Tein abortin viikko sitten koska ajattelin etten ollut valmiiksi äidiksi. Lisäksi raskausoireet tuntuivat vievän minulta kaiken voivan. Olen 19 vuotias, osa-aikainen työpaikallani (en siis tienaa paljoakaan) ja mieheni on 7 vuotta minua vanhempi ja aikamoisissa veloissa.
Toimenpide oli osaltani aika helppo. Se tehtiin lääkkeellisesti (viikolla 9 4). Kivut olivat pahat, mutta sain tarpeeksi kipulääkkeitä, enkä sen jälkeentuntenut mitään.
Vasta pari päivää sitten tajusin, että en ole enää raskaana.
Iski hirveä katumus ja masennus!
En tiedä miten jaksan eikä mieheni osaa tukea minua.
Haenko ammattiapua? Mitä minä teen? Oloni on hirveä.
Toimenpide oli osaltani aika helppo. Se tehtiin lääkkeellisesti (viikolla 9 4). Kivut olivat pahat, mutta sain tarpeeksi kipulääkkeitä, enkä sen jälkeentuntenut mitään.
Vasta pari päivää sitten tajusin, että en ole enää raskaana.
Iski hirveä katumus ja masennus!
En tiedä miten jaksan eikä mieheni osaa tukea minua.
Haenko ammattiapua? Mitä minä teen? Oloni on hirveä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hae sitä ammattiapua. Soita sairaalaan jossa keskeytys tehtiin, tai neuvolaan jonka kauta hakeuduit keskeytykseen tai ole omatoimisempi ja etsi netistä jokin tukiyksikkö, mm tuo Ituprojekti on hyvä, jos et hämmästy kristillisyyden mukana olemista, myös SPR:n kriisipuhelin on hyvä linkki lähteä hakemaan tukea.
tietysti 19-vuotiasta ajattelemaan itseään ja tuntemuksiaan. Sinunkin itseesi keskittyvät ajatukset johtivat sinut aborttiin ja nyt ei mitään ole enää tehtävissä. Yritä jaksaa ja hae ammattiapua, jos et selviä muuten.
Elämän puolustaja sanoo: "ja nyt ei mitään ole enää tehtävissä". Eli kehoitat kiirehtimään, sillä aselaki on tiukentumassa?
Jeps, aloittaja: vahinkoja tapahtuu ja onneksi suurin osa vahingoista on edelleen korjattavissa. Elämässä joskus tekee paskoja päätöksiä, mutta tilanne on todellakin korjattavissa, koko elämä ei sitten todellakaan muutu paskaksi päätökseksi.
enää sen abortti vs. lapsen pitäminen asian suhteen. Se nyt vain on tosiasia, jonka totesin. Totesin myös aloittajalle, että hänen kannattaa hakea ammattiapua, jos ei itse selviä, joten en siis sanonut, ettei missään asiassa olisi mitään tehtävissä.
Pitäisikö ensin yrittää ymmärtää lukemansa...
ohitse menee kun hormonitaso tasoittuu.
Ajattele sitä ahdistusta mikä sinulla olisi
jos olisit edelleen raskaana!
Vaikka menee se ohi ajan kanssa ilmankin.
Nämä jälkeenpäin itkemiset ovat niin hemmetin turhia. Jos ottaa vastuun omista tekemisistään, ei tarvitse katua jälkeen päin. Vastuunottaminen ei siis tarkoita pelkästään lapsen pitämistä, vaan myös abortin täydellistä hyväksymistä ennenkuin sen tekee.
Itsekin itkin monta päivää, olo oli kurja ja surkuttelin itseäni. Mies ei osannut lohduttaa.
Hormonit jylläsivät, mutta kun tasapaino palautui, myös mieliala kirkastui. Toisaalta oli myös helpottavaa itkeä päätökseen liittyvää tuskaa pois.