Liharuoka vastaan ylläpitoruoka?

Kertokaapa tietojanne ja kokemuksianne siitä, kannattaako virtsatiesairaudesta kärsivän kissan ruokavalioa mennä muuttamaan niin, että sairautta kurissa pitävä ylläpitoruoka vaihdettasiin ns. BARF-ruokavalioon, eli kissalle luontaiseen raaka liha - ruokavalioon?

Kissa on pysynyt ylläpitoruualla (Hill´s) terveenä jo kaksi vuotta, mutta olen kuullut, että tämä ruoka voi pitkällä tähtäimellä vaikuttaa munuaisten vaurioitumiseen. Sitten on vielä se kalsiumoksalaattikiteiden syntymisen vaara.

Olen nyt harkinnut ns. luomuruokaan siirtymistä, mutta olen kuulut myös surkean tarinan siitä, miten eräällä kissalla virtsakivet tulivat rajuin oirein takaisin, vaikka siirryttiinkin ylläpitoruuasta liharuokaan, eikä viljaa sisältävään, huonoon peruspurkkiruokaan, joka alunperin sairauden syntyyn vaikutti.

Olen neuvoton...
5198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

mitä kiviä kissalla on ollut. Noita virtsakiviä kun on erilaisia ja ne johtuvat eri syistä. Nopea siirtyminenkin voi aiheuttaa epätasapainoa ja olla syy uusiutuviin vaivoihin. Ruokinnan muutokset tulisi aina tehdä pikkuhiljaa eikä kertarysäyksellä.

Jos ylläpitoruoka on märkäversiota, niin siitä on varmaan helppoa siirtyä liharuokintaan lisäämällä vain lihan määrää. Jos se taas on kuivamuonaa, voi olla vaikeampaa, mikäli kissa on ns. raksuttelija jolle märkäruoka tai tuoreruoka ei kelpaa.

Perusperiaatehan on se, että lihansyöjänä kissalla on hapan virtsan ph. Kun sille syötetään viljapitoista ruokaa, pissan ph muuttuu ja kivien kertyminen alkaa. Liotus- ja ylläpitoruoissa on hapattajat mukana, mutta samalla ne kuivamuonat ovat liian kuivia ja nestettä ei riitä rakon huuhteluun. Siis mitä kosteampaa ruoka on, sitä paremmin virtsatiet pysyy kunnossa. Siksi kivien syntymisen syyt pitää selvittää ja ruokinta muuttaa sen mukaan.

BARF-ruokintaan jos siirryt, on kunnolla selvitettävä tarvittavat vitamiinit ja muut hivenaineet, ellet sitten syötä luita lihan mukana. BARF ei ole raakaliha ruokavalio vaan raakaa lihaa luineen ruokavalio, tämä monet unohtavat ja saavat muita ongelmia kissoilleen.

Äänestä
  • Kissallani todettiin 3-vuotiaana struviittikiviä. Liotusruokaa syötin aluksi, nyt on menty jo pari vuotta ilman oireita ylläpitoruualla.

    Asia mietityttää minua siksi, koska olen kuullut, että ylläpitoruoka ei ole hyväksi jos sitä syötetään kissalle lopun elämää. Kissan ikääntyessä ongelmana ei enää olekaan struviittikiteet vaan mahdollisesti nämä kalsiumoksalaattikiteet, joita ei pysty liuotusruualla hoitamaan pois, vaan ainut hoitomuoto on leikkaus. JA, ylläpitoruoka voi myös olla syynä munuaisten vaurioitumiseen.

    Barffaukseen olen perehtynyt ja tiedän kyllä, että lihan lisäksi ruuassa täytyy olla luuta. Mietin vain onko se viisasta lähteä ottamaan sitä riskiä, että kissa sairastuu struviittikiteisiin ruokavalion muutoksen myötä. Ylläpitoruokamme on koostunut sekä liotetuista raksuista että märkäruoasta. Ja hyvin maistuu.

    Kysymykseni siis on, kumpi riski on suurempi?
    1) siirtyä pikkuhiljaa barffaukseen ja ottaa se riski että struviittikiteet uusiutuvat
    vai
    2) jatkaa loppuelämä ylläpitoruualla sillä riskillä, että muodostuu kalsiumoksalaattikiteitä (joka siis muodostuu kun virtsa on liian hapanta, jonka ylläpitoruoka voi aiheuttaa) ja mahdollinen munuaisvaurio.

    Toisaalta ja toisaalta...

    Äänestä

  • Gattinen kirjoitti:

    Kissallani todettiin 3-vuotiaana struviittikiviä. Liotusruokaa syötin aluksi, nyt on menty jo pari vuotta ilman oireita ylläpitoruualla.

    Asia mietityttää minua siksi, koska olen kuullut, että ylläpitoruoka ei ole hyväksi jos sitä syötetään kissalle lopun elämää. Kissan ikääntyessä ongelmana ei enää olekaan struviittikiteet vaan mahdollisesti nämä kalsiumoksalaattikiteet, joita ei pysty liuotusruualla hoitamaan pois, vaan ainut hoitomuoto on leikkaus. JA, ylläpitoruoka voi myös olla syynä munuaisten vaurioitumiseen.

    Barffaukseen olen perehtynyt ja tiedän kyllä, että lihan lisäksi ruuassa täytyy olla luuta. Mietin vain onko se viisasta lähteä ottamaan sitä riskiä, että kissa sairastuu struviittikiteisiin ruokavalion muutoksen myötä. Ylläpitoruokamme on koostunut sekä liotetuista raksuista että märkäruoasta. Ja hyvin maistuu.

    Kysymykseni siis on, kumpi riski on suurempi?
    1) siirtyä pikkuhiljaa barffaukseen ja ottaa se riski että struviittikiteet uusiutuvat
    vai
    2) jatkaa loppuelämä ylläpitoruualla sillä riskillä, että muodostuu kalsiumoksalaattikiteitä (joka siis muodostuu kun virtsa on liian hapanta, jonka ylläpitoruoka voi aiheuttaa) ja mahdollinen munuaisvaurio.

    Toisaalta ja toisaalta...

    yksiselitteistä vastausta antaa, sillä aina on riski olemassa. Aika vähän on kuitenkin BARFaukseen siirtyneiden kohdalla noita huonoja uutisia tullut. Päinvastoin paljon hyviä esimerkkejä siitä miten pahatkin, vuosia kestäneet kivikierteet on saatu loppumaan.

    Syy miksi painotan aina tuota, ettei BARF ole pelkkää lihaa vaan lihaa luineen, on se että moni luulee niin olevan ja tekee silloin kissalleen "karhunpalveluksen". Hyvin tasapainotettuun BARFiin itse lähtisin jos omalla kohdalla tuollainen tilanne olisi. Tosin meillä syödäänkin lihapainoitteisesti sekaruokinnalla jo nyt.

    Ajattelisin niin, että viljapitoisella ruoalla on muitakin riskejä olemassa joista osa liittyy noihin virtsavaivoihin. Silloin puhutaan sokeritaudista ja siihen liittyvistä munuaisvioista.

    Äänestä

  • tuskin voi kirjoitti:

    Ajatuksena on, että siirryn nyt asteittain kohti BARFia. Jätän pikkuhiljaa pois ylläpitokuivaruuan ja tarjoan vain ylläpitomärkäruokaa. Kun kuivamuonasta on kokonaan irrottauduttu, alan märkäruuan kanssa tarjoamaan jotakin BARF-tuotetta, esim. kerran viikossa maistiaiseksi ja siitä sitten eteenpäin.

    Mikä olisi paras BARFin mukainen ruoka, jolla aloittaa? Monesta foorumista olen lukenut että porsaan sydän olisi hyvä vaihtoehto. Jauheliha ehkä ei tuntuisi aluksi niin isolta muutokselta...

    Ajattelin nyt siis ottaa sen riskin, ettei tämä 7 vee kissalleni sovi, mutta josko munuaisvialta tämän myötä vältyttäisiin.

    Ravintolisiin ei varmaan tarvitse siirtyä ennen kuin teollisesta ruuasta on kokonaan luovuttu?

    on todella hyvää lihaa, jos vain kissan vatsa sitä kestää - yleensä kyllä ihan hyvin. Meillä ei jauhettu sydän kelpaa ollenkaan, mutta kokonaisesta saksilla leikatut palat uppoaa vauhdilla. Voi olla, että tuo johtuu siitä että jauhettu on ollut pakastettua, kun itse en pakasta mitään. Eihän kissa luonnossakaan pakastele hiiriään;) Ainoa mikä meillä pakastettuna ja sulatettuna menee, on pakaste seiti.

    Kananpojan jauheliha on yksi millä voisi myöskin kokeilla, linnunliha kun on lähempänä kissan ominaisinta ravintoa. Punainen liha on siitä kovin kaukana, mutta kyllä sitäkin kannattaa antaa jos kissa syö. Punaisessa lihassa vain on sen fosforin osuus muita suurempi ja silloin kalkin lisääminen on erityisen tärkeää.

    Lisiä ei tarvitse antaa jos lihan määrä on pieni, mutta jo siinä vaiheessa kun ollaan 50/50 tilanteessa antaisin vaikka Multicattia. Annostuksen voi sitten määritellä sen lihan määrän mukaan. Jos on kokonaan liharuoalla, annetaan täysi annostus, jos puolet ja puolet, annetaan puolikas annostus/päivä. Täysin barffaavat taitaa antaa vielä senkin päälle lisäkalkkia mutta on muistettava, että siitäkin voi koitua ongelmia. Liiallinen vitaminointi rasvaliukoisilla vitamiineilla on enemmän haitaksi kuin hyödyksi, niistä kun ylimäärä jää elimistöön. Vesiliukoiset taas tulee virtsan mukana ulos. C-vitamiinin liiallinen käyttö tosin on osoittautunut vaaraksi munuaisille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Gattinen kirjoitti:

Kertokaapa tietojanne ja kokemuksianne siitä, kannattaako virtsatiesairaudesta kärsivän kissan ruokavalioa mennä muuttamaan niin, että sairautta kurissa pitävä ylläpitoruoka vaihdettasiin ns. BARF-ruokavalioon, eli kissalle luontaiseen raaka liha - ruokavalioon?

Kissa on pysynyt ylläpitoruualla (Hill´s) terveenä jo kaksi vuotta, mutta olen kuullut, että tämä ruoka voi pitkällä tähtäimellä vaikuttaa munuaisten vaurioitumiseen. Sitten on vielä se kalsiumoksalaattikiteiden syntymisen vaara.

Olen nyt harkinnut ns. luomuruokaan siirtymistä, mutta olen kuulut myös surkean tarinan siitä, miten eräällä kissalla virtsakivet tulivat rajuin oirein takaisin, vaikka siirryttiinkin ylläpitoruuasta liharuokaan, eikä viljaa sisältävään, huonoon peruspurkkiruokaan, joka alunperin sairauden syntyyn vaikutti.

Olen neuvoton...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu