Mitä olette naiset mieltä siitä, että mielenterveysvaivoista kärsivä ihminen halutaan vaientaa toiveissaan saada lapsi.
Olen 39-vuotias nainen, joka on kärsinyt aina kovista kuukautisvaivoista nuoruusiästä alkaen. Tänään aloin lukemaan netistä juttuja nimeltä endometrioosi. Olen sairastanut kyseistä sairautta ilmeisesti aina. Minulle ei vaan kukaan lääkäri ole edes esittänyt mahdollisuudeksi, kun olen valitellut kuukautisvaivoja.
Joulukuussa 2008, sain kuulla varhaisten vaihdevuosieni alkaneen. Olin kuin puulla päähän lyöty. Minulla ei ole siis mitään mahdollisuutta saada lapsia. Kätilöopiston synnytyslääkärin kanssa jutellessani hänen kuullessaan kärsineeni myös masennuksesta, alkoi äänensävy ja tyyli muuttua. Hän ilmaisi kylmästi minulla olevan aikaa vuoden 2009 loppuun hankkiutua raskaaksi. Sen jälkeen se olisi mahdotonta. Minulle määrättiin myös hormonilääkkeet.
Olen aivan raivona, koska kukaan lääkäri ei ole ottanut puheeksi mahdollisuuta endometrioosiin, joka aiheuttaa lapsettomuutta. Minusta ei ole lääkäreiden mielestä ollut äidiksi. Olenhan mielenterveysongelmainen.
Sanokaa joku kiltti miten selviän tästä, tuntuu että mun pää räjähtää juuri tällä hetkellä. Onko lääkärit olleet oikeassa, saako näin tehdä oikeasti?????

Vastaukset 5
Vanhimmat
100%:lla varmuudella vain laparoskopiassa. Kun kerran vaihdevuosista on puhuttu niin silloinhan sinulta on otettu verikokeita ja mitattu mm. FSH-arvo joka kertoo ovatko vv:t alkaneet.
En ymmärrä mitä sinulle on mielestäsi on tehty väärin? Ei ole tehty laparoskopiaa, sitäkö tarkoitat? Kuukautiskipujen syy voi olla vallan joku muu kuin endo. Mielestäni sinua ei ole mitenkään vaiennettu.
Voittehan te mennä yksityiselle lapsettomuushoitoihin, julkisella puolella tulee hoidoissa se ikä aiemmin vastaan.
Endo ei muuten välttämättä aiheuta lapsettomuutta, itselläni on endoa, ollut liki 20 v ja minulla on 3 lasta, joista ensim. on saanut alkunsa heti laparoskopian jälkeen, muut sitten ihan "omia aikojaan".
Minulla on kanssa ollut endometrioosia ja sain lapsen "luomusti" kolmen vuoden yrittämisen jälkeen reilut 16 vuotta sitten joten täydellinen este endo ei lapsen saamiselle ole. Varmasti se tosin hidastaa ja vaikeuttaa lapsen saantia. Itse olin lähes 32-vuotias kun oma ainokaiseni syntyi ja pidin itseäni aika vanhana synnyttäjänä.
Kysymyksestäsi ei mitenkään käy ilmi miten sinua on kohdeltu väärin? Sinuahan on tutkittu.
Lisäisin vielä, koska olen itse hvyin vaikean bipo-tapauksen lapsi (skitsofereniaakin on äidilläni epäilty), että jos on vaikea bipo-tapaus niin lapsellakin voi olla tosi vaikeaa. Olen ensinnäkin saanut koko ikäni pelätä bipon puhkeamista itselläni ja sitä olen todellakin pelännyt. Äitini ei ole ollut vain hiukan maaninen tai hiukan masentunut vaan aina sairaalaan joutuessaan täysin psykoottinen ja mitään maailmasta ymmärtämätön. Ja tätä on kestänyt pitkään. En mitenkään kiellä bipojen oikeutta vanhemmuuteen mutta voin kertoa että pahasta tapauksesta lapset voivat todella kärsiä. Ainakin itse olen kärsinyt. Sitäpaitsi lapsen kanssa saattaa olla oikeasti rankkaa. Kukaan ei varmaan myöskään tiedä lääkkeiden vaikutuksesta sikiöön. Siinä mielessä olen onnekas että äitini sairastui tai ainakin diagnosoitiin vasta kun olin menossa kouluun.
Olet jättänyt tuon lapsiasian aika myöhälle iälle. Siihen varmasti voi olla monia syitä mutta jo ikäsi hankaloittaa lapsen saamista. Kyllä sinä selviät. Eihän lapsi missään nimessä saisikaan olla mikään parannuskeino eikä edes lohdutus "johonkin". Bipo-äidin tytär
Siis kai masennuksen takia et kai ole noita omia oikeuksiasi jaksanut vahtia ja vaan tyytynyt lääkärien sanaan.
Olen samoja ikiä kuin sinä mutta mies ja minun molemmilla vaimoilla on ollut endometrioosi. Kummallakin asia on tullut ilmi vasta kohdunulkoisen raskauden jälkimainingeissa.
Nuo olivat kummallakin ambulanssikeikkoja.
Ensimmäisen kanssa minulla on lapsia toisen kanssa yritimme jopa keinolla kun nainen oli juuri 39 tai 40 v. Eka vaimo oli hieman alle 30 kymppinen kun lääkäri sanoi että, jos vuoden kuluessa hakkiutuu raskaaksi niin voi vielä lapsen saada. No se saatiin.
Noista esivaihdevuosista en tiedä mitään, mutta 40 v on joku maksimi ikä yhteiskunnan tukemalle hedelmöityshoidolle, vai onko se vähemmänkin.
Loppujen lopuksi raskauden "riski" pienenee kovaa vauhtia 30 v:n jälkeen sitä ennenkin riski on jo pinentynyt. Ensisynnyttäjät ovat biologisesti Suomessa liian vanhoja.
Hullun kannattaa hankkia lapset nuorena siis ennen lopullista diagnoosia, jos tekee lapset diagnoosin jäålkeen on erittäin vastuuton ja hullu.
Aika härski ja mitenkään perustelematon loppu kommentti! Mutta meitä on joka veneeseen..Valitettavaa kannaltasi, että taisit itse ehtiä siihen "ennen diagnoosia lapset tehneeseen ryhmään" tai ehkä oletkin sitten se erittäin vastuuton...mutta niinhän se kuitenkin on että omasta kokemuksestaanhan sen parhaiten tietää!
Ensimmäinen lapseni on jo diagnoosinsa saanut ja vittumoiselta vaikuttaa hänenkin elämänsä älliä on mutta opiskelusta ei tahdo tulla mitään jo kolmas yliopisto menossa ja edistymisestä ei tietoakaan.
En mitään muuta lapselta odota ja toivo kuin ettei hän vain hajottaisi itseään liikaa.
Siis lapsi on kymmenen vuotta vanhempi kuin bipo-diagnoosini. Ero tulikin heti diagnoosin takia ja puoliso kiitti perään viallisista geeneistä. Otin sen silloin julmana vittuiluna, mutta se vain on julmaa tämä todellisuus.
Maanisessa vaiheessa bipot ovat äärimmäisen narsistisia ja itsekkäitä, joillakin nämä oman suuruuden kuvitelmat elävät niinkin pitkään että he kaikessa erinomaisuudessaan kokevat lisääntymisen kovinkin hyväksi ideaksi.
Jotenkin surullista, että mielisairaat eivät saa oikein adoptoida lapsia vaan heidän täytyy tehdä nämä lapset itse...
Toivottavasti en koskaan saa lapsenlapsia...