nartun juoksut

milloin

Eli milloin nartun juoksut alkaa eli minkä ikäisenä ja kuin mont kertaa vuodessa nartulla on juoksut=)??

6

3109

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 2 nartun omistaja

      Meillä alkoi toisella koiralla n. 6 kk ikäisenä ja toisella n.7 kk. Kaksi kertaa vuodessa ovat juoksut olleet, joulun aikaan ja kesän alussa, eli noin puolen vuoden välein.
      Juoksuja voi olla 1-3 vuodessa, esim. toisella koirallamme jäi kerran välistä yhdet juoksut, siis kun tottunut olin että sillä kaksi kertaa vuodessa ne ovat. Ensimmäiset juoksut tulevat yleensä 6-9 kuukauden iässä.

      Koiralle voi tulla valeraskaus parin kuukauden jälkeen juoksuista... meillä toisella koiralla on joka juoksujen jälkeen niitä ollut ja pari viimestä on ollu aika rankkoja, koira siis hoivannut ylenpalttisesti lelujaan ja eikä ole jättänyt niitä näkyvistä, jos ne on viety pois niin kauhee itku siitä on tullut. Alkoi myös rähiseen toisille koirille (meidän toiselle ja kaverin koiralle) kun tulivat hänen pentunsa lähettyville, kaverin koiralla ei ollu mitään asiaa silloin makuuhuoneesemme missä koira "pentujaan" säilytti. Ihmisistä ei onneksi mitään välittänyt... olenkin ajatellut steriloida koiran ettei kärsisi valeraskauksista, on raukka niin masentunut ja hoivavietti on niin kova, pentuja en sillä kuitenkaan aio teettää.

    • voi jäädä jonain vuonna

      tulematta kokonaan ja sitten taas tulla. Yleensä sukulaisilla tulee aikalailla samoin. Toisilla alkaa jo nuorena, toisilla vasta yli 1-v. Toisilla tulee 1 x v, toisilla 2 x v. Kysele kasvattajalta ja sisaruksilta.

      • sakunartulla

        tuli juoksut noin 4 kk välein ja lopulta sitten leikattiin kohtu pois, mikä oli ehkä yksi elämäni suurimmista mokista; helposta koirasta tuli kova :(

      • narttu koira
        sakunartulla kirjoitti:

        tuli juoksut noin 4 kk välein ja lopulta sitten leikattiin kohtu pois, mikä oli ehkä yksi elämäni suurimmista mokista; helposta koirasta tuli kova :(

        Eli pitäisikö ymmärtää näin tämä asia et on parempi ettei narttua steriloi et muuten siit tulee kova :(

      • eipä noin
        narttu koira kirjoitti:

        Eli pitäisikö ymmärtää näin tämä asia et on parempi ettei narttua steriloi et muuten siit tulee kova :(

        Ei, kaikki koirat on yksilöitä, ei kaikista tule kovia steriloimisen jälkeen...
        Nartun sterilointi on kannattavaa terveydellisistä syistä sillä kohtu- ja munasarjasyöpä sekä vanhoilla koirilla yleinen kohtutulehduksen riski poistuu kokonaan. Lisäksi nisäkasvainten riski pienenee merkittävästi mikäli sterilointi tehdään ennen ensimmäistä juoksua ja jos sterilointi tehdään ensimmäisen juoksun jälkeen riski saada nisäkasvaimia on hieman suurempi...
        Ja tietenkään valeraskauksia ja siihen liittyvää stressiä ei tule kun juoksuja ei ole.

        Kaverin koiralla tulehtu kohtu koiran ollessa 8 vuotias, ajoissa kerkes leikkaukseen ja koira onneks pelastu. Yhden tutun koira kuoli leikkauspöydälle, oli menny jo koira niin huonoon kuntoon, kohtu oli ollu täynnä mätää... eihän kaikilla kohtu tulehdu mutta se on aika yleistä ja steriloimalla säästät koirasi varmasti kohtutulehdukselta...

      • jää.......
        eipä noin kirjoitti:

        lastenasteelle jos steriloidaan ennen ekaa juoksua. Se tehdään toisen ja kolmannen juoksun välissä ja uroksia ei saa kuohia alle vuoden ikäisinä, isommat urokset vasta pari vuotiaina.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1107
    2. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1077
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      47
      1002
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      999
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      892
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      827
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      87
      791
    8. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      181
      787
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      105
      689
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      46
      687
    Aihe