Kertokaa mulle mistä Porvoosta saa hyvää kebabia?
Mistä saa Porvoossa parhaat kebabit?
Uusporvoolainen
201303
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Porvoolaiset kebabit ovat irvikuvia todellisuudesta. Forssa, Turku ja Lohja ovat ne oikeat paikat.
taitaa olla herra vähän erehtynyt kaupungista. pitäisköhän sun mennä takas sinne lohjalle syömään hämäläisen jussin kiinalaista pizzaa ja kepakkoa. ps. sano terkkuja turkuuseen.
taitaa olla drenica. tosin siellä on annoskoko pienentynyt, kun omistajat vaihtu?
omistaja ole vaihtunut, vaan se oli vuoden vuokralla ja nyt on omistaja taas itse palannut. Eipä kiinnosta käydä siellä enää, ennen oli mukavaa henkilökuntaa, nykyään jos yöllä käyt niin työntekijät kiroilee ja pitää kaikkia kännikaloina, vaikka selvin päin menee ruokaa hakemaan niin silti eivät laita täytettä.. JA mun mielestä humalassa oleviakin pitäisi ihan yhtä hyvin kohdella.
Drenicassa ei aina ole aurajuustoa, vaikka se annokseen kuuluisikin. Kaverit eivät ilmoita puutteesta vaan tuovat mauttoman lätyn asiakkaalle. Tästä syystä paikka on minulla nyt pitkässä boikotissa.
Moi,
Valitettavasti on kerrottava uusporvoolaiselle että ei mistään. Sama tilanne kuin pizzojenkin osalta, eli se että edes kohtuullista ei saa valitettavasti mistään.
Drenica....
Pizzatkin oli parhaita, kun siellä oli se Suomalainen tyttö töissä, oli kunnolla täytettä.
Porvoon pizzeria toimii, sekä pizzojen että kebabin osalta. Dürum on vertaansa vailla ja nälkä lähtee. On se ihme, miten täällä Suomi24:n laatukeskusteluissa kaikki aina vaan urputtaa, eikä vastaa kysymykseen...
keskustelu tästä(kin) aiheesta on niin vaikeaa. Lisäksi aika ihmeellisesltä, että kebabeissa milelipiteet menee joskus täysin ristiin. Makuasioistahan ei pitäisi kiistellä ja hyvin erilaisia ne tuntuvat olevan. Itse olen pitänyt vähän paussia kebabin syömisessä, kun on ollut melko huonoja kokemuksia. Jos joku kertoo mistä saa hyvää kebabia Porvoossa, niin minäkin otan tiedon mielelläni vastaan. Vaatimuksena on ehdottomasti se, ettei se ole mitään mikrotavaraa eikä kosteusprosentti lähene sataa.
asiakas Araratissa.
Kaikki melkein testattu ja tuolta tulee perusvarmaa tasalaatusta settiä.
Tuplalihalla tietenkinilman niitä pupuruokia.
Tää on totta. Täällä on kebabliha ihan omaa luokkaansa, ei semmosta vetistä mössöä niinku muualla. Ja kastikekin on parempaa kuin muualla, ei sitä iänikuista punaista litkua mitä se muualla on. Tuplalihalla tulee yleensä itsekkin otettua kun Porvoossa tulee vierailtua ;)
viimekertaisesta kokeilusta on jonkin aikaa. Lihan kun pitää olla juuri leikattua ja se on valitettavan harvinaista. Vielä harvinaisempaa on se, että olisi useampia lihavaihtoehtoja. Samoin leipäkin saisi olla jossain muussa kuin mikrossa lämmitettyä. Punainen litku... niinpä se alkaa olla legendaarista = valitettavan yleistä. Esim. erinomaiseksi mainostettu Stadin kebab uittaa annoksensa juuri tuolla ydinjätteellä.
Onko Stadin Kebabia joku muka joskus kehunut? Pakastekepsusuikaleta ja paskaa soosia. Kebabmestojen Tokmanni.
täysin aiheetta. Todella pettymys monelle.
gammelbacan pizzeriassa on parhaat eväät
Ei mistään!!!
kepalihaa mistään. Araratista monet saaneet ruokamyrkytyksen.
Drenicassa vajaa hygienia ja myyjät likaisia.
Hygienia todella huonoa albaanien paikoissa.
On myönnettävä sellainen tosiasia että PORVOOSTA EI SAA KUNNON KEBABBIA MISTÄÄN!!
Harmi kun kukaan suomalainen ihminen ei ole lähtenyt kebab-bisnekseen mukaan...taitaa olla niin nappikauppaa että se ei oikeita bisneselämän ihmisiä kiinnosta.:(
Aidolle suomalaiselle hygienia-sekä laatuvaatimukset täyttävälle kebabille olisi varmasti Porvoossa suurta kysyntää.
Alla linkki keventämään kuumana käyvään ählämi kebab keskusteluun:
http://www.youtube.com/watch?v=kcgD5KZSBd8&feature=related
Drinistä saa hyvät kebebit, pitzat ei ole mitään hirveen hyviä ja niissä on vähäsen täytettä.
Porvoossa ei saa hyvää kebabia, pilaantunutta kylläkin.
Stadissa puhadas kebab.
araratissa hygienian taso huono pizzoissa ja kebabissa