Michael Jackson homo?

Hmm...

''Toinen heistä oli tarjoilijana Hollywoodissa, toinen urallaan eteenpäin pyrkivä näyttelijä. Michael oli tavannut tarjoilijan tämän työpaikalla. Jackson osoitti kiinnostuksensa, ja he viettivät yön yhdessä. Tarjoilijan mukaan Jackson rakastui häneen. Kaksikko pysyi ystävinä Michaelin kuolemaan asti, Ian kertoo.''

[Aikaisemmin uutisoitua tietoa.]

--- --- ---

Pari kuukautta sitten menehtyneen poptähti Michael Jacksonin ympärillä tapahtuu edelleen mitä ihmeellisempiä asioita. Nyt esiin on tullut myös Jason Pfeiffer -niminen mies, joka väittää olleensa Jacksonin homorakastaja.

35-vuotias Pfeiffer on töissä lääkäriasemalla, jossa Jacksonia hoidettiin. Nyt hän on kertonut olleensa poptähden “sielunkumppani” ja viettäneensä laulajan kanssa paljon aikaa viimeisinä viikkoina ennen tämän kuolemaa. Hänen mukaansa Michael Jackson alkoi loppuaikoinaan puhua aikaisempaa enemmän Jumalasta ja Maya-kalenterista, joka päättyy vuoteen

Lähde: http://www.stara.fi/2009/08/22/vaitetty-homorakastaja-michael-jackson-tiesi-kuolevansa/

---

Eli aluksi oli näyttelijä ja tarjoilija. Nyt mukaan tulee lääkäriasemalla työskennellyt mies.

Oli Jackson homo tai ei, niin tuntuu menevän ihan naurettavaksi nää jutut.

Kun mietittiin kuka on Jacksonin lasten biologinen isä, niin tuli vähä joka ovesta näitä ''biologisia'' isiä.

Nyt tuntuu käyvän samoin näitten väitettyjen ''homorakastajien'' kanssa.

94

2679

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oli jo eilen..

      tuolla päivän uutiset osiossa;) mutta varmasti vielä tulee & paljon paljastuksia lisää.. voin kuvitella..

    • pikku hiljaa.

      Ei auta hoppuilla näiden asioiden kanssa. Fanit ovat vuosien kuluessa tottuneet ja mukautuneet siihen ajatukseen, että Michael nukkui välillä nuorten poikien kanssa. Vie taas oman aikansa ennen kuin fanit tottuvat ja mukautuvat siihen ajatukseen, että välillä Michael nukkui myös isojen miehenköriläiden kanssa.

      • Ehkä...

        Ei mulla ainakaan oo mitään sitä vastaan että jos piti myös miehistä tai vain miehistä... Koska on tuo ajatus käynyt itselläkin mielessä ilman paljastuksiakin... Kiiltäviä/kimaltavia vaatteita, itsestään huolehtiminen/kasvojen laitto & välillä kauniin naismaisen näköinen... mutta ei se sliti hänestä tee yhtään se huonompaa, mahtava hän oli silti ja pääasia että oli onnellinen valitsemallaan tiellä:)

        Mutta tässä linkki kuulustelu videoon vuonna -96 itse sanoo 2.14 kohdalla: iam not gay ;) ja jotenkin vaan haluis uskoa MJ:tä itseään... mutta jos oli ehkä bi?

        http://www.youtube.com/watch?v=9gUU4m_t8do

      • keksivät ja
        Ehkä... kirjoitti:

        ihmiset keksivät jatkuvalla syötöllä Michael Jacksonista juttuja. Suurin osa niistä on varmasti palturia. Mitä sillä edes on väliä, mistä Michael piti yms. Totuus ja varma totuus on se, että hän on maailman lahjakkaimpia ja hellyttävin musiikki mitä maailma päällänsä on kantanut. Rest in Peace Michael! Suurin harmi on media ja ne lukuisat ikävät ja kateelliset ihmiset, jotka Michaelin tähän ajoivat. RIP!!!

      • JÄI VÄHÄN....
        keksivät ja kirjoitti:

        sanoja välistä. ;) .... eli Michael Jackson on suurimpia ja lahjakkaimpia muusikkoja, joita tiedämme! MJ lives forever. R.I.P

      • tässä eräänä
        keksivät ja kirjoitti:

        ihmiset keksivät jatkuvalla syötöllä Michael Jacksonista juttuja. Suurin osa niistä on varmasti palturia. Mitä sillä edes on väliä, mistä Michael piti yms. Totuus ja varma totuus on se, että hän on maailman lahjakkaimpia ja hellyttävin musiikki mitä maailma päällänsä on kantanut. Rest in Peace Michael! Suurin harmi on media ja ne lukuisat ikävät ja kateelliset ihmiset, jotka Michaelin tähän ajoivat. RIP!!!

        päivänä sanottiin, että olisi hyvä saada näitä rahaa tuottavia muistojuttuja liikkeelle ennenkuin ihmisten kiinnostus loppuu. On kai pidettävä yllä mielenkiintoa vielä millä konstilla hyvänsä ja päivittäin ettei ala innostus laimenemaan.

      • mieltä että
        tässä eräänä kirjoitti:

        päivänä sanottiin, että olisi hyvä saada näitä rahaa tuottavia muistojuttuja liikkeelle ennenkuin ihmisten kiinnostus loppuu. On kai pidettävä yllä mielenkiintoa vielä millä konstilla hyvänsä ja päivittäin ettei ala innostus laimenemaan.

        muusikkona ja esiintyvänä artistina MJ oli paras mitä maan päältä löytyy. Saattaa olla, kun se elokuva tulee ja saa nähdä MJ:n työssä myös kulissien takana, niin kuva sen kun paranee. Muusta elämästä saa olla mitä mieltä tykkää kukin. Se mitä tykkää on kuitenkin jokaisen omien arvojen ja arvostusten heijastumaa joten ei sillä ole mitään sen kummempaa arvoa kenellekkään muulle.

      • Jos Michael oli homo,
        mieltä että kirjoitti:

        muusikkona ja esiintyvänä artistina MJ oli paras mitä maan päältä löytyy. Saattaa olla, kun se elokuva tulee ja saa nähdä MJ:n työssä myös kulissien takana, niin kuva sen kun paranee. Muusta elämästä saa olla mitä mieltä tykkää kukin. Se mitä tykkää on kuitenkin jokaisen omien arvojen ja arvostusten heijastumaa joten ei sillä ole mitään sen kummempaa arvoa kenellekkään muulle.

        ainakin homot tykkäävät hänestä.

      • tykkää
        Jos Michael oli homo, kirjoitti:

        ainakin homot tykkäävät hänestä.

        ja toi "ainakin" on hymyilyttävä ilmaisu, kun tietää MJ:n suosion.

      • saivarrella,
        tykkää kirjoitti:

        ja toi "ainakin" on hymyilyttävä ilmaisu, kun tietää MJ:n suosion.

        halkoa hiuksia, venyttää penniä ja etsiä neulaa heinäsuovasta?

      • täytyy kun
        saivarrella, kirjoitti:

        halkoa hiuksia, venyttää penniä ja etsiä neulaa heinäsuovasta?

        merkitys muuttuu aika ratkaisevasti:

        Ainakin homot tykkää : vaikuttaa vähän siltä ettei kukaan muu piittaisi mutta homot sentään

        Homotkin tykkää: eivät ehkä piitanneet ennen mutta NYT eli liittyvät muitten MJ fanien joukkoon

      • sanoa, että
        täytyy kun kirjoitti:

        merkitys muuttuu aika ratkaisevasti:

        Ainakin homot tykkää : vaikuttaa vähän siltä ettei kukaan muu piittaisi mutta homot sentään

        Homotkin tykkää: eivät ehkä piitanneet ennen mutta NYT eli liittyvät muitten MJ fanien joukkoon

        ainakin homot tykkäävät Michael Jacksonista. Ymmärrän.

      • Tällä tasolla
        sanoa, että kirjoitti:

        ainakin homot tykkäävät Michael Jacksonista. Ymmärrän.

        on vapaa tulkinta.

      • aseksuaali?

        Miten ihmiset jaksavat käyttää energiaa pohtiakseen tällaista täysin merkityksetöntä asiaa, mistä Michael Jackson piti tai oli pitämättä. Kukaan ei tiedä. Oli odotettavissa että kaikenlaisia julkisuudenhakuisia onnenonkijoita ilmaantuu ilmoittautuakseen hänen rakastajakseen ym. Varmasti tämä on vasta aivan alkua...
        Sinänsä mielenkiintoista, että tämä luontaisesti mielettömän sex appealin omaava nero sattui olemaan jotenkin lapsentasoinen tunne-elämässään. Mikä sinänsä lienee koko jättimenestyksen pohja, siitä tunnetilasta kumpusi loputon virta koskettavaa musiikkia. Ja tuo arvoituksellisuus ja keskimääräisestä poikkeavuus varmaankin lisäsi kiinnostavuutta (lue:suosiota) entisestään. Oma arvaus on, että hän ei ollut ylipäänsä kovin kiinnostunut seksistä - sellaisiakin ihmisiä on, vaikka jonkun voi olla sitä vaikea uskoa nykymaailmassa. Ihmisten likainen mielikuvitus pakottaa kehittelemään näitä kaikenlaisia outoja miellehtymiä.

      • - mutta
        Ehkä... kirjoitti:

        Ei mulla ainakaan oo mitään sitä vastaan että jos piti myös miehistä tai vain miehistä... Koska on tuo ajatus käynyt itselläkin mielessä ilman paljastuksiakin... Kiiltäviä/kimaltavia vaatteita, itsestään huolehtiminen/kasvojen laitto & välillä kauniin naismaisen näköinen... mutta ei se sliti hänestä tee yhtään se huonompaa, mahtava hän oli silti ja pääasia että oli onnellinen valitsemallaan tiellä:)

        Mutta tässä linkki kuulustelu videoon vuonna -96 itse sanoo 2.14 kohdalla: iam not gay ;) ja jotenkin vaan haluis uskoa MJ:tä itseään... mutta jos oli ehkä bi?

        http://www.youtube.com/watch?v=9gUU4m_t8do

        siinähän ei ole mitään pahaa tai edes ihmeellistä. Olisipa vain tullut kaapista ulos ennen kuin ehdittiin leimata pedofiiliksi, ilmeisesti aivan aiheetta.

    • heterox

      Siis so what? Mitä ihmeen väliä Michaelin seksuaalisella suuntautumisella on?

      Olipa hän homo tai hetero, hän oli silti aivan huipputyyppi!!!

      Yleensäkin haloo! Miten jotkut jaksavat olla niin kiinnostuineita siitä, kuka on homo ja kuka on hetero, ihmisiä ollaan kaikki.

      Suvaitsevaisuutta!!!!

      • siitä, että

        ihmiset ovat kiinnostuneet Michael Jacksonista ja kaikesta häneen liittyvästä. Seksuaalisuus on olennainen osa ihmisen persoonaa joten jos olet kiinnostunut jostakusta haluat luultavasti tietää miten hän on sillä alueella suuntautunut.

        Tällä asialla ei ole mitään tekemistä suvaitsevaisuuden/suvaitsemattomuuden kanssa. Kyse on halusta tuntea ihminen.

        Luultavasti fanit haluaisivat, että Michaelin seksuaalisuus olisi vastannut heidän omaansa, heterot toivoisivat hänen olleen hetero, homot toivoisivat hänen olleen homo, jne. Nykyisellään kuva Michaelin seksuaalisuudesta on sen verran epäselvä, että hänen voi kuvitella olleen lähes mitä tahansa. Minusta on ymmärrettävää, että monet fanit haluaisivat tietää asiasta lisää.

        Ja otetaan lopuksi vielä havainnollistava esimerkki: tunnet miehen josta pidät ja jonka kanssa viihdyt. Jotkut sanovat, että hän on hetero. Jotkut sanovat, että hän on homo. Jotkut sanovat, että hän on bi. Jotkut sanovat, että hän on trans. Jotkut sanovat, että hän on pedofiili. Jotkut sanovat, että hän on kastraatti. Jotkut sanovat, että hän on aseksuaali. Sinä et kuitenkaan voisi vähempää välittää, koska olet suvaitsevainen. Vai...?

      • mutta...
        siitä, että kirjoitti:

        Hienosti tiivistetty analyysi. On ymmärrettävää, että tämä alue Michaelissa kiinnostaa faneja. Mutta kyllä tässä tapauksessa kirjoittelussa on menty aika hurjasti yli kaiken inhimillisyyden ja korrektiuden! Enkä voi mitenkään olla samaa mieltä siinä, että "tällä asialla ei ole mitään tekemistä suvaitsevuuden/suvaitsemattomuuden kanssa". Tälläkin palstalla on aika paljon tuomitsevaa ja halveksuvaa sävyä luettavissa liittyen asiaan, josta kirjoittajilla ei ole muuta kuin huhuja ja arvauksia pohjana.

        Kunnioitan sitä, että Michael Jackson painostuksesta huolimatta piti fiksusti omana asianaan tämän hyvin henkilökohtaisen alueen - vaikka häneltä jopa televisiohaastattelussa suoraan kysyttiin, oliko hän neitsyt tai harrastivatko hän ja Lisa Marie seksiä ym. Nuo kysymykset tuskin ovat sinänsä ammattitaitoisien toimittajien huippuhetkiä olleet, ainakin minä koen suurta myötähäpeää ettei edes aivan minimaalista yksityisensuojaa voida julkisuudessa noudattaa. Tuskin se on kenenkään mielestä reilua, jos ensin antaa maailmalle niin paljon kuin Michael monella tavalla antoi ja sitten kaupan päälle pitäisi antaa vielä itsensäkin säästämättä mitään sielun syövereitä ihan vaan hyvästä tahdosta, kun faneja kiinnostaa...

        Ja tuohon esimerkkikysymykseesi minun vastaukseni on, että jos ko mies ei haluaisi itse vastata kysymykseen seksuaaliseen suuntautumisestaan, voisin olla mielessäni pettynyt, mutta kyllä ihan varmasti kunnioittaisin hänen oikeuttaan pitää asia itsellään ja tyytyä siihen - sitten olisi ehkä mahdollisuus edelleen viihtyä hänen seurassaan platonisella tasolla :)

      • wrj
        mutta... kirjoitti:

        MJ:n sex appeal vetosi sekä naisiin että varmaankin myös moniin miehiin. Olipa MJ itse viehtynyt kumpaan hyvänsä tai molemmiin, lienee lääkkeiden käyttö vaikuttanut myös tähän elämänalaan sekä luovuuteen latistavasti. Kun popsii ihan lääkinnällisiäkin määriä keskushermoon vaikuttavia lääkkeitä, ei seksi juuri kiinnosta, eikä pää säteile uusia ideoita. Tunne-elämä jähmettyy tylsyydeksi. Varmaan myös MJ joutui kokemaan tämän turtumuksen ajauduttuaan käyttämään lääketehtaiden mömmöjä vaikeuksiensa keskellä. Silloin tuskin homo- tai muutkaan rakastajat mielessä pyörivät, kun tietää, että ainoastaan seuraavasta lääkeannoksesta tulee hetkeksi sidettävämpi olo.

        Michael Jackson sai elämässään aikaan paljon hienoa musiikkia ja teki muutakin hyvää kanssaihmisilleen. Hintana oli, että hän joutui kestämään äärimmäistä julkista nöyryytystä, pilkkaa ja hyväksikäyttöä, jotka lopulta ajoivat hänet ennenaikaiseen kuolemaan.

      • homona
        siitä, että kirjoitti:

        ihmiset ovat kiinnostuneet Michael Jacksonista ja kaikesta häneen liittyvästä. Seksuaalisuus on olennainen osa ihmisen persoonaa joten jos olet kiinnostunut jostakusta haluat luultavasti tietää miten hän on sillä alueella suuntautunut.

        Tällä asialla ei ole mitään tekemistä suvaitsevaisuuden/suvaitsemattomuuden kanssa. Kyse on halusta tuntea ihminen.

        Luultavasti fanit haluaisivat, että Michaelin seksuaalisuus olisi vastannut heidän omaansa, heterot toivoisivat hänen olleen hetero, homot toivoisivat hänen olleen homo, jne. Nykyisellään kuva Michaelin seksuaalisuudesta on sen verran epäselvä, että hänen voi kuvitella olleen lähes mitä tahansa. Minusta on ymmärrettävää, että monet fanit haluaisivat tietää asiasta lisää.

        Ja otetaan lopuksi vielä havainnollistava esimerkki: tunnet miehen josta pidät ja jonka kanssa viihdyt. Jotkut sanovat, että hän on hetero. Jotkut sanovat, että hän on homo. Jotkut sanovat, että hän on bi. Jotkut sanovat, että hän on trans. Jotkut sanovat, että hän on pedofiili. Jotkut sanovat, että hän on kastraatti. Jotkut sanovat, että hän on aseksuaali. Sinä et kuitenkaan voisi vähempää välittää, koska olet suvaitsevainen. Vai...?

        toivoisin, ettei Michael ollut. Koska mua jotenkin oikeastaan jopa ärsyttää homot, jotka pitää asian salassa, niin kuin se olisi jotain hirveää mikä pitää salata kaikilta. Supertähdillä on paljon valtaa ja myös vastuuta, tulisi nyt edes joku kaapista. Mutta kun ei niin ei.

      • ei kiinnosta
        homona kirjoitti:

        yhtään. Minusta MJ:n seksuaalinen suuntautuminen on vähiten mielenkiintoinen asia hänen persoonassaan.

      • vaan

        Peruskysymys tässä on ihmisen oikeus olla kertomatta julkisuudessa kaikkea henkilökohtaista. Yhtä hyvin voisi kysyä, halusiko Michael salata olevansa hetero :) Hän ei kertakaikkiaan halunnut tästä asiasta lausua yhtään mitään! Halutessaan hänellä olisi ollut kaikki maailman naiset (heh melkein ainakin) käytettävissään, jos hän olisi halunnut jotain kulissia luoda hälventääkseen ympärillään vellovaa keskustelua aiheesta ja olisi ollut hyvin helppoa esiintyä vaikka minkälaisena naistenmiehenä!

      • ei voi irrottaa
        ei kiinnosta kirjoitti:

        yhtään. Minusta MJ:n seksuaalinen suuntautuminen on vähiten mielenkiintoinen asia hänen persoonassaan.

        ihmisen persoonallisuudesta. Ei se ole mikään erillinen osa joka ei ole yhteydessä muihin osiin. Ihminen on kokonaisuus.

      • näkökohta, joka ei
        vaan kirjoitti:

        Peruskysymys tässä on ihmisen oikeus olla kertomatta julkisuudessa kaikkea henkilökohtaista. Yhtä hyvin voisi kysyä, halusiko Michael salata olevansa hetero :) Hän ei kertakaikkiaan halunnut tästä asiasta lausua yhtään mitään! Halutessaan hänellä olisi ollut kaikki maailman naiset (heh melkein ainakin) käytettävissään, jos hän olisi halunnut jotain kulissia luoda hälventääkseen ympärillään vellovaa keskustelua aiheesta ja olisi ollut hyvin helppoa esiintyä vaikka minkälaisena naistenmiehenä!

        MJ'n kohdalla todellakaan ollut mikään pikku juttu. MJ tavoitti uransa aikana kaikki ihmiset - myös ne, jotka eivät homoutta hyväksy. Kuinkahan paljon vähemmän Thriller olisi myynyt jos MJ olisi tuolloin astunut julkisuuteen homoartistina?

      • Ihmettelenpä vaan
        näkökohta, joka ei kirjoitti:

        MJ'n kohdalla todellakaan ollut mikään pikku juttu. MJ tavoitti uransa aikana kaikki ihmiset - myös ne, jotka eivät homoutta hyväksy. Kuinkahan paljon vähemmän Thriller olisi myynyt jos MJ olisi tuolloin astunut julkisuuteen homoartistina?

        Meinaatko oikeasti että julkihomous olisi ollut kaupallisesti haitaksi? Mahtoikohan Freddie Mercurykin kiroilla suosion vähyyttä tai Elton John tai lukemattomat muut homot jotka on aina tiedetty homoiksi? Joo, kyllä niillä meni tosi surkeasti, NOT. Luulen että MJ ei vaan halunnut keskustella seksuaalisuudestaan julkisuudessa, eikä tuo minua ainakaan haittaa lainkaan. Omapa oli asiansa. Ja kyllä persoonallisuudessa on aika paljon muitakin ulottuvuuksia kuin seksuaalisuus. Vaikka tietenkin on totta myös se, että mitä pienempi ÄO, sitä tärkeämpää oma seksuaalisuus ihmiselle on.

      • on niiiiiin totta!
        Ihmettelenpä vaan kirjoitti:

        Enpä olisi itse paremmin osannut sanoa... :)

      • kulttuurirajat

        ja menestyi myös sellaisten kulttuurien piirissä joiden mukaan homoseksuaalisuus on rikos. Vaikea sanoa miten MJ'n tulokakku tässä suhteessa jakautui mutta rohkenisin sanoa, että jo kulttuurisidonnaisesti homovastaiset musiikin kuluttajat toivat siihen merkittävän palan. Ja kun ajatellaan kuinka moni heteroseksuaalinen luonnostaan homouttava kaihtava poika, Michaeliin kiihkeästi ihastuneista tytöistä puhumattakaan, osti Thrillerin rohkenisin sanoa, että länsimaailmassakin julkihomoudella olisi ollut levymyyntiin tuhoisa vaikutus. Toisin sanoen julkihomous olisi estänyt Thrillerin nousun maailman myydyimmäksi levyksi.

        Mielestäni olet erehtynyt olettaessasi, että äly heikentää ihmisen seksuaalisuutta. Seksuaalisuuden ymmärtämisessä ja kokemisessa älystä ei voine olla mitään haittaa.

      • tulla kaapista vielä
        kulttuurirajat kirjoitti:

        edellisen 10 vuodenkin aikana kun levyjä ei enää myyty muutenkaan verrattuna aiempiin vuosiin. Silti hän pysyi samalla linjalla kuin aiemminkin, eli ei puhunut yksityisasioistaan mitään. En usko että hän välttämättä oli homo, vaan todennäköisempää on ettei hän vaan halunnut puhua tietyistä yksityisasioistaan, mukaanlukien lapset ja oikeastaan kaikki muukin selvästi yksityinen.

        Ja tuo ÄO-kommentti perustuu ihan omaan kokemukseen eli mutuun. Mitä tyhmempi ihminen, sitä enemmän seksi sille merkitsee. Hoitolaitoksista löytyy ääriesimerkkejä yliseksuaalisista idiooteista (ihan oikeista sellaisista), ja kyllä se jatkumo on selvä vielä jonnekin 120-130 pisteen paikkeille. Tai voihan se vaan olla, että älykkäämpi ihminen ymmärtää muiden asioiden merkityksen paremmin kuin vähemmän älykäs, ja siten seksuaalisuus ja muut perusvietit eivät merkitse hänelle suhteessa niin paljon kuin yksinkertaisemmille ihmisille.

      • Mercury..
        Ihmettelenpä vaan kirjoitti:

        Meinaatko oikeasti että julkihomous olisi ollut kaupallisesti haitaksi? Mahtoikohan Freddie Mercurykin kiroilla suosion vähyyttä tai Elton John tai lukemattomat muut homot jotka on aina tiedetty homoiksi? Joo, kyllä niillä meni tosi surkeasti, NOT. Luulen että MJ ei vaan halunnut keskustella seksuaalisuudestaan julkisuudessa, eikä tuo minua ainakaan haittaa lainkaan. Omapa oli asiansa. Ja kyllä persoonallisuudessa on aika paljon muitakin ulottuvuuksia kuin seksuaalisuus. Vaikka tietenkin on totta myös se, että mitä pienempi ÄO, sitä tärkeämpää oma seksuaalisuus ihmiselle on.

        poseerasi kuvissa ystävänsä Mary Austinin kanssa yrittäen salata homoutensa viimeiseen asti ja Elton John oli naimisissa naisen kanssa. Myös Michael oli naimisissa kahdestikin, ja poseerasi suutelukuvissa Lisa Marien kanssa, julistaen heterouttaan.

      • tai ainakin kaikki
        Mercury.. kirjoitti:

        tiesivät asian. Lisäksi näitä homopoppareita tulee mieleen hakematta mm. George Michael ja Michael Stipe. Varmaan niitä on paaljon enemmänkin, mutta en seuraa kovin aktiivisesti poppiasioita.

        Michaelilla oli muuten siinä mielessä isompi todennäköisyys olla homo, että hänellä oli monta isoveljeä. Jossain tutkimuksessa on näytetty toteen hyvinkin selvästi, että homous on merkittävästi todennäköisempää pojilla, joilla on useita isoveljiä, mitä useampi, sen isompi todennäköisyys. Mekanismia tähän ei vielä tunneta.

      • entä sitten?
        Mercury.. kirjoitti:

        poseerasi kuvissa ystävänsä Mary Austinin kanssa yrittäen salata homoutensa viimeiseen asti ja Elton John oli naimisissa naisen kanssa. Myös Michael oli naimisissa kahdestikin, ja poseerasi suutelukuvissa Lisa Marien kanssa, julistaen heterouttaan.

        Taitaa olla niin, että vaikka Michael Jackson olisi tehnyt ihan mitä vain niin aina olisi kaikki asiat käännetty jotenkin nurinpäin, jotta voitaisiin todistella omaa käsitystä hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan, olivat intressit kenelläkin sitten mitkä tahansa. Oli epäilyttävää, kun ei ollut naisystäviä. Sitten vasta epäilyttävää olikin, kun meni naimisiin ja ihan suuteli kerran julkisesti. Epäilyt vaan lisääntyivät, kun ei halunnut avautua henkilökohtaisimmista asioistaan koko maailmalle, miksi olisikaan, media ei ollut kovin hyvin häntä missään vaiheessa kohdellut.

        Varmaan olisi ollut helpompi elämä, jos olisi vaan "tunnustanut" mitä tahansa, siinä ei varmaan enää kassakoneen kilinällä olisi paljoa painoarvoa ollut, jos olisi halunnut jnkl rauhan tältä keskustelulta. Hän oli periaatteen ihminen, ei halunnut antaa periksi ja selitellä intiimejä asioitaan, mikä minun silmissäni nostaa hänen arvoaan vieläkin korkeammalle, jos mahdollista.

      • olisi saattanut
        tulla kaapista vielä kirjoitti:

        edellisen 10 vuodenkin aikana kun levyjä ei enää myyty muutenkaan verrattuna aiempiin vuosiin. Silti hän pysyi samalla linjalla kuin aiemminkin, eli ei puhunut yksityisasioistaan mitään. En usko että hän välttämättä oli homo, vaan todennäköisempää on ettei hän vaan halunnut puhua tietyistä yksityisasioistaan, mukaanlukien lapset ja oikeastaan kaikki muukin selvästi yksityinen.

        Ja tuo ÄO-kommentti perustuu ihan omaan kokemukseen eli mutuun. Mitä tyhmempi ihminen, sitä enemmän seksi sille merkitsee. Hoitolaitoksista löytyy ääriesimerkkejä yliseksuaalisista idiooteista (ihan oikeista sellaisista), ja kyllä se jatkumo on selvä vielä jonnekin 120-130 pisteen paikkeille. Tai voihan se vaan olla, että älykkäämpi ihminen ymmärtää muiden asioiden merkityksen paremmin kuin vähemmän älykäs, ja siten seksuaalisuus ja muut perusvietit eivät merkitse hänelle suhteessa niin paljon kuin yksinkertaisemmille ihmisille.

        pidätellä Michaelia "kaapissa" oli pedofiilisyytökset. Muistanet, että häntä syytettiin nuorten poikien seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Asiaa ei todellakaan olisi auttanut se, että Michael olisi kertonut olevansa homo.

        "Mutusi" ihmisen seksuaalisuudesta kuulostaa oudolta. Oma näkemykseni on, että älykäs ihminen ymmärtää elämän rakentuvan "perusviettien" varaan. Seksuaalisuus ei ole kuin vaate joka puetaan päälle, sitten taas riisutaan. Toisin sanoen seksuaalisuus ei ole pelkkää seksuaalista toimintaa. Yksilölle seksuaalisuus on erottamaton osa persoonaa vaikuttaen ajatuksiin, tunteisiin ja tuntemuksiin aina ja kaikkialla. Näin ollen taiteilijan seksuaalisuus on vääjäämättä osa hänen taidettaan, ilmaisi hän itseään miten tahansa.

        Mitä hoitolaitosten potilaisiin tulee voisi kuvitella, ettei heidän elämässään ole paljon virikkeitä ja siksi seksuaalisuus saattaa heille saada ulkopuolisen silmin ylikorostuneen merkityksen.

      • *Michael Jackson*
        entä sitten? kirjoitti:

        Taitaa olla niin, että vaikka Michael Jackson olisi tehnyt ihan mitä vain niin aina olisi kaikki asiat käännetty jotenkin nurinpäin, jotta voitaisiin todistella omaa käsitystä hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan, olivat intressit kenelläkin sitten mitkä tahansa. Oli epäilyttävää, kun ei ollut naisystäviä. Sitten vasta epäilyttävää olikin, kun meni naimisiin ja ihan suuteli kerran julkisesti. Epäilyt vaan lisääntyivät, kun ei halunnut avautua henkilökohtaisimmista asioistaan koko maailmalle, miksi olisikaan, media ei ollut kovin hyvin häntä missään vaiheessa kohdellut.

        Varmaan olisi ollut helpompi elämä, jos olisi vaan "tunnustanut" mitä tahansa, siinä ei varmaan enää kassakoneen kilinällä olisi paljoa painoarvoa ollut, jos olisi halunnut jnkl rauhan tältä keskustelulta. Hän oli periaatteen ihminen, ei halunnut antaa periksi ja selitellä intiimejä asioitaan, mikä minun silmissäni nostaa hänen arvoaan vieläkin korkeammalle, jos mahdollista.

        *avaa arkun kannen ja nousee istumaan*

        - I'm not gay.

        *paneutuu taas pitkäkseen ja sulkee kannen*

      • naureskelee mielessään
        *Michael Jackson* kirjoitti:

        *avaa arkun kannen ja nousee istumaan*

        - I'm not gay.

        *paneutuu taas pitkäkseen ja sulkee kannen*

        jos katselee jostain tätä hullua maailmaa ja tätä hölmöä keskustelua :)

        Case is closed...

      • vaan sanottiin,
        entä sitten? kirjoitti:

        Taitaa olla niin, että vaikka Michael Jackson olisi tehnyt ihan mitä vain niin aina olisi kaikki asiat käännetty jotenkin nurinpäin, jotta voitaisiin todistella omaa käsitystä hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan, olivat intressit kenelläkin sitten mitkä tahansa. Oli epäilyttävää, kun ei ollut naisystäviä. Sitten vasta epäilyttävää olikin, kun meni naimisiin ja ihan suuteli kerran julkisesti. Epäilyt vaan lisääntyivät, kun ei halunnut avautua henkilökohtaisimmista asioistaan koko maailmalle, miksi olisikaan, media ei ollut kovin hyvin häntä missään vaiheessa kohdellut.

        Varmaan olisi ollut helpompi elämä, jos olisi vaan "tunnustanut" mitä tahansa, siinä ei varmaan enää kassakoneen kilinällä olisi paljoa painoarvoa ollut, jos olisi halunnut jnkl rauhan tältä keskustelulta. Hän oli periaatteen ihminen, ei halunnut antaa periksi ja selitellä intiimejä asioitaan, mikä minun silmissäni nostaa hänen arvoaan vieläkin korkeammalle, jos mahdollista.

        ettei Michael halunnut antaa mitään tietoa seksuaalisuudestaan julkisuuteen. Mutta kyllähän naimisiinmeno ja julkinen suutelu antaa kuvan ihmisestä, joka haluaa tuoda julki olevansa hetero. Ja toiseen viestiin, musta kyllä pedofiliasyytteet olis voineet hälvetä, jos se olis sanonut olevansa homo. Ihmiset tarttee aina jonkun selityksen sille miks joku on erilainen, ja homous olis voinut olla se selitys.

        Kaupallisia menetyksiä... Jackson kuoli liian nuorena. Mitä iloa oli siitä, että Thriller oli maailman eniten myyty levy? Tärkeämpää on tehdä musiikkia ja elää onnellisena. Thriller olis aivan yhtä hyvä, vaikka se olis "vaan" maailman viidenneks myydyin. Jos joku ei osta levyä homouden takia, jättäköön ostamatta. Kunnioitan enemmän artistia, joka ei tee kompromisseja kaupallisuuden nimissä eikä mieti ja laskelmoi, että mikä nyt myis eniten eikä esitä esim. heteroa jos ei ole.

      • so what
        siitä, että kirjoitti:

        ihmiset ovat kiinnostuneet Michael Jacksonista ja kaikesta häneen liittyvästä. Seksuaalisuus on olennainen osa ihmisen persoonaa joten jos olet kiinnostunut jostakusta haluat luultavasti tietää miten hän on sillä alueella suuntautunut.

        Tällä asialla ei ole mitään tekemistä suvaitsevaisuuden/suvaitsemattomuuden kanssa. Kyse on halusta tuntea ihminen.

        Luultavasti fanit haluaisivat, että Michaelin seksuaalisuus olisi vastannut heidän omaansa, heterot toivoisivat hänen olleen hetero, homot toivoisivat hänen olleen homo, jne. Nykyisellään kuva Michaelin seksuaalisuudesta on sen verran epäselvä, että hänen voi kuvitella olleen lähes mitä tahansa. Minusta on ymmärrettävää, että monet fanit haluaisivat tietää asiasta lisää.

        Ja otetaan lopuksi vielä havainnollistava esimerkki: tunnet miehen josta pidät ja jonka kanssa viihdyt. Jotkut sanovat, että hän on hetero. Jotkut sanovat, että hän on homo. Jotkut sanovat, että hän on bi. Jotkut sanovat, että hän on trans. Jotkut sanovat, että hän on pedofiili. Jotkut sanovat, että hän on kastraatti. Jotkut sanovat, että hän on aseksuaali. Sinä et kuitenkaan voisi vähempää välittää, koska olet suvaitsevainen. Vai...?

        "Ja otetaan lopuksi vielä havainnollistava esimerkki: tunnet miehen josta pidät ja jonka kanssa viihdyt. Jotkut sanovat, että hän on hetero. "
        - ei haittaa
        Jotkut sanovat, että hän on homo.
        -ei haittaa
        Jotkut sanovat, että hän on bi.
        -ihan sama
        Jotkut sanovat, että hän on trans.
        -aha. No olkoon.
        Jotkut sanovat, että hän on pedofiili.
        - se siitä ystävydestä
        Jotkut sanovat, että hän on kastraatti.
        - tällä vuosisadalla?
        Jotkut sanovat, että hän on aseksuaali.
        -tällä vuosisadalla sen ääneen sanomista voi jo pitää kunnioitettavana rohkeutena olla erilainen
        Sinä et kuitenkaan voisi vähempää välittää, koska olet suvaitsevainen. Vai...?
        -pedofiilit ovat rikollisia, nuo muut eivät ole. ei kenenkään tarvitse rikoksia suvaita.

      • jos ei ole"
        vaan sanottiin, kirjoitti:

        ettei Michael halunnut antaa mitään tietoa seksuaalisuudestaan julkisuuteen. Mutta kyllähän naimisiinmeno ja julkinen suutelu antaa kuvan ihmisestä, joka haluaa tuoda julki olevansa hetero. Ja toiseen viestiin, musta kyllä pedofiliasyytteet olis voineet hälvetä, jos se olis sanonut olevansa homo. Ihmiset tarttee aina jonkun selityksen sille miks joku on erilainen, ja homous olis voinut olla se selitys.

        Kaupallisia menetyksiä... Jackson kuoli liian nuorena. Mitä iloa oli siitä, että Thriller oli maailman eniten myyty levy? Tärkeämpää on tehdä musiikkia ja elää onnellisena. Thriller olis aivan yhtä hyvä, vaikka se olis "vaan" maailman viidenneks myydyin. Jos joku ei osta levyä homouden takia, jättäköön ostamatta. Kunnioitan enemmän artistia, joka ei tee kompromisseja kaupallisuuden nimissä eikä mieti ja laskelmoi, että mikä nyt myis eniten eikä esitä esim. heteroa jos ei ole.

        MJ'n avioliittoa pidettiin ja pidetään yleisesti kulissiliittona. Naimisissa ollessaan Michael ja Lisa Marie eivät edes asuneet samassa osoitteessa. Se ei tietenkään tarkoita, että Michael olisi ollut homo mutta ehkä se tarkoittaa, että hän ei ollut hetero? Jos ihmiset olisivat uskoneet tuon avioliiton aitouteen, vaikka lyhytkestoinen liitto olikin, sittenhän ei enää olisi mitään syytä arvuutella Michaelin taipumuksia. Nyt meillä on joku lihava kaveri nimeltä Jason Pfeiffer joka väittää olleensa Michaelin salainen rakastaja mutta naispuolisia salaisia rakastajia, aitoja tai feikkejä, ei ole näkynyt.

        Kiehtovan monimutkaista, eikö olekin?

      • kyse siitä
        so what kirjoitti:

        "Ja otetaan lopuksi vielä havainnollistava esimerkki: tunnet miehen josta pidät ja jonka kanssa viihdyt. Jotkut sanovat, että hän on hetero. "
        - ei haittaa
        Jotkut sanovat, että hän on homo.
        -ei haittaa
        Jotkut sanovat, että hän on bi.
        -ihan sama
        Jotkut sanovat, että hän on trans.
        -aha. No olkoon.
        Jotkut sanovat, että hän on pedofiili.
        - se siitä ystävydestä
        Jotkut sanovat, että hän on kastraatti.
        - tällä vuosisadalla?
        Jotkut sanovat, että hän on aseksuaali.
        -tällä vuosisadalla sen ääneen sanomista voi jo pitää kunnioitettavana rohkeutena olla erilainen
        Sinä et kuitenkaan voisi vähempää välittää, koska olet suvaitsevainen. Vai...?
        -pedofiilit ovat rikollisia, nuo muut eivät ole. ei kenenkään tarvitse rikoksia suvaita.

        mikä sinua haittaisi tai ei haittaisi. Kyse oli siitä, että haluaisit tietää. Ja miksi haluaisit tietää? Siksi, että haluaisit tuntea ystäväsi. Tämähän on vain luonnollista.

      • naurahdin ääneen
        entä sitten? kirjoitti:

        Taitaa olla niin, että vaikka Michael Jackson olisi tehnyt ihan mitä vain niin aina olisi kaikki asiat käännetty jotenkin nurinpäin, jotta voitaisiin todistella omaa käsitystä hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan, olivat intressit kenelläkin sitten mitkä tahansa. Oli epäilyttävää, kun ei ollut naisystäviä. Sitten vasta epäilyttävää olikin, kun meni naimisiin ja ihan suuteli kerran julkisesti. Epäilyt vaan lisääntyivät, kun ei halunnut avautua henkilökohtaisimmista asioistaan koko maailmalle, miksi olisikaan, media ei ollut kovin hyvin häntä missään vaiheessa kohdellut.

        Varmaan olisi ollut helpompi elämä, jos olisi vaan "tunnustanut" mitä tahansa, siinä ei varmaan enää kassakoneen kilinällä olisi paljoa painoarvoa ollut, jos olisi halunnut jnkl rauhan tältä keskustelulta. Hän oli periaatteen ihminen, ei halunnut antaa periksi ja selitellä intiimejä asioitaan, mikä minun silmissäni nostaa hänen arvoaan vieläkin korkeammalle, jos mahdollista.

        kun luin tämän: "Oli epäilyttävää, kun ei ollut naisystäviä. Sitten vasta epäilyttävää olikin, kun meni naimisiin..."

        Niinhän siinä kävi. Sellainen oli Michael Jacksonin ihmeellinen maailma.

      • mukavan ihmisen
        kyse siitä kirjoitti:

        mikä sinua haittaisi tai ei haittaisi. Kyse oli siitä, että haluaisit tietää. Ja miksi haluaisit tietää? Siksi, että haluaisit tuntea ystäväsi. Tämähän on vain luonnollista.

        joista en todellakaan tiedä ovatko homoja vai heteroja! Ja uskokoon ken tahtoo, mutta ihan sama. Enkä edes halua tietää, jos itse eivät halua sanoa. On jotenkin kiusallista mennä toisen henkilökohtaiselle alueelle tämän tahtomatta!

      • on itse sanonut
        jos ei ole" kirjoitti:

        MJ'n avioliittoa pidettiin ja pidetään yleisesti kulissiliittona. Naimisissa ollessaan Michael ja Lisa Marie eivät edes asuneet samassa osoitteessa. Se ei tietenkään tarkoita, että Michael olisi ollut homo mutta ehkä se tarkoittaa, että hän ei ollut hetero? Jos ihmiset olisivat uskoneet tuon avioliiton aitouteen, vaikka lyhytkestoinen liitto olikin, sittenhän ei enää olisi mitään syytä arvuutella Michaelin taipumuksia. Nyt meillä on joku lihava kaveri nimeltä Jason Pfeiffer joka väittää olleensa Michaelin salainen rakastaja mutta naispuolisia salaisia rakastajia, aitoja tai feikkejä, ei ole näkynyt.

        Kiehtovan monimutkaista, eikö olekin?

        että kysymyksessä ei ollut kulissiavioliitto.
        Hän ehkä tietää asian paremmin kuin me? Pakko sanoa, että kateeksi käy, vaikka olisi ollut ihan mikä liitto vaan :)

      • ne---
        wrj kirjoitti:

        MJ:n sex appeal vetosi sekä naisiin että varmaankin myös moniin miehiin. Olipa MJ itse viehtynyt kumpaan hyvänsä tai molemmiin, lienee lääkkeiden käyttö vaikuttanut myös tähän elämänalaan sekä luovuuteen latistavasti. Kun popsii ihan lääkinnällisiäkin määriä keskushermoon vaikuttavia lääkkeitä, ei seksi juuri kiinnosta, eikä pää säteile uusia ideoita. Tunne-elämä jähmettyy tylsyydeksi. Varmaan myös MJ joutui kokemaan tämän turtumuksen ajauduttuaan käyttämään lääketehtaiden mömmöjä vaikeuksiensa keskellä. Silloin tuskin homo- tai muutkaan rakastajat mielessä pyörivät, kun tietää, että ainoastaan seuraavasta lääkeannoksesta tulee hetkeksi sidettävämpi olo.

        Michael Jackson sai elämässään aikaan paljon hienoa musiikkia ja teki muutakin hyvää kanssaihmisilleen. Hintana oli, että hän joutui kestämään äärimmäistä julkista nöyryytystä, pilkkaa ja hyväksikäyttöä, jotka lopulta ajoivat hänet ennenaikaiseen kuolemaan.

        ystävät lääkärit ym samassa tilanteessa mutta sitähän tää reppana ei osannut kurjuudessaan ajatella miten niille käy jos hälle käy niinkuin kävi.

      • naapurin Virtanen
        Ihmettelenpä vaan kirjoitti:

        Meinaatko oikeasti että julkihomous olisi ollut kaupallisesti haitaksi? Mahtoikohan Freddie Mercurykin kiroilla suosion vähyyttä tai Elton John tai lukemattomat muut homot jotka on aina tiedetty homoiksi? Joo, kyllä niillä meni tosi surkeasti, NOT. Luulen että MJ ei vaan halunnut keskustella seksuaalisuudestaan julkisuudessa, eikä tuo minua ainakaan haittaa lainkaan. Omapa oli asiansa. Ja kyllä persoonallisuudessa on aika paljon muitakin ulottuvuuksia kuin seksuaalisuus. Vaikka tietenkin on totta myös se, että mitä pienempi ÄO, sitä tärkeämpää oma seksuaalisuus ihmiselle on.

        olisi ollut kuten Michael ja tehnyt design-lapsia erilaisten naisten ja miesten kanssa niin olisi varmaan ollut vähän eri ääni kellossa. Pakko myöntää, että elämäntyyli oli aika omalaatuinen ja jos sitä alkaa soveltaa meikäläisten oloihin niin tulisi mielenkiintoinen stoori. Nukutuslääkkeet ja muut kamat mukaan lukien.

      • hitlerimäinen
        tulla kaapista vielä kirjoitti:

        edellisen 10 vuodenkin aikana kun levyjä ei enää myyty muutenkaan verrattuna aiempiin vuosiin. Silti hän pysyi samalla linjalla kuin aiemminkin, eli ei puhunut yksityisasioistaan mitään. En usko että hän välttämättä oli homo, vaan todennäköisempää on ettei hän vaan halunnut puhua tietyistä yksityisasioistaan, mukaanlukien lapset ja oikeastaan kaikki muukin selvästi yksityinen.

        Ja tuo ÄO-kommentti perustuu ihan omaan kokemukseen eli mutuun. Mitä tyhmempi ihminen, sitä enemmän seksi sille merkitsee. Hoitolaitoksista löytyy ääriesimerkkejä yliseksuaalisista idiooteista (ihan oikeista sellaisista), ja kyllä se jatkumo on selvä vielä jonnekin 120-130 pisteen paikkeille. Tai voihan se vaan olla, että älykkäämpi ihminen ymmärtää muiden asioiden merkityksen paremmin kuin vähemmän älykäs, ja siten seksuaalisuus ja muut perusvietit eivät merkitse hänelle suhteessa niin paljon kuin yksinkertaisemmille ihmisille.

        kommentti ja tyhmä.

      • kai halusi
        jos ei ole" kirjoitti:

        MJ'n avioliittoa pidettiin ja pidetään yleisesti kulissiliittona. Naimisissa ollessaan Michael ja Lisa Marie eivät edes asuneet samassa osoitteessa. Se ei tietenkään tarkoita, että Michael olisi ollut homo mutta ehkä se tarkoittaa, että hän ei ollut hetero? Jos ihmiset olisivat uskoneet tuon avioliiton aitouteen, vaikka lyhytkestoinen liitto olikin, sittenhän ei enää olisi mitään syytä arvuutella Michaelin taipumuksia. Nyt meillä on joku lihava kaveri nimeltä Jason Pfeiffer joka väittää olleensa Michaelin salainen rakastaja mutta naispuolisia salaisia rakastajia, aitoja tai feikkejä, ei ole näkynyt.

        Kiehtovan monimutkaista, eikö olekin?

        tehdä Lisa Mariasta lastensa äidin. Hyvät geenit, kaunis ja vaalea. Mutta LisaMaria ei halunnut ikimaailmassa lapsia "sen hullun kanssa" joten siitä ei sitten tullut mitään sen kummempaa.

      • Ei ystävyys
        mukavan ihmisen kirjoitti:

        joista en todellakaan tiedä ovatko homoja vai heteroja! Ja uskokoon ken tahtoo, mutta ihan sama. Enkä edes halua tietää, jos itse eivät halua sanoa. On jotenkin kiusallista mennä toisen henkilökohtaiselle alueelle tämän tahtomatta!

        tarkoita sitä että on urkittava kaikki asiat selviksi vaan se on sitä että sinä olet siina ja minä tässä ja me välitämme toinen toisistamme.

      • silti naimisiin
        kai halusi kirjoitti:

        tehdä Lisa Mariasta lastensa äidin. Hyvät geenit, kaunis ja vaalea. Mutta LisaMaria ei halunnut ikimaailmassa lapsia "sen hullun kanssa" joten siitä ei sitten tullut mitään sen kummempaa.

        "sen hullun kanssa" !!
        Jo on mielenkiintoinen nainen... xD

      • joka lähti läiskimään
        silti naimisiin kirjoitti:

        "sen hullun kanssa" !!
        Jo on mielenkiintoinen nainen... xD

        kun huomasi millainen tää sankari on todellisuudessa. Mutta LisaMarian plussaksi kuitenkin että varmaan hän rakasti MJ:tä kaikesta huolimatta mutta ei vaimona ja kulissiäitinä tai mitä heillä nyt lienee ollutkaan tekeillä.

      • jossain kertonut
        joka lähti läiskimään kirjoitti:

        kun huomasi millainen tää sankari on todellisuudessa. Mutta LisaMarian plussaksi kuitenkin että varmaan hän rakasti MJ:tä kaikesta huolimatta mutta ei vaimona ja kulissiäitinä tai mitä heillä nyt lienee ollutkaan tekeillä.

        että hän halusi auttaa MJ:tä hänen vaikeuksissaan mm lääkkeiden kanssa, mutta sellaiseen kai olisi tarvinnut muunlaista apua. Tyhmää olisikkin ollut uhrata itsensä johonkin, mikä on tahtoa voimakkaampaa. Lisa - Marialla tuntui olevan siinä suhteesä terve järki tallella. Hän nieli tämän kitkerän kalkin, ja säilýtti itsensä kun huomasi ettei hänellä tässä tapauksessa ollut mitään mahtia asioiden kulkuun.

      • saisivat
        naapurin Virtanen kirjoitti:

        olisi ollut kuten Michael ja tehnyt design-lapsia erilaisten naisten ja miesten kanssa niin olisi varmaan ollut vähän eri ääni kellossa. Pakko myöntää, että elämäntyyli oli aika omalaatuinen ja jos sitä alkaa soveltaa meikäläisten oloihin niin tulisi mielenkiintoinen stoori. Nukutuslääkkeet ja muut kamat mukaan lukien.

        kroonisen hikan tuollaisesta. Täällä oltaisiin jo tuollainen elämänmeno julistettu pannaan alkumetreillä.

      • azias
        so what kirjoitti:

        "Ja otetaan lopuksi vielä havainnollistava esimerkki: tunnet miehen josta pidät ja jonka kanssa viihdyt. Jotkut sanovat, että hän on hetero. "
        - ei haittaa
        Jotkut sanovat, että hän on homo.
        -ei haittaa
        Jotkut sanovat, että hän on bi.
        -ihan sama
        Jotkut sanovat, että hän on trans.
        -aha. No olkoon.
        Jotkut sanovat, että hän on pedofiili.
        - se siitä ystävydestä
        Jotkut sanovat, että hän on kastraatti.
        - tällä vuosisadalla?
        Jotkut sanovat, että hän on aseksuaali.
        -tällä vuosisadalla sen ääneen sanomista voi jo pitää kunnioitettavana rohkeutena olla erilainen
        Sinä et kuitenkaan voisi vähempää välittää, koska olet suvaitsevainen. Vai...?
        -pedofiilit ovat rikollisia, nuo muut eivät ole. ei kenenkään tarvitse rikoksia suvaita.

        pedofiili ei välttämättä ole rikollinen, jos siis pidättäytyy pedofiilisistä teoista.

        Michael ei tod näk ollut transnainen, koska hän viihtyi poikien seurassa ja kaipasi heiltä "vertaistukea". Transnainen ei käyttäytyisi näin.

        Se on kyllä sanottava, että kyseessä oli hyvin mielenkiintoinen ihminen.

      • avioliiton tarkoitus
        on itse sanonut kirjoitti:

        että kysymyksessä ei ollut kulissiavioliitto.
        Hän ehkä tietää asian paremmin kuin me? Pakko sanoa, että kateeksi käy, vaikka olisi ollut ihan mikä liitto vaan :)

        oli puhdistaa MJ'n maine ja asiasta tehtiin jonkinlainen sopimus MIKSI IHMEESSÄ Lisa Marie olisi myöhemmin sanonut, että joo, sehän oli kulissiliitto. Sama kuin potkaisisi itseään nilkkaan.

        "On itse sanonut". Voi elämän kevät.

        Se ja se poliitikko "on itse sanonut", että hän ei ottanut niitä rahoja. Joten hän ei ottanut. Ja se siitä. Yksinkertainen maailma. Tarvitsee vain kysyä ja ihmiset kyllä kertovat.

      • ulkonäkö ole
        kai halusi kirjoitti:

        tehdä Lisa Mariasta lastensa äidin. Hyvät geenit, kaunis ja vaalea. Mutta LisaMaria ei halunnut ikimaailmassa lapsia "sen hullun kanssa" joten siitä ei sitten tullut mitään sen kummempaa.

        jyrkässä ristiriidassa kaiken tämän geenihössötyksen kanssa? Vai onko Debbie Rowe ehkä jonkun mielestä jumalaisen kaunis?

      • suhteen laadusta.
        mukavan ihmisen kirjoitti:

        joista en todellakaan tiedä ovatko homoja vai heteroja! Ja uskokoon ken tahtoo, mutta ihan sama. Enkä edes halua tietää, jos itse eivät halua sanoa. On jotenkin kiusallista mennä toisen henkilökohtaiselle alueelle tämän tahtomatta!

        Jos ihminen on sinulle tärkeä ihmisenä, ei vain satunnaisena kaverina tai tuttuna tai työtoverina, haluat varmasti tuntea hänet ja tietää millainen hän on.

        Kiitos silti tästä seksuaalisesta vapaudesta. Nythän minunkaan ei tarvitse paljastaa sinulle oman poikkeavan seksuaalisuuteni pimeitä saloja. Koska sellaisilla asioilla ei ole merkitystä.

      • kuitenkaan on
        azias kirjoitti:

        pedofiili ei välttämättä ole rikollinen, jos siis pidättäytyy pedofiilisistä teoista.

        Michael ei tod näk ollut transnainen, koska hän viihtyi poikien seurassa ja kaipasi heiltä "vertaistukea". Transnainen ei käyttäytyisi näin.

        Se on kyllä sanottava, että kyseessä oli hyvin mielenkiintoinen ihminen.

        eläinlaji jonka edustaja käyttäytyy varmasti tietyllä tavalla.

        "Transnainen ei käyttäytyisi näin". Miten olisi lause "Ihminen ei käyttäytyisi näin".

      • Jackson oli
        kuitenkaan on kirjoitti:

        ihminen, ja hän oli ihminen, joka käyttäytyi kuvaamallani tavalla. Lause "ihminen ei käyttäytyisi näin" ei siten oikein sovi tähän... Tai ehkä tarkoititkin juuri sitä. Niin, ei kai mitään voi sanoa 100% varmuudella, mutta koska käytännössä kukaan transnainen tai tavallinen nainen ei samaistu poikiin eikä halua tulla pidetyksi pikkupoikana, voidaan ehkä uskaltaa sanoa, että "transnainen ei käyttäytyisi näin". Transvestiitti hän saattoi kyllä olla, mutta se nyt onkin ihan eri juttu.

      • ihmisen--

        määritelmään nyt vaan kuuluu se, ettei halua tulla samastetuksi poikaan tai mieheen... Ellei Jackson ollut transnainen, jolla oli äärimmäisen miehekäs lesboidentiteetti, mutta se onkin jo aikamoista spekulaatiota. Teoriassa sekin on mahdollista.

      • arvailemme,
        Jackson oli kirjoitti:

        Michael halusikin olla nuorille pojille äitihahmo? Mielikuvituksellista tietysti, mutta mielikuvitustahan Michaelilla OLI.

      • MAHTAVAA, että
        ihmisen-- kirjoitti:

        määritelmään nyt vaan kuuluu se, ettei halua tulla samastetuksi poikaan tai mieheen... Ellei Jackson ollut transnainen, jolla oli äärimmäisen miehekäs lesboidentiteetti, mutta se onkin jo aikamoista spekulaatiota. Teoriassa sekin on mahdollista.

        Michaelin ollessa kyseessä kaikki on mahdollista. Hän todellakin oli ainutlaatuinen.

      • nyt on
        arvailemme, kirjoitti:

        Michael halusikin olla nuorille pojille äitihahmo? Mielikuvituksellista tietysti, mutta mielikuvitustahan Michaelilla OLI.

        vaan huhuja, mutta muistan lukeneeni, että Jacksonin läheiset koki sen haluavan nimenomaan olla niitten poikien "vertainen" eli että se ei tehnyt eroa niihin. Siinä mielessä äitihahmo olis epätodennäköistä.

      • Michael olisi ollut
        nyt on kirjoitti:

        vaan huhuja, mutta muistan lukeneeni, että Jacksonin läheiset koki sen haluavan nimenomaan olla niitten poikien "vertainen" eli että se ei tehnyt eroa niihin. Siinä mielessä äitihahmo olis epätodennäköistä.

        henkisesti 10-vuotiaan tasolla. Täysin järjetön olettamus mielestäni. Michael oli erikoinen, eksentrinen, mutta mikään ei viittaa siihen, että hänen älyssään olisi ollut vikaa.

      • keskenään eri mieltä
        Michael olisi ollut kirjoitti:

        henkisesti 10-vuotiaan tasolla. Täysin järjetön olettamus mielestäni. Michael oli erikoinen, eksentrinen, mutta mikään ei viittaa siihen, että hänen älyssään olisi ollut vikaa.

        tästä. Siis siitä, että henkinen kehitys olis sama kuin älyllinen kehitys. Mutta en kanssa usko, että Michael olis ollut henkisesti tai älyllisesti kehittymätön, mutta se on mahdollista, että seksuaalisesti ei olis ollut aikuisen tasolla.

      • miehestä joka
        keskenään eri mieltä kirjoitti:

        tästä. Siis siitä, että henkinen kehitys olis sama kuin älyllinen kehitys. Mutta en kanssa usko, että Michael olis ollut henkisesti tai älyllisesti kehittymätön, mutta se on mahdollista, että seksuaalisesti ei olis ollut aikuisen tasolla.

        loi itselleen suurenmoisen uran joten puheet älyllisestä vajavaisuudesta voinee unohtaa.

        Mitähän tarkoitat seksuaalisella aikuisen tasolla?

      • ja estynyt
        miehestä joka kirjoitti:

        ja tämä oli tärkeä osa hänen vetovoimaansa. Vaatimattomuus kaunistaa. Seksiasiat selvästi nolottivat häntä eikä hän halunnut niistä puhua. Olen itse aivan samanlainen, mutta onneksi minulta ei kukaan kysele yksityiskohtia. Varmasti moni muukin kokee joka tuutista pakkosyötettävän seksuaalisuuden ahdistavana ja pitää tällaista varautuneempaa asennetta viehättävänä. Michaelin lauluissakin on mainintoja kaipuusta estyneempään aikaan (loving aint what it used to be, tosiaan).

      • arvuutteluhan
        ja estynyt kirjoitti:

        alkoi toden teolla vasta pedofiilisyytöksistä. Eikö niin? Sitä ennen hänet oli hyväksytty sellaisena kuin hän oli. Sitten tuli kysymys, että ellei hän ole pedofiili, mikä hän sitten on. Ja Michael vastasi tuohon kysymykseen menemällä naimisiin. Ihmiset eivät kuitenkaan uskoneet liiton aitouteen ja arvuuttelu jatkui ja jatkuu yhä.

        Enpä tiedä. Lapsia Michael ei ainakaan halunnut tehdä luonnollisella tavalla. Voi kuvitella, että hänen seksuaalisuudessaan todella oli jotain tavallisuudesta poikkeavaa, mitä sitten lienee ollutkaan.

      • spekuloi
        arvuutteluhan kirjoitti:

        jo 70-luvulla onko hän homo.

      • sitä, että
        miehestä joka kirjoitti:

        loi itselleen suurenmoisen uran joten puheet älyllisestä vajavaisuudesta voinee unohtaa.

        Mitähän tarkoitat seksuaalisella aikuisen tasolla?

        on sinut kroppansa, identiteettinsä ja seksuaalisuutensa kanssa ja on kiinnostunut sukupuoliyhdynnästä/seksistä toisen aikuisen kanssa.

      • tuo oli kieltämättä
        sitä, että kirjoitti:

        on sinut kroppansa, identiteettinsä ja seksuaalisuutensa kanssa ja on kiinnostunut sukupuoliyhdynnästä/seksistä toisen aikuisen kanssa.

        varsin ymmärrettävä määritelmä.

      • me tyytymättömät
        sitä, että kirjoitti:

        on sinut kroppansa, identiteettinsä ja seksuaalisuutensa kanssa ja on kiinnostunut sukupuoliyhdynnästä/seksistä toisen aikuisen kanssa.

        Hirvittävän suuri osa länsimaisista ihmisistä on tyytymättömiä fyysiseen olemukseensa. Tunnemme itsemme liian lihaviksi, väärän muotoisiksi, rumiksi ja lopulta liian vanhoiksi. Koko ajan pitäisi laihtua, kaunistua, muuttua muuksi keinolla millä hyvänsä, että olisi kelvollisempi muiden silmissä. Nämä tunnot vaikuttavat myös seksuaalisuuteen.

      • vai mitä?
        me tyytymättömät kirjoitti:

        Hirvittävän suuri osa länsimaisista ihmisistä on tyytymättömiä fyysiseen olemukseensa. Tunnemme itsemme liian lihaviksi, väärän muotoisiksi, rumiksi ja lopulta liian vanhoiksi. Koko ajan pitäisi laihtua, kaunistua, muuttua muuksi keinolla millä hyvänsä, että olisi kelvollisempi muiden silmissä. Nämä tunnot vaikuttavat myös seksuaalisuuteen.

        Eihän kukaan ole muokannut ulkoista olemustaan niin radikaalisti kuin Michael Jackson. Onhan jollain David Bowiellakin ollut meikkileikkinsä, mutta se ei kuitenkaan alkanut muokkaamaan naamaansa leikkauksilla niin kuin Michael, joka otti kaiken liian tosissaan ja vei kaiken liian pitkälle.

      • Ihana luonne
        wrj kirjoitti:

        MJ:n sex appeal vetosi sekä naisiin että varmaankin myös moniin miehiin. Olipa MJ itse viehtynyt kumpaan hyvänsä tai molemmiin, lienee lääkkeiden käyttö vaikuttanut myös tähän elämänalaan sekä luovuuteen latistavasti. Kun popsii ihan lääkinnällisiäkin määriä keskushermoon vaikuttavia lääkkeitä, ei seksi juuri kiinnosta, eikä pää säteile uusia ideoita. Tunne-elämä jähmettyy tylsyydeksi. Varmaan myös MJ joutui kokemaan tämän turtumuksen ajauduttuaan käyttämään lääketehtaiden mömmöjä vaikeuksiensa keskellä. Silloin tuskin homo- tai muutkaan rakastajat mielessä pyörivät, kun tietää, että ainoastaan seuraavasta lääkeannoksesta tulee hetkeksi sidettävämpi olo.

        Michael Jackson sai elämässään aikaan paljon hienoa musiikkia ja teki muutakin hyvää kanssaihmisilleen. Hintana oli, että hän joutui kestämään äärimmäistä julkista nöyryytystä, pilkkaa ja hyväksikäyttöä, jotka lopulta ajoivat hänet ennenaikaiseen kuolemaan.

        asiat. MJ oli erittäin fiksusti ja hienotunteisesti käyttäytyvä persoona. Ja kaikki eivät ole kauheasti kiinnostuneita seksistä. Se ei tee ihmisestä outoa. Pedofiilikaan hän ei kyllä mitenkään voinut olla. Liian paljon joutui kokemaan liian kovia asioita muiden ihmisten taholta. Itse oli äärimmäisen lämmin ihminen muita kohtaan.

    • bi seksuaali

      tai harrasti seksiä Lisa Marien kanssa vain saadakseen lapsia.

      http://community.livejournal.com/ohnotheydidnt/36788749.html

      Jossain oli juttua, ettei heillä ollut seksiä, mutta se koskikin kai vaan loppuaikaa.

      Lisa Marie ei ainakaan hyväksynyt, että Michael nukkuu edelleen pokien kanssa, mutta tämä halusi jatkaa sitä, joten voi kai sanoa, että pojat olivat tärkeämpiä kuin vaimo. Seksillä tai ilman.

      • Michaelin,

        mutta voisi kuvitella, että MJ:n tunne-elämästä oli muotoutunut sen verran mutkikas lapsuuden kokemuksienkin myötä, että se oli lopulta liikaa LMarielle.

        Olen katsonut LisaMarien haastatteluita, joissa hän sanoo, että rakastui Michaeliin. Hän todella varmaan oli ensimmäinen ja ainoa nainen, johon MJ kykeni samaistumaan ja jonka kanssa koitti elää parisuhteessa.

        Ujous, huono itsetunto ulkonäön suhteen ja muut seikat varmaankin tekivät suhteesta sellaisen, jonka oli vaikea kestää arkea. Mutta on ihanaa, että Michaeli koki tuon LisaMarien kanssa. Vaan ajatella, jos he olisivat saanee lapsia ja pystyneet elämään yhdessä.. Se olisi ollut joka fanin unelma, Michael onnellisena.. myrskyisässä suhteessa :)

        Parin tahto ei kuitenkaan riittänyt rakentamaan normaalia kestävää suhdetta, kuten ei monen muunkaan tavallisemmankaan naisen tai miehen. Michael ei ollut ehkä ehtinyt lapsena opetella käsittelemään tunteitaan "rationaalisesti", joten aikuisenakin hänen oli hankala saada tunne-elämän ongelmia ratkeamaan.

      • edellinen postaaja
        Michaelin, kirjoitti:

        Huomatkaa, etten todellakaan kirjoittanut tuntemuksiani faktoina, vaan ihan ehkä-mahdollisesti -sävyyn. Ihan vaan sanon, jottei kenenkään tarvi suuttua ;)

    • tiimasidebatti

      michael jackson oli SUURI homo!

      • hän oli SUURI

        sellainen. Keskinkertaisuus ei tainnut oikein olla hänen juttunsa.

      • Billie

        Mua ainakin suututtaa ihan perhanasti kun perättömiä huhuja liikkuu noin ihanasta miehestä! MICHAEL JACKSON EI OLLUT HOMO! Se joka niin väittää, taitaa olla itse piilohomo! -.-

      • Anonyymi
        Billie kirjoitti:

        Miten vielä 11 vuotta sitten on jaksettu heittää noin homofobista shittiä?

    • Hän vain tykkäsi

      erehdyttää ihmisiä käyttäytymällä kuin homo. Koska hän oli hullu. Mutta todellisuudessa hän pani joka päivä vähintään kolmea isoa ja paksuperseistä pikimustaa naista.

      • nyt sentään.

        Ei se tainnut olla homo mutta ei se tainnut olla panomieskään.

      • hyvä, että

        sen seksuaalisuuden kohdalla on kysymysmerkki. Michael on myytti, mystinen ihminen, josta ei oikeasti tiedetä paljoakaan. Heterot (naiset) voi kuvitella sen helläksi rakastajaksi ja homot voi kuvitella sen vaikka miksi. Mutta totuutta ei tiedä kukaan.

      • Billie

        Ja V*T*T!!!! Ei ollut homo, hullu, sekopää EI OLLUT MITÄÄN MUUTA KUIN HERTTAINEN HYVÄ IHMINEN! Jos oma lapsesi, (jos nyt sellaista onkaan) olisi sairaalassa ja olisitte rutiköyhiä, olen aivan varma että sinä et sanoisi noin jos hän maksaisi lapsesi hoidot! MIETI ENSIKERRALLA MITÄ SUUSTASI PÄÄSTÄT!

      • MJ FANI

        JO YMMÄRTÄÄ MICHAEL EI OLLUT HOMO!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
        EIKÄ PANNUT MITÄÄN PAKSUPERSEISIÄ NAISIA TAI MIEHIÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
        !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!...

      • Anonyymi
        MJ FANI kirjoitti:

        Onko naisen takamuksen koolle siis joku raja, että sitä halutessaan ei voi olla herttainen ja hyvä ihminen? Afrikkalaisessa, koskee myös afroamerikkalaisia, kulttuurissa naisen isoa takamusta nimenomaan muuten ihaillaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai siis sellaista naista ihaillaan, jolla se on. Tummaihoinen nainen ei ole välttämättä lihava, jos takapuoli on hyvinmuodostunut.

    • semmoinen tuntu että

      tuo jason pfeiffer valehtelee

      • Sain taas monet

        hyvät naurut! Olipa tuo seksuaalinen suuntautuminen mikä tahansa, nyt pitää päästä yli nekrofiilisistä tuntemuksista mahdollista transnaista kohtaan. Oh fuck.

        Oletteko muuten huomanneet että tuo laskutehtävä on loistava alkometri. Nytkin onnistuin laskemaan 4 6 väärin, eli ei ehkä pitäisi lähettää tätäkään viestiä.

    • straight in moscow

      no jos vaikka itse olisin jonkun julkkiksen salainen homorakastaja ja etenkin SIELUNKUMPPANI, tuskin möisin juttua suruaikanani jollekin 6 pennin juorulehdelle

    • elxfashionxmj

      Kaikke roskaa te uskotte! Michael ei todellakaan ole HOMO, ja jos on niin whatever! Ettekö voi jättää Michaelia rauhaan edes nyt kun se on kuollut.. JOKA TAPAUKSESSA MICHAEL JACKSON ON PARAS LAULAJA JA TANSSIJA, ISÄ IKINÄ JNE!! R.I.P MICKY 1958- FOREVER

    • Leppä-kerttu10

      ..joo. Nämä homojutut ovat taas sitä naurettavaa legendaa mitä mediassa heitetään. En ihan menisi uskomaan Halpernin kirjoituksia ja muita paljastuksia. Ottakaa aivot käteen ja ajatelkaa!

    • Mj <3

      Michael jackson oli bi seksuali. Ja minulla ei ole mitään häntä vastaan vaikka homo olisi

    • Haloo!!!!

      Siis voihan paska sanon mä! Tää on naurettavaa!!!! Uskon et Michaelin lapset eivät ehkä olleet hänen biologisia lapsia, näyttävät niin erinäköisiltä kuin Michael. Mutta olivat ne biologisia tai ei, HE ovat MICHAEL JACKSONIN lapsia, eivätkä kenenkään muun! Ja naurettavaa, et niitä perkeleen isä ehdokkaita tunkee joka vitun suunnasta. Ja nyt vielä tää homo/bi-seksuaalisuus juttu! Michael Jackson EI OLE MIKÄÄN VITUN HOMO!!!!!! VAAN AIVAN NORMAALI ELI HETERO!!!!! Ja te saatanan bi paskat voitte lopettaa ton bi-seksuaalisuus jutun, BISEKSUAALISIA EI OLE OLEMASSA! ON JOKO HETERO, LESBO TAI HOMO! Ihan dillee ku joka toinen tyyppi snaoo tyyliin et: OMG! mä oon tykänny miehist ja naisist! Iiks! mä oon BI! ÄÄK! siis järkee vitun paskat!!!!!!!! Michael on hetero! HE-TE-RO!!!!!!!!! HETERO! H: LLA!!!!! HETERO!!!!!!

      • Heterojen

        homojen ja bi-seksuaalien lisäksi on näköjään myös seksuaalisesti fanaattisia sekopäitä ))
        Michael tuskin mielipidettäsi paljon arvostaisi.

      • Anonyymi

        Jackson oli äärimmäisen suvaitsevainen eikä todellakaan olisi arvostanut tuollaista kommenttia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      69
      6826
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4430
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2863
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      2111
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1673
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      99
      1465
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1144
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      306
      1143
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1101
    Aihe