Olen huomannut alkaa toivovani, että tässä muutaman vuoden päästä alkaisi sota. En himoitse mitenkään väkivaltaa, tai hävitystä ja anarkiaa. En edes pelaa mitään sota-pelejä, tai katso mitään sota-leffoja.. Tiedän, että sota on oikeasti sellaista kaoottista hävitystä ja todella traumatisoivaa sille onnettomalle tyypille, joka siellä joutuu sotimaan.. Ja se onkin se perimmäisin syy, miksi toivoisin tuollaista.
Ainoa syy, miksi toivoisin jotain noin järjetöntä on pitkän itsetutkailun ja ajatuksiin perehtymisen jälkeen se, että jos mä olisin jokin traumaattinen sotaveteraani, niin mulla olis oikeus ja täysin vapaa syy olla katkera ja masentunut. Ja toinen syy on, että vaikken selviäisikään siitä sodasta hengissä, niin se ei paljoa hetkauta, koska olen muutenkin moneen otteeseen harkinnut itsemurhaa, kuitenkin toteamalla sen järjettömäksi...
Olen koko elämäni saanut kokea kiusaamista sekä koulussa, että kotona, se on se perimmäisin syy, miksi olen tympääntynyt.
Mutta en kuitenkaan viitsi mennä ruikuttamaan kenellekkään kiusaamisesta. Eli jos sodan jälkeen kadulla kulkis tyyppi pää alhaalla, murtuneena, niin sellainen ei kiinnittäis mitään huomiota, mutta nyt saan osakseni vaan kummastuneita katseita ja koulussa kysymyksiä:
"Miksi sä olet aina noin passiivinen?", "Mikset sä koskaan hymyile?", "Mikset sä koskaan naura?".
En siis ole mikään gootti tai emo, vaan ihan tavallinen jätkä...
Ainoa syy, miksi toivoisin jotain noin järjetöntä on pitkän itsetutkailun ja ajatuksiin perehtymisen jälkeen se, että jos mä olisin jokin traumaattinen sotaveteraani, niin mulla olis oikeus ja täysin vapaa syy olla katkera ja masentunut. Ja toinen syy on, että vaikken selviäisikään siitä sodasta hengissä, niin se ei paljoa hetkauta, koska olen muutenkin moneen otteeseen harkinnut itsemurhaa, kuitenkin toteamalla sen järjettömäksi...
Olen koko elämäni saanut kokea kiusaamista sekä koulussa, että kotona, se on se perimmäisin syy, miksi olen tympääntynyt.
Mutta en kuitenkaan viitsi mennä ruikuttamaan kenellekkään kiusaamisesta. Eli jos sodan jälkeen kadulla kulkis tyyppi pää alhaalla, murtuneena, niin sellainen ei kiinnittäis mitään huomiota, mutta nyt saan osakseni vaan kummastuneita katseita ja koulussa kysymyksiä:
"Miksi sä olet aina noin passiivinen?", "Mikset sä koskaan hymyile?", "Mikset sä koskaan naura?".
En siis ole mikään gootti tai emo, vaan ihan tavallinen jätkä...
Vastaukset 4
Vanhimmat
tiedätkö että olet mielipuoli?Hanki apua..
Mene lääkäriin.
Keitäs te olette haukkumaan muita hulluiksi. Tuo on tuollaista typerää jeesustelua.
Sotaveteraaneja myös kunnioitetaan enemmän, kuin muita.
Ei mitään väliä, vaikka olisit ollut joku perverssi joukko-raiskaaja-pedofiili.
Kun ihmiset näkee vaikka esim. katkenneen jalan tai käsiproteesin sotaakäyvässä maassa, niin heti tulee kunnioittavia katseita ym.
Sodan nähnyt veteraani saa apua.
Kun Vietnamin sota loppui siitä juuri nousi haloo kun veteraaneja ei autettu.
Nykyään kiinnitetään huomiota sodankäyneisiin.
Kun Irakista palaa sotilas hänen on hyvä puhua kokemuksistaan.
Jos sua masentaa niin silloin puhu muille.
Ei sun pidä olla kokenut jotain todella outoa kuten sotaa, jotta sua kuunneltaisiin.
Masennusta voi sairastaa niin 45v keittäjä, 20v merkonomi kuin 15v tyttö.
Jokainen saa keventää sydäntään.
Ootko puhunut muille?