annoin vinkkejä taiteiden yöstä tyypeille. Sitte ajoin kotiin ja ajattelin ajaessa, että elämä ei tarjoa enää sellaisia huveja, jotka mua kiinnostaa. Mä teen yhtä paljon töitä, mutta tää maailma ei oo enää mulle. Vast 41 ja kyllästyneempi kuin vanhukset.
mun elämä tänään
kyllästynyt nainen
14245
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
autoradiosta tuli jotain aika kaunista. Oonkohan mä ainoo tällanen tässä foorumissa. Mielenkiintoisin asia on henkinen kirjallisuus.
alkaa tuntua kuivalta näkkäriltä. ihme fakkiintuneita käsityksiä täynnään. Itä, idästä nousee aurinko, itä, itä blaa blaa jne ja sitten taas oikeat kiveen kirjoitetut traditiot ja uskomukset.
Elämä ei ole sinua varten, vaan sinä olet elämää varten.
Jos odotat elämän antavan itsesi ulkopuolelta jotain, et tule KOSKAAN saamaan mitään.
Kun alat elää elämää itsesi välityksellä, tulet saamaan juuri sen minkä tarvitset.
kasvattanut kieroon nuoria. Et varmaankaan tarkoita antamisella materiaa, koska sen jakaminen on aina ollut osa elämää. Eikä sillä ole tullut hullua hurskaammaksi. Toiseksi laitan aikani työhön ja lähimmäisiin, jotka tarvitsevat seuraani ja ovat sen arvoisia.
jo yli 10 vuotta sitten sain tietää, että karman laki on totta. Se vei pohjaa hyväntekeväisyydeltä, jota silti silloin tällöin teen. En tunne, että voisin todellisuudessa muuttaa mitään.
koska mä oon erikoistapaus. Kukaan ei osaa vastata.
vaikka en mitään tarvitsisi niin mieluummin vaikka poltan setelit kuin hyysään ja kasvatan ihmisiä itsekkäämmiksi. Kerjäläiselle, jos antaa lantin niin se menee hätään. Ei siinä ole sitä että keneltä se on saatu vai onko?
Nyt tuli vähän pitkä stoori, mutta haluan jakaa Maksim Gorkin ajatuksia elämästä teidän kanssanne, tekstin pituudesta huolimatta kannattaa lukea ajatuksella.
Joudun laittamaa tekstin pituudesta johtuen jatkoa alle uuteen viestiin ja kirjoitusvirheitä varmaan vilisee, mutta hei, ei anneta vaikuttaa ;)
Tik-tak, tik-tak! Yö hiljaisina, yksinäisinä hetkinä on kolkkoa kuunnella kellon säännöllistä nakutusta: yksitoikkoisesti ja järkähtämättömän varmasti se ilmoittaa elämän hellittämättömän kulun. Yö ja pimeys kietovat maan, kaikki vaikenee, vain kello puhuu kylmästi ja äänekkäästi sekuntien pakenemisesta. Heiluri heilahtaa, ja joka kerta elämä lyhenee sekunilla, pienellä ajankipinällä, jonka olemme saaneet ja joka ei milloinkaan palaa. Mistä tulevat sekunnit ja minne ne menevät? Sitä arvoitusta ei kukaan pysty meille ratkaisemaan. Mutta maailmankaikkeudessa on niin paljon muita arvoituksia, jotka odottavat ratkaisuaan, niin, paljon tärkeämpiä: joiden ratkaisusta riippuu elämämme onni. Me elämme osoittautuaksemme hyödyllisiksi maailmassa, me elämme, jotta ei sekuntiakaan kuluisi sen kohottamatta sieluamme ja henkeämme. voiko kello ikuisessa kulussaan milloinkaan ratkaista sitä arvoitusta? Mitä kello vastaa siihen?
Tik-tak, tik-tak! Ei koko luomakunnassa ole mitään niin välinpitämätöntä kuin kello. Se lyö yhtä säännöllisesti minuutit meidän syntyessämme kuin nekin minuutit, jolloin me ahnaasti poimimme nuoruusunelmiemme ruusuja. Aina siitä hetkestä alkaen kun synnymme, luisumme tunti tunnilta askelen lähemmäksi kuolemaa. Ja kun kerran korahtelemme kuolinkamppalusssa, kello laskee kuivasti ja levollisesti sekuntejaan. Kuuntelehan vain tuota kylmää laskemist! Sen soinnussa on jotain kaikkitietävää ja sitä paitsi jotakin, joka on väsynyt kaikkitietäväisyyteensä. Ei mikään ole rakasta kellolle, ei mikään voi järkyttää sen levollista rauhaa. Se on aina yhtä välinpitämätön ja kylmä. Mutta meidän, jotka elämme rikasta ja ihanaa elämää, meidän on hankittava itsellemme toinen kello, tunnetta, ajatusta ja toimintaa täynnä oleva kello, joka korvaa tuon vanhan vuosia jatkuvine, yksitoikkoisine, alakuloisine, sielua tappavine lyönteineen.
Tik-tak, tik-tak! Kellon väsymättömässä liikkeessä ei ole yhtään lepokohtaa. Nykyinen, mitä se on? Vastasyntynyt sekunti syöksee edeltäjänsä pohjattomaan kuiluun. Tik-tak, olette onnellisia ja tik-tak, valetaan sydämeenne myrkkypikari täyteen surua ja kyyneleitä. Ja tuo myrkky jää teihin koko elinajaksenne, ellette jännitä voimianne täyttääksenne jokaisen jäljellä olevan sekunnin uudella ja elävällä elämällä. Kärsimys on niin viekoittelevaa; se on sellainen vaarallinen lahja; niin kauan kuin se meitä vallitsee, emme koetakaan mitään, joka paremmin oikeuttaisi meidät nimitykseen: ihminen. Ja kärsiviä on niin paljon, että kärsimys on tullut jokapäiväiseksi eikä enää kiinnitä ihmiskunnan huomiota. Siksi ei kannatakaan pitää suurta hälinää kärsimyksestä. Meidän on annettava itsellemme paljon kallisarvoisempaa ja terveellisempää ravintoa. Kärsimys on arvoton omaisuus. Älä valita kellekään suruasi, sillä harvoin löydät lohdun sanoissa sitä mitä niistä etsit. Rikkain ja merkityksellisin elämä on sille, joka taistelee sitä vastaan, mikä häiritsee häntä elämässä. Taistellessa pakenevat raskaat ja synkät hetket huomaamatta.
Tik-tak, tik-tak! Ihmiselämä on naurettavan lyhyt. Elää? Toiset väistävät itsepintaisesti elämää, toiset taas antautuvat avomielisesti sille. edelliset ovat elämän ehtoona köyhiä hengestä ja muistoista, jälkimmäiset rikkaita kummastakin. Ja sekä edelliset että jälkimmäiset kuolevat, eikä mitään kaikesta jää jäljelle, ellei ole ketään, joka epäitsekkäästi antautuu sieluineen ja sydämineen elämälle. Ja kun te olette valmiit kuolemaan, kello laskee välinpitämättömästi sekunteja ennen kuolinkamppailuanne, tik-tak! Ja samalla sekunnilla syntyy myös muita ihmisiä, mutta teitä ei enää ole. Lukuunottamatta ruumista, joka levittää ympärilleen pahaa hajua, teistä ei ole mitään jäljellä. Eikö teidän ylpeytenne nouse tällaista kuollutta luomista vastaan, joka viskaa teidät elämään, nykäisee teidät siitä irti ja sen jälkeen pitää pitää työtään valmiina? Jos olette ylpeitä ja loukatuita ja teitä kammottaa olla heitettynä ajan salaperäisten tarkoitusten valtaan, kasvaa teissä kunnioitus itseenne. Ajatelkaa tehtäväänne elämässä: kerran valmistettiin tiiliskivi, joka oli liikkumattomana eräässä rakennuksessa, rapautui ja hävisi. Onhan epämiellyttävää olla tiiliskivi, vai kuinka? Jos tahdotte maistaa elämän ihania hetkiä, täysinäisiä pursuavista tunteista ja ajtuksista, on teillä ymmärrystä ja henkeä, ettekä ole tiiliskivi.
Tik-tak, tik-tak! Ajatelkaa miten paljon merkitsette kellon loppumattomasti kiiruhtaessa edelleen, ja te vaivutte tietoisuuteen pienuudestanne. Niin, tämä tietoisuus nostaa teidät kapinaan, vetää esiin ylpeytenne, herättää teissä vihan alentavaan elämään, ja te julistatte sodan. Kun luonto riiisti ihmiseltä taidon kulkea nelin ryömin, se antoi hänelle tueksi, aatteen. Ja siitä lähtien ihminen vaistomaisesti ja vastustamattomasti tavoittelee jotakin parempaa, korkeampaa. Kunpa ihmiset oppisivat ymmärtämään, että vain tietoisessa korkeimman tavoittelussa on tosi onni saavutettavissa. Älkää valitelko heikkoja voimianne, älkää valitelko mitään! Ainoa, mitä valittelullanne voitatte, on sääli almuna köyhähenkisiltä ihmisiltä. Kaikki ovat onnettomia, mutta onnettomin on se, joka pöyhkeilee onnettomuudellaan. Sellaiset ihmiset janoten haluavat saavuttaa kuuluisuuden, jonka he kaikkein vähimmin ansaitsevat. Eteenpäin, se on elämän ratkaisu. Ainoastaa tehdessään elämänsä yhdeksi ainoaksi ponnistukseksi löytää siitä korkeita, valtaavia hetkiä.
Tik-tak, tik-tak! Miksi olet antanut ihmiselle valon, jos suljet häneltä tien ja ympäröit hänet pimeydellä? Niin kysyi Job Jumalalta. Niin, ihmiset ajattelevat itsestään liian vähän. On ihmisiä, jotka rakastavat elämää, mutta rakastavat itseään aivan tarkoituksettomasti. Ja kuitenkin he kammoavat kuolemaa, joka on välttämätön. Tuo välttämätön on laki. Ihminenhän kuolee, koska hän on tullut maailmaan. Tietoisuus velvollisuutensa täyttämisestä himmentää kuoleman kauhua, ja kunniallisesti taivallettu elämäntie antaa meille rauhaisan lopun. Tik-tak! Eikä ihmisestä jää muuta kuin hänen tekonsa. ohi on toivon aika, ohi on aika. Mutta tulee toinen aika, kauhistavat hetket, jotka vaativat tilille eletystä elämästä.
Tik-tak, tik-tak! Oikeastaan kaikki tässä monimutkaisessa, pahassa, vastoinkäymisten ja valheen maailmassa on hyvin yksinkertaista. Ja se olisi vieläkin yksinkertaisempaa, jos ihmiset tahtoisivat oppia tuntemaan toisensa ja jokaisnen hankkisi itselleen ystävän. Yksinään ihminen on suuruudessaankin pieni. Täytyy ymmärtää toisia. Kaikki me puhumme hämärimmin ja huonommin kuin ajattelemme. Monesti ei löydä sanoja tahtoessaan avata sydämensä veljelleen. Siksi joutuukin usein suuria ja merkityksellisiä ajatuksia hukkaan jäätyään oikella hetkellä vaille ilmaisumuotoaan. Syntyy ajatus ja vilpitön halu saada se ilmaistuksi, mutta sanat puuttuvat. Kunnioittakaa ajatuksia, auttakaa niitä ilmoille ja ne palkitsevat teidät runsaasti! Kaikkialla, kaikessa on syvä tarkoitus. Ja jos teillä vain olisi hyvää tahtoa, saattaisitte keksiä sen vaikka kiviröykkiön uumenista. Jos ihmiset tahtoisivat, he voisivat saada aikaan kaikkea. He voisivat tulla elämän herroiksi yhtä varmasti kuin he nyt ovat sen orjia. Mutta elämänhalun, tuon ylpeän voimantunteen, on vallittava, Silloin täytyy elämä ihanista hetkistä, hetkistä, jotka täyttävät meidät voitonriemulla, koska olemme voittaneet itsemme ja suorittaneet suuria töitä.
Tik-tak, tik-tak! Eläkööt henkisesti voimakkaat, jalomieliset itsensäuhraajat, totuuden, oikeamielisyyden ja kauneuden palvelijat! Me emme tunne heitä, sillä he ovat ylpeitä ja halveksivat palkkaa, me emme näe, miten ilomielin he antavat sydämensä palaa. Kirkkaalla, vomakkaalla valollaan he valaisevat elämää ja tekevät jopa sokeat näkeviksi. Sokeita on paljon. Heidän silmänsä on avattava. Ihmisten pitäisi kauhistuen ja inhoten nähdä, miten matalaa, väärää ja halveksittavaa heidän elämänsä on. Eläköön ihminen, joka on ajatustensa herra! Koko maailma on hänen sydämessään, koko maailaman tuska, ihmiskunnan kärsimys hänen sielussaan. Elämän pahuus ja saastaisuus, sen valhe ja julmuus ovat hänen vihollisiaan.
Vapaaehtoisesti hän uhraa elämänsä taistelussa, elämänsä, joka on täynnä riemua, suloista vihaa, ylpeää uhmaa. Älä sääli itseäsi! Se on ylpein ja kaunein viisaus maailmassa. Eläköön se ihminen, joka ei valittele! Elämällä on vain kaksi muotoa: lahota ja palaa. Pelkurit ja ahneet valitkoot edellisen, rohkeat ja anteliaat jälkimmäisen. Jokainen, joka ymmärtää antaa arvon kauneudelle, tietää, mistä etsiä tuota ylimaallista. Elämämme hetket, sen tyhjyyden ja ikävyyden, tahdomme täyttää kauneilla töillä itseämme säästämättä. Ja me saamme elää mitä ylevimmän kauneuden, elävimmän ilon ja lämmittävimmän ylpeyden hetkiä.
Hyvää illan jatkoa ja kauniita unia ;)
Olin muutaman vuoden nuorempi kun sä nyt, käydessäni itse viimeksi taiteidenyössä.
Se oli torstai. Perjantaina duunipäivä. Olin menossa tunnollisena duunarina kotiin nukkumaan, että pääsee aamulla asiallisesti sorvin ääreen illalla joskus seiskan jälkeen, siis junalle. Olin ottanut kaksi tuoppia olutta, en ollut siis humalassakaan.
Noh steissille tallaillessani vastaan tuli junallinen jotain iloisia nuoria, menossa taiteittenyötä katsomaan.
Takanani joku kailotti: "ONPA PIMARSULLA ISOT DAISARIT". Kiinnostuneena aloin tottakai katselemaan ympärilleni, ketäpä se tissit eivät kiinnostaisi. Seuraus. Vastaan tosiaankin tuli isotissinen nuori tytär. Se luuli, että kommentin olin antanut minä ja kertoi minun olevan sika, sekä löi sateenvarjonsa paskaksi päähäni.
Putosin polvilleni, hoipertelin taksiasemalle ja etsin auton, missä oli serlaa ja kelpasi visa-kortti- Aamulla soitin töihin, kerroin että en tule duuniin, koska kävin illalla taitteittenyössä ja pää on kipeä....
Noh, toi oli tavallaan pohjustusta. Nykyään tokikin teen täitä paljonkin, kun niitä sattuu olemaan. Mutta elelen tässä hetkessä. Jos on jotain kiinnostavaa, menen ja tutkin asian. En elä mitään vitun "uutta nuoruutta". Mutta koitan olla aktiivinen silloin kun niin tuntuu. Ja paskat välitän mitä ihmiset ajattelevat. Väsynyt ja masentunut olen siinä kuin kuka tahansa muukin. Koitan kuitenkin eleleskellä siten, että on edes ajoittain kivaa.
Meinaan vaan, silloin taiteittenyössä olisi voinut olla todellakin kivaa, mutta typeryyttäni lähdin keskenkaiken pois ja annoin pahoinpidellä itseni. Oma valintani, mutta ei ehkä järkevä. Jos olisin hillunut pelipaikoilla pitempään, olisin nähnyt kaikenlaista, tavannut kivoja ihmisiä, pitänyt hauskaa, luultavimmin juonut enenpikin olutta jne. Ja lopputulos olisi ollut aivan sama. Rokulipäivä kun pää on kipeä.
=DW=
tykkäsin...olin yöllä unessa jossain sirkuksessa tai jotain telttoja siellä oli. Ei oo pää kipeä.
selvästi neljänkympin kriisi.
mulla on sellainen kriisi, jonka sanotaan tulevan intialaisille 40 v. miehille. Mun pitäis luopua maailmasta tai se on jo etäinen, mutta sit ei ookaan mitään. Mä haluisin yhen äijänkin. Se on niin tyhmä.
liian viisas mun makuun. Miksei mulle vois olla jotain vähän tyhmempää?