Salametsästys kuriin

Nyt alkoi virallinen sorsanmetsästysaika ja viime viikolla kyyhkysiä jo metsästettiin päivin ja öin lämpökameroin varustetuilla tussareilla. Muistutan metsästäjiä ja metsästysseuroja, että metsästys ei ole sallittu Natura-alueilla eikä 150 metrin päässä asutuksesta saati metsä- ja pakettipeltoalueilla, joilla ei ole voimassa olevaa sopimusta metsästysoikeudesta metsästysseuran kanssa. Eilen kotini lähimetsässä 100 metrin päässä kodistani hengaili jo metsämies ja näin mustan hahmon kätkeytyvän lepikkoon kerätessäni puutarhamarjoja. Naisten säikyttely ei kuulu metsästykseen. Tänä aamuna joku puhalsi 50 metrin päässä sorsapilliin kotini läheisyydessä. Jos joku metsästää luvattomasti näin, syyllistyy kotirauhan rikkomiseen ja luvattomaan metsästykseen ja voi saada rikosilmoituksen jälkeen sinitakkisia kylään. Joten maltti on valttia metsälläkin sekä hyvät tavat. Onhan se nokikana (jota maillani on ehkä) sekä sorsapaisti hyvää, mutta hankkikaapa riistanne rehellisin keinoin!
0126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


sakkojen uhalla kirjoitti:

Nyt alkoi virallinen sorsanmetsästysaika ja viime viikolla kyyhkysiä jo metsästettiin päivin ja öin lämpökameroin varustetuilla tussareilla. Muistutan metsästäjiä ja metsästysseuroja, että metsästys ei ole sallittu Natura-alueilla eikä 150 metrin päässä asutuksesta saati metsä- ja pakettipeltoalueilla, joilla ei ole voimassa olevaa sopimusta metsästysoikeudesta metsästysseuran kanssa. Eilen kotini lähimetsässä 100 metrin päässä kodistani hengaili jo metsämies ja näin mustan hahmon kätkeytyvän lepikkoon kerätessäni puutarhamarjoja. Naisten säikyttely ei kuulu metsästykseen. Tänä aamuna joku puhalsi 50 metrin päässä sorsapilliin kotini läheisyydessä. Jos joku metsästää luvattomasti näin, syyllistyy kotirauhan rikkomiseen ja luvattomaan metsästykseen ja voi saada rikosilmoituksen jälkeen sinitakkisia kylään. Joten maltti on valttia metsälläkin sekä hyvät tavat. Onhan se nokikana (jota maillani on ehkä) sekä sorsapaisti hyvää, mutta hankkikaapa riistanne rehellisin keinoin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu