Pieni lapsenlapseni syntyi viikko sitten. Olen päättänyt etten tuputa neuvojani miniälleni ja yritän muutenkin tukea häntä. Imettäminen huolestuttaa häntä jo nyt kun tuntuu ettei maitoa tule. Minä, joka olen imetyksen kannalla ja imettänyt lapsiani lähes vuoden vanhaksi, sanoin miniälle, ettei se ole maailman tärkein asia, yrittää vaan rentoutua eikä stressata itseään asialla.
Minä aion olla lapsenlapseni elämässä pysymällä taustalla ja olemalla saatavilla silloin kun tarvitsevat minua.
Minusta tuntuu, että me mummit olemme helposti tyrkyttämässä neuvoja ja tietämystä. Kyllä ne nuoret osaa ja ei me itsekään aikoinaan haluttu hirveesti neuvoja vanhemmilta. En minä ainakaan olisi halunnut kummankaan vanhempien puuttuvan elämäämme.
Minulla oli maailman ihanin anoppi, joka oli aina saatavilla kun tarvitsin ja ei tuputtanut neuvojaan. Tälläinen minäkin haluan olla.
Minä aion olla lapsenlapseni elämässä pysymällä taustalla ja olemalla saatavilla silloin kun tarvitsevat minua.
Minusta tuntuu, että me mummit olemme helposti tyrkyttämässä neuvoja ja tietämystä. Kyllä ne nuoret osaa ja ei me itsekään aikoinaan haluttu hirveesti neuvoja vanhemmilta. En minä ainakaan olisi halunnut kummankaan vanhempien puuttuvan elämäämme.
Minulla oli maailman ihanin anoppi, joka oli aina saatavilla kun tarvitsin ja ei tuputtanut neuvojaan. Tälläinen minäkin haluan olla.
Vastaukset 5
Vanhimmat
hänen vanhempiinsa, siten lapsi saa parhaan mahdollisen mummon, tai ainakin alku on hyvä.
Onneksi Olkoon Mummi! =)
ajattelivat ilmeisesti samoin kuin sinä - eivät halunneet tyrkyttää neuvojaan.
Hyvät neuvot olisivat olleet tarpeen esimerkiksi juuri ensimmäisen lapsen kohdalla, kun imetys ei ollut käynnistyä millään. Anoppi kävi yhden kerran meillä ja totesi vauvan imemistä katsellessaan, että vauva näyttää saavan mainoa hyvin. Se rohkaisi minua suuresti ja muistan sen vieläkin, lähes kolmekymmentä vuotta myöhemmin, anopin oltua kuolleena jo parikymmentä vuotta.
Niin, imetin sitä vauvaa yli vuoden ja lopetin vasta, kun toinen teki tuloaan. Toista lastani imetin pari vuotta ja lopetin taas kolmannen ollessa tulossa. Kolmas ja viimeinen sai imeä nelivuotiaaksi asti. Tämän kerron esimerkiksi siitä, että aluksi vaikeatkin asiat saattavat kääntyä parhain päin.
Lapsillani oli hyvät mummot ja läheinen suhde heihin, vaikka mummot eivät jaksaneetkaan heitä paljoa hoidella eivätkä pitäneet koskaan yötä luonaan. Viimeksi pari päivää sitten kävin äidin ja anopin haudalla ja lähetin kiitollisia ajatuksia heille suureen tuntemattomaan.
isovanhempi, tuohan on kuin unelma.
Muista vain sitten hyviä lahjoja nimipäivänä syntymäpäivänä jouluna ja aina vieraisille mennessäsi. Ota huomioon, lapsen äiti osaa hyvin neuvoa mitä saat lapselle ostaa.
Netti opiskelija.
Täytyy sanoa, että olen ammattikasvattaja ja tuen paljon lapsia/perheitä työssäni. Siinä olen jo oppinut kunnioittamaan vanhempia lastensa parhaimpina asiantuntijoina. Niin ja minun edesmennyt anoppi oli maailman kultaisin ihminen, hän oli hyvä esimerkki.
Miniäni on jo ennen vauvan syntymää sanonut ettei halua lastansa hukuttaa tavaran alle ja vain yksi lahja/ vieras tai joulu on suotavaa. Nämäkin lahjat hän toivoi olevan lasta kehittäviä.
pieniä olivat molemmat eli 49 cm ja 3130g ja 3180g.
Omani aikanaan yli kilon enemmän ja 54 ja 52 cm.
Minä olen mummu ja se on ihan oma rooli lapsenlapsien elämässä.
Miniä ei neuvo minua mummun roolissani, enkä minä heitä vanhempana olossa.
Lastenhoito on muuttunut niin käytännön asioissa, kuin tarjolla olevissa tarvikkeissa.