Ärsyttää yleistävät n. 3-kymppiset ihmiset, joilla ei ole muuta tekemistä kuin istua täällä haukkumassa nuoria vanhempia.
Täytän itse pian 19, ja perheenlisäys on kovasti suunnitteilla. Ammattiin valmistun tämän vuoden puolella ja työkokemusta on takana. Myös elämän kokemusta löytyy jos jonkinmoista.
Itseasiassa en luokittele itseäni edes teiniksi, ja siksi tuntuukin väärältä kirjoittaa tälle palstalle, nuori kyllä olen, mutta teiniksi en enää itseäni tunne. Mutta koska teini nyt yleisen käsityksen mukaan lasketaan 13-19-vuotiaaksi, niin kaipa sitten kuitenkin olen oikealla palstalla biologisen ikäni puolesta.
Olen aloittanut viihteellä käymisen sen verran aikaisin, että se kausi tuntuu olevan jo läpikäyty, eikä enää oikein kiinnosta.
On olemassa minun ikäisiäni ihmisiä, joita ei voi sanoa vielä aikuisiksi, mutta ihmiset kehittyvät eri tahtiin riippuen kokemuksista, perimästä, ympäristöstä ynnä muusta. Itse luokittelen teiniäidiksi äidin, jolla on jäänyt koulutus kesken lapsen takia, ei ole vakituista parisuhdetta, tai on ollut parisuhteessa vasta pari kuukautta tultuaan raskaaksi, eli ei vain ole viitsinyt käyttää ehkäisyä. Tunnen itse myöa tällaisia äitejä, ja ei heidänkään lapsensa ainakaan rakkautta vaille ole jääneet.
Kuten sanoin, valmistun pian, työkokemusta löytyy ja kihloissa olemme mieheni kanssa. Meillä on myös auto ja hyvä ja tilava vuokra-asunto, jossa vauvalla olisi hyvä olla ja hyvin tilaa. Mieheni on haaveillut lapsesta ja vuoden verran, minullakin on ollut aika ajoittain vauvakuumekausia, mutta olen halunnut odottaa siihen, että olemme varmasti molemmat varmoja asiasta ja elämäntilanne on sopiva.
Olen aina toivonut tulevani nuorena äidiksi, se vain kuuluu identiteettiini. Valmistun myös lastenhoitajaksi (hyvin arvosanoin), ja paljon kokemusta on lastenhoidosta takana, joten tiedän todellakin, etteivät ne vauvat aina sellaisia söpöjä kääryleitä ole, eivätkä vauvoina pysy.
Kun oikein miettii, niin eihän ikinä ole sopiva hetki perustaa perhettä. Aina tulee uusia lamakausia, lintuinfluenssia, sikainfluenssia ja ties mitä influenssia ja kaikkea muuta.
En ole suunnitellut alkavani käydä sosiaalitoimiston luukulla kitisemässä, mutta jos joskus tulee tilanne, että on rahallisesti todella tiukkaa, menen mielummin sitten anomaan sieltä rahaa, kun pidän lastani nälässä. Niitäkin perheitä nimittäin tiedän, joilla ei vain ole pokkaa pyytää apua, ja lapset kärsivät tämän vuoksi. Ja olen mielestäni oikeuttu siihen, olenhan Suomen kansalainen ja veroja maksanut jo vähän, ja joka pennin tulisin varmasti maksamaan takaisin Suomen valtiolle kun töihin palaisin hoitovapaan jälkeen. Ja jos jotakin ärsyttää, että verorahat menevät suomalaisille perheille voi muuttaa johonkin maahan, jossa veroja ei makseta, mutta jossa joutuu myös itse maksamaan esim. terveydenhuolto kulut. (Kuten tiedätte, Suomessakin terveydenhuolto olisi paljon kalliimpaa, jollei veroja maksettaisi.)
Antaa tulla vain sitä kyynistä kommenttia te 3-kymppiset "paremmat ja kokeneemmat ihmiset", ihan teitä ärsyttääkseni tämän tänne kirjoitin. ;)
Ei vaan, oikeasti pointtinani oli, ettei saa yleistää.
Onko täällä muita nuoria ihmisiä, jotka suunnittelevat perheenlisäystä? Olisi mukava jakaa ajatuksia. :)
Täytän itse pian 19, ja perheenlisäys on kovasti suunnitteilla. Ammattiin valmistun tämän vuoden puolella ja työkokemusta on takana. Myös elämän kokemusta löytyy jos jonkinmoista.
Itseasiassa en luokittele itseäni edes teiniksi, ja siksi tuntuukin väärältä kirjoittaa tälle palstalle, nuori kyllä olen, mutta teiniksi en enää itseäni tunne. Mutta koska teini nyt yleisen käsityksen mukaan lasketaan 13-19-vuotiaaksi, niin kaipa sitten kuitenkin olen oikealla palstalla biologisen ikäni puolesta.
Olen aloittanut viihteellä käymisen sen verran aikaisin, että se kausi tuntuu olevan jo läpikäyty, eikä enää oikein kiinnosta.
On olemassa minun ikäisiäni ihmisiä, joita ei voi sanoa vielä aikuisiksi, mutta ihmiset kehittyvät eri tahtiin riippuen kokemuksista, perimästä, ympäristöstä ynnä muusta. Itse luokittelen teiniäidiksi äidin, jolla on jäänyt koulutus kesken lapsen takia, ei ole vakituista parisuhdetta, tai on ollut parisuhteessa vasta pari kuukautta tultuaan raskaaksi, eli ei vain ole viitsinyt käyttää ehkäisyä. Tunnen itse myöa tällaisia äitejä, ja ei heidänkään lapsensa ainakaan rakkautta vaille ole jääneet.
Kuten sanoin, valmistun pian, työkokemusta löytyy ja kihloissa olemme mieheni kanssa. Meillä on myös auto ja hyvä ja tilava vuokra-asunto, jossa vauvalla olisi hyvä olla ja hyvin tilaa. Mieheni on haaveillut lapsesta ja vuoden verran, minullakin on ollut aika ajoittain vauvakuumekausia, mutta olen halunnut odottaa siihen, että olemme varmasti molemmat varmoja asiasta ja elämäntilanne on sopiva.
