olen 36-vuotias lapseton, yksinäinen nainen ja 6:nnella viikolla raskaana - vahingossa...
kun sain tietää raskaudestani, en nähnyt muita vaihtoehtoja kuin että se keskeytetään. mitä enemmän raskauden merkkejä alan tuntea itsessäni, sitä enemmän olen alkanut miettiä josko sittenkin haluaisin synnyttää tämän lapsen... rankkaa se varmasti tulisi olemaan, mutta uskoisin pärjääväni.
olen elänyt pitkissäkin parisuhteissa ilman minkäänlaista "vauvakuumetta", ja itse asiassa olin oikeastaan jo päättänyt olla kokonaan hankkimatta lapsia (kun ei kerran sopivaa isäehdokasta ole ilmaantunut elämääni). mutta toisin päätetiin "jossain muualla"... juuri nyt tuntuu siltä, että aika alkaa olla vähissä lapsen hankkimisen suhteen, joten tämä ehkä on viimeinen mahdollisuuteni. näin ikävällä tavalla kun se tapahtuikin. niin - lapsen isälle minulla ei ole mitään yhteystietoja, enkä missään nimessä tai vaiheessa edes ole ajatellut kaivaa häntä esiin ja tiedottaa tilanteesta. on paljon nuorempikin, ja elämä edessä...
onko muilla vastaavia kokemuksia? ajatuksia? aika keskeytykseen on ensi maanantaina, mutta... what to do?
kun sain tietää raskaudestani, en nähnyt muita vaihtoehtoja kuin että se keskeytetään. mitä enemmän raskauden merkkejä alan tuntea itsessäni, sitä enemmän olen alkanut miettiä josko sittenkin haluaisin synnyttää tämän lapsen... rankkaa se varmasti tulisi olemaan, mutta uskoisin pärjääväni.
olen elänyt pitkissäkin parisuhteissa ilman minkäänlaista "vauvakuumetta", ja itse asiassa olin oikeastaan jo päättänyt olla kokonaan hankkimatta lapsia (kun ei kerran sopivaa isäehdokasta ole ilmaantunut elämääni). mutta toisin päätetiin "jossain muualla"... juuri nyt tuntuu siltä, että aika alkaa olla vähissä lapsen hankkimisen suhteen, joten tämä ehkä on viimeinen mahdollisuuteni. näin ikävällä tavalla kun se tapahtuikin. niin - lapsen isälle minulla ei ole mitään yhteystietoja, enkä missään nimessä tai vaiheessa edes ole ajatellut kaivaa häntä esiin ja tiedottaa tilanteesta. on paljon nuorempikin, ja elämä edessä...
onko muilla vastaavia kokemuksia? ajatuksia? aika keskeytykseen on ensi maanantaina, mutta... what to do?
Vastaukset 12
Vanhimmat
yksinhuoltajana. Mutta kun Suomi-poika on melko kunnoton. Jos haluat perustaa helvetin, ja pilata lapsesi elämän, niin sitten Suomi-poika on ihan varteenotettava vaihtoehto. Mutta lue tämä linkki!
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1719072
Harkitsisin sinuna kyllä todella tarkkaan tuota keskeytystä. Tuttavapiirissäni on muutamia samankaltaisia tapauksia ollut ja hyvin ovat äidit pärjänneet! Lapsi on tuonut heidän elämäänsä lisää sisältöä ja onnea.
Kun kuitenkin tunnet, että koet pärjääväsi, luulen, että raskauden edetessä alat enemmän ja enemmän tuntea iloa siitä, että pidit lapsen, jos näin päätät tehdä. Neuvolasta saat apua ja vastauksia kysymyksiisi. Voithan lisäksi hakeutua esimerkiksi psykologin vastaanotolle puhumaan äitiydestä ja siihen valmistautumisesta.
Sitä todellakaan ei koskaan tiedä, pystyykö sitten myöhemmin tulemaan raskaaksi. Onnea sinulle, mitä ikinä valitsetkaan! Uskon, että pärjäät!
kiitos rohkaisusta, onnen toivottelija. ajatukset risteilevät ylös ja alas, joten en näköjään todellakaan ole vielä tehnyt päätöstäni. on se vaan jännä huomata, miten jonkinlainen äidin rakkaus herää, kun yhtäkkiä onkin tulossa äidiksi... tietenkin sitä ajattelee, että entäs jos lapsi jossain vaiheessa alkaa vaatia saada tietää kuka hänen isänsä on. kiusallisia tilanteita varmasti tulisi eteen niin sukulaisten kuin viranomaistenkin edessä, mutta toisaalta sitä voisi olla ylpeä siitä, että kantoi vastuunsa loppuun asti. tapahtunut mikä tapahtunut. anyways - itse on päätös tehtävä, eikä se ole helppo...
ole kokemusta, kun ei ole tapana tulla VAHINGOSSA raskaaksi. mutta vahingon tietysti jokainen käsittää eri tavalla :)
mutta jos itse olisin vastaavassa tilanteessa pitäisin lapsen. Etenkin kun olen isohkon perheen äiti ja yksinhuoltajanakin ollut toistakymmentä vuotta.
Loppujen lopuksi kukaan, eivät viranomaiset tai sukulaiset ole kovin kiinnostuneita kenekään asioista saati siitä kuka on lapsen isä. Lähipiiri voi toki vähän aikaa arvailla ja supista, mutta olet sen ikäinen nainen, ettei kiinnostus oikein jaksa kantaa kovin pitkään.
Lapset taas ovat siinä mainioita, että jos sanot lapselle ettet tiedä kuka hänen isänsä on se on hänestä täysin luonnollista. Lapselle voi jopa sanoa, että tapasit hänen isänsä kerran/pari, suhde loppui, etkä tiedä missä hän on. Lapselle on joka tapauksessa ainoa oikea se miten hänen elämänsä on järjestynyt jos se on laadultaan ihan ok. Aikuisena lapsen kanssa voi puhua asiasta, mutta yleensä isojen ja pienten lasten kanssa on paljon muitakin asioita puhuttavaksi kuin isä josta äiti on sanonut ettei tiedä mitään.
Lapsen saaminen ei myöskään pilaa kenenkään elämää, ei äidin eikä lapsen. Pahat kielet pysykööt kurissa. Nykyaikana nuoret naiset hankkivat surutta lapsen ihan vain itsekseen ja hoitavat miessuhteet erikseen.
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että lapsen odottaminen ja synnyttäminien on paljon tasaisempaa ja rauhallisempaa kun vieressä ei ole miestä jolla on omat asenteet raskautta kohtaan ja kivuliaskasvunsa isäksi kun vaimo kasvaa silmissä.
Jos pidät lapsen nauti raskaudesta äläkä etsi mörköjä nurkista. Nykyään ne jotka katsovat nenän vartta pitkin ovat menneisyyden haamuja. Yleensä ihmiset iloitsevat kanssasi.
Ja vielä yksi asia, jos pidät lapsen et taatusti kadu sitä. Kaikki ne ilot ja surut joita lapsi tuo mukanaan antavat elämään sellaista syvyyttää, että nähtyäsi et voi kuvitella miten olet voinut edes ajatella jääväsi lapsettomaksi
todella lämmin kiitos sinullekin rohkaisevista sanoista. mukava kuulla positiivista kannustusta ihmiseltä, joka itse on yksinhuoltaja ja tietää mitä se on. olen itsekin miettinyt tuota odotusajan "helppoutta", kun yksin odottaa. olen äärettömän itsenäinen ja itsellinen nainen, joten en usko kaipaavani ketään rinnalleni tässä vaiheessa. toinen asia sitten on aika lapsen syntymän jälkeen, josta ei varmastikaan tule helppo. toisaalta onhan minulla omat vanhempani ja ystäväni tukena ja ehkä pienenä käytännön apunakin. luotan vahvasti siihen, että asiat vain järejstyy. ja mitä tulee noihin sukulaisten supinoihin, niin oikeastaan minua ei edes kiinnosta. tämähän on minun päätökseni ja minun elämäni, eikä se varmastikaan jaksa ketään ulkopuolista kiinnostaa alun uteliaisuuden jälkeen. en usko että saisin osakseni mitään muuta kuin tukea ja kannustusta.
yksi asia on varma: jos päädyn keskeyttämään tämän raskauden, niin tulen 100% varmasti haluamaan vielä lapsen! halu jota minulla ei tähän asti ole ollut "vaivanani". ja aikaahan ei ole kovin kauaa...
lopuksi vielä onnittelut sinulle upeasta lapsikatraasta, ja voimia heidän kanssaan!
Olisin kirjoittanut jo aiemmin, mutta löysin palstan vasta nyt.
Itse olen jo rv 35 eli kuukauden päästä saan vauvelin, yksin. Olen toki koko elämäni ajatellut haluavani äidiksi ja vauvakuumetta on ollut jo liki 10 vuotta. Tällä hetkellä olen 26vee. Kun tämä vahinko sattui, en ajatellutkaan keskeytystä siitä syystä että jos en myöhemmin pysty sitten lasta saamaankaan ja tämän oli tarkoitettu tulevaksi nyt. Olen ollut ennemmin kihloissa ja seurustellut pitkään, kumma kun vahinkoa ei silloin sattunut... täytyy kai uskoa johonkin kohtaloon :)
Suurin kauhu oli porukoille kertominen, mutta hyvin se meni, lapsi on tärkein ja että vanhemmista tulee isovanhempia. Lapsen isä ei vielä(!) asiasta tiedä, hän suorin sanoin sanoi viimeisillä kerroilla kun näimme että tajuanko sitten että hän ei muksua halua...ja kehotti vielä hakemaan pillerin, ettei tarvisi murehtia asiasta. Mielestäni hän käyttäytyi naurettavasti ja koska uskoin ettei vaaraa ole, en pilleriä sitten hakenut. Nyt taistelen itseni kanssa että kerronko vai enkö! Ja miten. Olisin niin onnellinen, jos ei olisi mitään yhteystietoja häneen!!!!
Supinoita on ollut, varsinkin kun asun pienellä paikalla jossa kaikki tuntevat kaikki. Onneksi vauvan isä ei asu samalla paikkakunnalla. Isän arvailuja on ollut, koska en tapaillut isän kanssa kauaa ja kuukautta ennemmin tapailin paikallista miekkosta. Mutta nämä jutut vaan hymyilyttää, ihmisillä on huvinsa.
Hyvin sitä pärjää ilman miestä ja jos tukiverkostoakin löytyy, niin ei varmasti tule höperöksi vauvan kanssa kahden! Muakin yritettiin iskeä vielä viikko sitten ja mahaa on niin paljon, että varmasti juopuneetkin sen näkee! Ei vaan itseä kiinnosta nyt miehet ollenkaan, vauva on tärkein! Ja uskon sen onnen joskus vielä löytyvän :)
Nyt loppuvaiheessa raskautta on tullut paniikkia, kuinka pärjään ja olisiko sittenkin pitänyt tehdä toisin.... mutta jos tälle potkijalle nyt jotain tapahtuisi, en tiedä kuinka sen kestäisin. Olet varmasti tehnyt sinulle oikean päätöksen ja kumman päätöksen olet tehnytkään, varmasti tulet sitä vielä päivittelemään jossain vaiheessa. Voimia sulle, mitä päätitkään tehdä.
Voi miten harmillista, että löysit kirjoitukseni vasta nyt! Olisi ollut todella mukava tutustua toiseen vastaavassa tilanteessa olevaan naiseen... MUTTA: pitkän ja hartaan pohdinnan jälkeen päädyin sitten kuitenkin siihen toiseen vaihtoehtoon (tänään tehty...). Koska mieli kuitenkin tuntui vaihtuvan usean kerran päivässä - välillä tunsin olevani täysin umpikujassa - niin ajattelin, että ehkä tämä sittenkin on se varmempi vaihtoehto minulle. Oma tukiverkostoni (vanhemmat, sisko ja parhaat ystävät) kun on sen verran kaukana. Meillä kaikilla on kuitenkin omat elämäntilanteemme ja -tarinamme, joten sinun ratkaisusi oli varmasti se ainoa oikea juuri sinulle! Ihan uskomattoman hieno kuulla, että olit niin varma alusta lähtien! Olisinpa minäkin ollut... Niin, toivottavasti en itse joudu katumaan päätöstäni, ja se kieltämättä hieman pelottaa. Mutta ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, että näin oli paras. Silläkin riskillä, että en ehkä enää koskaan onnistu tulemaan raskaaksi...
Vaikea sanoa mitään selkeää tuohon lapsen isälle kertomiseen. Jotenkin kuitenkin ajattelisin niin, että koska olet tehnyt päätöksen synnyttää lapsi täysin yksin, niin sinulla on oikeus (ja jopa velvollisuus) myös kantaa kaikki siihen päätökseen liittyvä vastuu yksin. Tai näin olisin itse tehnyt. Ei liene edes lapsen edun mukaista, että isä on isä vain olosuhteiden pakosta eikä omasta tahdostaan. Sinusta tuntuisi varmasti jopa pahalta jättää oma lapsesi sellaisen ihmisen hoidettavaksi. Saattaahan tietysti olla, että hän muuttaisi kantaansa lapsen nähtyään, mutta ylipäänsä se viikonloppurehaaminen yms. rasittaa varmasti kaikkia. Toisaalta lapsi varmasti jossain vaiheessa jo ennen kouluikää haluaa tietää jotain isästään, ja koska sinä tiedät henkilön, niin luultavasti myös sen paljastat. Tai voihan myös olla niin, että sinulla jo siinä vaiheessa on pysyvä parisuhde, ja lapselle miehen mallia, jolloin kysymykset taatusti jäävät vähemmälle. Uskon, että tuo asia menee aivan omaa luonnollista rataansa kun sen aika on. Jos on. Keskity nyt vain odottamiseen ja jännittävästä odotusajasta nauttimiseen. Syntymän jälkeen aikasi kuluukin pientä suurta ihmettä katsellessa... Jos tässä asiassa voisi sanoa olevansa kateellinen, niin ehkä olisin sitä juuri sinulle. Teit sen mihin oma rohkeuteni ei riittänyt... En voi muuta sanoa kuin että upea nainen olet ja varmasti paras mahdollinen äiti! Nostan hattua :-)
Moikka, olet siis päätynyt keskeytykseen? Vai ymmärsinkö väärin, että tämä ei ollut aloittajan viesti... jos niin sori. 36-vuotiaana ei kyllä enää raskaaksi tulla kauhean helposti, eikä se lapsen yksin kasvattaminen niin kauhean vaativaa ole, lapset on ihania ja itse en kadu hetkeäkään, että tein lapsen "yksin" (miesystävälle tuli pupu pöksyyn). Miehenmallia saa kyllä muualtakin kuin kotoa. Minä olen kokenut yksinhuoltajuuden suht koht helpoksi, myös siitä syystä, ettei tarvitse "tehdä työtä" parisuhteen eteen. Monissa pienlapsiperheissä tuntuu olevan paljon kiistaa lapsenhoidosta, kuka hoitaa, kuka pääsee vapaalle, jne. Tietysti yksinhuoltajana on hyvä olla vakituiset työtulot ja muutenkin talous ok kunnossa, apua saa jos on ystäviä, vaikka perhe olisikin jossain kauempana. Myös toiset yksinhuoltajat auttavat vuorotellen, näin ainakin minun tapauksessani. Hiukan yhteisöllisyyttä peliin niin yksinhuoltajuus voi olla jopa helpompaa kuin kaksinhuoltajuus... ja monesti ne isätkin, jotka eivät aluksi halunneet lasta tavata, suorastaan vaativat sitä. Hyvää viikonloppua, tv. leffaan lähdössä oleva yh
Eli kyllä vaan päädyin keskeytykseen, näin 36-vuotiaana. Molemmat vaihtoehdot tuli pohdittua läpi kaikki mahdolliset seikat huomioonottaen. Joten ainakin voin sanoa, etten tehnyt hätiköityä ratkaisua. Sitä asiaa on siis ihan turha enää pohtia, enkä edes halua. Hienoa kuitenkin, että teitä "yksinsynnyttäjiä" sittenkin löytyy - paljon onnea sinullekin! Ja hauskaa leffailtaa! Ehkäpä myös edellinen vastaaja (syyskuussa äidiksi tuleva) saa monia rohkaisevia ajatuksia vastauksestasi.
