Meillä on "iltatähtenä" nyt lukioikäinen tytär, jonka viimeisten vuosien "salattu elämä" on alkanut paljastua. Hänellä on täysin kaksi eri puolta. Se, mitä me aikuiset ja sukulaiset näämme on kaunis, hyväkäytöksinen, erittäin sosiaalinen ja älykäs "pikkunainen". Kuitenkin vähitellen nyt on selvinnyt, että hän on jo vuosia valehdellut meille siitä, missä on ollut iltaisin ja myös välillä salaa lähtenyt kotoa öisin. Ilmeisesti seksisuhteita hänellä on ollut jo vuosia. Kaljoittelu ja tupakointi ilmeisesti kuuluu myös asiaan. Taksi on ollut kätevä väline hoitaa kulkemisia.
Jo pidemmän aikaa olemme olleet oman kodin (ja lapsemme) vankeja; emme uskalla olla pois öitä, tehdä kaksin matkoja yms.
Meille ei ole ollut mitään suuria riitoja, "murkun ovenpaiskomisia" yms ja mielestäni kotimme on ihan tavallinen, kunnollinen koti. Tytär on ehkä saanut liikaakin, niin rakkautta kuin taloudellista turvaa. Kotimme on aina ollut avoinna kavereille ja puitteen ovat siinäkin ihan kunnossa. Uskoin pitkään, että nuoreemme pitää luottaa ja häntä pitää positiivisesti tukea.
Onko vanhempien tehtävä kustantaa tupakat, joiden käyttöä he eivät hyväksi, ja kaljat alaikäiselle? Entä salaiset taksimatkat?
Onko nykyään normaalia, että nuoret sähläävät kymmenien kaveriden kanssa?? Onko seksi vain panoa? Myykö nuoret itseään rahoittaakseen huvituksiaan?
Mitä vanhempien pitäisi tehdä? Puuttuminen "voimakeinein" lienee myöhäistä; keskustelussa saa vain uusia valheita, nuoren lupauksiin ja puheisiin ei voi luottaa. Onko vain vierestä katsottava, kuinka oma lapsi pitää itseään muutamia vuosia nuorempia kavereita "opetuslapsinaan" ja ilmeisesti opastaa heillekin vanhempin kusetuskeinoja?
Onko nuorille moraali täysin tuntematon asia? Onko vanhemmat niin toisarvoisia, vai rahoituksen turvaavia, ihmisiä nuorten elämässä, että heille voi päin naamaa syöttää ihan mitä tahansa?
Onko meillä mitään muuta mahdollisuutta kuin toivoa, ettei mitään pahaa tapahdu ja järki alkaisi kasvaa samalle tasolle jalkovälin halujen kanssa?
Ehkä meitä ei tämä vuodatus enää pelasta. Mutta toivon, että jokainen nuori, joka katsoo perheensä olevan niin mitätön asia, että se ansaitsee vain valheita, pysähtyisi hetkeksi miettimään. Kaverit (niin sänky- kuin muutkin) tulevat ja menevät. Missä ja kenessä on lopulta ainoa turva elämän ylä- ja alamäkiin? Onko vanhemmat niin arvottomia, että heitä voi kohdella ihan miten tahansa?
Kun te nuoret olette niin fiksuja ja kaikkitietäviä, niin antakaa neuvoja. Vanhemmilta ilmeisesti tulee vain myötätuntoa tuskaan.
Jo pidemmän aikaa olemme olleet oman kodin (ja lapsemme) vankeja; emme uskalla olla pois öitä, tehdä kaksin matkoja yms.
Meille ei ole ollut mitään suuria riitoja, "murkun ovenpaiskomisia" yms ja mielestäni kotimme on ihan tavallinen, kunnollinen koti. Tytär on ehkä saanut liikaakin, niin rakkautta kuin taloudellista turvaa. Kotimme on aina ollut avoinna kavereille ja puitteen ovat siinäkin ihan kunnossa. Uskoin pitkään, että nuoreemme pitää luottaa ja häntä pitää positiivisesti tukea.
Onko vanhempien tehtävä kustantaa tupakat, joiden käyttöä he eivät hyväksi, ja kaljat alaikäiselle? Entä salaiset taksimatkat?
Onko nykyään normaalia, että nuoret sähläävät kymmenien kaveriden kanssa?? Onko seksi vain panoa? Myykö nuoret itseään rahoittaakseen huvituksiaan?
Mitä vanhempien pitäisi tehdä? Puuttuminen "voimakeinein" lienee myöhäistä; keskustelussa saa vain uusia valheita, nuoren lupauksiin ja puheisiin ei voi luottaa. Onko vain vierestä katsottava, kuinka oma lapsi pitää itseään muutamia vuosia nuorempia kavereita "opetuslapsinaan" ja ilmeisesti opastaa heillekin vanhempin kusetuskeinoja?
Onko nuorille moraali täysin tuntematon asia? Onko vanhemmat niin toisarvoisia, vai rahoituksen turvaavia, ihmisiä nuorten elämässä, että heille voi päin naamaa syöttää ihan mitä tahansa?
Onko meillä mitään muuta mahdollisuutta kuin toivoa, ettei mitään pahaa tapahdu ja järki alkaisi kasvaa samalle tasolle jalkovälin halujen kanssa?
Ehkä meitä ei tämä vuodatus enää pelasta. Mutta toivon, että jokainen nuori, joka katsoo perheensä olevan niin mitätön asia, että se ansaitsee vain valheita, pysähtyisi hetkeksi miettimään. Kaverit (niin sänky- kuin muutkin) tulevat ja menevät. Missä ja kenessä on lopulta ainoa turva elämän ylä- ja alamäkiin? Onko vanhemmat niin arvottomia, että heitä voi kohdella ihan miten tahansa?
Kun te nuoret olette niin fiksuja ja kaikkitietäviä, niin antakaa neuvoja. Vanhemmilta ilmeisesti tulee vain myötätuntoa tuskaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Vaikka sinua tuskin kiinnostaa kun jo sanoit nuoria "viisaiksi ja kaikkitietäviksi".
Oma on vikanne jos olette lellineet lapsenne piloille ettekä varmaankaan viettäneet lapsenne kanssa tarpeeksi aikaa, saati sitten opettaneet sille jotakin, vaikka esimerkiksi elämän arvoja. Niinhän sitä sanotaankin että lapsen kasvatus on perimä + ympäristö ja kun tiedätte että ihminen luonnostaankin on mukavuuden ja mässäilyn haluinen, ja yhteiskunta vielä mainoksilla sun muilla rohkaisee vielä tälläiseen käytökseen niin te ihmettelette miten teidän rakkaasta nuoresta tuleekin "hulttio"?
Ei syy ole kokonaan teidän, mutta vastuu on.
"Jo pidemmän aikaa olemme olleet oman kodin (ja lapsemme) vankeja; emme uskalla olla pois öitä, tehdä kaksin matkoja yms."
Todellä säälittävää että "aikuiset" ihmiset joutuvat pelkäämään omia lapsiaan. Olisi ihan tervettä näyttää kakaralle miten paljon hän on teiltä saanut. Rahat pois vaan ja saa kokata/siivota itse kaiken niin luulisi että oppii.
"Onko vanhemmat niin toisarvoisia, vai rahoituksen turvaavia, ihmisiä nuorten elämässä, että heille voi päin naamaa syöttää ihan mitä tahansa?"
Minun mielestäni ainakin iso osa nykyajan vanhemmista on täysin idiootteja jotka eivät osaa kasvattaa lapsiaan, niin syntyy sitten näitä kauniita "vapaan kasvatuksen ihmeitä". Henkilökohtaisesti olen saanut samanlaisen kasvatuksen ja voin sanoa että se pilasi elämäni, tai oisi pilannut jos en olisi havahtunut ajoissa. Voitte huomata että sen takia kirjoitan hammasta purren ja ankaralla sävyllä. Eroa kuitenkin sen verran että olin kiltti ja tottelevainen lapsi, mutta isä oli täysi paskapää.
"Onko meillä mitään muuta mahdollisuutta kuin toivoa, ettei mitään pahaa tapahdu ja järki alkaisi kasvaa samalle tasolle jalkovälin halujen kanssa?"
Eiköhän tuo loppujenlopuksi ole "normaalia" nykyajan nuorille, ja kuitenkin noin 80% niistä silti pääsee pitkälle, ainakin jonkun tutkimuksen mukaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä.
Kyllä on ollut rajat ja kotiintuloajat. Aikaa on vietetty yhdessä ja kodin arvot kyllä kestävät ulkopuolisenkin arvostelun. Joka päivä ollaan vähintään samaa aikaan ruokapäydässä syomässä kotiruokaa.
Kokemusta on useasta lapsesta (niin omista kuin muidenkin) hemmottelun kyllä tunnustan.
Mutta miksi valehtelu?
ei uskalla luottaa suhun? mä oon 16v tyttö ja kerron äidille kaiken elämästäni, tai no päällisin puolin, tottakai mullakin pikkusalaisuuksia, niinkuin jokaisella.
olen kertonut juovani välillä ja mutsi kyllä tietää kun olen menossa. mutta se "luottaa" muhun, koska tietää että osaan käyttäytyä eikä mee överiks. tupakastakin ollaan puhuttu, enkä sitä aio käyttää, ehkäisystä on selittäny mut ei oo vielä mtn tarvetta.
ootko ihan varma, et teil on hyvä äiti-lapsi suhde?
parhaan ystävän vanhemmat on ainakin sen verran vittumaisia, ettei niille voi puhuu asioista suoraa eikä niilt voi kysyy apua tai neuvoa. kerran frendi ryöstettii ku oli kouluu menossa, ni nää huutaa sille naama punasena ku rahat ja kännykkä meni, vaik oikeesti ois pitäny vaa olla ilonen ettei sille käyny mtn.
ja täs oli vähä turhaa tekstiä, mut jos ei usko pystyvänsä luottamaan vanhempiinsa, pelkää että ne kieltää sit näkemästä frendejä illemmalla jos niille avautuu siitä mitä niitten frendien kaa tekee ja millasia ne frendit on.
mutsi on kasvattanu mut hyvin kertomalla omia kokemuksiaan, ootko puhunu neitis kans siitä ku sä olit nuori ja ekan kerran joit tms?
Nuori nyt on niin altis kaikille ärsykkeille että pienestäkin voi suistua väärille raiteille. Onko kyseinen nuori perheen ainoa lapsi? Jos näin on niin on päivän selvää että nuori hakee seuraa kavereista, kun vanhemmilla ja nuorilla on kuitenkin aika vähän yhteistä... Tiedätkö edes millaisessa kaveriporukassa nuoresi liikkuu?
Lisäksi nuoren valehtelulle voi olla syynsä. Ehkä nuorenne kokee että ei voi vanhemmille asioitaan kertoa? Tosin on täysin normaalia että vanhemmille ei kerrota asioita, koska vanhemmat HARVOIN ymmärtävät vaikka välittävätkin (omani mukaanlukien).
"Lisäksi nuoren valehtelulle voi olla syynsä. Ehkä nuorenne kokee että ei voi vanhemmille asioitaan kertoa?"
ite voin 15 -vuotiaana sanoa, että mun fiilikset on just tällaset. kaikkea vanhempien mielestä rajua tulee harrastettua, eikä ne tiiä siitä mitään. tai ainaki luulen näin. ja voin kertoa, että moraali kyllä löytyy. monesti omatuntoa kolkuttaa ku tulee iltaa viettämästä ja seuraavana aamuna on kärttynen olo. luulen et oon saanu suurinpiirtein normaalin kasvatuksen, mutta oon katkera mun vanhemille yhestä aika isosta jutusta. mut se juttu ei kyllä tarkota, etten luottais vanhempiin. kyllä mä luotan niihin, mutta meillä on niin iso ikäero, isompi ku monilla muilla mun kavereilla ja niitten vanhemmilla. tuntuu, ettei ne ymmärtäis, eikä sit päästäis eri paikkoihin. sit meillä on sillee, et en oo ikinä voinu tuua poikia kotiin, niistä on aina kiusattu. joten on ollu aina vaan parempi jättää kertomatta, jos on ollu poikien kanssa iltaa viettämässä. vaikkei olis mitään erityistä tapahtunutkaan.
mut ketjun alottajalle voin sanoa, että jos tyttös kaverit on luotettavia ja niitten mottona on "kaveria ei jätetä", niin voi luottaa ihan täysin. vaikka tytölläs joskus menis ilta vähä yli, niin jos sillä on tosikavereita, niin tytölläs ei oo mitään hätää. :) ja mieti, se on jo monta harrastanu tollasta toimintaa, eikä mitään kauhean vakavaa oo tapahtunu (?). ja luulis, että lukioikäsellä tytöllä raksuttaa sen verran päässä, että tietää rajansa alkoholin suhteen. tupakasta en osaa sanoa, ku en ite polta.
taisi olla aika turha tämä mun kirjotus, mut aattelin antaa ees vähän kommenttia 15 -vuotiaan näkökulmasta.
'Se, mitä me aikuiset ja sukulaiset näämme on kaunis, hyväkäytöksinen, erittäin sosiaalinen ja älykäs "pikkunainen".'
Tämä juuri on se ongelma. Tosiasioiden kieltäminen. Ehkä yritätte elää uudestaan omaa elämäänne tyttärenne kautta, ja näette pelkästään hyvät puolet. Tosiasia on, ettei kukaan, edes se kaikkein rakkain ole täydellinen.
Ei ihme että hänelle on kehittynyt ns. kotirooli ja muu elämä, kun ei ole vapaasti voinut olla oma itsensä kotona.