Eikö olisi paras

että kaikki uskovaiset lopettaisivat kirjoittamisen tänne - ja lukemisen myös? Minä en enää palaa tänne. Kyse ei ole pelkästään näistä persoonaan menevistä idioottien levittämistä sontajutuista, vaan muutenkin.

Tänne kerääntyy koko yhteiskunnan pohjasakka, matalaotsaiset ja vähämieliset älyn jättiläiset, joilla ei ole elämässään suuntaa eikä pohjaa. En viittaa asiallisiin kritisoijiin (joita on noin kolme), vaan esim. eräänkin taivalkoskelaisen amiksen tärähtäneisiin törkyviesteihin. Kyseessä on mieleltään järkkynyt surkimus, jolla on jokin sairas halu loata uskovaisia jopa nimeltä. Jos voisin, hankkisin kyseisen henkilön hoitoon.

Mutta se siitä. Purkaukseni menee luultavasti kuuroille korville (tjsp), mutta en enää tätä palstaa seuraa. Siitä olen onnellinen, että kukaan yli yläaste- tai amisikäinen ei ole minua tosielämässä loannut uskoni takia.
9528
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

annetaan heidän liata palsta entisestään. eikö ole parempi että pysyttelemme täällä korjaamassa heidän epäluulojaan?

Ehkä voisimme laittaa ylläpitäjälle palautetta, että järkkäisivät tänne rekisteröitymismahdollisuuden ....

Toinen vaihtoehto olisi että kokoonnuttaisiin esim vauva-lehden elämänkatsomuspalstalle, sinne ei voi rekisteröitymättä kirjoittaa. Poistaisimme ainakin sen mahdollisuuden että kirjoittelevat jotkut toisten nimimerkeillä...

Äänestä
  • Täällä oleville törkykirjoittajille tulen antamaan tuoreta koivunpiiskaa, joka vain tehoaa tuon sortin sosialisteihin.
    Mikään päänsilittely ei tehoa näihin ongelmanuoriin vaan ankara kuritus

    Äänestä

  • Kasvattaja kirjoitti:

    Täällä oleville törkykirjoittajille tulen antamaan tuoreta koivunpiiskaa, joka vain tehoaa tuon sortin sosialisteihin.
    Mikään päänsilittely ei tehoa näihin ongelmanuoriin vaan ankara kuritus

    Kehnot ovat sinun kasvatuskeinot, jos ruummillista kuritusta pitää joka ikisessä kirjoituksessasi mainostaa!
    Taidat olla julmuri, pahimmasta päästä!
    Toivottavasti joku ilmiantaa sinut, että pääset turvaan telkien taa!
    NUO VIESTIT NE TÖRKYÄ ON!

    Äänestä

ON TAIVALKOSKELAINEN????
Minä uskallan epäillä moista!
NE TIEDOT opesta OLI KAIKKIEN MAAILMAN IHMISTEN LUETTAVANA, hänen ITSENSÄ antamana!!!!!
EN usko, että taivalkoskelaiset moisia törkeyksiä latelevat!
Siellä elää alistettu, hiljainen, uskova kansa!

Äänestä

Kun moitit muita, että kirjoittelevat usealla nimimerkillä, ITSE teet niin!
Arvostelet muita! mutta ITSEÄSI pidät jumalasta seuraavana, vaikka olet ITSE sanonut olvasi HOMO!
JOS joku täällä, ottaa asian puheeksi, se onkin sitten TÖRKYPOSTI!
Haukut myös KAIKKI taivalkoskiset, sitä he eivät ANSAITSE!
Siellä asuu tavallisia ihmisiä, ei mitään "törkyjättiläisiä"
olen sitä mieltä, että sinä ITSE olet TÖRKYJÄTTILÄINEN!
Liekkö ite ollut asialla, noissa opelle suunnatuissa viesteissä!
En ihmettelisi!

Äänestä

"Minä en enää palaa tänne."

Emme jää kaipaamaan.

Äänestä

että tällä palstalla ei voi käydä enää asiallista keskustelua. Itse en ole vl, mutta häpeän mitä lokaa niskaanne tällä palstalla on heitetty. Ei voi puhua asiallisesta keskustelusta ja syy on valitettavasti lähinnä meistä ei ko. liikkeisiin kuuluvista. Valitettavasti. Erilaisuutta on näköjään niin vaikea sulattaa, toisilta sitä kyllä vaaditaan, mutta mitä olemme itse valmiit hyväksymään? ...Emme mitään ja sen vuoksi monet meistä yrittävät kaikin paskamaisin keinoin loata hyvänkin keskustelun alun...Häpeän keskustelukulttuuriamme, mutta kun lusikalla on annettu ei voi kauhalla ottaa?

Äänestä

Viitsisitkö olla käyttämättä "amis"sanaa. Yhdistän ko. sanan ammattikouluun.
Minäkään en käytä sanaa lesta (=polkupyörän satula).

Äänestä

Tämä onkin kokeneiden ihmisten paikka!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vl-opiskelija/mie/meitsi kirjoitti:

että kaikki uskovaiset lopettaisivat kirjoittamisen tänne - ja lukemisen myös? Minä en enää palaa tänne. Kyse ei ole pelkästään näistä persoonaan menevistä idioottien levittämistä sontajutuista, vaan muutenkin.

Tänne kerääntyy koko yhteiskunnan pohjasakka, matalaotsaiset ja vähämieliset älyn jättiläiset, joilla ei ole elämässään suuntaa eikä pohjaa. En viittaa asiallisiin kritisoijiin (joita on noin kolme), vaan esim. eräänkin taivalkoskelaisen amiksen tärähtäneisiin törkyviesteihin. Kyseessä on mieleltään järkkynyt surkimus, jolla on jokin sairas halu loata uskovaisia jopa nimeltä. Jos voisin, hankkisin kyseisen henkilön hoitoon.

Mutta se siitä. Purkaukseni menee luultavasti kuuroille korville (tjsp), mutta en enää tätä palstaa seuraa. Siitä olen onnellinen, että kukaan yli yläaste- tai amisikäinen ei ole minua tosielämässä loannut uskoni takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu