Keskiviikkona kello 13 Hollolan S-Marketissa oli mielenkiintoinen näytelmä. Huomio liiveissä ollut konstaapeli oli ostoksilla ja koska ei ollut mitenkään sopivaa, että konstaapeli olisi jonottanut kahdella kassalla kymmenen minuuttia muiden kanssa, avattiin konstaapelille näiden kahden väliin kolmas kassa. Muita ei tälle kassalle toivottu, koska liukuhihnalla luki edelleen, keltaisella lapulla mustin kirjaimin, että on paras mennä toiselle kassalle.
Konstaapeli oli kuitenkin ottanut väärän hintalapun perunoilleen, minkä vuoksi onneton kassatoimihenkilö joutui rientämään hedelmävaa'alle oikean hintalapun saamiseksi.
Kun konstaapeli oli ruokakassinsa maksanut, hän kiipesi Volkswagen-pakettiauton matkustajatilaa, ja nuoremmat konstaapeli, jotka olivat vuorossa käynnistivät auton ja jatkoivat matkaansa.
Mistä oikein oli kysymys? Todistajia oli huomioliiveissä tapahtuvalle virka-ajan käytölle kaupassa noin 20 ja kuin osoitukseksi siitä, miten tärkeilläkin henkilöillä, mm. entisellä Euroopan parlamentin jäsenellä on aikaa odottaa, hän jonotti niin kuin muutkin ja käytti luontoa rasittamatta kahta omaa kangaskassiaan.
Mistä tuo poliisin melko julkea näytös huomioliiveissä oikein johtuu? Jostain euroitsetunnostako vai siitä, että on enää vain vähän virkapäiviä jäljellä?
Tietääkö Lahden poliisipäällikkö, että mustaamaijaa voi käyttää kauppakassinakin, kunhan nuoremmat vain kuskaavat?
On sanottu, ettei poliisi ehdi sivummalle. Johtuisikohan Padasjoen ja Kärkölän poliisinpula siitä, että poliisit ovat shoppailemassa Salpakankaalla?
Poliisin mustamaija kauppa-autona
13
746
Vastaukset
- ..olla...
...vähän tyhmä?
- bobby II
...noin pöljä, että viitsit valittaa mokomasta asiasta. Tuskin se poliisi on vaatinut, että hänelle avataan oma kassa siksi aikaa kun hän asioi kaupassa. Olisit valittaja tyytyväinen siitä, että poliisia näkyy sentään vielä Hollolassa ja että poliisi jalkautuu siellä ihmisten ilmoille eikä vaan aja Keskuskatua ohi ja takaisin pääpaikalle. Mene ensi kerralla juttelemaan ja sano asiasi suoraan konstaapelille, eläkä täällä valita. Ja muuten, kello 13.00 ei ainakaan Hollolan S-marketissa tarvitse jonottaa kymmentä minuuttia
- tässä ajassa
Ehkäpä tuo marmattaja on saanut äskettäin sakot, ehkä hän on vain ihan tavallinen pikkurötöstelijä tai sitten vielä tavallisempi yleisavuton kansalainen.
- Ellery Queen
Kirjoituksesta päätellen kirjoittaja ihmettelee, kuka muu viranhaltija ilmeisenä virka-aikana voi ostosreissullaan ottaa kaksi muuta virkamiestä ja valtion auton ostoksilleen.
Valitetaan poliisipulaa ja poliiseja on tuossain tapauksessa kolme liikaa: ostospoliisi, pakettiautonkuljettaja ja repsikka.
Miksi poliiisin pitää jonottaa ja saada S-marketista erikoispalvelua, kun maidon ja leivän sekä makkarat saa jonottamatta kahdesta Salpakankaan R-Kioskista, Valintatalosta ja yleensä kalliimpana kauppana myös K-kaupasta?
No todisteet varmaan löytyvät viranhaltijan S-etukortista sitten kun virka-ajan käyttöä työnjohto ryhtyy tarkkailemaan. Varmaan nimittäin tuonne maksujärjestelmään jää myös kassakoneen ja kassatoimihenkilön tunnukset todisteeksi, jos kerran kyseisellä kolmannella kassalla ei maksettu muita kuin konstaapelin ostokset: kortilla. - ....
Ellery Queen kirjoitti:
Kirjoituksesta päätellen kirjoittaja ihmettelee, kuka muu viranhaltija ilmeisenä virka-aikana voi ostosreissullaan ottaa kaksi muuta virkamiestä ja valtion auton ostoksilleen.
Valitetaan poliisipulaa ja poliiseja on tuossain tapauksessa kolme liikaa: ostospoliisi, pakettiautonkuljettaja ja repsikka.
Miksi poliiisin pitää jonottaa ja saada S-marketista erikoispalvelua, kun maidon ja leivän sekä makkarat saa jonottamatta kahdesta Salpakankaan R-Kioskista, Valintatalosta ja yleensä kalliimpana kauppana myös K-kaupasta?
No todisteet varmaan löytyvät viranhaltijan S-etukortista sitten kun virka-ajan käyttöä työnjohto ryhtyy tarkkailemaan. Varmaan nimittäin tuonne maksujärjestelmään jää myös kassakoneen ja kassatoimihenkilön tunnukset todisteeksi, jos kerran kyseisellä kolmannella kassalla ei maksettu muita kuin konstaapelin ostokset: kortilla.Oletko kuullut ikinä työlainsäädännössä olevista tauoista. Selvitä ensin ne ja se, onko poliisi tosiaan saanut erikoispalvelua kaupassa. Ihme ettei kukaan muu ole pahoittanut mieltänsä tästä, että poliisi on jalkautunut autosta ihmisten ilmoille. kyselit kuka muu viranhaltija käy kaupassa työaikana. Väitän, että kaikki Hollolan kunnankin työntekijät käyvät joskus uransa varrella hoitamassa omia asioitaan virka-ajalla. Eikä muuten ole harvinaista, että poliisi ajaa ns. kolmenmiehen partiossa, jos miehiä/naisia tulee töihin pariton määrä.
- Silminnäkijä
.... kirjoitti:
Oletko kuullut ikinä työlainsäädännössä olevista tauoista. Selvitä ensin ne ja se, onko poliisi tosiaan saanut erikoispalvelua kaupassa. Ihme ettei kukaan muu ole pahoittanut mieltänsä tästä, että poliisi on jalkautunut autosta ihmisten ilmoille. kyselit kuka muu viranhaltija käy kaupassa työaikana. Väitän, että kaikki Hollolan kunnankin työntekijät käyvät joskus uransa varrella hoitamassa omia asioitaan virka-ajalla. Eikä muuten ole harvinaista, että poliisi ajaa ns. kolmenmiehen partiossa, jos miehiä/naisia tulee töihin pariton määrä.
PK-651:llä ajellaan Lahden seudun läntisiä osia: mm. Kärpäsenmäeltä Salpakankaalle ja keskustasta Jalkarantaan. Autossa on aina kuljettajan lisäksi yksi vieressä istuva.
Aloitettuun keskusteluun liittyen on todettava, että S-Marketista tuli tuolloin ulos yksi iältään muita konstaapeleita vanhempi poliisi, jolla oli kaupan muovikassin lisäksi päällään huomioliivit, kun hän nousi Volkswagen-pakettiauton takaosaan. Ratin takana olleella poliisilla tai tämän vieressä olevalla poliisilla ei ollut huomioliiviä, joten varustuksensa puolesta heillä ei ollut sama poliisitehtävä meneillään.
PK-651 ajaa jo nykyään Kärpäsen mäkeä ylös melko tunnollisesti tiukkojen nopeusrajoitusten mukaan. Kuljettajat ovat ottaneet aikaisempaa paremmin lain vaatimuksen huomioon. - Silminnäkijä
Silminnäkijä kirjoitti:
PK-651:llä ajellaan Lahden seudun läntisiä osia: mm. Kärpäsenmäeltä Salpakankaalle ja keskustasta Jalkarantaan. Autossa on aina kuljettajan lisäksi yksi vieressä istuva.
Aloitettuun keskusteluun liittyen on todettava, että S-Marketista tuli tuolloin ulos yksi iältään muita konstaapeleita vanhempi poliisi, jolla oli kaupan muovikassin lisäksi päällään huomioliivit, kun hän nousi Volkswagen-pakettiauton takaosaan. Ratin takana olleella poliisilla tai tämän vieressä olevalla poliisilla ei ollut huomioliiviä, joten varustuksensa puolesta heillä ei ollut sama poliisitehtävä meneillään.
PK-651 ajaa jo nykyään Kärpäsen mäkeä ylös melko tunnollisesti tiukkojen nopeusrajoitusten mukaan. Kuljettajat ovat ottaneet aikaisempaa paremmin lain vaatimuksen huomioon.Korjaus edelliseen.
- Silminnäkijä
tässä ajassa kirjoitti:
Ehkäpä tuo marmattaja on saanut äskettäin sakot, ehkä hän on vain ihan tavallinen pikkurötöstelijä tai sitten vielä tavallisempi yleisavuton kansalainen.
Ilmeisesti kyseessä oli kiireinen virkaeläkeläinen, jota veronmaksajana ärsyttää virkamiesten etuoikeudet.
- Joopa joo
Silminnäkijä kirjoitti:
Korjaus edelliseen.
Meinaatko valittaa täällä siitäkin, jos näet poliisit syömässä virkavaatteissaan? Meinaatko, että poliisit käyvät vaihtamassa siviilivaatteet päälleen tauolle, jos menevät yleiseen ruokalaan? Tai jos hakevat eväät kaupasta? Mistäs tiedät, vaikka nämä kaksi muuta olivat viemässä kolmatta työtehtävälle toisaalle, ja tämä kävi matkalla ostamassa sinne ruoat mukaan? On se ihme homma, että poliisikin syö... Hitto: näinhän minäkin raksaduunareita kaupassa työvaatteissaan, tietääköhän heidän työnantaja.
- Nesteelläkin
Joopa joo kirjoitti:

on aina duunareita kahvilla, menee sinne mihin aikaan päivästä tahansa.
- Silminnäkijä
Sivullisen silmin asia varmasti vaikutti erikoiselta.
Todellisuudessa poliisit olivat paikalla virkatehtävissä. Rahastustilanne liittyi asian selvittelyyn. Rahan omistaja ja ostoksien kerääjä odotti vanhempaa poliisimiestä nuorempien poliisien seurassa takatiloissa.- Todistaja X
Kirjoitin viestin "Vastaus ihmettelyyn" Silminnäkijä-nimimerkillä. Monella on näemmä sama nimimerkki. Täsmennyksenä todettakoon, etten ole kirjoittanut muita viestejä. Olin oikeasti silminnäkijä.
- Jerry Cotton
Ostaako poliisi kiinniotetuille ruokaa nykyään? Eikö Lahden poliisiasemalla ole mitään syötävää, vaan kiinni otettujen on elätettävä itse itsensä kiinni otettuinakin, mikä on tietenkin vapauden riisto ja toimintavapauden poisto?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 856304
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303783törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283150Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691706- 331398
- 271330
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46949Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11946Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11880- 42859