Olen aina toivonut tulevani nuorena äidiksi, se vain kuuluu identiteettiini. Valmistun myös lastenhoitajaksi (hyvin arvosanoin), ja paljon kokemusta on lastenhoidosta takana, joten tiedän todellakin, etteivät ne vauvat aina sellaisia söpöjä kääryleitä ole, eivätkä vauvoina pysy.
Kun oikein miettii, niin eihän ikinä ole sopiva hetki perustaa perhettä. Aina tulee uusia lamakausia, lintuinfluenssia, sikainfluenssia ja ties mitä influenssia ja kaikkea muuta.
En ole suunnitellut alkavani käydä sosiaalitoimiston luukulla kitisemässä, mutta jos joskus tulee tilanne, että on rahallisesti todella tiukkaa, menen mielummin sitten anomaan sieltä rahaa, kun pidän lastani nälässä. Niitäkin perheitä nimittäin tiedän, joilla ei vain ole pokkaa pyytää apua, ja lapset kärsivät tämän vuoksi. Ja olen mielestäni oikeuttu siihen, olenhan Suomen kansalainen ja veroja maksanut jo vähän, ja joka pennin tulisin varmasti maksamaan takaisin Suomen valtiolle kun töihin palaisin hoitovapaan jälkeen. Ja jos jotakin ärsyttää, että verorahat menevät suomalaisille perheille voi muuttaa johonkin maahan, jossa veroja ei makseta, mutta jossa joutuu myös itse maksamaan esim. terveydenhuolto kulut. (Kuten tiedätte, Suomessakin terveydenhuolto olisi paljon kalliimpaa, jollei veroja maksettaisi.)
Antaa tulla vain sitä kyynistä kommenttia te 3-kymppiset "paremmat ja kokeneemmat ihmiset", ihan teitä ärsyttääkseni tämän tänne kirjoitin. ;)
Ei vaan, oikeasti pointtinani oli, ettei saa yleistää.
Onko täällä muita nuoria ihmisiä, jotka suunnittelevat perheenlisäystä? Olisi mukava jakaa ajatuksia. :)
Vastaukset 26
Vanhimmat
Itse olen jo äiti, mutta ajattelin silti vastata ihan vain kertoakseni oman tarinani.
Lähes samanlainen tarina itselläni on, kuin sinulla. Tosin itse en ole vielä kerenny valmistumaan miksikään, kun lapsi keskeytti opinnot. (eli olenko siis teiniäiti?? :D)
Olin päiväkodissa oppisopimuksella opiskelemassa lähihoitajaksi. Opinnot keskytyivät yllätysraskauden myötä. Tosin eämä oli toivottu yllätys. (Emme yrittämällä yrittäneet, vaan sai tulla jos oli tullakseen - ja onneksi oli. :)
En vaihtaisi päivääkään äitiydestä pois. Poikani on 5kk vanha ja tämän hetkinen elämäni on sitä, mitä olen aina toivonutkin ja odottanut. Mies käy hyväpalkkaisessa töissä ja itse olen vielä äitiyslomalla. Pärjätään hyvin siis ilman sossun apua.
Olen erittäin onnellinen, että olen saanut lapseni nuorena. Ja aion toivottavasti saada niitä myös lisää, näin nuorella iällä. Oma äitini kannusti myös tekemään lapset nuorena. Hän itse sai vanhemmalla iällä lapset ja sanoi jaksamisen olleen vähissä silloin. Tarkottaen siis sitä, että nuorena jaksaa paremmin. Nuorena jaksaa vähemmillä yöunilla jota lapsi tuo tullessaan. Vanhempana kun ei jaksa. Äitini sanojen mukaan siis, tottakai tähänkin niitä poikkeuksia löytyy.
Kannustan tekemään itsekkin lapsia nuorena, jos on henkisesti siihen valmis. En ymmärrä miksi ihmiset toitottaa "tarvitse elämänkokemusta ja elä ennen lapsia" ym.. Jotkut haluaa perustaa sen elämän lapsilleen, ei itselleen. Miksi sitä pitäisi juosta baarit läpi ennen lasten tekoa? Tähän maailmaan niitä absolutistejakin löytyy (myös nuorista!!) Ei kaikkia kiinnosta vetää pää täytee viinaa joka viikonloppu ja sekoilla kännissä.. Elämäntavat on jokaisella erit.
Mukava kuulla sinunkin tarinasi, vaikka jo äiti oletkin. :) Mutta kiva kuulla, että kaikki on sujunut hyvin!
Niin no, tuosta teiniäitiydestä vielä, tiedänhän minä muitakin äitejä, joilla opinnot ovat jääneet kesken vauvan takia, mutta en silti pidä heitä teiniäiteinä, koska ovat olleet vakituisessa parisuhteessa jo jonkin aikaa, eikä huolimattomuus ole ollut syy lapsen tuloon, että en minä silti sinuakaan teiniäitini pidä. :)
Niin tottahan se varmasti on, että nuorena jaksaa paremmin, ja kun nuorena aloittaa perheen perustamisen, niin ei ole ainakaan yhtä suurta riskiä jäädä lapsettomaksi kuin jos sen alottaisi vasta kolmenkympin jälkeen. Jokainen kuitenkin aloittakoon perheen perustamisen silloin, kun se itselle tuntuu sopivimmalta! :)
No kylläpä nyt on tällä palstalla hiljaista, taisi mennä 3-kymppisillä "paremmilla ja kokeneemmilla ihmisillä" luu kurkkuun :D Yleensä tällaisille palstoille, joilla 19-vuotias kertoo olevansa valmis vanhemmaksi, käydään hyvin vilkasta keskustelua :D
Aivan mahtavaa luettavaa, etenkin kun välissä ei ole näitä kolmekymppisiä äitejä jotka luulevat olevansa niitä parhaimpia äitejä.
Mukava kuulla myös että perheenlisäys on suunnitteilla muillakin. Minulla ja miehelläni ollut jo pari vuotta, mutta pari raskautta on keskenmenoon päättynyt..Yrittää kuitenkin vielä jaksetaan! :)
Onnea teille kaikille, niin äideille kuin iseille ja etenkin teille joilla perheenlisäys suunnitteilla! :)
Jep, ja monet heistä kun eivät edes ole äitejä, että kuinka voisivat edes ymmärtää. :D
Kiva kuulla, että jaksatte vielä yrittää kaikesta huolimatta! Paljon onnea teille, ja toivotaan, että pian tärppäisi, ja kaikki menisi hyvin!
Parikymppinen tytön tyllerö tai pojan reppana ei tiedä elämästä MITÄÄN!
Aikuinen ihminen - toivottavasti - osaa ottaa asiat huomioon vähän laajemmassa perspektiivissä kuin "Minä Haluan Lapsen"...
Suomessa on jo riittävästi yksinhuoltajia. Järkeä päähän!
Mitä sitten jos Suomessa on yksinhuoltajia? Sanoisin, että MIELUUMMIN kunnollinen äiti-lapsi(tai isä-lapsi)-suhde kuin rikki oleva ydinperhe, josta EI voi kasvaa kunnollista nuorta aikuista.
Ja kyllä 20-vuotias tietää aika paljon elämästä, ei ehkä niin paljon kuin neljäkymppisenä, mutta miten voisikaan tietää kuin on vasta kaksikymmentä? ;)
Ja ei se asia kuitenkaan taida sun elämääs vaikuttaa et AP hankkii lapsia? :)
että "tytöntyllerö" ja "pojanreppana" kirjoitetaan yhteen. Aikuinen ihminen -yleensä- osaa myös olla huutamatta ja vähättelemättä, sekä ylipäätään käyttäytyä hieman sieluntuotostasi paremmin.
Mikä ihme takaa sen, että se yksinhuoltajaperhe omaisi jotenkin paremman vanhemman ja lapsen välisen suhteen? Ei yksinhuoltajuus mikään onni ja autuus ole. Pulmia siitäkin seuraa.
Lisäksi meissä aikuisissa on niitäkin, jotka työnsä puolesta törmäävät näihin teiniäiteihin ja -isiin. Jokuhan nimittäin aina ne jäljetkin sitten aikanaan korjaa.
Kun teini-ikäinen - joksi luen selkeästi alle 18-vuotiaat - hankkii lapsia, seuraa ongelmia ainakin jollakin tasolla hyvin usein. Niitä ei vain haluta nähdä. Ja usein ne ongelmat eivät tule edes esille heti. Voi olla, että elämättä jäänyt elämä alkaa kismittää vaikkapa vasta kolmekymppisenä. Tai sitäkin myöhemmin.
Käytännössä vielä parikymppinenkään ei paljoa elämästä tiedä. Kaikenlaista voi ola toki jo tehtynä, mutta todellista kykyä hahmottaa tekoja ja niiden seurauksia ei valitettavasti useinkaan ole. Varsinkin nykyisiä teini-ikäisiä leimaa vielä aikaisempaa enemmän lyhytnäköisyys; tämä näkyy niin vaikkapa pikavipeillä pelailussa kuin autokaupoissa, joissa ei ole edes tietoa siitä, pystyykö seuraavan kuukausierän maksamaan.
Lapsen hankkiminen on suuri askel. Kukaan meistä ei toki tiedä, onnistuuko koko lapsen saaminenkaan edes lainkaan. Suomi on kuitenkin kehittynyt valtio ja tarjoaa nuorille muitakin vaihtoehtoja kuin perheen perustamisen heti sukukypsäksi tulon jälkeen. Maassamme nuorille on mahdollista hankkia koulutus ja ehkä jopa työpaikkakin ja sen jälkeen perustaa perhe, jota pystyy elättämään itsekin.
Elämä ei tietenkään aina ole yksinkertaista. Tämä pätee monin tavoin. Teinivanhemmuus ei läheskään aina ole todellisuudessa harkittu asia. On lapsellista kuvitella, että kaikki vain aina mystisesti järjestyy. Moni asia voi olla kivuliaan opettelun seurausta. Rikkinäisiä perheitä maassamme todellakin on jo riittävästi. Kukaan ei niitä lisää halua.
Aikuinen ihminen voi olla usein kyynisen oloinen ja pessimistinen. Se johtuu ehkä siitä, että aikuinen tietää sen, että illuusiot ovat vain illuusioita. Ne ovat toiveita, kuvitelmaa. Todellisuus voi lyödä sitten korville aika napakastikin.
Täällä monet teiniäidit hehkuttavat onneaan. Se ei kuitenkaan ole ainoa totuus. Paljon on niitäkin tapauksia, jolloin homma ei vain toimi. Ne äidit ovat täällä kertomassa hyvin harvoin.
Mutta me ikävät vanhemmat ihmiset tiedämme ehkä työmme kautta heistäkin.
siis tuo näsäviisastelu on teineillä juuri se millä yritetään lyödä takaisin, jos saavat ihan asiallista tekstiä..
vaikea olla vähättelemättä nuoria, kun he eivät ole edes vielä aikuisia, heillä ei ole minkäänlaista tajua vielä tosielämästä.
automaattisestihan ne nuoret olettavat että;"kyllä joku aina auttaa ja maksaa ja hoitaa mun puolesta, jos en itse kykene tai ei kiinnosta", sellaisia tapauksia on nähty.
ja mitä näihin kolmikymppisiin "ärsyttäviin mummoihin" sanoisin, on se että kannattaisiko nuorten oikeasti vähän uskoa sellaista ihmistä joka yrittää neuvoa, jos ei hyvällä niin pahalla sitten.
kun se lapsi ei ole mikään lelu jonka voi laittaa laatikkoon jos ei enää kiinnosta leikkiä.
toki kukaan ei ole koskaan valmis äidiksi, mutta aina pitää asioita ajatella myös sen tulevan lapsen kannalta, ja sen tulevan yhteisen tulevaisuuden kannalta, että miten asioita voi helpottaa ENNEN lasta, jotta perhe-elämä olisi helpompaa..tähän tottakai joku näsäviisas taas vastaa että "pitääkö muka olla 2 perheautoa, helvetin iso omakotitalo, omaa maa-alaa jne..
kukaan ei edelleenkään niin väitä. mutta kyllä asioita helpottaisi TODELLA paljon jos parisuhteen molemmilla osapuolilla olisi ne koulut käytynä ja työpaikka, jotta ei sitten tarvis tyytyä minimi tukiin, kun voi saada ansiosidonnaisia tukia, joka on huomattavasti enemmän.
ja siksi toisekseen, kun ne koulut on käyty ja työpaikka josta voit jäädä äityslomalle, niin lapseen ja perheeseenkin voi keskittyä ihan eri tavalla, kuin että murehtisi koulutehtäviä ja raha-ongelmia, eihän siinä tilanteessa voi nauttia lapsesta samalla lailla, kun on vain stressi päällä koko ajan .
asunnon taas ei tarvitse mielestäni olla mikään omakotitalo, itse kun olen koko elämäni elänyt kerrostalossa, tärkeintä kodissa on mielestäni se siisteys ja tila..ettei nyt ihan kuitenkaan sillipurkissa asuttaisi.kerrostaloissa on vaan joskus ikävänä puolena ne meluavat naapurit, joten senkin takia varmaan melko usea kannattaa omakotitalon hankkimista..
lapsen kannalta tärkeätä on myös miettiä parisuhteensa laatua. onko se niin hyvällä tolalla että lapsi olisi tervetullut, ja ovatko parisuhteen molemmat osapuolet samaa mieltä siitä että halutaan lapsi, kosa usein tulee törmättyä siihenkin ongelmaan että nainen on "vahingossa" tullut raskaaksi vaikka parisuhde ei mikään hyvä olisikaan, mies on jäänyt sitten joko velvollisuudentunnosta tai sitten ottanut ja lähtenyt koska on tuntenut tulleensa huijatuksi.
ja ennen lapsen tuloa on myös huomioitava se että varmasti osa harrastuksista jää pois lapsen tulon myötä, koska lapsi vaatii aikaa ja huomiota, kaikkea ei voi saada, sen vuoksi molempien on oltava valmiit myös tinkimään joistain asioista, jotta lapsi saa tarvitsemaansa aikaa, huomiota ja rakkautta vanhemmiltaan.
ja vaikka nyt moni täällä selittääkin että lasta ei kasvateta rahalla vaan rakkaudella, ja tuilla tulee toimeen, niin silti suosittelisin että rahatilanne olisi suht hyvässä kunnossa, koska se lapsi tulee tarvitsemaan vaatteita, ruokaa, vaippoja, tuttipulloja, pesunesteet ja erikoisruokavaliot jos on allergioita/sairauksia, lääkkeitä(sairastumisen/sairauden varalta), leluja ja virikkeitä (aistitoiminnan kehittämiseen), oman pedin peitteet jne. tämä ei nyt ole v*ttuilua, mutta oikeasti olisi hyvä, jos rahatilanne on sillä tolalla ettei ihan kaikkeen tarvis hakea sosiaalitoimelta korvauksia, koska varmasti on paljon mukavampaa jos ne omatkin rahat riittäisivät ettei tarvis joka kerta olla tiskillä rahaa vinkumassa.
toki kaikki äidit saavat tukia ja korvauksia sun muuta kotihoidontukea, mutta olisi toki järkevää jos ihmiset ensin ajattelisivat näitä seikkoja ennenkuin lasta aletaan odottamaan, eikä aina niin sokeasti luotettaisi että joku muu auttaa lapsen hoidossa ja taloudessa.
lapsihan siinä kärsii myös teidän huonoista valinnoistanne.
dr.philin sanoin;"miksi lapsi haluaisi syntyä juuri teille?mitä te voitte tarjota lapselle?"
Itse sain ekan muksun 20v.Pidin itseänä nuorena sillon,mutten teininä. Ammattia ei ollut.Viikonloput meni kuskina ollessa ja teininä kylillä juodessa.
Olin valmis tuleen äidiksi. Nyt olen 30v eikä edelleenkään ammattia ja kolme lasta.Ei johdu lapsista etteikö ammattia olisi pystynyt hankkimaan.
Edelleen pidän itseäni nuorena. Suvussamme tehdään ekat lapset 35v.
Mielelläni teen nuorena lapset jolloin niitä ymmärtää paremmin,joustaa ja jaksaa. Ite olen ainaki iki nuori ;) ja lapset rakastavat aikuisia jotka heittäytyvät välillä lapsen tasolle eikä aina ole nipottamassa ja valittamass. Ja saapaha jo abaot 40v olla jo rauhassa lapsilta,eka lapseni o jo sillo opiskelemassa ym.
Mielummin 20v äiti ku 40v!!! SORY ny vaa
Itse parin kk päästä 21 täytän ja muutama kuukaus sitten avomiehen kanssa ehkäisy jätettiin pois ja kovasti perheenlisäystä toivotaan. Mulla ihan sama aina ollu et musta olis aivan hirveetä olla lähemmäs 40 ja ilman perhettä vielä ja ollaan päätetty nyt ainakin yks lapsi tehdä ja sit hieman taukoa et saan opinnot ammattikorkeessa loppuun...mäkään en ymmärrä miks täällä kritisoidaan kokoajan et kuka on oikeen ikänen äidiks ja kuka ei.Tunnen 40v äidin joka ryyppää päivät ja käy sossunluukulta hakee rahaa ruokaan mut tosiasiassa lapset sit syö naapureilla...Ite oon sen menovaiheen kanssa jo eläny ei edes pahemmin tee enää mieli baareihin ja vkloputkin miehen kanssa käydään leffoissa,ulkoilemassa tai ollaan kotona eli ei pahemmin muutosta tulis siihen jos meille lapsi pian suodaan.Ja pääseehään sinne baariin siltikin jos joskus haluaa,isä tai lastenvahti vauvan kanssa muutaman tunnin kotona...2 vuotta ollaan yhessä oltu ja ollaan päätetty loppuelämä yhessä olla,ja joo tiedän ettei se aina mee niin mut ei mua pelota todellakaan että mitä jos erotaan ja meillä on lapsi,sit hoidetaan sitä yhdessä niinku aina ennenki ei jaksa turhia paineita asiasta ottaa. Lastenhoitokemusta myös löytyy ja työelämässä oon ollu 14 vuotiaasta asti säännöllisesti ja itteny elättäny kokonaan 18-vuotiaasta. Elämässä kokenu yhtä jos toista ja aina selvinny eli en usko että toi lapsikaan niin suuri haaste on. Ja musta ois ihana 40 et olis jo isot lapset ni vois sitten keskittyä itseensä ja on elämää vielä paljon jäljellä...Innolla jo täällä ootellaan millon se testi plussaa näyttää:)
Sain esikoiseni juuri 19v täytettyäni. Olin silloin lapsellisempi ja kokemattomampi (luonnollisesti) mutta siperia niinsanotusti opettaa.
Jotenkin vain pistää silmään tuo jatkuva vastakkainasettelu tällä palstalla, "vanhat" vastaan "nuoret". Kun ei se äitiys ihan oikeasti ikää katso, kunhan nyt ei ihan mukulana aleta lisääntymään.
