Masennusko

Hei!

On pakko päästä purkamaan tunteita.
Uskon, että minulla on masennus.

Ennen olin menevä, joka päivä kavereiden kanssa ja jaksoin käydä salilla, lenkkeily koirien kanssa tuntui hyvältä.

Nykyään en jaksa nähdä kavereita, en haluaisi vastata puhelimeen ja minua ärsyttää vastata edes puhelimeen. Keksin tekosyitä, etten voi lähteä. Kun tulen koulusta kotiin olen koneella, makaan sohvalla ja katson telkkaria.
Ruokahaluttomuutta, syön kerran päivässä vain lämpimän aterian. Ei kiinnosta edes lähteä ulos koirieni kanssa, mutta tottakai hoidan niitä ja lenkitän pitkät lenkit. En ole laiminlyönyt mitenkään velvollisuuksiani koiranomistajana. Ulos lähteminen vain tuntuu niin vaikealta.
En ole tyytyväinen itseeni, pidän itseäni rumana, lihavana. Tuntuu, ettei kukaan kaipaa tai halua olla seurassani. Minun on vaikeaa nukahtaa iltaisin, herään aina ennen kellon soittoa. Nykyään viikonloppuisinkaan en nuku koskaan pitkään.
Olen hirveän epävarma itsestäni, koulussakin pelkään, että teen asiat jotenkin väärin enkä onnistu.

Minun olisi varmaan syytä siis lähteä lääkärille juttusille..?
5223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Niin taitaa olla paras, koska on tapahtunut selvä muutos ja oireet vaikuttavat selviltä. Miksipä et koettaisi parantaa tilannettasi.

Äänestä
  • Varasin tänä aamuna lääkärille ajan.
    Nyt vasta tajuan, että olen oikeasti masentunut eikä tämä olekkaan ohi menevää.
    Terveydenhoitaja joka varasi minulle ajan, oli ihanan ystävällinen ja lohdutti kun minua alkoi itkettämään varatessani aikaa..
    Kerroin myös eilen avopuolisolleni, että olen masentunut. Olen osannut peittää pahan oloni niin hyvin, että hän järkyttyi kun asian kerroin.

    Lääkärin käynnistä sen verran, että hän varmasti kyselee oireitani jne.
    Olen lukenut, että aika monet ovat saaneet lääkereseptin käteen samantien ja taas jotkut saa lähetteen terapiaan.
    Olen tehnyt masennustestejä netistä ja testien väittämien mukaan minä olen kohtalaisesti masentunut tai keskivaikea masennus.
    Olen lukenut myös, että osa masennuslääkkeistä lihottaa joten onko kohtuutonta pyytä lääkäriltä, että antaa sen merkkisen lääkkeen jossa on havaittu vähiten painon nousua lääkkeitten käytön aikana?

    kiitän

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Varasin tänä aamuna lääkärille ajan.

    Itselläni ei ole kokemusta nimenomaan masennushoidosta, mutta luulen, ettei ole mitenkään kohtuutonta pyytää sellaisia lääkkeitä, jotka sopivat juuri omiin tarpeisiin.
    Toivotaan, että elämä alkaa sinulle taas maistua.

    Äänestä

  • Kiitos linkistä. Tänään aamulla kävin lääkärin paikeilla ja määräsi minulle mielialalääkkeet. Lääkäri sanoi, että selvät masennuksen oireet ja sain cipramil 20mg, otin rinnakkaislääkkeen samaa tavaraa, mutta halvempaa citalopram veta 20mg.
    Puoli vuotta syön niitä ja 2-4vk päästä alkaa vasta lääkkeitten todellinen vaikutus.

    Toivottavasti paranen ja nautin taas asioista. Päivä kerrallaan..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

minullako kirjoitti:

Hei!

On pakko päästä purkamaan tunteita.
Uskon, että minulla on masennus.

Ennen olin menevä, joka päivä kavereiden kanssa ja jaksoin käydä salilla, lenkkeily koirien kanssa tuntui hyvältä.

Nykyään en jaksa nähdä kavereita, en haluaisi vastata puhelimeen ja minua ärsyttää vastata edes puhelimeen. Keksin tekosyitä, etten voi lähteä. Kun tulen koulusta kotiin olen koneella, makaan sohvalla ja katson telkkaria.
Ruokahaluttomuutta, syön kerran päivässä vain lämpimän aterian. Ei kiinnosta edes lähteä ulos koirieni kanssa, mutta tottakai hoidan niitä ja lenkitän pitkät lenkit. En ole laiminlyönyt mitenkään velvollisuuksiani koiranomistajana. Ulos lähteminen vain tuntuu niin vaikealta.
En ole tyytyväinen itseeni, pidän itseäni rumana, lihavana. Tuntuu, ettei kukaan kaipaa tai halua olla seurassani. Minun on vaikeaa nukahtaa iltaisin, herään aina ennen kellon soittoa. Nykyään viikonloppuisinkaan en nuku koskaan pitkään.
Olen hirveän epävarma itsestäni, koulussakin pelkään, että teen asiat jotenkin väärin enkä onnistu.

Minun olisi varmaan syytä siis lähteä lääkärille juttusille..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu