Olen tapaillut tummaa miestä pitkään. Suhde on ollut sillä tavalla ihanteellinen, että hän on paljon poissa ja minä tarvin ympärilleni tilaa. Hän on kuitenkin antanut sitä minulle jo vähän liikaakin ja laitoinkin välimme ns. poikki, koska olisin kuitenkin halunnut enemmän sitoutumista. Yhteinen aikamme on ollut laatuaikaa vaikka sitä vähän onkin ollut. Miten näet jatkon ? Miettiikö hän minua ja asioita, joita olen hänelle sanonut ? Jatkuuko tämä suhde vai kaatuiko tähän? kiitokseni, jos jaksat vastata.
Jaanalle
vaeltelijat
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Teit aivan oikein kun sanoit mitä elämältä toivot eli toiseen sitoutumista, vaikka kivaa on ollutkin tapailla laatuajan merkeissä.
Aina kannattaa olla rehellinen tunteissaan, näin saa luotua elämänsä mieleisekseen.
Tottakai miettii sinun sanojasi, ja kunnioittaakin kun pidät itseäsi arvossa ja mietit omaa tulevaisuuttasi johon haluat sitoutuneen ja omistautuvan parisuhteen.
Uskoisin että ottaa yhteyttä vielä, mutta sinuna miettisin tarkkaan minkä tyylistä elämää haluat ja minkätyyppisen ihmisen kanssa se parhaiten toteutuisi.
T.Jaana