Olen huomannut, että jopa ammattiauttajat sotkevat jännityksen ja ahdistuneisuuden toisiinsa. No tietenkin ahdistunut on jännittynyt tai jännittyneen oloinen, mutta on kyseessä ihan eri asia.
Minä esimerkiksi nautin esiintymisistä enkä jännitä niitä, olen saadun palautteen perusteella myös hyvä esiintyjä. Ja olen ihmisten kanssa tekemisissä suht normaalisti, mutta vuosikymmenet jatkunut ahdistuneisuus ilman mitään syytä aiheuttaa sen, että ihmiset saavat minusta kuvan kuin jännittäisin. Krooninen ahdistuneisuus on osa minua eikä sille valitettavasti ole mitään voinut tehdä. Mutta tätä ei voi mennä kenellekään kertomaan, ihmiset ei oikein ymmärrä näitä psykojuttuja.
Minä esimerkiksi nautin esiintymisistä enkä jännitä niitä, olen saadun palautteen perusteella myös hyvä esiintyjä. Ja olen ihmisten kanssa tekemisissä suht normaalisti, mutta vuosikymmenet jatkunut ahdistuneisuus ilman mitään syytä aiheuttaa sen, että ihmiset saavat minusta kuvan kuin jännittäisin. Krooninen ahdistuneisuus on osa minua eikä sille valitettavasti ole mitään voinut tehdä. Mutta tätä ei voi mennä kenellekään kertomaan, ihmiset ei oikein ymmärrä näitä psykojuttuja.
Vastaukset 5
Vanhimmat
sitä kaikenlaista yhdistelmää, sosiaalista ahdistusta ja paniikkihäiriötä j.ne. ja tai ne esiintyy pelkästään, mutta yleensä kaikkiin liittyy samoja oreita, vain eri laajuudessa, ahdistus on jokin näköistä masennusta, mikä ei kunnolla puhkea päälle, mutta on vaan alitajunnassa, mistä vaikuttaa. Mutta masennukseen ja muihin liittyy jonkin asteinen pelko, mikä lisää tuskaa ja ahdistusta. Eli niissä pelkokeskus herkistyy. Kofeiini/kahvi pahentaa oireita, sekä stressi ja kaikki mikä stimuloi keskushermostoa negatiivisesti.
peloista, ahdistuksesta, jännityksistä huolimatta, johtuu siitä, kun ihminen ottaa jonkin roolin päälle.
Varsin ulkokohtainen selitys, että esiintyessä on muka joku rooli päällä. Itse koen olevani esiintyessäni aito itseni, sen sijaan joissain muissa tilanteissa kyllä on pinnistettävä ja otettava vieras rooli. Tuo psykologi, joka niin sanoi, ei liene niitä, joilla on kovin paljon omia ajatuksia. Minultakin löytyy koko joukko toisten keksimiä aforismeja, mutta en niillä ratsasta.
Miksi aloitin keskustelun on se, että pahan ahdistuneisuuden kuittaaminen pelkäksi jännittyneisyydeksi on jotenkin halveeraavaa. Se jännittyneisyyden pinta on siinä vain pintaa. Ahdistuneisuus kumpuaa jostain syvältä eikä ole sillä poispyyhitty, että kehotetaan rentoutumaan ja lakkaamaan jännittämästä.
Mitä tuohon esiintymisjännitykseen tulee, niin ihmettelen ihmisiä, jotka saavat suunsa auki muutoin tilanteessa kuin tilanteessa, mutta halvaantuvat yleisön edessä. Eihän sitä tarvi tehdä muuta kuin kahvipöydässäkään: avata suu ja antaa tulla sitä puhetta.
Jäin edelleen ihmettelemään tuota psykologin lausuntoa, että esiintyminen olisi muka jokin rooli.
Kun puhuu itselleen tärkeästä asiasta, josta on innostunut, niin onko se jokin rooli? Mikä rooli se on, kun haluaa välittää kuulijoille sen oman kiinnostuksensa ja sitoutumisensa asiaan ja mahdollisesti tietoa, jota kuulijoilla ei ole?
Ymmärtäisin psykologin ehkä tarkoittaneen, että esiintyessä ihmisellä on eräänlainen ammatilliseen rooliin verrattava esiintyjän rooli. Tämä helpottaa esiintymistä, koska huomio, kritiikki jne. kohdistuu tähän rooliin, ei koko ihmiseen itseensä. Näinhän ammatillinen roolikin toimii. Esim. hoitoalalla tai asiakaspalvelutyössä osa hyvää ammattitaitoa on kyky omaksua ammattirooli.
Tällä ei tarkoiteta roolia negatiivisessa mielessä, teeskentelynä, oman persoonan peittämisenä tms. eikä tällainen roolin omaksuminen estä sitä että ihminen ilmaisee aidosti itseään.