Hei
Toivon teiltä nuorilta neuvoja mitä teen lapseni kanssa..
Viime lauantaina klo 4 aamulla 24-vuotias poikani soitti minulle aamulla kännissä ja itkien, että saako hän tulla kotiin ( hän itse asuaa omassa asunnossa, n 10 km meistä )
ja ilmoitti, että voi pahoin eikä tiedä mitä tehdä.
Sydämeni kääntyi väärin päin kun kuulin lapseni hätähuudon ja ilmoitin että hän tulee heti kotiin ja tulee vaikka taksilla ja maksan sen.
Hänen kaverinsa heitti hänet autolla meille ja mieheni ( lapseni isäpuoli ) , meni vastaan ulos. Itse hätäännyin, että mitä on tapahtunut ja mitä teen.
Poikani itkien kertoi miehelleni, että " hän on yrittänyt itsemurhaa mutta ei saa kertoa äidille"
Kun lapseni tuli sisälle, otin hänet syleilyyni ja lohduttaen häntä sanoin, että autan häntä kaikin tavoin mitä vaan pystyn. Tuo 24 vuotias nuori mies tuli taas pieneksi lapseksi ( niin äitinä tunsin ) ja kaipasi apua äidiltään.
Hän kertoi, että on jo kolme kertaa yrittänyt itsemurhaa mutta ystävät ovat saaneet hänet sairaalaan ja yhdessä itsemurhayrityksessä hän " selvisi" . Poikani on yrittänyt itsemurhaa lääkkeillä ja viinalla ja yhden kerran hukuttautumalla...
Järkytyin syvästi mutta pidin kuitenkin itseni kurissa ja sanoin hänelle, että heti maanantaina haemma hänelle apua ja että hän on nyt koko ajan luonamma, että en jätä häntä yksin.
Lauantai päivälllä hän heräsi ja jatkoimme jutustelua hänen kanssaan ja haimme hänen luotaan puhtaita vaatteita.
Poikani kövi suihkussa ja söi hyvin ja alkoi voimaan paremmin.
Lauantaina meillä oli rapujuhlat ja hän tuli sinne mukaan ja yöksi meille. Hän sai nukuttua paremmin ja kunnon ruokailun ka keskustelun jälkeen hän jopa hymyili.
Maanataina menimme heti aamulla erään sairaalan päivystykseen jossa kerroimme hoitajalle tilanteen. Hän pääsi lääkärin juttusille ja sai mielialalääkettä sekä lääkäriltä lähti lähete psykiatrin luokse.
Lapseni sai myös päihdehuollon klinikan yhteystiedot johon hän voi ottaa yhteyttä jos ei pysty olemaan juomatta.
Pojallani on ollut ja on kaikki " raamit " ok eli hänellä on ystäviä, meidät vanhemmat tukena, kiva työ jossa viihtyy ja opiskelussakin menee hyvin.
En tiennyt hänellä olevan masennusongelmia mutta jotain tiesin olevan jotenkin vinossa ( äidin vaisto) mutta kun kysyin sitä pojaltani aiemmin hän vastasi vain ylimalkaisesti että " kaikki on ok", vaikka ei ollutkaan...
Luulin kaiken olevan suht hyvin kunnes hän eilen tuli meille ja kertoi lähtevänsä ulkomaille puoleksi vuodeksi ( ????!!!!!), koska " ei kestä olla Suomessa" ??!!
Hän oli jo käynyt ostamassa MENOLIPUN mutta ei siis paluulippua koska ei vielä tiedä koska tulee takaisin.
Olen äärimmäisen huolestunut, sillä vaikka hän saisi sinne mukaan masennuslääkkeensä niin miten voin olla varma,ettei itsetuhoajauksia tule siellä ulkomailla saati sitten että hän ei joisi alkoholia.
Hän on aikuinen enkä siis pysty estämään matkaa mutta mitä voin tehdä??!!
Viime yö on mennyt kuin horroksessa ja olen ajatellut että nyt kun hän lähtee, en enää ikinä näe häntä ja että minun pitää alistua " lapseni menettämiseen"
En tiedä mitä teen!!
Masentunut äiti
Toivon teiltä nuorilta neuvoja mitä teen lapseni kanssa..
Viime lauantaina klo 4 aamulla 24-vuotias poikani soitti minulle aamulla kännissä ja itkien, että saako hän tulla kotiin ( hän itse asuaa omassa asunnossa, n 10 km meistä )
ja ilmoitti, että voi pahoin eikä tiedä mitä tehdä.
Sydämeni kääntyi väärin päin kun kuulin lapseni hätähuudon ja ilmoitin että hän tulee heti kotiin ja tulee vaikka taksilla ja maksan sen.
Hänen kaverinsa heitti hänet autolla meille ja mieheni ( lapseni isäpuoli ) , meni vastaan ulos. Itse hätäännyin, että mitä on tapahtunut ja mitä teen.
Poikani itkien kertoi miehelleni, että " hän on yrittänyt itsemurhaa mutta ei saa kertoa äidille"
Kun lapseni tuli sisälle, otin hänet syleilyyni ja lohduttaen häntä sanoin, että autan häntä kaikin tavoin mitä vaan pystyn. Tuo 24 vuotias nuori mies tuli taas pieneksi lapseksi ( niin äitinä tunsin ) ja kaipasi apua äidiltään.
Hän kertoi, että on jo kolme kertaa yrittänyt itsemurhaa mutta ystävät ovat saaneet hänet sairaalaan ja yhdessä itsemurhayrityksessä hän " selvisi" . Poikani on yrittänyt itsemurhaa lääkkeillä ja viinalla ja yhden kerran hukuttautumalla...
Järkytyin syvästi mutta pidin kuitenkin itseni kurissa ja sanoin hänelle, että heti maanantaina haemma hänelle apua ja että hän on nyt koko ajan luonamma, että en jätä häntä yksin.
Lauantai päivälllä hän heräsi ja jatkoimme jutustelua hänen kanssaan ja haimme hänen luotaan puhtaita vaatteita.
Poikani kövi suihkussa ja söi hyvin ja alkoi voimaan paremmin.
Lauantaina meillä oli rapujuhlat ja hän tuli sinne mukaan ja yöksi meille. Hän sai nukuttua paremmin ja kunnon ruokailun ka keskustelun jälkeen hän jopa hymyili.
Maanataina menimme heti aamulla erään sairaalan päivystykseen jossa kerroimme hoitajalle tilanteen. Hän pääsi lääkärin juttusille ja sai mielialalääkettä sekä lääkäriltä lähti lähete psykiatrin luokse.
Lapseni sai myös päihdehuollon klinikan yhteystiedot johon hän voi ottaa yhteyttä jos ei pysty olemaan juomatta.
Pojallani on ollut ja on kaikki " raamit " ok eli hänellä on ystäviä, meidät vanhemmat tukena, kiva työ jossa viihtyy ja opiskelussakin menee hyvin.
En tiennyt hänellä olevan masennusongelmia mutta jotain tiesin olevan jotenkin vinossa ( äidin vaisto) mutta kun kysyin sitä pojaltani aiemmin hän vastasi vain ylimalkaisesti että " kaikki on ok", vaikka ei ollutkaan...
Luulin kaiken olevan suht hyvin kunnes hän eilen tuli meille ja kertoi lähtevänsä ulkomaille puoleksi vuodeksi ( ????!!!!!), koska " ei kestä olla Suomessa" ??!!
Hän oli jo käynyt ostamassa MENOLIPUN mutta ei siis paluulippua koska ei vielä tiedä koska tulee takaisin.
Olen äärimmäisen huolestunut, sillä vaikka hän saisi sinne mukaan masennuslääkkeensä niin miten voin olla varma,ettei itsetuhoajauksia tule siellä ulkomailla saati sitten että hän ei joisi alkoholia.
Hän on aikuinen enkä siis pysty estämään matkaa mutta mitä voin tehdä??!!
Viime yö on mennyt kuin horroksessa ja olen ajatellut että nyt kun hän lähtee, en enää ikinä näe häntä ja että minun pitää alistua " lapseni menettämiseen"
En tiedä mitä teen!!
Masentunut äiti
Vastaukset 30
Vanhimmat
-
Niukasti sinulla on keinoja aikuisen poikasi asioihin puuttua.
Voisit yrittää kysyä pojaltasi, lähteekö hän pakoon ympäristöään vai itseään, mutta lähtöpäätöshän on loppujen lopuksi vain hänen käsissään.
Onko poikasi lähdössä yksin vai jonkun ystävän kanssa?
nimenomaan että haluaisit estää pojan ulkomaan matkan? Tässä on se homman juju. Jos lapsi kasvatetaan väärin, hänen oma minä ei kehity ja siitä voi seurata vakavia mielenterveyshäiriöitä, itsetuhoisiakin. Vaikka kuinka mainitsemasi "raamit" olisi kunnossa. Lapsi haluaa tappaa itsensä, koska hän ei ole edes olemassa. Tuntuu oudolta ja pelottavalta olla tyhjässä ruumiissa, voit vain kuvitella, jos pystyt. Tietenkään ei ole hyvä syyllistää ketään, koska se ei enää auta, muuta kuin opettamaan muita tulevia sukupolvia oikeanlaisessa kasvatustyössä.
Siis mitäköhän sinäkin mahdat tietää ja oletko edes MIES??? Kommenteista päätellen olet epätietoinen lapsi, joten vaihda reilusti nimimerkkiäsi!
Kai järjestät niin, että voit pitää poikaasi säännöllistä puhelinyhteyttä ja että hän tavoittaa sinut aina tarvitessaan?
Tietenkin sinun on mahdollisessa kriittisessä tilanteessa päästävä nopeasti henkilökohtaisesti poikasi luo.
Et tuo ilmi, kuinka kauas hän on lähdössä.
Hei!
Voimahalaus sinulle ja pojallesi.
Ymmärrän tilanteesi oikein hyvin kun omalla kohdalla sattunut saman suuntaista ja nyt tilanne ihan ok.
Olet varmasti ollut hyvä äiti ja näkeehän se jo siitä kun poikasi hakee sinulta apua,älä siis SYYTÄ ITSEÄSI.Pojallasi on kriisinpaikka ja alkoholi ongelma mutta hyvä juttu että hän haki apua,siihen ei moni nuori mies kykene.
Masennuslääkkeet eivät auta heti ja voivat olla sopimattomia ja nyt kannattaa olla tarkkana ne kun voivat vaikuttaa ihan miten vaan.Kiellä ehdottomasti jollain konstilla lähtemästä nyt mihinkään ulkomaille.Koita pelata aikaa ja lupaa vaikka jotain,ehkä tekisin niin itse.
Ja voiskohan ottaa yhteyttä lääkäriin/psykiatriin joka lääkkeet määräsi?
Toivon ja uskon että kaikki järjestyy...
En tiedä, millainen tausta pojallasi on, joten en osaa arvuutella, mistä masennus johtuu, mutta on ensisijaisen tärkeää, että hoidat poikasi psykologille, joka selvittää, onko masennus geneettistä, johtuuko se lapsuuden kiintymyssuhteista, nykyajan merkityksettömyys -taudista vai mistä. Tällöin sitä voidaan lähestyä oikein ja oikealla hoitotavalla. En usko, että syy on sinun, kun hän avoimesti tuli hakemaan apuasi. On yleistä, että vaikeasti masentuneet nuoret eivät kerro aikeistaan vanhemmille, joten älä syytä itseäsi.
Poikasi ajattelee, että hän saa uuden mahdollisuuden ulkomailla. Kotona häntä leimaa tutut kasvot ja ympäristöt, jotka muistuttavat epäonnesta ja epäonnistumisista. Se, onko hänen päätöstään lähteä syytä tukea, riippuu.
Poikasi on hyvä tiedostaa, että elämän hallitsevat systeemit eivät muutu ulkomailla: jos poikasi haluaa pois ihmissuhteistaan ja elämästään Suomessa siksi, että uskoo ulkomailla olevan erilaista, hän erehtyy. Samanlaiset elämäsmallit hallitsevat lähes kaikissa länsimaissa. Toisaalta on täysin totta, että uusi ympäristö tukee paranemista. Silti, jos poikasi ei sopeudu uuteen asuinpaikkaansa, riski vakavaan masennukseen kaksinkertaistuu.
Masennuslääkkeet eivät ratkaise ongelmia, ne lähinnä muuttavat hormonitasapainoa. Poikasi ei tarvitse apua ainoastaan masennukseensa, vaan myös alkoholiongelmaansa. Yhdistettynä masennukseen alkoholi on varsin vaarallinen sekä psyykkisellä, sosiaalisella että biologisella tasolla. Poikasi on selvästi koukussa alkoholin tuomaan mielihyvään, ja hän tarvitsee jotain korvaavaa päästäkseen siitä eroon. Uudet ihmissuhteet (jotka eivät tue juomista)ja uusi harrastus yleensä auttavat, mutta ovat toisaalta helpommin sanottu kuin tehty. Poikasi masennus saattaa olla helposti hoidettavaa laatua, kunhan alkoholin sivuoireilu saadaan kuriin.
Mitä voit tehdä äitinä?
Ohjaa hänet psykologin puheille ja varmista, että hänellä on oikea hoito masennukseensa ennen kuin hän mahdollisesti lähtee ulkomaille. Hanki yksityinen psykologi, jos julkinen puoli ei ohjaa häntä riittävän nopeasti hoitoon. Pyydä, että aina kun häntä alkaa ahdistaa, hän soittaa sinulle, vaikka keskellä yötä. Jos poikasi saa ulkomailta kavereilta, saattaa olla hyvä idea hankkia heidän tietonsa, jotta voit välillä kysellä heiltäkin, miten poikasi voi, ellei se sitten ole liian tungettelevaa. Jutellessasi hänelle voit silloin tällöin muistella yhteisiä, ihania hetkiänne vahvistaaksesi tunnetta siitä, että elämä jatkuu. Älä kuitenkaan ryhdy liian huolehtivaiseksi: silloin poikasi saattaa tuntea itsensä avuttomaksi ja tuntea, etteivät ajoittaiset hyvänolontunteet ole hänen omaa ansiotaan. Tämä on kuitenkin vain sohvapsykologiaa, joten koulutetun psykologin puheille meneminen on tärkeää.
Tarvitset itsekin voimia tälläisinä aikoina, ja saattaa olla hyvä idea, että itsekin puhut psykologille ajatuksistasi. Et voi tukea poikaasi, jos itse pelkäät liikaa.
Voisitko itsekin äitinä käydä keskustelemassa psykiatrin kanssa asiasta?
Nykyään ymmärretään masennuksen vaikutus perheeseen ja lähipiiriin. Tarvitset itsekin apua!
Masentuneena ja itsemurhayritysten jälkeen ei missään tapauksessa pitäisi lähteä noin vain yks kaks yllättäen ulkomaille! Uusi ympäristö ilman tukiverkkoa on uusi stressi, joka todennäköisesti pahentaa vointia. Ulkomailla on aivan yhtä helppoa saada päihteitä kuin täälläkin.
Eikö poikasi pitäisi heti pikimmiten aloittaa järjestelyt päihteistä vierottautumiseen ja psykiatrille (ei siis pelkästään sairaanhoitajalle!) tutkimuksiin.
Onko hänellä masennus vai kaksisuuntainen mielialahäiriö vai mitä?
Onko häntä tutkittu kunnolla?
Sairaanhoitaja ilmeisesti ymmärsi hänen olevan pelkästään ryyppäämisen jälkeen sekaisin?
Nuoret ihmiset menevät herkästi psykoosiinkin tilapäisesti voimakkaan alkoholinkäytön seurauksena.
Jos olisi oma poika kyseessä, en päästäisi ulkomaille missään tapauksessa vaan
päihdevieroitukseen JA
yksityiselle psykiatrille tutkimuksiin, maksoi mitä maksoi.
Julkisella puolella ne säästöt, voi joutua jonottamaan. Te olette ilmeisesti varakkaamman puoleinen perhe (rapujuhlista päättelin, en halua olla muuten tungetteleva), joten voitte ehkä kustantaa hänelle psykiatrikäynnit, jotka eivät ole aivan halpoja.
Onhan 24-vuotias vielä nuori. Ei missään tapauksessa tässä tilanteessa ulkomaille puoleksi vuodeksi!!! Ei, ei ja ei!!!!
Mistä hän oli mahtanut saada idean lähteä ulkomaille yksin? Ikäänkuin pakoon itseään ja ongelmiaan? Mehän tiedämme, ettei ongelmia voi paeta. Ne tulevat mukana.
Voimia ja viisautta pojan tukemiseen. Toivottavasti saatte molemmat apua, äiti ja poika!
Haluan vielä korostaa, että poika tulisi viedä nimenomaan psykiatrin tutkimuksiin, ei psykologin.
Psykiatri voi kirjoittaa tarvittaessa lähetteen terapiaan, koska hän on erikoislääkäri. Yksityispuolelle täytyy kääntyä, julkisella puolella niin pitkät jonot, että näin akuutti tilanne saattaa oleellisesti pahentua odotellessa!
poikasi peruuttamaan tämä ulkomaanmatka, ehdottomasti.
Näin lääkityksen alkuvaiheessa ei ole todellakaan järkevää lähteä kauas
tukihenkilöistä.
Koska teillä on hyvät välit, poikasi varmasti ymmärtää, kun hänen kanssaan keskustelet, että hoito on vasta alussa.
Kuka häntä tukisi, auttaisi siellä ulkomailla?
Psykiatrilla käyntikin on tärkeä, sitä ei kannata jättää väliin.
Itselläni on samanikäinen poika, ja tuollaisen tilanteen edessä pitäisin hänet kotona, "kynsin hampain".
Sitten kun mieliala kohentuu, lääkitys (terapia tms.) on kohdillaan, eli myöhemmin sitten nämä matkasuunnitelmat. Tämä ei ole parin, kolmen viikon mittainen prosessi, vaan saattaa kestää.
Jos masennusta on, paranemiseen menee kyllä aikaa, ja läheisten ammattiauttajien apu on välttämätöntä.
Voimia teille kaikille.
itse masennuksesta kärsivänä tuo ulkomaille lähtö pyörii monesti mielessä. Ympäristön vaihdos voi todella tehdä hyvää. Tietysti pitää olla varmuus että henkilö ei sitten vain katoa jonnekin matkoillensa, yhteystiedot jne.
Aloittaja tuntuu vähän ylihuolehtivalta, takertuvalta. Tämä "lapsi" on jo aikuinen. Masennuslääkkeet voi muuten unohtaa, niistä ei saa kun päänsäryn ja löysän munan. Kokemusta on.
Neljä tai viisi vuotta sitten sairastuin vaikeaan masennukseen opiskellessani toista vuotta yliopistossa. Elämässäni oli kaikki ok, siis lämpimät välit perheeseen, läheisiä kavereita, ihana poikaystävä ja unelmieni opiskelupaikka. Masennus kuitenkin puhkesi (syinä mm. suorituspaineet, perfektionismi ja herkkyys). Diagnoosin saatuani olen melko avoimesti kertonut lähipiirilleni sairaudestani. Vaikeinta oli kuitenkin kertoa omille vanhemmille, koska tunsin häpeää ja tunsin tuottavani pettymyksen heille. Tai siis olisin halunnut tehdä heidät ylpeiksi musta ja itsestään vanhempina, kun olisin voinut aikuistua kivuttomasti.
Mielestäni masennuksessa vaikeinta on yksinäisyys ja avun pyytämisen vaikeus. Kuulit lapsesi hätähuudon sinä lauantaiyönä ja toimit varsin esimerkillisesti auttamalla hänet hoidon pariin. Näytit pojallesi, ettei hänen tarvitse taistella tätä sairautta vastaan yksin.
