Meikkaus on

kumman synnit ne nyt on suuremmat.
Senkö joka tulee valittamaan korvakoruista vai toisen?
Minusta kyllä ulkoiset asiat on niin ihmisten omia asioita, että en menisi helposti ketään arvostelemaan. Jos nyt nuorella tai muulla on ongelmia ulkonäkönsä kanssa niin miksi ei anneta toiselle aikaa tehdä omat muutoksensa.
Pakottaa joku esimerkiksi pitämään lakkia päässä tai pakottaa olla pitämättä sehän on henkistä väkivaltaa.

Yleensäkin noiden moralistien kovasydämisyys on minusta isoin ongelma.

Ihmiset ovat niin yksilöllisiäkin, että se mikä sopii toiselle ei sovi toiselle.

Meikkauskieltoja on helppo antaa miehien kun ei ole nuoria ja käy koulua toisten nuorten keskellä.
Kyllä nuoret on niin herkkiä, että ei heitä tulisi uskonnon varjolla pakottaa olemaan erilaisia ja kärsimään siitä koulussa.
5136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ei aiheuta tekijälleen eikä ulkopuoliselle mitään pahaa!

Meikkaushan tarkoittaa piirteiden korostamista, ei muuttamista. Jumalan antamia piirteitä korostetaan meikkaamalla.

Ajatus on täysin väärä, jos kuvitellaan että että meikkaaminen on tyytymättömyyttä Jumalan käden työhön. Silloin miehetkään eivät voisi ajaa aamuisin partaansa ja käydä tavantakaa leikkauttamassa tukkaansa.

Äänestä
  • kyllä nuoret vl-tytöt meikkaavat sen minkä ehtivät.

    Äänestä

  • sillai siististi kirjoitti:

    kyllä nuoret vl-tytöt meikkaavat sen minkä ehtivät.

    vai hyväksyvästi ?

    Äänestä

  • paheksuvasti kirjoitti:

    vai hyväksyvästi ?

    Minusta on hyvä, että nuorso ei enää alistu elämäntapasääntöihin.

    Äänestä

  • sillai siististi kirjoitti:

    Minusta on hyvä, että nuorso ei enää alistu elämäntapasääntöihin.

    miehet kammata hiukset?

    saako naiset käyttää sampoota, värjätä hiuksia?

    saako talon maalata?

    saako hiukset leikata?

    saako hampaita harjata? Todellisuudessa kaikki nämä ovat lihan uskonnollisuutta ja täysin väärin astettaa vastaavia ohjeita toisille tai itselleen:

    Lihan usko on kielletty Raamatussa:


    Kol. 2:8-11

    "8 Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
    19 eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
    20 Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte MÄÄRÄTÄ itsellenne säädöksiä:
    21 "Älä tartu, älä maista, älä koske!"
    22 -sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta - ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
    23 Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi."

    Kun Jumala on kieltänyt asioden synniksi tekemisen niin pitäisi lopettaa moninen henkinen väkivalta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


myös syntiä kirjoitti:

kumman synnit ne nyt on suuremmat.
Senkö joka tulee valittamaan korvakoruista vai toisen?
Minusta kyllä ulkoiset asiat on niin ihmisten omia asioita, että en menisi helposti ketään arvostelemaan. Jos nyt nuorella tai muulla on ongelmia ulkonäkönsä kanssa niin miksi ei anneta toiselle aikaa tehdä omat muutoksensa.
Pakottaa joku esimerkiksi pitämään lakkia päässä tai pakottaa olla pitämättä sehän on henkistä väkivaltaa.

Yleensäkin noiden moralistien kovasydämisyys on minusta isoin ongelma.

Ihmiset ovat niin yksilöllisiäkin, että se mikä sopii toiselle ei sovi toiselle.

Meikkauskieltoja on helppo antaa miehien kun ei ole nuoria ja käy koulua toisten nuorten keskellä.
Kyllä nuoret on niin herkkiä, että ei heitä tulisi uskonnon varjolla pakottaa olemaan erilaisia ja kärsimään siitä koulussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu