Mulla oli

Paljon intohimoja. Luin kuules tosi paljon kirjoja, muitakin
kun sellaisia hassuja ja sitten puuhasin kaikkea
tai puuhaanhan mä nytkin, mutta se on nykyään jotenkin
väkinäistä. Ihan kun kaikki olisi tehtävä pakolla ja ilman
iloa. Ja se surettaa mua.
Mä en ymmärrä itseäni, koska me ollaan niin erilaisia.
ainakin luulen että ollaan. Sä muuten muistutat tavallaan
mun keskimmäistä lastani:) Te ootte sellaisia elämälle
avoimia ja rohkeita.
Mulla on jotenkin alakuloinen ilta ja on parempi silloin olla
hiljaksiin.
Nyt en ole täällä enempää. Taidan lukea ihan oikeasti ja
mennä nukkumaan.
Kyllä sä varmaan arvaat että odotan..hyvää yötä.
1420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tilanne mullakin on elämässä ja se on hämmentävää. Tuntee olevansa jollain tavalla väärässä paikassa. Minäkin olen lukenut paljon kaikenlaista, mutta nyt on kuin leijailisi tyhjiössä. Olo on minulla myös hiljainen, ja toivon, että sinusta huomenna tuntuu jo paremmalta. Minäkin tavallaan odotan jotakin... Kauniita unia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ennen niin kirjoitti:

Paljon intohimoja. Luin kuules tosi paljon kirjoja, muitakin
kun sellaisia hassuja ja sitten puuhasin kaikkea
tai puuhaanhan mä nytkin, mutta se on nykyään jotenkin
väkinäistä. Ihan kun kaikki olisi tehtävä pakolla ja ilman
iloa. Ja se surettaa mua.
Mä en ymmärrä itseäni, koska me ollaan niin erilaisia.
ainakin luulen että ollaan. Sä muuten muistutat tavallaan
mun keskimmäistä lastani:) Te ootte sellaisia elämälle
avoimia ja rohkeita.
Mulla on jotenkin alakuloinen ilta ja on parempi silloin olla
hiljaksiin.
Nyt en ole täällä enempää. Taidan lukea ihan oikeasti ja
mennä nukkumaan.
Kyllä sä varmaan arvaat että odotan..hyvää yötä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu