Teen mökin saunaan valmishormin ja tiilipiipun yhdistelmän siten, että puolentiilen piippuun tulee erillisillä sulkupelleillä pata ja kiuas. 180 cm korkeudella jatkan sitten Helon valmishormilla kattojen läpi 380 cm korkeuteen asti. Ajattelin, että kun en ole ammattimuurari, niin maksan ihan mielellään vajaat 400 euroa tuosta valmispätkästä, jonka mukana tulee myös ulkokaton pellitykset ja piipunhattu.
Helon hormissa on lämpöeristetyn osan alla noin 19 cm pituudelta teräsputkea, jonka halkaisija on 115 mm. Tämä pätkä siis upotetaan tiilipiippuun ja lämpöeristetty osa 25x25 cm jää lepäämään tiilipiipun päälle, joiden väliin tulee myös noin 1 cm palonkestävää eristettä.
Kysymykseni:
Eilen muurasin tiilipiipun viimeiset 20 cm siten, että keskellä neliöreikää oli noin 120 mm halkaisijainen teräsputki, ikäänkuin muuraustukena, ja tuon alla puulevy, jonka saan alakautta pois. En muurauksen jälkeen uskaltanu kiskoa sitä teräsputkea pois, jotta koko muuraus ei olisi valahtanut alas. Aika tiukassa se putki tuntui muutenkin olevan, kun laastia oli siis joka suunnassa ( ei sisällä ). Kannattaako tuo 20 cm pitkä putkenpätkä yrittää irroittaa tänään vai myöhemmin vai ei ollenkaan. Sen seinämänvahvuus on vain pari milliä ( se on kiukaan yhdysputki hormiin ). Jos sen jättää paikoilleen, niin voi tiilipiippu käytössä haljeta kun tuollainen putki lämpölaajenee eri tahtiin kuin piippu. Lähteekö se helposti irti jos tänään lähden mökille naputtelemaan, vai kannattaako vielä odotella? Saako sitä edes naputtamaalla irti, vai pitääkö se rikkoa. Tuo putki pitää vetää yläkautta pois, ja siinä on pientä röpelöä hitsatun pitkittäissauman alueella.
Muuraustuen irroitus
missä vaiheessa
1
363
Vastaukset
- nyt tiedän
Kävin mökillä irrottamassa tuon metalliputken. Perkelen tiukassa oli, juuri sen takia, että putken pitkittäissauma oli tehty pistehitsaamalla pellit päällekäin, ja se kohta tietenkin jämähti jumiin. Noin tunnissa sain sen irti, ja toinen tunti meni siinä kun korjasin hajonneet tiilen ja pari muuraussaumaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1492023Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3051727- 931557
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001210Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois781193- 671150
- 251061
- 481007
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73956- 45937