Ehkä sinun apusi sai poikasi hetkeksi toiveikkaaksi, mutta palattuaan takaisin normaaliin elämäänsä pitkään masennukseen liittyvä turhautuminen ja epätoivo palasivat. Hän oli taas yksin, taas oli paha olla.
Masentunut on valmis tekemään melkein kaikkensa päästäkseen siitä olosta pois. Tästä syystä ymmärrän hyvin poikasi halun lähteä ulkomaille. Uskon kuitenkin, että tämä poikasi puheet ulkomaille muuttamisesta on toinen hätähuuto. Poikasi ikään kuin sanoo: "Äiti, mä en osaa lievittää kipuani. Sä laitoit laastarin, mutta vieläkin sattuu niin paljon." Valitettavasti voin sanoa, että tulet todennäköisesti kuulemaan poikasi masennuksen aikana näitä hätähuutoja toistekin, jos osaat ja jaksat kuunnella.
Poikasi hoito on vasta kuitenkin niin aluillaan, ettei lääkkeet edes ole ehtineet vaikuttamaan. Masennuksesta parantumisen kannalta konsultointi on ehdottoman tärkeää, sillä lääkkeet vähentävät vain oireita, eivät poista sairautta. Tästä syystä sinun kannattaa yrittää saada poikasi jäämään Suomeen ja varmistaa, että hän saa myös säännöllistä puheapua.
Tehkää poikanne kanssa jonkinlainen suunnitelma tai sopimus:
A) Ehdota, että poikasi ei muuta vielä pois Suomesta. Sovi sinä, vaikka voit kustantaa hänen lentolippunsa, jos hän pysyy Suomessa vähintään puolitoista kuukautta, eikä masennuksen suhteen mikään ole muuttunut. (Puolitoista kuukautta, koska lääketehojen pitäisi alkaa siinä vaiheessa jo vaikuttaa ja toisaalta ei liian pitkä aika pojalle kituuttaa vastentahtoaan Suomessa.)
B) Jos poikasi on todella ehdoton lähtemisen suhteen, osta hänelle valmiiksi paluulippu Suomeen vaikkapa kuukauden päähän. Sovi hänen kanssaan, että hän tulee tapaamaan teitä silloin Suomeen ja voi halutessaan palata takaisin ulkomaille vierailun jälkeen. (Ja vaikka poika kieltäytyisi paluulipusta, laita se silti hänen mukaansa.)
Tapahtui mitä tapahtui, tee pojallesi selväksi, että hän voi soittaa teille ihan koska tahansa ja tulla teille yöksi koska tahansa. Jos hänellä ei ole avainta teille, voitte antaa hänelle avaimen ja kertoa hänelle teidän järjestävän hänelle johonkin nukkumapaikan teidän kotiinne valmiiksi (siis jos on tilaa). Ehkä näin kodistanne voisi tulla hänelle pakopaikka ulkomaitten sijaan.
Masennus koskettaa koko perhettä, joten värvää kaikki mukaan ja pitäkää myös omasta mielenterveydestänne huolta. Esimerkiksi oma äitini kävi juttelemassa psykiatrisen terveydenhoitajan kanssa, vanhempani avustivat taloudellisesti, jotta voin keskittyä paranemiseen, ja siskoni kanssa olemme usein koettanut ratkoa ongelmiani. Taannoin jopa isäni kysyi, voiko auttaa mua jotenkin. Tämä pieni huomion ele sai mut kyynelehtimään onnesta ja kiitollisuudesta. Hakekaa tukea toisistanne, sillä yhdessä olette kaikki vahvempia.
Lopuksi, haluaisin muistuttaa, ettei masennus ole ainoastaan todella paha ja synkkä asia. Masennus luo mahdollisuuden parempaan elämään. Vaikka en itse ole vielä tieni päässä, voin todeta, että masennus on muuttanut mua monin tavoin parempaan päin ja lähentänyt monia ihmissuhteitani.
Kysy poikasi OMAA mielipidettä kaikessa, keskustele perusteellisesti hänen itsensä kanssa - hänestähän on kysymys.
Älä tee mitään hänen "selkänsä takana" - kaikki sellainen pahentaa tilannetta ja menetät poikasi luottamuksen.
Koeta saada selville, mikä motiivi ulkomaille lähdölle olisi - ja toimi ja keskustele sen mukaan.
Olen ehdottomasti sitä mieltä kaksi aivan järkyttävän vaikeaa masennusjaksoa kokeneena, että yritä kaikkesi saada poikasi jäämään kotiin. Vaikka hän asuisi teillä, ja pitäisit häntä kädestä kiinni joka ilta ja aamu, mutta älkää jättäkö häntä yksin! ei vaikka hän nyt kertookin haluavansa lähteä, luulenpa että se on vain jokin pakokeino, ja jos näin kävisi että hän lähtisi, ei välttämättä hyvää seuraisi.. (kamalan kuuloista mutta näin koen)
Sure poikasi kanssa,ole läsnä, anna hänelle lupa tuntea: vaikka huutaa,itkeä,raivota, anna hänelle myös oikeus hymyillä ja vaikka nauraakin hyvinä hetkinä. Ja ole ylpeä itsestäs äitinä että poikas soitti sulle hätäänsä!! Et voi olla huono äiti vaan hyvä!!
Masennus on erittäin vakava sairaus, mutta siitä voi päästä yli. Lääkkeiden vaikutus tulee tosi hitaasti, ja alussa tarvitaan AINA terapiaapua. Vaikka sinä kuuntelisitkin, et ole psykologi tai lääkäri, joka antaa ajatuksille voimaa kantaa joka päivä enemmän. Tämä tulee raastamaan sunkin mieltäs, joten muista myös pitää itsestäs huolta! Mutta älä koskaan tän masennuksen aikana aliarvioi poikas tunteita, ne on täyttä totta, ja todellista helvettiä!! Itse mun äiti hiero mun käsiä ja jalkapohjia kun vaan makasin ja itkin, se autto niin paljon!! tunsin että joku on vieressä. Mä toivon voimia teille! ja oon ihan varma että sun poikas tulee parantumaan, tai siis, pääsemään yli tästä masennuskaudesta! Tulevaisuutta voi ajatella vasta sitten pikku hiljaa. Voimia! Ja hymyä!
En ole kirjoituksessa toivotun nuorison edustaja, mutta asia kosketti.
Pojan ei missään nimessä pitäisi lähteä vielä ennenkuin masennuslääkkeet alkavat vaikuttaa. Niissä on yleensä pitkä viive, voi olla pari-kolme kuukauttakin, joten hän pakenisi periaatteessa ilman lääkkeiden tukea. Ulkomailla hänellä ei olisi myöskään lähipiiriä, vaan hän olisi täysin oman onnensa nojassa/ kohtalon huomassa.
Olen taipuvainen ajattelemaan, että se tulee, mikä tulee, mutta te läheiset voitte osaltanne yrittää tehdä kaikenne hänen auttamisekseen. Tätä voisi olla esim. koko perheen "kriisiloma" (lääkäriltä saa taatusti sairauslomaa kriisissä) yhdessä, jolloin keskityttäisiin pojan elämän kantaviin voimiin ja mielenkiinnon kohteisiin unohtamatta pahan olon purkamista. Myös ystäväverkoston voisi koota yhteen ja koko porukalla ilmaisisitte huolenne, tukenne ja välittämisenne. Nyt on suoruus ja reiluus valttia, pojan täytyy nähdä ja kokea, ettei hänen tarvitse selvitä ongelmistaan yksin.
Se, mikä tässä asiassa on hienoa, on se, että poika "murtui", eli pato pääsi purkautumaan. Monesti asiat lähtevätkin rullaamaan, kun pää on saatu auki ja ongelma on avattu eteen. Mutta paeta ei nyt pitäisi. Kysykää pojalta, mitä se vaatii, että hän peruisi lähtönsä...ja semmoisessa tilanteessa, kun on tukiverkosto koossa. Onnea teille yritykseenne! Toivoisin lukevani, miten jatkossa käy. Olen hengessä mukana, sillä olen myös masennuslääkityksellä olevan 21-vuotiaan tytön äiti.
minä uskon,että poika voi todella hyvin kun pääsee pois kaameasta kotitaustastaan ja avioerovanhemmistaan ja toljottamasta äidin uutta ukkoooo.Niin on mäkin tollasen hommelin kotona joutunu rärsiin ja pois pois kannattaa lähtee.Sama siinä enää mitä ittelle tapahtuu.Kotona ei oo hyvä olla jos sieltä on tappeluiden jälkeen joutunu lähtee.
Tommoset typerät kommentit voi jättää ilmaisematta, vaikka kateus siitä etteivät välit omiin vanhempiin ole kunnossa kalvaakain ja on varmaan vaikeaa.
On se kuitenkin upea asia että joillakin on valittävät vanhemmat.
Minusta on virhe jos annat tuosta vain poikasi lähteä ulkomaille "pakoon". Sinun täytyy puhua hänelle järkeä, että ei se tilanne siitä parane, että hän lähtee maasta. Päinvastoin, voi käydä paljon huonommin kun hän on kaukana kaikesta, ei sosiaalista tukiverkostoa ja alttiina monille neg. asioille, kuten päihteet.
Hänen pitäisi jäädä Suomeen, missä hän saa apua ja tukea (ammatti-ihmiset, lääkehoito, perhe, ystävät). Ilman niitä hän ei parane. Masennus ei parane itsestään, ajan kanssa. Hänenkin masennuksensa on vielä siitä vakavammasta päästä tuon selkeän itsetuhoisuuden vuoksi.
Myyköön lippunsa. Koita saada hänet jäämään, puhu järkeä perustellen. Muuten voi olla, että voitte sanoa viimeiset hyvästit.
Jaksamista sinulle.
kokemuksista.Ai isäpuoliko pojalla.Hyvänen aika.Missäs pojan geneettinen isä on.Isäpuoli on tullut taloon ja perhe siis on rikottu ja lapset kärsii.Sinun vuorosi on nyt miettiä asioita ja pojallehan tuo perheen rikkoutuminen on ollut todella hurja ja masentava asia,jotta en yhtään ihmettele jos henkensä ottaa.
Yleensä vanhemmta hankkivat elämäänsä vaihtelua ja vaihtavat kumppania,kun täytyy olla niin kivaa.Aikuistu sinä ensin!
- Olipa harvinaisen tökerö ja tyhmä viesti sinulta nimimerkki negatiivista....
Tuollaisiako ajatuksia päässäsi viipottaa?
Eikö tuollainen ole jo herjausta/kunnianloukkaus?
Ymmärtävätköhän sinunkaltaisesi ihmiset koskaan hävetä käytöstään?
Oliko kirjoituksesi omasta mielestäsi aikuismainen? Vai haluatko vain itsellesi huomiota tuollaisella kirjoituksella?
sikin leikkimään ravuilla ja alkoholilla?Siitä ei ole pitkä tie suruun ja viinaan ja niinhän mainitsitkin poikasi käyttävän ALKOA.Käytäthän sinäkin.Ei oppi ojaan kaada.
Alkon käyttö johtaa kuten tiedät suisidaaliseen käyttäytymiseen ja depikseen.Joten rapuilemisiin.
Täällä taas joitain ihmisyyden kiltokuvia ja ihanneihmisiä tuomitsemassa muita, syyttämässä äitiä pojan masennuksesta. Te ette tiedä mistä pojan masennus kumpuaa, joten olkaa hiljaa.
Hei!
Itsekkin noin 3vuotta sain pelätä ja vahtia äitiäni hänen toistuvien itsemurha yritysten vuoksi..Tiedän Mitä koet ja voin sanoa että se on yksi hirveimpiä tunteita mitä koskaan olen tuntenut..Kokoajan pelko että läheinen päättää päivänsä..Tilanne on kyllä vaikea, ainoa mitä tulee mieleen on puhua poikasi kanssa.En halua maalailla piruja seinille mutta tiedän itse mitä se on kun saa keskellä yötä tekstiviestin että On ottanut yliannostuksen lääkkeitä ja ei kerro missä on..Se tunne kun et pysty olemaan paikoillasi yrität etsiä mutta et tiedä mistä ja pelko että onko pahin ehtinyt tapahtua..Mutta toivon sinulle tsemppiä ja että poikasi saa asiat kuntoon!
Se on ihan MIEHEN oma päätös lähteekö hän ulkomaille vai ei. Sä et sitä muuta eikä se sulle kuulu. Toivota vaan kivaa matkaa. Ei enää auta väkisin kotona pitäminen, oisit turvaa antanu pienempänä. Eikä itsemurhaa mikään estä, ellei loppuelämäksi valvottuihin tiloihin, ja se onkin sitten varmaan pahempi ihmiselle kuin kuolema.
Kiitos, että sain teiltä vastauksia.
Tässä pientä infoa vielä.
Teille negatiivisille ihmisille vain tiedoksi, että itse en käytä alkoholia kuin muutaman kerran vuodessa ja lapseni ei ole minua ikinä nähnyt kännissä.
Mitä rapujuhliin tulee, me emme ole rikkaita vaan ihan keskituloinen perhe.
Mitä lapsen isään tulee, hän lähti luotamme jo silloin kun poikani oli 3 kk ikäinen , minä olen lapseni yksin kasvattanut teini-ikäiseksi saakka ja olen ollut tiukka kasvattajana, se myönnän.
Tällä hetkellä mieheni on pojalleni miljoona kertaa enemmän isä kuin poikani oikea isä on koskaan ollutkaan. Miestäni minä kiitän siitä, että hän on nyt meidän tukena ja turvana, sillä ilman häntä olisimme pulassa.
Kuten aiemmin kirjoitin, olen ollut lapseni kanssa läsnä, kuunnellut, lohduttanut , kertonut hänelle, että hän on minulle tärkein , hän on minun elämässäni ykkönen, mieheni jälkeen.
Olen poikani kanssa jutellut, jutellut ja taas jutellut.Olemme tehneet yhdessä ruokaa ja olemme katsoneet leffoja ja taas keskustelleet asiasta kuin asiasta, myös niistä tyttöasioista.
Hän oli viikon meillä ja on koko ajan syönyt lääkettä ja viime viikolla, mökillä ollessamme, kuulin hänen NAURAVAN!
Lapsen nauru tälläisessa tilanteessa on äidille ihanaa. Toki tiedän, että ei viikon masennuslääkkeen syöminen ole vielä auttanut, mutta kuitenkin suunta on parempaan päin.
Poikani on kuitenkin aikeissa lähteä kolmeksi kuukaudeksi Thaimaahan, etsimään itseään, kuten hän sanoi.Lippu on hankittu ja matkasuunnitelma tehty sillä tavalla, että meillä on täällä Suomessa käytössä gps paikannin, että tiedämme missä hän on. Suunnittelu sinänsä hänellä on hyvin tehty ja myös hän ymmärtää sen, että olen hänestä huolissani enkä halua hänen lähtevän täältä mihinkään mutta en voi asialle mitään.Hän on aikuinen eikä ole holhouksen alainen joten minulla äitinä ei ole muuta valtaa kuin auttaa häntä.
Ilmoitin pojalleni että hyvä on, jos hän lähtee, minä maksan hänen rinkka-rahavyö-kunnon kengät ym tarvikkeet jotta perusasiat ovat kunnossa.
Pojallani on säästöjä sen verran, että ne riittävät elämiseen siellä vieraassa maassa. Hyvä uutinen on se, että hänen hyvä ystävänsä tulee käymään siellä hänen luonaan ja on jonkin aikaa poikani luona.
Vielä tiedoksi, että olen aina pitänyt lapsestani huolta ja sanonut hänelle, että rakastan häntä ja teen hänen puolestaan kaiken.
Huomenna hän menee ensimmäistä kertaa psykiatrin juttusille ja sen jälkeen säännöllisesti tulevaisuudessa, siihen saakka kun lähtee matkalle.
Parempi siis tilanne on nyt, ainoastaa itse olen alkanut oirehtimaan. Itse en nuku, en syö, en pysty keskittymään oikein mihinkään ja mielessäni on lapseni ja tottakai itsesyytöksiäkin on...
Kiitos teille vastauksista, sain niistä jotenkin voimaa ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
hän on minun elämässäni ykkönen, mieheni jälkeen
Tarkoitin siis, että poikani on aina YKKÖNEN, kaikki muut tulevat sen jälkeen.
"Hän on aikuinen enkä siis pysty estämään matkaa mutta mitä voin tehdä??!!"
NIIN ON AIKUINEN ON,JOTTA ANNA MENNÄ KERRAN ON GEENEJÄ SAANUT YHDELTÄ JOS TOISELTA.POIKASI ON KAIKENLISÄKSI AIKUISEN IÄSSÄ JA HÄNEN PITÄISI KYLLÄ PYSTYÄ HUOLEHTIMAAN ITSE ITSESTÄÄN.JOSKUS NIILLÄ ON VAUVAMIELI,MUTTA SE MENEE OHI.
POJALLA ON KUULE OMA ELÄMÄNSÄ.KAI ON SILLÄ JANNULLA OLLUT TODELLAKIN RANKKAA.EI SE MUUTEN OIS TOLANEN.RAKKAUTTA OIS KAVERI TARVINNUT ENEMMÄNKIN.SANON SUORAAN,SILLÄ OON MONII NUORII NÄHNYT HUONOISTA RAKKAUSOLOISTA PULLO KÄDESSÄ JA PUUKKO TOISESSA.
Tiedoksi sinulle " kappalainen", lapseni on SAANUT PALJON RAKKAUTTA!
Oletko sinä?
Hei "äiti" siellä,
Toivottavasti osaat suodattaa nämä kaikki joutavat kirjoittelut ja syyttelyt.. Nämä keskustelupalstat on tämmösille asioille tosi hankalia, kun aina löytyy vakaviinkin asioihin näitä ihme kirjoittelijoita.
Toivoisin, ettet masentuisi näistä ihmisten kirjoituksista ainakaan enempää.. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos..
Mut Thaimaa on kyllä mahtava maa ja siellä voi kyllä rentoutua täysin ja unohtaa kaikki huolet ja murheet.. Ja saada uusia näkökulmia asioihin, jos kotinurkilla alkaa samat kuviot liikaa pyörimään mielessä. Eli uskoisin tän matkan olevan varsin positiivinen asia!
Kaikkea hyvää!
Voisittekos yhdessä puhua pojan kanssa, että josko hän rohkaistuisi kertomaan, millaisia suunnitelmia hänellä on reissunsa suhteen. Hän tarvitsee tukeanne vielä pitkään, koska masennus- ja ahdistussairaus ei parane hetkessä. Hyvä lääkäri- ja hoitosuhdekontakti ja läheisten tuki kannattelee. Hänen olisi hyvä päästä myös sanomaan teillekin läheisille se, mitä hän näkee tarpeelliseksi sanoa. Se joskus itkettää yhdessä kaikkia läheisiä, mutta se on tarpeen ja puhdistavaa. Kerro pojallesi, että rakastat häntä ja että hän on sinulle tärkeintä maailmassa. Voimia teille molemmille. Itselläni on ollut samanlainen kokemus. Eteenpäin mennään.
Mitä ihmettä poikasi hakee jostain "ulkomailta", siis muualta kuin kotimaastaan, jota hän ei kestä? Mitä pahaa Suomi merkitsee pojallesi, mitä ahdistavaa hän täällä kokee ja miksi? Mitä helpotusta tai vapautusta tuo epämääräinen 'ulkomaat' hänelle merkitsee - pilvilinnaako, a castle in Spain (linna Espanjassa) kuten englantilaiset sanovat?
En halua korostaa asiaa liikaa, mutta onko poikasi seksuaalinen identiteetti selvästi heteroseksuaalinen?
Toivotan mukavaa syksyä!