Tekopyhyydestä

Hei!
Onkos kukaan muu huomannut vl keskuudessa aivan uskomatonta tekopyhyyttä? En ole itse kyseessä olevan lahkon jäsen enkä tule koskaan olemaankaan. Mutta minulla oli nuoruudessani suurin osa kavereista vl:iä ja panin merkille minkälaista elämää he viettivät. Suuri osa ikäisistäni nuorista sillon joskus yläaste-/lukio-iässä ryyppäsi, kävi baareissa, teki kaikkea mahdollista syntiä huomattavasti enemmän kuin minä ns. "normaali" nuori. Sitten mentiin sunnuntaina seuroihin, nostettiin käsi pystyyn ja saatiin synnit taas anteeksi. Uskomatonta tekopyhyyttä. Osalla varmasti jäi syntien tekeminen vähemmälle sitten aikuisiällä mutta ei läheskään kaikille. Tiedän vieläkin monta entistä kaveria, jotka viettää "syntistä" elämää, mutta julkisesti ollaan niin harrasta ja uskovaista porukkaa.

Sitten tulee mieleen vielä lapsuudesta maanseudulla näitä juttuja kun kylän paikallinen SRK pamppu antoi aina tietyissä tilanteissa ns. "poikkeusluvan" tehdä töitä pyhäpäivinä. Siis mikä valta jollain tavallisella ihmisellä on muutella yleensä niin tiukasti noudatettuja sääntöjä?

Totuuden nimissä täytyy kyllä vielä mainita että tunnen kyllä monia ihan "oikeita":kin uskovaisia, jotka elää viimesen päälle herran nuhteessa. Joten ei mulle periaatteessa oo mitään vl:ää vastaan.. ärsyttää vaan yleensäkin kaikka tuollainen tekopyhyys.

Että tämmmösiä kokemuksia mulla on vanhoillislestadiolaisista.
10459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

katsomassa kun "käsi nostettiin pystyyn..."?

ei tuo ole todellisuutta, provosi paljastuu tästä

Äänestä
  • vl-seuroissa vilkutellaan niin, että lihakset kipeytyy.

    Älä siis valehtele!

    Äänestä

  • Höh kirjoitti:

    vl-seuroissa vilkutellaan niin, että lihakset kipeytyy.

    Älä siis valehtele!

    ei syytä valehdella

    Äänestä

  • nono kirjoitti:

    ei syytä valehdella

    käynyt ja katsonut. Vilkuteltiin.

    Äänestä

Ne vanhoillislestadiolaiset joitten kanssa olin tekemisissä kouluikäisenä/lukiossa eivät kukaan heistä tietääkseni käyttäneet alkoholia yms. Yksi poltti tupakkaa, mutta sehän on sallittua täysikäisellä. Toinen meni ja värjäsi hiuksensa, mikä ei ole ok...monilla tulee nuoruudessa kokeiltuaan rajojaan. Mutta eikös olekin parempi että kokeillaan hiusten värjämistä ja maallisen musiikin kuuntelua, kun esim. monet epikset nuoret kokeilee huumeita sen vuoksi että alkoholi yms on sallittua. Tämä asia ei nyt liity lestadiolaisuuteen vaan lasten ja nuorten käyttäytymiseen. Lapsellehan on luontaista haluta kokeilla sellaista mikä häneltä kielletään...parempi siis asettaa tiukemmat rajat niin on pienempi riski päätyä väärälle tielle...
Ja tosiaan vl:iä oli tuttavapiirissä paljon...

Toiseksi, katsotaan että välttämätön työ on tehtävä myös pyhänä, ihmiset (sairaat, vanhukset, lapset jne) ja eläimet hoidettava yms. Sensijaan kaupassa käyminen on turhaa pyhänä, samoin koulujen auki pitäminen...sellaiset asiat hoituvat arkena.

Äänestä
  • Totta. Nuorena kokeillaan monenlaista, ja joskus jotain vähemmän fiksuakin. Mutta se mikä mua häiritsi heidän käytöksessään nuorena oli se, että vaikka tehtiin syntiä enemmän kuin minä "normaali" nuori, niin silti oltiin muka olevinaan parempia ihmisiä ja tavallaan syrjittiin meitä huonompia ihmisiä. Tämän sain kokea monesti kotikylällä jossa enemmistö ihmisistä kuului vl-lahkoon. Joten siitä johtunee mun sangen negatiivinen kuva koko v-lahkosta. Johtuneeko vain pienestä paikkakunnasta missä asuin vai mistä..

    Ja tuosta työjutusta vielä tarkennusta. Tarkoitin sitä, että jos me "tavalliset" satuttiin tekemään töitä (tarkoitan lähinnä kaikkia maatilan töitä, kylvötöitä, puintia jne..) pyhänä niin silloin sai osakseen paheksuvia katseita ja lievää halveksintaa. Mutta kaikki oli ok heille jos kylän pääjehu antoi heille erikoisluvan tehdä töitä pyhänä. Niin ja tietty pitää kaikki mainitsemasi työt tehdä, oli pyhä tai ei.. siitä ei ollut kyse. Ja mun mielestä kaikki kaupat jne. sais olla ihan hyvin kiinni pyhäpäivinä.

    Äänestä

Ope on yksi niistä tekopyhistä!
Hän juhlallisesti ilmoittaa jättävänsä palsta, mutta seuraavana viikonloppuna toimii jälleen ihmisten omanatuntona, pyytämättä!
Jos open silmille tekstit ei sovi, voisi ope jättää kommentoimatta, lukematta ja tehdä niinkuin LUPAA, jättää palsta!
Ei täällä tekopyhiä oikeasti tarvita!
EN tietenkään rivouksia kannata! MUTTA open kaltaiset tekopyhät "akat", voivat aivan vapaasti mennä kaltaistensa seuraan, kekustelemaan= keuhumaan toisiaan!
Täällä on virinnyt mielenkiintoisia keskusteluja, mitä erilaisimmista aiheista!
Ilman opea, ehkä keskuksteluista tulee vieläkin mielenkiintoisempia, kun kukaan ei tuomitse ketään!
Näillä ajatuksilla...

Äänestä

Ei mitenkään provoillen, mutta ei-vl-henkilöiden jokapäiväelämästä saisi vähintään yhtä mittavia tekopyhyystarinoita!

Äänestä
  • Paljon "parempiakin" varmasti. Mutta kuten tuli mainittua asuin paikkakunnalla, jossa suurin osa porukasta oli kyseisen lahkon jäseniä.

    Äänestä

Tekopyhyyttä???
Onko tullut koskaan pieneen mieleesi etteivät kaikki vl:t pidä alkoholin käyttöä syntinä? Joten jotkut sattavat käyttää alkoholia ja tehdä sen vielä avoimesti ilman äärimmäistä pelkoa siitä että tarvitsi anteeksi pyytää joltakin "pampulta". Ei liike ole mikään 100% yhtenäinen 200 000 ihmistä kokoava joukko.

Ja siitä käsien nostamisesta? Oletko kovinkin usein ollut paikalla katsomassa kuin nimenomaiset ihmiset nostavat kättään juuri tuon vuoksi mitä kuvittelet heidän nostavan? Kuulostaa erittäin kliseiseltä ja lukuisia kertoja kirjoitetulta trollilta tuo väitteesi.

Niin enkä ole itse trolli. Käytän alkoholia, vaikka olen vl, mutta humalassa en ole ollut koskaan enkä aio olla. Raamattu ei kehoita absolutismiin vaan Lestadius kehotti (jonka isäpuoli oli muuten alkoholisti). Raamattu varoittaa juopumisesta. En muuten juo salaa vaan käytän alkoholia (ruokaviiniä) hyvä ruuan kanssa uskovien ystävien kanssa. Enkä nosta asian vuoksi kättä pystyyn sunnuntaisin.:)

Tutustu aiheeseen paremmin ennenkuin kirjoitat. Keskimäärin en todellakaan väittäisi liikettä sisältä tuntevana että lestadiolaiset olisivat erityisen kaksinaamaisia ja tekopyhiä. Rehellisyys on arvo, mihin kannustetaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mixe kirjoitti:

Hei!
Onkos kukaan muu huomannut vl keskuudessa aivan uskomatonta tekopyhyyttä? En ole itse kyseessä olevan lahkon jäsen enkä tule koskaan olemaankaan. Mutta minulla oli nuoruudessani suurin osa kavereista vl:iä ja panin merkille minkälaista elämää he viettivät. Suuri osa ikäisistäni nuorista sillon joskus yläaste-/lukio-iässä ryyppäsi, kävi baareissa, teki kaikkea mahdollista syntiä huomattavasti enemmän kuin minä ns. "normaali" nuori. Sitten mentiin sunnuntaina seuroihin, nostettiin käsi pystyyn ja saatiin synnit taas anteeksi. Uskomatonta tekopyhyyttä. Osalla varmasti jäi syntien tekeminen vähemmälle sitten aikuisiällä mutta ei läheskään kaikille. Tiedän vieläkin monta entistä kaveria, jotka viettää "syntistä" elämää, mutta julkisesti ollaan niin harrasta ja uskovaista porukkaa.

Sitten tulee mieleen vielä lapsuudesta maanseudulla näitä juttuja kun kylän paikallinen SRK pamppu antoi aina tietyissä tilanteissa ns. "poikkeusluvan" tehdä töitä pyhäpäivinä. Siis mikä valta jollain tavallisella ihmisellä on muutella yleensä niin tiukasti noudatettuja sääntöjä?

Totuuden nimissä täytyy kyllä vielä mainita että tunnen kyllä monia ihan "oikeita":kin uskovaisia, jotka elää viimesen päälle herran nuhteessa. Joten ei mulle periaatteessa oo mitään vl:ää vastaan.. ärsyttää vaan yleensäkin kaikka tuollainen tekopyhyys.

Että tämmmösiä kokemuksia mulla on vanhoillislestadiolaisista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu