Ystäväni alkoi kesällä vainoamaan minua. Olimme olleet läheisiä ystäviä useiden vuosien ajan ja menneet & tehneet paljon kaikkea yhdessä. Yhtäkkiä hän inhosi minua ja väitti minun olevan psyykkisesti hoitoa vaativa yksilö. Hän käänsi kaikki tekemiseni ja sanomiseni aivan järkyttävään muotoon ja toi esille vuosien takaisia asioita aivan outoon valoon muutettuina. Lisäksi hän syytti minua koko elämänsä tuhoamisesta ja kaikkea muuta täysin päätöntä. Aluksi hän avautui näistä asioista vain minulle (saattoi tulla useita pitkiä maileja päivässä ja niiden tunnelma saattoi vaihdella aggressiosta ns hoivaamiseen.) Kun lopulta tajusin, että näihin yhteydenottoihin kommentoiminen oli täysin turhaa (yleensä vastapuoli van ”innostui” vastauksistani) ja lopetin vastaamisen, hän siirtyi häiritsemään ystäviäni. Hän soitteli ja mailaili ystävilleni ja yritti kääntää heidät minua vastaan. Hän teki lujasti töitä, jotta myös muut pitäisivät minua psyykkisesti sairaana ja suuttui niille, jotka uskalsivat olla eri mieltä asiasta. Ystäväni valvoi yöt (monet maileista tulivat yöllä) ja joi paljon alkoholia. Mielestäni tämä käytös ei ollut normaalia. Lisäksi aloin itse olemaan psyykkisesti täysin loppu näistä minuun kohdistuvista hyökkäyksistä johtuen. Otin lopulta yhteyttä häneen siskoonsa ja kerroin tapahtuneista. Osa tutuistani ei hyväksynyt sitä, että puutuin aikuisen ihmisen asioihin ja selän takana kerroin tapahtumista hänen sukulaisilleen. Heidän mielestään aikuisella ihmisellä on lupa muuttaa persoonaansa. Itse en muuta keinoa keksinyt. Tämä sairas ystäväni oli jo tähän mennessä irtisanoutunut työstään ja muutenkin käytti rahaa hyvin leväperäisesti. Olin huolissani, että hän tuhoaa oman elämänsä (sekä tuhoaa myös minun mielenterveyteni). Lopulta jouduin jo miettimään lähestymiskieltoa, kun en saanut olla päivääkään rauhassa hyökkäyksiltä. Tässä vaiheessa ilmeisesti myös perhe oli havainnut asian vakavuuden ja toimittanut ystäväni hoitoon. Lopputuloksena oli diagnoosi maanis-depressiivinen.
Koko show:n alkamisesta on nyt kulunut muutama kuukausi. Maaninen vaihe näyttää jatkuvan. Ystäväni ei ole kiinnostunut syömään lääkkeitä ja dokailee melkoisesti, mikä mitä ilmeisimmin vain pahentaa asiaa. Edelleen on täynnä vihaa minua kohtaan ja on uhannut, että voi helposti hakata minut tai vastaavaa. Kukaan ei edelleenkään saa olla eri mieltä minun mielenterveydestäni vaan hänen ajatuksensa minusta on mukisematta kuunneltava / hyväksyttävä. Tilanne ei siis edelleenkään näytä kovin hyvälle…
Onko vastaavia kokemuksia ja miten ne mahdollisesti ovat lopulta päättyneet/selvinneet?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Maanisdepressiivisyys ei aiheuta tuollaista käytöstä. En väitä etteikö henkilöllä olisi maanisdepressiivisyyttä, mutta taustalla voi olla muutakin, todennäköisesti persoonallisuushäiriö.