Onko maalla

Olisiko muilla ongelmaisilla kokemuksia tai ajatuksia vastaavasta? Olen alkanut miettimään muuttoa syrjempään maaseudulle sosiaalisten pelkojen vuoksi. Haaveissa olisi oma piilopirtti metsän keskellä. Minulle ulkona liikkuminen ja muu oleskelu, puhumattakaan kauppareissusta, on ollut hankalaa jo vuosia. Mielelläni viettäisin kuitenkin aikaa raittiissa ilmassa harrastaen kaikenlaista. Tilanne on kestänyt kymmenisen vuotta. Kaikki alkoi, kun yläasteella sairastuin paniikkihäiriöön. En ole pystynyt myöhemmin opiskelemaan tai käymään töissä. Yrittänyt kyllä olen, mutta huomannut sen tuottavan liikaa stressiä. Miten on mennyt, jos tosiaan kärsit samasta ja nyt kaupunkivuosien jälkeen asut syrjemmässä? Onko elo helpompaa vai millaista?
299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mulle henk. koht. kokemuksena on ollut parempi asua maalla kuin kaupundissa. Muutaman vuoden ajan käynnit Helsingissä ovat aina vaatineet vähintään ensimmäiseksi päiväksi rauhoittavia, jotta jaksan. Olen asunut pienellä paikkakunnalla, ja myös keksikokoisessa kaupungissa (Suomen mittakaavalla) muutaman vuoden.

Itse liikun myös paljon ulkona, ja haluan "vapautta" siihen, eli että pääsen heti pihan perältä metsään. Vaikka tässä on naapuritalot ihan näköetäisyydellä, se on helpompaa kuin kerrostalossa asuminen, missä kaikki kuuluu seinien läpi. Se oli todella stressaavaa minulle. Nyt asun maalla omakotitalossa, ja sen puolesta kaikki on hyvin. Suosittelen myös muille, jos vain mahdollisuuksia siihen on.

Mulla ei ole sos. tilanteen pelkoja, mutta paniikkihäiriö, mikä tuo samankaltaisia oireita ja eristäytymishaluja. On päiviä jolloin en edes täällä mene ulos ettei tarvitse naapureita nähdä, mutta toisena päivänä lähden iloisena kaupunkiin kuljeskelemaan ihmisten ilmoille.
Koti on sitten se turvallinen paikka, jossa voin itse päättää haluanko olla yksin rauhassa vai haluanko kutsua ystäviä seurakseni - mielialojen mukaan. Siitä minä pidän.

Äänestä

Maalla pitää olla paljon sosiaalisempi kuin kaupungissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


parempi olla? kirjoitti:

Olisiko muilla ongelmaisilla kokemuksia tai ajatuksia vastaavasta? Olen alkanut miettimään muuttoa syrjempään maaseudulle sosiaalisten pelkojen vuoksi. Haaveissa olisi oma piilopirtti metsän keskellä. Minulle ulkona liikkuminen ja muu oleskelu, puhumattakaan kauppareissusta, on ollut hankalaa jo vuosia. Mielelläni viettäisin kuitenkin aikaa raittiissa ilmassa harrastaen kaikenlaista. Tilanne on kestänyt kymmenisen vuotta. Kaikki alkoi, kun yläasteella sairastuin paniikkihäiriöön. En ole pystynyt myöhemmin opiskelemaan tai käymään töissä. Yrittänyt kyllä olen, mutta huomannut sen tuottavan liikaa stressiä. Miten on mennyt, jos tosiaan kärsit samasta ja nyt kaupunkivuosien jälkeen asut syrjemmässä? Onko elo helpompaa vai millaista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu