iso moottorivene

On se vaan kumma kun aina parjataan meitä isojen ja nopeiden moottoriveneiden kuskeja,vaikka minun kokemukseni mukaan eniten vesillä täytyy varoa purjehtijoita.
Ihailen kyllä purkkareita ja olen pari kertaa suu auki katsellut kun joku taitava purjehtija tekee upeita käännöksiä,mutta ainakin ahtaissa paikoissa purkkarit on aika arvaamattomia,kun kääntyilevät miten sattuu ja aina eteen.
Tietenkin nopea moottorivene ihan taitamattoman käsissä voi olla vaarallinenkin,mutta kyllä suurin osa hallitsee veneensä.Ja ihan niinkuin maanteilläkin jotkut noudattaa sääntöjä ja huomioivat muut ja toiset taas eivät.Mutta ei voi yleistää.Iso mootorivene on upea kulkupeli!
17605
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Ei minun eteeni koskaan arvaamatta kääntyillä. Näenhän minä, jos vene on menossa väylältä ulos kohti matalaa. Ei siihen ole suurta näkijää vaadittu arvaamaan, ettei se siihen matalaan aja, vaan tekee sellaisen "upean käännöksen". Ja minulla on veneessä sellainen hieno laite nimeltä kaasuvipu, jolla saan jo vähän matkan päästä tarpeen vaatiessa soviteltua nopeutta niin, että sen upean käännöksen jälkeen olen purkkarin perän takana.

Iso moottorivene on upea kulkupeli, siitä ollaan yhtä mieltä. Meidän pitäisi vain tosiaan muistaa säännöt ja vähän enemmänkin, kaikkea kun ei sääntöihin ole kirjattuna. Jos ahtaassa paikassa on muita hitaampia kulkijoita millä voimalla hyvänsä, sopeutetaan oma kulkumme niiden mukaan. Silti soutuvenevauhtiin en muista koskaan joutuneeni, enkä missään hidastelleeni uppoumanopeuksilla edellä menevien takia kuin minuutin pari. Se joku hitaampi saattaa aikanaan tulla perässä samaan satamaan ja haluan kehdata näyttää siellä naamanikin.

Äänestä
  • Mikä idea on ahtaissa paikoissa ohitella? Hieman kaukaa haettuna, ei Formula 1 radoillakaan ohituspaikkoja ole joka paikassa, ja nopeus sovitetaan liikenteen mukaan...mutta siellä ei ole varmaan yhtä suuri egoja liikenteessä..

    Äänestä

  • Eihän tossa kirjotettukaan,ettei kuski vähentäisi nopeutta tai tietäisi mikä on kaasuvipu.Kyllä se purkkari vaan voi yllättäen eteen kääntyä vaikka kuinka sitä varoisi.Hyvä jos sinä olet niin taitava muiden liikkumisen ennakoimisessa,ettei sinulle"näitä riittää" tule ennaltaarvaamattomia tilanteita.Minäkin ajelen suurella moottoriveneellä ja välillä ihan lujaakin,mutta osaan kyllä ajaa nätisti ja hitaasti kun tilanne niin vaatii.Ja ohittelen silloin kun se on järkevää ja turvallista,mutta ainahan joku voi pahastua jättämistäni peräaalloista vaikka ne eivät isot olisikaan.

    Äänestä

On se kumma, kun ajan autolla muita nopeammin, niin aina joku tulee yllättäen peräedellä vastaan. Kostoksi siitä ohitan mahdollisimman läheltä ja näytän keskisormea.

Normaali järjellä varustettu ihminen kyllä tajuaa, että jos purjevene luovii kapeassa kohdassa, niin jossain vaiheessa se kääntyy noin 70-90 astetta. Kyllähän se harmittaa, kun sinä et voi ajaa täydellä kaasulla muista välittämättä.

Suurin osa moottoriveneilijöistä kyllä käyttäytyy asiallisesti, mutta todella moni ei ymmärrä veneidensä aiheuttamien aaltojen kokoa ja terävyyttä. Aaltojen aiheuttamiskieltoalueella ajetaan keulapystyssä ja tehdään maksimiaaltoa. Puuttuu ilmeisesti silmät päästä tai muuten vaan ei koskaan katsella taaksepäin. Tai sitten ei välitetä.

Äänestä
  • Mitä v-ttua se purkkari luovii kapeassa kohdassa? Sellaisissa paikoissa siirrytään koneajoon. Ja jos konetta ei ole, niin vene viedään museoon!

    Äänestä

  • edelleenkin näin kirjoitti:

    Mitä v-ttua se purkkari luovii kapeassa kohdassa? Sellaisissa paikoissa siirrytään koneajoon. Ja jos konetta ei ole, niin vene viedään museoon!

    Olen samaa mieltä, että purjeveneet voisivat aja koneilla kaipeikoissa sekä vilkkaasti liikennöidyillä kaupunkien ranta-alueilla. Sellaiset purjeilla kielletyt alueet oli helppo liikennemerkeillä osoittaa.
    Siitä hyötyisivät kaikki. Myös purjehdus kilpailut kauemmas väyliltä ja etenkin kapeikoista.

    Äänestä

  • edelleenkin näin kirjoitti:

    Mitä v-ttua se purkkari luovii kapeassa kohdassa? Sellaisissa paikoissa siirrytään koneajoon. Ja jos konetta ei ole, niin vene viedään museoon!

    Mihin v******n sinulla on niin kova kiire, että et pysty hieman hidastamaan ja ohittamaan purjevenettä, vaikka se luoviikin kapeahkossa kohdassa. Kaljaterassilta toiselle ilmeisesti?

    Olen samaa mieltä, että todella kapeissa ja ruuhkaisissa kohdissa on syytä ajaa koneella. Kovin montaa luovijaa en kyllä ole sellaisissa paikoissa nähnyt, joissa ohittaminen olisi sopivalla vauhdilla ja ennakoinnilla mahdotonta.

    Toinen peruskysymys on, että miksei voida ajaa väylän oikeaa laitaa ihan vaan hyvän tavan mukaisesti.

    Pyrin purjehtimaan oikeassa laidassa, jolloin myös vastaantulevat moottoriveneet aiheuttaisivat aaltoineen mahdollisimman vähän hankaluuksia (erityisesti kevyellä tuulella). Mutta vähän väliä tullaan kovaa vasenta reunaa ja ohitetaan 5 metrin päästä.

    Äänestä

  • sama juttu kirjoitti:

    tekee todella törpösti. Siihen ei ole järkevää puolustusta.

    Olen joskus ihmetellyt (taisi olla Tammisaareen menossa), kun ajoin itse moottoriveneellä jotakuinkin oikeaa laitaa ja vähän leveämmässä kohdassa tuli neljä moottorivenettä lähes rinnatusten koko aukon leveydeltä. Koita siinä nyt sitten hakea oikeaa kohtaamislinjaa.

    Äänestä

  • sama juttu kirjoitti:

    Toinen peruskysymys on, että miksei voida ajaa väylän oikeaa laitaa ihan vaan hyvän tavan mukaisesti.

    Pyrin purjehtimaan oikeassa laidassa, jolloin myös vastaantulevat moottoriveneet aiheuttaisivat aaltoineen mahdollisimman vähän hankaluuksia (erityisesti kevyellä tuulella). Mutta vähän väliä tullaan kovaa vasenta reunaa ja ohitetaan 5 metrin päästä.

    Kertaan taas saman kuin viime kesänä vastaavassa keskustelussa; Kaikilla niillä nopeuksilla millä ohi pääsen, tuottaa veneeni suurin piirtein saman kokoiset aallot, vasta alle 6 solmun ei aaltoja tule. Eli jos tilaa on niin menen ohi 20 solmun nopeudella. Ja pääkaupunkiseudun väylillä on usein niin paljon liikennettä että purjeveneitä tai hitaita fiskareita tulee vastaan keula tai perä edellä koko väylän leveydeltä, jonkun välin joudun valitsemaan josta puikahdan, lähimmäksi jääneet veneet ehkä katsoo että ajoin liian läheltä. Jos väli jää alle 20 - 30 metrin niin hidastan ja odotan. Välillä joutuu kiertämään kaukaakin väylän ulkopuolelta että pääsee rykelmän ohi.

    Äänestä

  • Vanha Volvo kirjoitti:

    Jos ajattelisi aiheuttavan mahdollisimman vähän aaltoja, pitäisi vastaan tullessa tehdä sama......
    Eli jos väli jää alle 20 - 30 metrin niin hidastan ja odotan. Välillä joutuu kiertämään kaukaakin väylän ulkopuolelta että pääsee rykelmän ohi.

    Äänestä

  • rauhallinen purjehtija kirjoitti:

    Mihin v******n sinulla on niin kova kiire, että et pysty hieman hidastamaan ja ohittamaan purjevenettä, vaikka se luoviikin kapeahkossa kohdassa. Kaljaterassilta toiselle ilmeisesti?

    Olen samaa mieltä, että todella kapeissa ja ruuhkaisissa kohdissa on syytä ajaa koneella. Kovin montaa luovijaa en kyllä ole sellaisissa paikoissa nähnyt, joissa ohittaminen olisi sopivalla vauhdilla ja ennakoinnilla mahdotonta.

    Lupaatko sitten, ette valita niistä isoista aalloista jos sinua ohittaessa lasken veneen liukukynnyksen rajalle?
    Oikein trimmattuna liukuva vene aiheuttaa pienemmän aallon ajaessaan kauniissa liussa. Hidastukset ja uudet nopeuden nostot taas muodostavat isoja, turhia aaltoja.

    Äänestä

  • Noo, tasapainon saavuttamiseksi pistän tästä tämmösen pätkän:

    http://www.youtube.com/watch?v=bkqKpnU8sCE

    Itse olen purjehtija ja käsi nousee kaikille kelpo motoristeille jotka pitävät sen 20-30m hajuraon vauhdista riippumatta. Varsinkin plaanaavissa veneissä lisävauhti vähentää aaltoja joten tiedän kyllä "moottorikaunottarenkin" kun semmoisen näen. Puoliplaanaavilla onkin sitten enemmän haasteita kaasukahvan käytössä.

    Äänestä

  • Hehheh.. kirjoitti:

    Noo, tasapainon saavuttamiseksi pistän tästä tämmösen pätkän:

    Ollut mikään purjehtija, moottorivenehän tuo oli, moottorilla ajoi.
    Ilmeisesti joku moottorivenemies oli siirtämässä venettä kaverille, siksi ajoi koneella.

    Äänestä

  • Hehheh.. kirjoitti:

    Noo, tasapainon saavuttamiseksi pistän tästä tämmösen pätkän:

    http://www.youtube.com/watch?v=bkqKpnU8sCE

    Itse olen purjehtija ja käsi nousee kaikille kelpo motoristeille jotka pitävät sen 20-30m hajuraon vauhdista riippumatta. Varsinkin plaanaavissa veneissä lisävauhti vähentää aaltoja joten tiedän kyllä "moottorikaunottarenkin" kun semmoisen näen. Puoliplaanaavilla onkin sitten enemmän haasteita kaasukahvan käytössä.

    Pinnassa lie moottoriveneilijä.
    Monesti on minun veneessä ollut sierailevana tähtenä moottoriveneilijä, joka varsinkin nopeassa tilanteessa kääntää pinnaa juuri väärään suuntaan.

    Äänestä

  • Hehheh.. kirjoitti:

    Noo, tasapainon saavuttamiseksi pistän tästä tämmösen pätkän:

    http://www.youtube.com/watch?v=bkqKpnU8sCE

    Itse olen purjehtija ja käsi nousee kaikille kelpo motoristeille jotka pitävät sen 20-30m hajuraon vauhdista riippumatta. Varsinkin plaanaavissa veneissä lisävauhti vähentää aaltoja joten tiedän kyllä "moottorikaunottarenkin" kun semmoisen näen. Puoliplaanaavilla onkin sitten enemmän haasteita kaasukahvan käytössä.

    ihan selvästi moottoriveneilijä pinnassa

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

cruisailija kirjoitti:

On se vaan kumma kun aina parjataan meitä isojen ja nopeiden moottoriveneiden kuskeja,vaikka minun kokemukseni mukaan eniten vesillä täytyy varoa purjehtijoita.
Ihailen kyllä purkkareita ja olen pari kertaa suu auki katsellut kun joku taitava purjehtija tekee upeita käännöksiä,mutta ainakin ahtaissa paikoissa purkkarit on aika arvaamattomia,kun kääntyilevät miten sattuu ja aina eteen.
Tietenkin nopea moottorivene ihan taitamattoman käsissä voi olla vaarallinenkin,mutta kyllä suurin osa hallitsee veneensä.Ja ihan niinkuin maanteilläkin jotkut noudattaa sääntöjä ja huomioivat muut ja toiset taas eivät.Mutta ei voi yleistää.Iso mootorivene on upea kulkupeli!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu