keskustelemaan lintuflunssasta, sehän keskustelu jäi taannoin vähän kesken. Kuinka paljon ihmisiä siihen kuolikaan, en jaksa muistaa. Aivan samanlainen vouhotus oli silloinkin. Muistan kun eräskin perheenäiti tänne kauhuissaan kirjoitti ettei uskalla mennä lasten kanssa enää ulos lainkaan. Suorastaan pyyteli neuvoja ja apua.
eikö
aleta välillä
11154
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
tiedote silloin.Eikös kanalatkin eristetty. Kuolikohan Suomessa silloin ketään. http://www.stm.fi/tiedotteet/tiedote/view/1198277
nyt suuri uhka, mutta tulevaisuudessa kuitenkin. Miksi siis kääntää keskustelu tällä hetkellä leviävästä ja tappavasta viruksesta. Keskustellaan sitten lintuinfluensasta enemmän, kuin se tulee ajankohtaiseksi. Ehkä jo talvella?
juttu. Sittenhän on kaksi vouhotusta päällekkäin.
edelleen eteläisellä pallonpuoliskolla, joten kyllä se on vakanasti otettava uhka. Lintuinfluenssa voi milloin tahansa alkaa leviämään pandemiana. Pahinta on se, että sitä levittää linnut. Tällöin sen leviäminen on vielä nopeampaa, kuin siakinfluenssan.
Tietokone sai sikainfluenssa viruksen. Näppäimistä sekoamsa. Ptit liataa saikinfluenssa.
vastapäivään Suomesta. Eteläisimmillä mailla on vaara, että levittävät tämän suomalaisen paniikkitaudin sinne.
sama virus mikä sieltä on lähtöisin. Kyllä se lintuinfluenssa tulee matkustajien mukana sieltä tänne. Lintujen mukana se tulee keväällä.
lintuinfluenssaan sairastuneista kuoli. Se siitä.
Ja jos se olisi alkanut levitä ihmisestä toiseen yhtä helposti kuin sikainfluenssa, niin silloin olisi oltu lirissä.
uhkakuva ei ole ohi!!!!!
Tämä nykyinen H1N1 ei ole sikojen tauti, vaan sikojen, lintujen ja inhmisten influenssan sekasikiö. Sitä on viimeksi todettu kalkkunoilla pari päivää sitten. Joten tässä on ihan osa lintuinfluenssaa parhaillaan joukossamme. Lisäksi tietysti se toisenmuotoinen lintuinfluenssa on edelleen olemassa eteläisellä pallonpuoliskolla ja käsittääkseni leviää yhä helpommin ihmisestä toiseen, joten ehkä sekin vielä tavataan Suomessa. Suomessa vaan uutisissa ei yleensä rekisteröidä maailmaa euroopan ulkopuolelta ja jossain Pihtiputaalla tapahtuva autokolari saa enemmän palstatilaa, kuin iso joukko kuolemia kehitysmaissa.