Mahtavaa, että täältä löytyy myös muita, jotka osaavat ajatella asioita useammalta näkökannalta! :)
Hei!
hyvin kirjotit omista ajatuksista, ja ajattelin myös kertoa hieman omia kokemuksia.
olen 19, mutta heti vuoden vaihteessa täytän 20. Seurustelin nykyisen mieheni kanssa muutamia vuosia sitten lähes tulkoon kaksi vuotta. Olen halunnut jo teini-iästä nuorena lapsia, ja en olisi laittanut pahakseni jos olisin raskaaksi tullut esimerkiksi 17 vuotiaana, koska (ainakin kuvittelin) olin valmis siihen. Vanhempieni kanssa puhuimme monesti asiasta, ja varsinkin äitini on kannustanut hankkimaan nuorina lapsia. Esimerkkinä siinä, että minulla ja äidilläni on loistavat välit, sillä ikäeroa löytyy vain 22 vuotta.
No kuitenkin, me erosimme silloin nykyisen mieheni kanssa, ja elimme omaa nuoruutta noin kolme vuotta. Kohta tulee vuosi yhdessä oloa. Aloitimme uudestaan puhtaalta pöydältä, kun kumpikin oli saanut katsella ympärille ja elää oma nuoruus.
Aloimme puhua melkein heti perheenlisäyksestä, joten jätimme ehkäisyn kokonaan pois. Puoli vuotta yritimme ja nyt vihdoin tärppäsi. Olen tosi alussa vasta, rv. 5 1. Mutta enemmän kuin innoissaan odotamme, että masu alkaa pyöristyä ja pääsee ostelemaan kaikkia ihania vauvan tavaroita.
Itse valmistuin keväällä, ja miehelläni on hyväpalkkainen työpaikka, joten minä voin huoletta jäädä äippälomalle, jonka jälkeen menen perhepäivähoitoalan ammatilliseen koulutukseen. Toivottavasti minusta joku kaunis päivä valmistuu perhepäivähoitaja. Koulutukset on, ja elämää mietitty eteenpäin.
Koen olevani paljon kympsempi, kuin monet muut ikäiseni, jotka odottavat joka sunnuntain jälkeen seuraava viikonloppua, että pääsisi juhlimaan ja örveltämään baariin. Minä olen aina ollut täysin absolutisti, jos olen puolitoista vuotta jaksanut lähteä kavereiden kanssa istumaan iltaa baariin ja pitämään hauskaa selvinpäin, niin miksi en jaksaisi tästä eteenpäin. Ja onhan minulla nyt niin ihana syy!
Toivoisin vanhemmilta ihmisiltä kunnioitusta meidän nuorten päätöksiin, sillä emme me ole mielestäni niin ajattelemattomia, että huvin vuoksi ryhdytään harrastamaan seksiä ilman ehkäisyä. Eivät ainakaan kaikki. Koska perheenlisäys on koko loppu elämää mullistava asia, joka muuttaa monta normaalinpäivärytmin asiaa, ei sitä päätöstä tehdä yhdessä yössä.
Tsemppiä kaikille nuorille äideille! :)
Täällä kanssa yksi 19-vuotias nuori tuleva äiti.
Olen ylpeä itsestäni, koska tiedän että musta on siihen =) Onhan se iso askel, mut oon valmis ottamaan sen !!
Ja se on totta, mitä kirjoitit tästä palstasta.. Tämähän on suunnattu nuorille äideille/isille, ei siihen että keski-ikäiset naiset/miehet tulevat tänne kertomaan, että meidän ikäluokassa ei saa tehdä lapsia..
Ihanaa, että on muitakin NUORIA ÄITEJÄ!! =)
Ja oletkin varmaankin yh parin vuoden kuluttua kun ensi huuma menee ohitse. Monia ei kiinnosta viihteellä käyminen silloin kun ei ole kakaroita mutta annas ollakkaan kuinka ihanaa on käydä viihteellä kun on kiljuvat kakarat kotona ja tylsä mies joka ei enään kiinnosta. Koti kun ei olekkaan enään rauhan mekka, laiskanlinna missä ei saa rauhaa niin tuskin kiinnostaa vaan on päästävä baariin lepuuttaan hermojaan.
Sehän ärsyttää kun monet samat virheet tekeneet varoittelevat oman kokemuksen kurkkuäänellä ja sehän ei sovi itsestään suuria luulotteleville teineille eikä nuorille. Olen sitä mieltä että jos lapsia tekee alle 25 vuotiaat nuoret niin heillä ei ole ollut aikuisia vanhempia. Jos tekee kehittymättömänä 15 vuotiaana lapsen niin hänen lapsi tekee toden näköisesti lapsen saman ikäisenä jotenka sama paska jatkuu sukupolvesta toiseen eikä kukaan katkaise kierrettä.
Teini-ikäinen ei vain kestä sitä, että hänen ajattelkemattomuutensa hänelle päin naamaa kerrotaan. Silloin tulee esille juuri se teini-ikäisen lapsellinen raivoaminen, joka täälläkin näkyy jopa muutamissa avauksissa tyyliin "En kestä enää..."
Onnellisia äitejä ja raskaana oilevia täällä riittää. Muutaman vuoden kuluttua samat tyypit ovatkin sitten jo Uusperheet-puolella tai Yh-osastolla valittamassa surkeuttaan.
Olen nähnyt niin monen suhteen kaatuvan ja valtaosa niistä on aloitettu kiirehtien ja nuorena, etten enää usko illuusioihin. Tämän päivän teinit ovat lyhytjänteisyydessään aivan eri luokkaa kuin oma sukupolveni 60-luvulla syntyneet. Kaikki pitää saada heti vaikkei siihen olisi edes mahdollisuuksiakaan. Sama ilmiö näkyy luotto-ongelmissa ja pikavippien kanssa säheltävissä tolvanoissa, jotka eivät vain ymmärrä sitä, että laskut on maksettava. Ikävä juttuhan se on...
Lapsia hankitaan koska halutaan hankkia. Lapsi on ilmeisesti joillekin kuin kotieläin, joka "pitää" saada, koska sellaisen haluaa. Muutaman kuukauden seurustelun jälkeen pillerit jätetään pois koska on löydetty niin "ihqu" poikaystävä, jonka kanssa kaikki on niin ihanaa! Muutaman vuoden päästä on toinen ääni kellossa: lapset väsyttävät, ei ole rahaa, seksielämä on hiipunut, mies on vain kavereiden kanssa, ei ole ammattia jne.
Teiniäidiit täällä korostavat hyvin mieluusti harkintaansa ja sitä, että lapsi on suunnittelun tulos. Se on höpötystä! 15-16-vuotiaan ei kuulu suunnitella lapsia. Hän saa itsekin vielä lapsilisää! Sen ikäisen kuuluu vielä opiskella ja ehkä voi harjoittaa sukupuolielämää, jos kypsä on, mutta sitäkään kaikki eivät tuossa iässä edes ole!
Teinimme ovat jostakin saaneet ihmeellisen esimerkin siitä, että lapsia voi tuosta vain pyöräytellä. Mitään hajuakaan siitä, mitä lapsi oikeasti merkitsee, ei lapsettomalla ole. Huonona esimerkkinä toimivat ilmeisesti julkkikset, jotka myrskyisissä parisuhteissaan ja suurine egoineen eivät näytä juuri turvaseksiä harjoittavan. Kukaan ei tosin huomaa sitä, että erot ovat noissa piireissä enemmänkin sääntö kuin poikkeus.
Jos teini-ikäisellä on vauvakuume, ovat asiuat SEKAISIN. Kannattaa hankkia vaikkapa koira ja katsoa, onnistuuko sen kanssa eläminen ja siitä huolehtiminen. Kannattaa myöskin miettiä sitä, onko kumppani valmis huolehtimaan pienokaisesta ja puolisostaan: onko hänellä työtä, onko hän valmis vakiintumaan, tekeekö hänkin kotitöitä, onko hän edes luotettava, onko hänen taloustilanteensa kunnossa. Lista on loputon.
Kaikkea ei voi aina suunnitella. Vahinkoja sattuu. Järkeä on kuitenkin käytettävä. AINA.
mistä tiedät, että me nuoret äidit oltaisiin parin vuoden päästä yh? omakohtaisia kokemuksia kenties? se on sääli, jos näin on käynyt, mutta kaikkihan me ollaan yksilöllisiä ihmisiä, joten minusta on naurettavaa yleistää tällaisessa asiassa, niinkuin muissakin nuoriin liittyvissä asioissa. Minulla on kolme nuorempaa sisarusta, joiden kanssa olen ollut paljon ja hoitaneet heitä. Eihän se tietenkään ole sama asia olla 24/7 oman pienen lapsen kanssa, kuin hoitaa pikkusisaruksia, mutta olivathan nekin vieressä ja samassa taloudessa 24/7, vielä kun asuin kotona.
Mitä tulee siihen baarissa rellestämiseen, niin meillä kotona ei ole koskaan lasten nähden tai meidän aikana alkoholia käytetty, eikä tulla käyttämään. Meillä perhe on kaikki absolutisteja, joten miksi minä tästä muuttuisin?
Ja jos mielipiteesi todella on se, että alle 25 -vuotiaat jotka tekevät lapsia, että meillä ei ole ollut aikuisia vanhempia? naurettava ajatus. Tietenkin sinulla saa olla juuri sellaiset mielipiteet kuin haluat, mutta tuo on minusta jo vähän kohtuutonta. Syyttämään sitten meidän vanhempia huonosta kasvatuksesta ja epäaikuismaisuudesta, jos itse koemme olevamme valmiita huolehtimaan jostakin niin pienestä. Enkä mielestäni ole enään 15-vuotias kehittymätön lapsi. Siinä olen kannasi samaa mieltä, että 15-vuotias todella on liian lapsi tekemään lapsia, koska todennäköisesti asuu vielä kotona vanhempiensa luona, eikä ole avo-/aviopuolisoa rinnalla, ei työpaikkaa, ei mitään.
Mutta eikö sinustakin ole eriasia, kun on kihloissa, miehellä vakituinen työpaikka, minä etäopiskelen sen mukaan miten jaksan, jonka jälkeen minulla on tiedossa vakituinen työpaikka oppimallani alalla. Joten toimeentulo on turvattu, ja lapsella hyvä ja tasapainoinen koti johon syntyä?
Se on suuri sääli, jos lapsi syntyy vahingossa Oikeasti teini-äidille kännisekoilujen takia, mutta minusta ei ole siihen. En ole ikinä harrastanut yhdenillan juttuja, ja miksi olisin kun en alkoholia käytä.
Ja sinulle vielä joka kirjoitit otsikolla "näinhän se on....", että kaikki nuoret äidit, tai vanhemmat, eivät ala "lapsellisesti raivoamaan", niinkuin sinä asian ilmaisit. Minusta tässä omassa kirjoituksessani ei ole minkään näköstä raivoamista, perustelua vain ja hieman puollustusta meidän nuorten äitien eteen!
no joopa joo. itse olen nelikymppinen nainen jolla ei ole YHTÄKÄÄN lasta. Mikä ihmeen pakko on lapsia hankkia? Tekeekö lapset ihmisestä jotenkin parempia? Synnytyksellä nyt pilata nuori pimppi ja olen nyt todella kiitollinen itselleni siitä etten ole koskaan synnyttänyt on paikat pysyneet ehjinä.
Eipä niitä lapsia pakko ole hankkia, jos ei halua. Jokainen elää omaa elämäänsä. Eikä ne lapset tee ihmisestä parempaa, mutta joillakin on oikeita syitä haluta lapsia - kuten sulla olla haluamatta. Itse olen koko pienen ikäni halunnut äidiksi, jo nuorena, mutten liian nuorena. 18-vuotiaana sain esikoiseni, avomieheni tuolloin 24-vuotias. Olen aina rakastanut lapsia ja haaveillut omista lapsista, kuten miehenikin. Toinen lapsi on tulossa maaliskuussa. Oma syymme on se, että haluamme yhdessä antaa lapsillemme onnellisen alun elämälleen, oikeat opit ja arvot elämään ja samalla antaa elämän uusille ihmisille.. Saamme itse tästä valtavasti ja tuntuu, että oma elämäni on nyt juuri sellainen kuin aina haaveilin.. Annan kaiken ajan ja energian perheelleni - siis sekä lapselle, että miehelleni. Poika on nyt 1v 3kk ja kuuro, mutta lapsen vamma ei ole meitä lannistanut, vaan olemme ottaneet sen rikkautena.. Ei ole olemassa epäonnistumisia, on vain uusia mahdollisuuksia. Poika menee leikkaukseen loppuvuodesta ja saa sisäkorvaistutteen, nykyään käytämme tukiviittomia. Sisäkorvaistutteiden avulla lapsi kuulee ja oppii puhumaan, saa elää normaalia elämää. Jos hän aikuisena haluaa elää ilman kuuloa, se on mahdollista, mutta saapa mahdollisuuden myös kuulemiseen ja puheen oppimiseen :)
Ja viimeiseen lauseeseesi. Ei se alatiesynnytys paikkoja pilaa ja varsinkin nuorena palautuu jopa täysin ennalleen. Itse olen palautunut täysin, viime viikon neukkukäynnillä oli myös lääkärintutkimus eikä uskonut, että olen synnyttänyt esikoisen alateitse. Ja jos asian noin ajattelee, niin ei kyllä ole valmis äidiksi lainkaan.. Itselläni ei mtn jälkiä (raskausarpia, ylimääräisiä kiloja tms) esikoisen jäljiltä, mutta jos niitä on tullakseen niin tulkoot.
Kerron oman henkilökohtaisen kokemukseni nuoresta äidistä, nimittäin omasta äidistäni.
Äitini sai ensimmäisen lapsensa 20-vuotiaana.Lapsi oli vahinko, mutta päättivät isäni kanssa pitää ja alkoivat elää tavallista perhe-elämää. Muutama lapsi tuli lisää ja naimisiinkin mentiin. Viimeiset viisi vuotta tappelivat ennen eroa ja lasten takia oltiin yhdessä. Ero siis tuli ja hyvä näin sillä ei hullukaan olisi sitä enää jaksanut. Me lapsethan siinä myös osamme niistä tappelusta saimme , sillä ns. "puolet piti valita". Äitini siis lähti kodistamme ja me lapset jäimme isän luomme (nuorimmainen veljeni oli silloin 6-vuotta) ,sillä äidilläni alkoi melkoinen MENOVAIHE eron jäkeen! joka toinen vk.loppu olimme äidillä sitten sopimusten mukaan. Baarissa kävi usein ja muistan usein fritsut äidin kaulalta kun kävimme hänen luonaan.Tätä kesti vuoden ja tapasi sitten miehen joka asui eri kaupungissa. Siellä hän sitten alkoi viihtymään ja muistan yhdenkin joulun ,jolloin ei joulukorttiakaan lähettänyt,soitti vain hyvät joulut miehensä tyköä. mies sitten muutti äitini luokse ja 2 vuoden yhdessä olon jälkeen alkoivat lapsia tekemään. Nykyään siis äitini on oikein kunnollinen äiti uusille lapsilleen ja olenkin sitä mieltä,että hänelle ei sopinut nuorena äidiksi tulo, sillä koen usein vähän katkeruutta "äidin menettämisestä" jolloin en esim.teini-ikäisenä voinut kertoa hänelle huoliani ja hän ei ollut läsnä näinä vaikeina vuosina jolloin itse läträsin vähän liikaakin viinalla.Isään on tiukempi side,hän sentään yritti vaikka ei hänkään mikään malli-isä ollut.
En ole puolesta enkä vastaan nuoria äitejäjä vastaan. Joillekin sopii ja joillekkin ei!
Kai minäkin sitten laitan tänne oman kokemukseni.
Minä sain esikoisen 16-vuotiaana. Mieheni oli tuolloin 19-vuotias. 20-vuotiaana sain toisen ja 21-vuotiaana kolmannen lapsen. Olin just alottanu ammattikoulun sillon 16-vuotiaana kunnes sitten sain tietää olevani raskaana. Kyllä siinä tuli aborttia mietittyä moneen otteeseen ja klinikalle oli aika varattuna sitä varten. Ravasin lääkärillä ja sairaalassa pariin otteenseen kunnes pääsin ultraan jonka jälkeen oli tarkoitus ottaa ensimmäinen keskeytyspilleri. Lääkärin ultratessa muistan miten hänen ilme oli kyllä ihan näkemisen arvoinen. Alakautta ultraaminen ei enää onnistunutkaan vaan piti ottaa vatsan päältä. Kaikkien yllätykseksi raskaus oli jo viikolla 17. Mulla oli menkat tullut ihan normaalisti pariin otteeseen vaikka raskaana olinkin ollut... Abortti siis jäi tekemättä ja noin puol vuotta myöhemmin sain terveen pojan. Pakko se on myöntää että raskasta oli hoitaa lasta ja samalla etäopiskella. Piti opetella elämään itekseen ja kantamaan vastuu niin itsestään kuin lapsestakin. Ei todellakaan ollut mitään ruusuilla tanssimista, enkä kyllä sitä ollut odottanutkaan. Välillä tuntui siltä ettei enää jaksa eikä edes osaa. Omat menemiset jäi pois ja piti totutella ns. kotirotta-elämään. Ei siinä mitään, enemmän niitä hyviä puolia lapsi toi tullessaan kuin huonoja. Raskasta se silti todellakin oli sillon. Sain minä ammatin kuitenkin opiseltua. Osan etäällä ja osan koulussa tehtynä.
20-vuotiaana sain toisen pojan ja 21-vuotiaana kolmannen pojan. Nämä lapset oli kumpikin ihan "suunniteltuja". Vai miten tuo nyt pitäisi ilmaista. Päätettiin että tulee jos on tullakseen. Ei mitenkään yrittämällä yritetty kuitenkaan. 2-kymppisenä mulla oli kuitenkin jo vähän enemmän järkeä päässä kuin 16-vuotiaana ja lapsen hoito ja kasvatus oli hallinnassa jo siinä vaiheessa ja yms. vastuuntunto ja muut jutut vähän vahvistuneet. Joten mielestäni kaikki sujui paljon helpommin ja huolettomammin kuin vaikka verrattuna siihen kun esikoisen sain. Itselläni oli lapsena ja teininä tosi kova kuri kotona ja vanhemmilta sain erittäin hyvän kasvatuksen. Omat lapseni olen miltei samoin keinoin kasvattanut. Ehkä vähän rennommin osaan kuitenkin ottaa kuin omat vanhempani aikoinaan. Äitini oli 34-vuotias kun minä synnyin ja isäni 39-vuotias. Olen ensimmäinen ja viimeinen lapsi.
Nyt olen 33-vuotias ja esikoispoika hipoo jo täysi-ikäisyyttä. Nyt 17-vuotias. Sitten on vielä nämä just murkkuikään tulleet pojat. 13- ja 12-vuotiaat. Hyvin ollaan pärjätty tähän mennessä vaikka rankkaa onkin aikoinaan ollu ja vaikka olenkin ex-teiniäiti. Olen mielestäni kasvattanut lapseni tähän menessä erittäin hyvin ja vanhin poika on kasvanut kunnolliseksi ja vastuuntunoiseksi nuoreksi mieheksi. Opiskelee toista vuotta autoalaa. Lapsilla on jokaisella sama isä jos se ei vielä kaikille tullut selväksi. Ja lasten isän kanssa olen edelleen yhdessä, naimissa ei olla koska ei koeta sellaiseen mitään tarvetta. Ehkä joskus vielä. Kihloissa kyllä ollaan oltu jo yli kymmenen vuotta. Mies 36-vuotias. Eli nuoria ollaan vielä ja suht koht vapaita menemään ja tulemaan. Lapset uskallan jo viikonlopuksi jättää yksin kotiin, koska luota heihin. Minä mieheni käydään pari kertaa kuussa KAHDESTAAN mökillä tai jollain pikku matkalla jossain, niin on se kiva kun lapset on jo sen varran isoja että voi huoletta jättää kotiin keskenään ja kun mekin vielä melko nuoria ollaan. Vanhimman pojan kyllä aina laitan vähän katsomaan veljien perään...
Tyttö lapsen haluasin kyllä vielä... Mutten tiedä sitten... Ehkä joskus. Ei kyllä vielä ainakaan huvita. Ehkä parin kolmen vuoden päästä jos vaan meille vielä yks lapsi suotaisiin.
3 ammattia olen opiskellut ja työkokemusta riittä vaikka muille jakaa, vaikka olenkin ollut teiniäiti. Mieheni on yrittäjä, joten ei häneltäkään ole elämästä mitään jäänyt hiipumaan vaikka onkin ollut teini-isä.
Ps. Sossusta ei ole meille ikinä tullut penniäkään rahaa....
Mielenkiintoisia tarinoita! Itse koen teinit, kaikki alle 2-kymppiset lapsiksi ja epäkypsiksi vanhemmiksi, toisaalta näiden teiniäitien juttuja lukien mieli muuttui. Tiedän itsekin muutamia, nuorena äidiksi tulleita, joilla tuntuu asiat olevat hyvin ja lapsetkin on hyvin kasvatettuja. :) Toiset on vaan valmiimpia nuorempana äidiksi, toiset vanhempana, tai onko ehkä koskaan...
Itse olen 3-kymppinen lapseton nainen. En olisi voinut kuvitella että olisin 10 vuotta sitten tehnyt lapsen, olin aivan lapsi, kokematon ja epäkypsä äidiksi. Koen olevani edelleenkin samanlainen. Elän sinkkuna, vietän aika vauhdikasta elämää, teen paljon töitä, harrastan paljon, matkustelen. Elän täysin itseäni varten. Itsekästä jopa joidenkin mielestä. Olen tyytyväinen kun minulla ei ole lapsia, en ole koskaan niitä varsinaisesti halunnutkaan. Toisaalta, olen myös tietoinen, etten ikinä voi omia lapsia saadakaan. :/ Siitä saattaa johtua tämä lapsikielteinen ajattelutapani. Vaikkakin, olen ajatellut lapsia, minkälaisia omat lapseni olisi, jos sellaisia itse voisin saada... Tällä hetkellä ajattelen kuitenkin niin, että sitten kun koen olevani valmis äidiksi, haluan ehdottomasti adoptoida lapsen. Äidittömiä ja isättömiä lapsia on aivan liikaa, ja sellaiselle haluan antaa hyvän kodin. Mutta sen aika ei ole vielä aikoihin, saattaa mennä 10 vuotta vielä... Ehkä sitten 4-kymppisenä olen valmis. :D
HAHAHAHAHHAHAHAHAHAHHAHAHAHAHAHAHHAHA KAI TOI OLI VITSI Synnytyksellä pilata nuori pimppi ja olen nyt todella kiitollinen itselleni siitä etten ole koskaan synnyttänyt on paikat pysyneet ehjinä.
SUN 40V PIMPPIS EI OLE ENÄÄ KOVIN NUORI PIMPPI.. ikäkin osoittaa että iho alkaa rumasti silloin valua ja venyä.
mä oon 19vuotiaana synnyttänyt ja mä voin sanoa että 6tikillä se pimppi kyllä aika tiukalle ommelsivat.
Kyllä lapsi on vaan tehnyt minusta parempi ihminen ja minun oli pakko saada häntä nuorena, koska niin vaan se menee ja kun olen 40v kuin SINÄ! tahdon jo silloin lapsenlapsia nähdä ja lellia niitä, kun sinä lellit bissen pullo kapakassa.
Juu toi wannabe-mamma oli ihan vaan elämäänsä tympääntyineiden ihmisten kiukuttamisen vuoksi :) Itse olen 18-vuotias abi, mies on 23v. Ihan hulluja kai olemme, kun suunnittelemme perheenlisäystä jo nyt? Asiat mietitty melko lailla loppuun asti.. Jos nyt tulisin raskaaksi, ehtisin käydä lukion loppuun ennen lapsen syntymää. Kesken ammattikorkeakoulun en halua tulla raskaaksi. Se on joko/tai. Joko lukion jälkeen jokunen välivuosi lapsen/lasten vuoksi, tai sitten opiskelut etusijalla ja pari vuotta pesämunan hankintaa.. Olisin siis sitten lähemmäs kolmekymppinen lasten syntyessä (jos niitä edes tulee).
Noita suunnittelemiani välivuosia en pistäisi pahakseni. Taloutta on suunniteltu melko tarkkaan myös lasten hankkimisen kannalta. Eli en todellakaan ole mikään 15-vuotias teini, joka haluaa oman nuken hoivattavaksi. Mainitsin tässä vain pari asiaa perheenlisäyksestä, olemme kyllä pohtineet asiaa laajemminkin jos joku sitä epäilee.
En jaksa itseäni tai ajatusmaailmaani puolustella keskustelupalstoilla, olisi mukavaa vaihtaa ajatuksia sähköpostitse. Vastailehan kommentteihin, ehkä myös meilailu olisi jatkossa mahdollista? :)