Kirjoitan tämän tälle palstalle, koska täällä aina jaksetaan toitottaa että pitäisi tavata ja tutustua toisiin ihmisiin. Huvittavasti olen huomannut, että mitä enemmän näenkin muita ihmisiä, sitä varmemmaksi tulen siiitä että en pidä ihmisistä. En pidä itsestänikään lainkaan, mutta tarkastellessa muita oma itseinho alkaa tuntumaan melkein liioitellulta.
Itse olen omasta mielestäni ruma, epäsosiaalinen ja tylsä. Kumppanilta en odottaisi muuta kuin, että hän pystyisi hyväksymään minut tällaisenaan. Mutta jos yritän tutustua muihin rumiin ja epäsosiaalisiin, niin huomaan yllättävän seikan: vaikka "rumat" yleensä julistavat olevansa henkisesti kauniimpia kuin esim pilalle lellityt lissut, niin todellisuudessa he ovat yleensä henkisesti todella sietämättömiä, ärsyttäviä ja aivan eri aallonpituudella kuin minä.
Jos taas yritän tutustua ulkonäöllisesti kauniimpiin ihmisiin minua rupeaa yleensä inhottamaan näissä henkilöissä heidän typerä naiviutensa, ymmärtämättömyytensä, röyhkeytensä, itserakkaus ja se että he luulevat olevansa parempia kuin muut.
Toisinsanoen: en kohtaa vuodessa kovin monta ihmistä jota pystyisin sietämään ja johon haluaisin tutustua. Näiden laskemiseen riittävät helposti yhden käden sormet.
Minua ei siis todellakaan kiinnosta tutustua keneen vaan. Tätä varten ihmisen pitää olla edes jossainmäärin samankaltainen kuin minä niin, että on jotain yhteistä.
Itse olen omasta mielestäni ruma, epäsosiaalinen ja tylsä. Kumppanilta en odottaisi muuta kuin, että hän pystyisi hyväksymään minut tällaisenaan. Mutta jos yritän tutustua muihin rumiin ja epäsosiaalisiin, niin huomaan yllättävän seikan: vaikka "rumat" yleensä julistavat olevansa henkisesti kauniimpia kuin esim pilalle lellityt lissut, niin todellisuudessa he ovat yleensä henkisesti todella sietämättömiä, ärsyttäviä ja aivan eri aallonpituudella kuin minä.
Jos taas yritän tutustua ulkonäöllisesti kauniimpiin ihmisiin minua rupeaa yleensä inhottamaan näissä henkilöissä heidän typerä naiviutensa, ymmärtämättömyytensä, röyhkeytensä, itserakkaus ja se että he luulevat olevansa parempia kuin muut.
Toisinsanoen: en kohtaa vuodessa kovin monta ihmistä jota pystyisin sietämään ja johon haluaisin tutustua. Näiden laskemiseen riittävät helposti yhden käden sormet.
Minua ei siis todellakaan kiinnosta tutustua keneen vaan. Tätä varten ihmisen pitää olla edes jossainmäärin samankaltainen kuin minä niin, että on jotain yhteistä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Aika sama mulla. Kaipaan tosi kovasti uusia kavereita, mutta sitten käykin niin että mulle ei kelpaakaan kukaan. En pidä oikein kenestäkään enkä löydä kaltaisiani ihmisiä. Olen ehkä pikkutarkka. Mutta minulle ei kelpaa esim. lihavat, rumat, vaatetyyliltään mitäänsanomattomat, liian järkevät, liian tylsät, liian ujot jne. Enkä oikein kestä kenenkään seuraa 15 min pidempään. Silti en haluais olla yksin. Kuitenki mielummin yksin ku huonossa seurassa.