Voi kun nyt vasta löysin tämän ketjun!! Mutta täällä oli niin hyviä puheenvuoroja jo, etten olisi itse pystynyt enempään. Anteeksi, että sanon näin, mutta oon pahoillani, että päädyit keskeytykseen. Meitä yksinhuoltajia, kaikenlaisia, on Suomessa ymmärtääkseni jopa kymmeniä tuhansia ja yksinodottajiakin lienee ollut niin monia, että asia ei enää ole uusi.
Itse tulin nk vahingossa raskaaksi, tosin seurustelin miehen kanssa silloin. seurustelu oli kuitenkin juuri alkanut ja sitten myös minun tahdostani se loppui melko pian. Lapseni isä oli silloin varsin pahoillaan ja loukkaantunut, kun en halunnut antaa hänelle tavallaan mahdollisuutta olla lapselle isänä. No, hänestä ei myöhemmin ole juuri mitään kuulunut, mutta elarit maksetaan säännöllisesti, eli kaikki hyvin!
Itse olen tällä hetkellä virallisesti ei-yh, koska muutin miesystäväni kanssa samaan osoitteeseen kesän alussa. Töiden alkamisen takia lähden kuitenkin toiseen kaupunkiin, satojen km:ien päähän melko pian, kun lopetan hoitovapaan. Eli olen lähes koko ajan ollut yh;na eikä lapsella ole isäänsä mitään kontakteja. Jaksaminen oli vauva-aikana todella vaikeaa, mutta lasta en ole katunut!!!! Äitiyteni on vasta aluillaan, sellaista tunnetta ei ole itsellä'ni vielä kauan ollut, mutta tilanne paranee koko ajan.
Haluan toivottaa voimia kaikille yksin odottaville ja muistuttaa että lukekaa mm eve mantun kirja Musta tulee perhe. Siitä sain itse paljon irti =) Toivon myös, että moni ajattelisi samoin kuin tässä ketjussa joku vastasi, että yksin lapsen kanssa on vapaa tekemään mitä haluaa eikä koskaan tarvitse neuvotella mistään mitään! olen nyt huomannut, että uusperheen perustaminen on työn takana ja aiheuttaa heti kompromissivaatimuksia, joten voisin omalta osaltani väittää, että täysin yksin oli huomattavasti helpompaa. nyt kuitenkin olen löytänyt kumppanin, josta en luovu, ja jonka kanssa olemme sopineet vanhenevamme yhdessä, vaikka nyt olisi kuinka rankkaa. lapseni ja suhteen kaikkein suurin "ongelma", mutta tästäkin selvitään.
yksin lapsen kanssa oli ihanaa ja oon ikionnellinen että ene edes miettinyt "uskaltaisinko" lähteä siihen. voimaa kaikille, etenkin pienten lasten äideille!
Hei! Ja kiitoksia itsellesi sanoistasi. Olen nyt sitten maailman onnellisin äiti