Manipuloiva neitsyt

*neitsytN*

Neitsyistä usein sanotaan, että ovat kovia manipuloimaan. Niin mitä mieltä olette itse neitsyet ja te neitsyitä tuntevat? Mulla on ainakin tapana saada aina kaikki järjestymään niinkuin itse haluan. Eli kyllä olen hirvittävä manipuloimaan ja saamaan ihmiset tekemään kuten haluan ennemmin tai myöhemmin. Joskus itseäkin hieman hirvittää, mutta toisaalta en satuta ketään ja teen myös itse paljon muiden ihmisten eteen, en tosin mitään mitä en todellakaan halua tehdä. Yleensä saan ihmiset näkemään asiat samalla tavalla kuin itse ne näen ja toimimaan sitten sen mukaan kuin minusta on parasta ja lopulta he ovat aina samaa mieltä kuin minäkin. :)

13

1372

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kauris__n

      Mutta siinä, kun on kaksi jääräpäätä vastaikkain, niin viisaampi antaa periksi ja neitsyt jää siihen luuloon, että hän sai mieleni muuttumaan.

      • *NeitsytN*

        Yleensä neitsyt ja kauris on muutenkin asioista samaa mieltä, joten ei varmaan paljon tarvitse kummankaan antaa periksi. Itselläni ainakin kauriiden kanssa on lähes aina samat mielipiteet eri asioista. Toisaalta nouseva merkkini on kauris, joten sekin saattaa vaikuttaa. Ja pääasiahan on että neitsyt saa aina tahtonsa lävitse, oli se periksi antaja antanut periksi minkä tahansa syyn takia.


      • kauris__n
        *NeitsytN* kirjoitti:

        Yleensä neitsyt ja kauris on muutenkin asioista samaa mieltä, joten ei varmaan paljon tarvitse kummankaan antaa periksi. Itselläni ainakin kauriiden kanssa on lähes aina samat mielipiteet eri asioista. Toisaalta nouseva merkkini on kauris, joten sekin saattaa vaikuttaa. Ja pääasiahan on että neitsyt saa aina tahtonsa lävitse, oli se periksi antaja antanut periksi minkä tahansa syyn takia.

        En minä vaan tunne itseäni kauhean kiltiksi;)


      • Neitsytnainen
        *NeitsytN* kirjoitti:

        Yleensä neitsyt ja kauris on muutenkin asioista samaa mieltä, joten ei varmaan paljon tarvitse kummankaan antaa periksi. Itselläni ainakin kauriiden kanssa on lähes aina samat mielipiteet eri asioista. Toisaalta nouseva merkkini on kauris, joten sekin saattaa vaikuttaa. Ja pääasiahan on että neitsyt saa aina tahtonsa lävitse, oli se periksi antaja antanut periksi minkä tahansa syyn takia.

        Öhöm... Kauriiden kiltteydestä voidaan olla montaa mieltä... Tunnen joitakin kauriita, jotka ovat kyllä puolituttujen silmissä oikein kilttejä ja päällisin puolin muutenkin. Mutta mutta, pirullisuutta löytyy ja selän takana kieroilua. Tuntemani kauriit eivät esimerkiksi ole lähisukulaisille lojaaleja vaan mielistelevät ventovieraita jos niikseen tulee. Kauris pakoilee ristiriitatilannetta ja ehkä sen vuoksi yrittää epätoivoisesti mielistellä sillä hetkellä paikalla olijaa. Nämä tietysti vain minun tuntemiani kauriita, mutta miten sattuikaan...


    • Hurja jannu

      Mutta minäpäs osaankin tavata sanan "trolli". Osaatteko te?

    • oma mielipide

      jotkut vaan ei jaksa tai ymmärrä itse ajatella.

    • skopuNNNNN

      Neitsyet todellakin osaavat manipuloida, ja valitettavasti tuntemani henkilöt omaavat myöskin omaan napaansa tuijottamisen taidon..

      Manipulointi pilasi myös totaalisesti välini erään neitsytmerkkisen kanssa, ja vihaan tätä kyseistä henkilöä niin sanoinkuvaamattoman suuresti, ettei hän varmaan itsekkään kestäisi tietää siitä

      • on skopu

        ..vaikka voissa paistais! Vainoharhainen ja TODELLA manipuloiva merkki. Eikö? Kyllä vaan, mutta manipulointi tapahtuukin salailun kautta tai siten , että alkaa hoitaa toisen vaikkapa raha-asioita. Ottaa toisen valtaansa pelolla ja salailulla. En anna mielipiteellesi minkäänlaista arvoa.


      • skopulainen
        on skopu kirjoitti:

        ..vaikka voissa paistais! Vainoharhainen ja TODELLA manipuloiva merkki. Eikö? Kyllä vaan, mutta manipulointi tapahtuukin salailun kautta tai siten , että alkaa hoitaa toisen vaikkapa raha-asioita. Ottaa toisen valtaansa pelolla ja salailulla. En anna mielipiteellesi minkäänlaista arvoa.

        aikuiseksi vitun säälittävä pelle!


    • neitsyt....

      Itselleni on ainakin sanottu monesti, että miten ihmeessä asiat loppujen lopuksi järjestyvät aina minun tahtoni mukaan. Ja en nyt tiedä tästä, onko tämä sitä manipulointia, mutta osaan puhua itseni ulos tilanteesta kuin tilanteesta. Osaan myös puhua ihmisiä ympäri, rauhoittaa ja hiljentää sillä että tavallaan luen ihmisestä, mitä tämä juuri tahtoisi kuulla. Olen myös loistava valehtelija, mutta sitä nyt ei varmaan kovin hyväksi puoleksi lasketa....

      • kyllä kai

        näyttävät neitsykäiset itsensä hyvin tuntevan. mulle on tullut neitsyistä semmoinen käsitys, että ovat aikamoisia ameeboja. eli toimivat aluksi ihan toisen ihmisen mukaan eli osaavat lukea tosesta kaiken, ovat mieliksi. ja sitten jos toinen alkaakin toimimaan itselle huonolla tavalla niin nämä neitsykäiset kehittävät jotain kummallista ohjatakseen toisen toimimaan niinkuin itse haluaa. ja neitsyen mielipiteet nyt on mitä on. hän saattaa haukkua mulle mun tuttavani, mutta itse on kuitenkin valmis liehittelemään tuttavaa kaikin mahdollisin konstein. haluaa kaikki ystäväni ja tuttavani, varsinkin naispuoliset tutut, kavereikseen.
        omaa mielipidettä ei ole silloin kun haluaa olla kanssani. sanon niin tai näin, niin aina se on hänenkin mielestään just niin. ihan kiusallani olen tuota neitsykäistä testaillut. mutta hulluus kyllä tulee, jos neitsyen kans joutuu koko elämänsä viettämään.


    • iloisesti sekaisin

      Manipulointihan on erittäin negatiivinen käsite, millä tarkoitetaan kylmää ja harkittua oman edun tavoittelua muiden kustannuksella. Siihen ei kiltistä neitsyestä ole. Sen sijaan neitsyt on määrätietoinen taistelija, hyvin päättäväinen ja vahva, joka vie asiansa loppuun - mutta ei keinoja kaihtamatta vaan aina kaidalla tiellä pysyen. Itse tsemppaan aina viimeiseen hengenvetoon saakka, en todellakaan manipuloi ketään, ihan mennään by the book. Moni pistää hanskat tiskiin siinä vaiheessa, kun minä vasta puhallan henkeä seuraavaan koitokseen. Eli siis määrätietoinen tahtoihminen, mutta ei missään tapauksessa manipuloiva. Usein neitsyen tietynlainen herkkyys jopa hämäää vastapuolta, jolloin se voitto tyhmästä vastapelurista on entistäkin makeampi. Ts. tyyppi on täydellisesti aliarvioinut sen voiman, joka neitsyestä tarvittaessa löytyy.

    • härkä,nouseva skorpi

      Kaikki neitsyt merkkiset joita tunnen on kovia valehtelemaan,pettämään ja kieroileen
      Viisi vuotta meni ennen mittari tuli täyteen...
      Jos joku mies sanoo olevansa neitsyt voin lähtä samantien käveleen ei kiitos!
      Neitsyt naiset koskee samaa kaikki naiset jotka neitsyitä pettävät ja valehtelevat oman eedun tavoittelevia pikku keiroilevat p-...Mistä näitä neitsyt merkkejä ajautuuki mun lähelle niin paljon ja kaikki pelaa omaan
      pussiin joitain ihmepelejänsä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      69
      2522
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2217
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      105
      2157
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2121
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      9
      2062
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      1993
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1895
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      597
      1889
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      23
      1673
    10. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      40
      1447
    Aihe