Näin siis unta zombi-invaasiosta. Paljoa en unesta muista, mutta tietty kohta jäi mieleen. Olen jonkun henkilön kanssa talossa piilossa zombeja, kuitenkin tarkoituksena lähinnä lahdata kaikki hengiltä kuin olla piilossa. Jossain vaiheesa koira(zombikoira?) hyppäsi ja otti hampaillaan kiinni kämmenestä peukalon kohdalta. Kyseessä oli hieman terrieriä isompi koira. Aloin mätkiä koiraa kaksi käsin seinään. Hetken hakattuani pyysin kaveriani leikkaamaan koiralta kurkun auki puukolla jottai saisin rakin irti. Kaveri teki työtä käskettyä jonka jälkeen koiran torso putosi lattialle, mutta pää oli kovaa kiinni ja virnisti. Sen jälkeen hakkasin toisen käden nyrkillä koiran pään tohjoksi ja sain käden vapaaksi.
MITÄ HELVETTIÄ!?
MITÄ HELVETTIÄ!?
Vastaukset 1
Vanhimmat
pelannut liikaa videopelejä. Pidä taukoa jonkin aikaa.