tiealueen määritelmä

tietämätön.

Ok-talomme on keskustan pikitien varrella. Mikähän mahtaa olla etäisyys tiestä, jolle laillisesti saisimme tehdä pensasaidan?. Tilaa kyllä on toistakymmentä metriä, mutta haluaisin tietää, kuinka etäälle yleisen tien laidasta aidan saa laittaa. Naapureiden aitoja on aivan ojan takana, mutta ovatko uudet määräykset kenties toisenlaisia? Olisi ikävää joutua siirtämään jo tehtyä aitaa.

1

993

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puutarhaaja

      Näin niinkuin yleisneuvona; pensasaidan saa istuttaa oman tonttinsa rajalle, siten että pensaat on hoidettavissa omalta maalta, eli oksat pitäis omalla tontilla pysyä. Naapurin kanssa voi yhteisellä sopimuksella istuttaa aidan ihan rajallekin, jolloin molemmat hoitavat oman puolensa. Tuollaisessa tienlaidassa, jos oma tontti todellakin ulottuu asfaltin laitaan saakka, niin pensaat saa istuttaa sitten siihen, kunhan niistä ei ole haittaa tiellä liikkujille, näkemäestettä tai muuta. Ei nyt eikä kymmenen voden kuluttua, kun puskat on jo isoja. Tien auraus kannattaa ottaa huomioon.
      Kannattaa kuitenkin vielä varmistaa asia oman kunnan rakennusvirastosta tai puutarhurilta tai joltain virkamieheltä joka asiasta tietää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      272
      3372
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1853
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      28
      1527
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1401
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1048
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1004
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      64
      869
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      776
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      707
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      686
    Aihe