Pääsin kuin pääsinkin kutsunnoissa pitkien perustelujen (asun keski-suomessa) jälkeen SlMepa:n Upinniemeen suorittamaan tulevaa asepalvelusta. Kutsuntaupseerit sanoivat, että laivapalvelukseen on todella vaikea päästä, mutta onko ihan näin? Itselläni ei ole koulutusta alalta siviilipuolelta, mutta halua, kiinnostusta ja asennetta sitäkin enemmän. Fyysinen kuntoni on erinomainen ja olen valmis antamaan vaikka 150% itsestäni. Välttämättä AUKiin ei tarvitsisi päästä, kunhan tie laivastoon aukenisi. Ollut unelmissa ja haaveissa pitkän aikaa (jo pienestä pitäen) suorittaa armeija laivaston sinisissä.
Laivastoon?
kaaleppi
22674
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Miehistöön laivalle ei pitäisi olla mahdottoman vaikea päästä. Laivasto on kyllä suosittu paikka ja paikoista laivasto-auk:ssa kilpaillaan. Näön tarkkuus vaikuttaa muuten myös; jos näkö on alle kansipalveluun vaadittujen rajojen niin tarjolla on vain laivakokin, konemiehen tai radisti-aliupseerin paikkoja. Arpaonni on myös iso tekijä. Aina ei vain tiedä mihin itse kukin keksitään heittää.
Suomessa ei ole laivastoa (laivaluokan aluksia)