Käydäänkö mykkäkoulua

Kestääkö se minuutin tai kaksi,
vai päivä , meneekö viikko tai kenties kaksi,
vai kuukausi ,kenties kaksi.
Aika omituista eikö kun asioita ei selvitetä.
Aloitus lähti siitä että ystävän mies ei puhunut sille 2 kk mitään, yhteisten lasten asiat vaan.
Ollaan vai ei olla, omituista on nämä parisuhdekoukerot.
Miten teillä kauan kestää mykkäkoulu elämän eri tilanteissa, jos ei yksin kysytä parisuhteesta, ristiriitoja kun tulee niin ystävien kesken kuin myös lasten ;=)
8298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kun asioita ajattelee jälkikäteen niin kyllä avioliiton viimeiset vuodet oli yhtä mykkäkoulua. Lasten asiat tuli puhuttua mutta eipä juuri muuta. Tuntui ettei meillä ollut mitään muuta juteltavaa. Ja kun puhe loppui niin sen jälkeen loppui kaikki muukin ja erohan siinä oli edessä. Eron jälkeenkään asioita ei ole selvitty eikä niistä puhuttu. Olisin halunnut selvitellä asioita toki ennen eroakin mutta ex:n kanssa puhuminen ei onnistunut missään vaiheessa.

Äänestä

Hyvä riita tähtää ratkaisuun, mykkäkoulu on vallankäyttöä.

Mä olen syyllistynyt ja syyllistyn kyseiseen vallankäyttöön ja kadun katkerasti hölmöä käytöstäni. Yritän kehittää tätä huonoa ominaisuuttani parempaan suuntaan, tosin vaikeaahan se tuntuu olevan. Se ei ole aina helppoa keskustella asioista henkilön kanssa, jonka ajatusmaailma ja teot eivät ole lähelläkään omia periaatteita ja näkemyksiä. Sitä kun aikansa tuntee saavansa "välinpitämätöntä kohtelua" jossakin asiassa, josta on jo aiemmin ollut keskustelua niin helpompi on vetäytyä hiljaisuuteen, kuoreensa kuin jatkaa ainaista hammastenkiristelyä.

Akilla on aika hyvä oljenkorsi:

Lopeta jo toi mykkäkoulu ja halaa mua ;)

http://www.youtube.com/watch?v=vfrQYi5AShI

Äänestä

Kurssi mykkäkoulua käyville... tai... opi mykkäkoulun alkeet...tai...miten käyt mykkäkoulua oikein? Itsepuolustuskurssi mykkäkoululaisten uhreille?

Kukahan kehittelis? Totta puhuen: Mykkäkoulu on ihan karseaa väkivaltaa. Myönnän, että itsekin mieluummin vaikenen ja pistän suun suppuun, kun pistän läpivedon päälle... En kuitenkaan tuntikausia jaksa. Sitten kyllä tuulee :)

Äänestä
  • olivat edellistä sukupolvea, ja hallitsivat "mykkäkoulun".

    Puolisoni pitäisi tuosta tyylistä kiinni...

    Äänestä

harrasteta mykkäkoulua. Minä päästän kiukkuni valloilleen, hetken puhkun ja puhisen ja mies hiljaisena kuuntelee (tai on kuuntelematta). Hetkessä tilanne on ohi ja taas elämä jatkuu...

Äänestä

toi mykkäkoulu..Opin sen vanhemmiltani.Siinä he olivat mestareita.

Jos mä mökötän,nii korkeintaan kaks päivää..Tai no..riippuu asiasta.Mitä vakavampi juttu,nii sitä pitempi mykkyys..
En ole kylläkää vähään aikaan mököttäny,mut kai sen vieläki osaa,ku kerran on joskus oppinu..

Äänestä
  • unohdin,että systerin kaa mökötettiin melkeen vuosi..:¤

    Äänestä

Mykkäkoulussa olen tosi huono, varsinkin kotona. Jos on sanottavaa, puhun asian hetimiten. En voi sietää mykkistä.

Tosin raivopäissäni unohdan joskus vahingossa tosiasioita ja sitten joudun niitä sovun tultua sovittelemaan, mutta toisaalta " ilma kyllä puhdistuu" : )

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sivupersooNaNa kirjoitti:

Kestääkö se minuutin tai kaksi,
vai päivä , meneekö viikko tai kenties kaksi,
vai kuukausi ,kenties kaksi.
Aika omituista eikö kun asioita ei selvitetä.
Aloitus lähti siitä että ystävän mies ei puhunut sille 2 kk mitään, yhteisten lasten asiat vaan.
Ollaan vai ei olla, omituista on nämä parisuhdekoukerot.
Miten teillä kauan kestää mykkäkoulu elämän eri tilanteissa, jos ei yksin kysytä parisuhteesta, ristiriitoja kun tulee niin ystävien kesken kuin myös lasten ;=)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu