Onnenpyörä part ett

Eljaksen herätti kipeä jalka, niin kuin se oli tehnyt jo kahdentoista vuoden ajan, aina samaan aikaan kello seitsemän kolmekymmentä. Eljas nousi nopeasti ylös, sillä tuvassa oli kylmä. Siksi hän nukkuikin sarkahousut ja pitkähihainen paita yllään. Verryteltyään puutuneita jäseniään hän meni keittiöön.
Pöydälle oli jätetty viesti ja kolikko: “Eljas, otin töihin mukaani viimeisen neljänneksen leipää. Mene torille ja osta neljä neljännestä leipää, mutta ole varovainen. Tämä on viimeinen kolikkoni. Jos jalka vihoittelee, pyydä ratsumestarilta kyyti ja osta vain kaksi neljännestä. Tulen kymmeneksi, jos rouva päästää. Sinun: Misi.”
Eljas tunsi hellyyttä vaimoaan kohtaan. Minähän kävelen, vaikka yhdellä jalalla, hän päätti.
Hän laittoi pari kalikkaa uuniin, vesikattilan uunin päälle ja odotti veden lämpiämistä. Hän mietti hetken laittaisiko veteen perunan vaiko teelehtiä. Hän laittoi teelehtiä. Juotuaan teen Eljas puki ylleen sarkatakin, laittoi jalkoihinsa Misin ostamat saappaat ja päähänsä ketunhatun. Tueksi matkalle hän otti kävelykeppinsä.
Ulkona viuhova syystuuli oli tempaista oven Eljaksen käsistä. Hän painoi oven kiinni ja laittoi sen salpaan. Sitten hän nosti kaulukset pystyyn, varmisti että raha oli taskussa ja lähti onnustamaan toria kohti.
Päivä oli jo pitkällä, kun Eljas viimein päätyi torin reunaan huoahtamaan. Väkeä pyöri ympärillä kuka ostamassa - kuka kerjäämässä. Ilman täytti erilaisten leipien, marjojen, sienien ja sahdin tuoksu. Pikkulinnut ja oravat pyörivät jaloissa. Eljaksesta oli mukava katsella sitä kaikkea. Hän lähti leipäkojua kohti vasta kun tunsi kylmyyden ihollaan.
Keskellä toria tapahtui jotain merkillistä. Ihmiset kuiskailivat Pelittäjän saapuneen. Väkeä kerääntyi hevoskärryjen luo. Niillä seisoi hassuhattuinen mies. Hän siirsi kärryjen kyljestä hurstin syrjään. “Onnenpyörä“, Eljas kuuli jonkun sanovan.
Sellaista laitetta hän ei ollut koskaan nähnyt. Onnenpyörä oli miehenmittainen kiekko, mikä oli jaettu kahteentoista lohkoon. Joka toinen lohko oli kultapaperilla vuorattu, joka toinen hopeisella.
“Mikä tuollainen on?” Eljas kysyi nuorelta mieheltä, jolla oli suussaan vain yksi hammas, sekin jotenkin sininen.
“Se on peli.”
“Mitä se pelaaminen maksaa?”
“Uuden vuoden kunniaksi neljänneksen. Normaalisti kierros on kaksi neljännestä”, tiesi hän.
Eljakselle tuntematon mies (vaikka hän luuli tuntevansa ulkonäöltä jokaisen kauppalaisen) innostui kokeilemaan onneaan. Miehellä olivat uudet saappaat, korpinmustat pussihousut ja leveä ketunhattu, komeampi kuin kenelläkään muulla.
Maksettuaan mies tarttui onnenpyörään ja riuhtaisi. Pelittäjä kohotti kätensä ja piti sormeaan voittolohkon merkkinä. Yleisö seurasi kasvot jännittyneinä miehen onnea. Kitka alkoi vaikuttaa ja pyörän liike vaimentua. Se räpisi mieltä kiihottavasti, hidastui mahanpohjaa kutkuttaen. Hopeinen, kultainen, hopeinen, kultainen ja hetken oli jo varmaa, että se pysähtyisi hopeiselle, mutta jotenkin kiekko sai uutta voimaa ja Pelittäjän sormi osoitti kultaista sektoria. Yleisö kiehahti.
“Ja näin saimme ensimmäisen voittajan, jolle lähtee kolme kokonaista heti käteen!“, Pelittäjä maksoi miehelle, “ja kaikki tämä tänään vain yhdellä neljänneksellä hyvä yleisö. Onko kukaan muu halukas voittajan paikalle?”
Totisesti, oli rahan saaminen helppoa, ajatteli Eljas. Hän lähti menemaan kohti onnenpyörää. Pelittäjä katseli kysyvästi ympärilleen ja nähdessään Eljaksen saapumisen, kehotti hän väkijoukkoa siirtymään tuon urhean miehen edeltä, jota ehkä piankin Onnetar kolmella kokonaisella siunaisi. Eljas hykerteli mielissään. Sellaisen yleisen huomion kohteeksi hän oli päässyt viimeksi savotalla, loukkaannuttuaan. Nyt hän sinnitteli kärryille, antoi kolikkonsa, josta sai kolme neljännestä takaisin ja tarttui onnenpyörään.
“Ja siitä vain pyörittämään”, Pelittäjä ilmoitti, sillä Eljaksen taakse oli jo muodostunut jonoa.