäilyttävän näköinen tai ei)

    mielestani ei selvia, eli jos on esim. melanoomaa, se juuri oikea melanooma luomi tutkittava. En ole aivan varma, mutta tama oma kasitykseni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Amilo19 kirjoitti:

Tuli eräs kysymys mieleen enkä keksinyt muuta paikkaa mistä kysyä tätä.

Minulta poistettiin paria kookasta luomea viime kesänä eikä niistä löytynyt mitään. Nämä luomet minulla oli ollut jo monia vuosia eikä tarkoituksena ollut edes selvittää onko ihosyöpää.

Jos ihosyöpää on, niin selviääkö se mistä tahansa luomesta vai ainoastaan epäilyttävistä, ulkonäöltään ihosyövän näköisistä luomista?

Voi olla että panikoin turhaa, mutta minulla on viime kesästä lähtien eräs litteä luomi ohimolla kasvanut huomattavasti. Luomi näyttää ulkonäöltään ihosyövän kaltaiselta luomelta. (Ainakin mitä googlen kuvahaulla löysin )Asiaa ei varmaan paranna se, että olen ottanut runsaasti aurinkoa viime kesästä lähtien. Myös solariumissa on tullut käytyä joitakin kertoja. Iho on myös palanut useamman kerran..

Joka tapauksessa kysymys kuuluu, että jos ihosyöpää on niin selviääkö se mistä tahansa luomesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu