Tristan, kahdeksansataa grammaa, keskoskaapissa.
Äiti kohtu revenneenä
ei uskalla koskea
tulitikun kokoisia sormia,
maitopurkkiin mahtuvaa poikaa.
Sijaissyli neonvaloissa.
Sitkeä sielu huutaa maailmaan valoa.
Me vanhukset täällä etsimme sylejä,
tarjolla kymmeniä siellä sun täällä.
Todellisia vain yksi -
tänään, tässä.
Kirkas aamu koittanut,
yö painajaiskipuineen rauennut eiliseksi.
Äiti kohtu revenneenä
ei uskalla koskea
tulitikun kokoisia sormia,
maitopurkkiin mahtuvaa poikaa.
Sijaissyli neonvaloissa.
Sitkeä sielu huutaa maailmaan valoa.
Me vanhukset täällä etsimme sylejä,
tarjolla kymmeniä siellä sun täällä.
Todellisia vain yksi -
tänään, tässä.
Kirkas aamu koittanut,
yö painajaiskipuineen rauennut eiliseksi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
ja vaikuttavaa.
Alkuosa kokonaisuudessaan on hieno, koskettava ja tehokas, väkevästi kirjoitettua... tulitikun kokoisia sormia, maitopurkkiin mahtuvaa poikaa.
Muuten runosta jää mieleen ja kuinka totta onkaan:
>Todellisia vain yksi - tänään, tässä.<
Todellisuus on aina ihana... Paljon ihanampi kuin kuvitelmat ja haaveet... Koska se on TODELLISUUS. Kun siihen myöntyy, se kantaa... Mutta kovin usein myös satuttaa, tekee uskomattoman kipeää.
Ja onneksi sitten on niitä sylejä, olkapäitä ja kuuntelevia korvia!