Voi v*ttu että mua niin v*tuttaa yksinkertaisesti. Mä en enää kestä.
Sairastuin masennukseen kolme vuotta sitten, muutama vuosi myöhemmin kuin isäni ja musta tuntuu että isä on ollut se joka on saanut mutkin masentuneeksi vaikka taustallani on ollut myöskin koulukiusaamista ja syrjintää.
Viisi vuotta se on vain maannut kotona. Lopetti työt kun ei enää uskaltanut/jaksanut/halunnut mennä sinne. Päivät makaa sängyssä, sohvalla, nojatuolissa. Ei peseydy, ei siivoa, ei laita ruokaa, ei käy töissä, ei tee yhtään mitään. Tupakkaa menee pari askia päivässä, viikonloput vedetään kaljaa. Ei lähde perheen mukaan minnekään, kotiimme ei saa kutsua vieraita kun hän ei jaksa katsella ketään. Hän on kuin haamu, joka vain vaeltaa talossamme (ei puhu mitään, ehkä sanan päivässä), makaa milloin missäkin ja kyttää. Haukkunut äidin suvun ja ystäväni, luulee itse olevansa maailman paras jne.
Mä en jaksa katsella sitä enää, mulla on omakin masennus, ei mun tarvitsisi enää toista samanlaista katsella. Olen käynyt keskustelemassa ja syönyt lääkkeitä, mutta psykologi sanoi etteivät ne varmaan kovin hyvin auta kun koti/tilanne isän kanssa on mitä on.
Äiti sanoo vain ettei isästä kannata välittää, mutta miten mä sen teen kun se on v*ttu kotona 24/7!
Hjälp?
Sairastuin masennukseen kolme vuotta sitten, muutama vuosi myöhemmin kuin isäni ja musta tuntuu että isä on ollut se joka on saanut mutkin masentuneeksi vaikka taustallani on ollut myöskin koulukiusaamista ja syrjintää.
Viisi vuotta se on vain maannut kotona. Lopetti työt kun ei enää uskaltanut/jaksanut/halunnut mennä sinne. Päivät makaa sängyssä, sohvalla, nojatuolissa. Ei peseydy, ei siivoa, ei laita ruokaa, ei käy töissä, ei tee yhtään mitään. Tupakkaa menee pari askia päivässä, viikonloput vedetään kaljaa. Ei lähde perheen mukaan minnekään, kotiimme ei saa kutsua vieraita kun hän ei jaksa katsella ketään. Hän on kuin haamu, joka vain vaeltaa talossamme (ei puhu mitään, ehkä sanan päivässä), makaa milloin missäkin ja kyttää. Haukkunut äidin suvun ja ystäväni, luulee itse olevansa maailman paras jne.
Mä en jaksa katsella sitä enää, mulla on omakin masennus, ei mun tarvitsisi enää toista samanlaista katsella. Olen käynyt keskustelemassa ja syönyt lääkkeitä, mutta psykologi sanoi etteivät ne varmaan kovin hyvin auta kun koti/tilanne isän kanssa on mitä on.
Äiti sanoo vain ettei isästä kannata välittää, mutta miten mä sen teen kun se on v*ttu kotona 24/7!
Hjälp?
Vastaukset 5
Vanhimmat
lisää tupakkii niin se on sun hyvä kamu.
Ensin: mä en ymmärrä miks jotkut jaksaa kirjoitella noita idiootteja vastauksia. Mä ymmärrän mistä sä puhut, mulla oli vastaavanlainen tilanne äitini kanssa. Asiat muutuivat vasta kun muutin pois kotoa 18-vuotiaana.Pian sen jälkeen isäni lähti. Siskoni oli muuttanut jo aiemmin. Kun äiti jäi yksin, jonkin ajan kuluttua hän huomasi että hänen on pakko tehdä jotain jos ei halua elää yksin. Hän haki apua. Onko isäsi hakenut apua? Ja kun minä pääsin pois kotoa, sain viimein aikaa keskittyä pelkästään itseeni.. ehkä se kuulostaa itsekkäältä mutta joskus niin on pakko tehdä. Nykyisin (4.v myöhemmin) voin ihan hyvin, samoin äitini. Hän on palannut töihin ja isä on muuttanut takaisin kotiin. Ehkä aina ei ole paras vaihtoehto hylätä masentunutta (hän voi masentua lisää ja tehdä vaikka itsemurhan)! Mutta meillä se toimi. Kovasti jaksamista sinulle. Onnistuisko sinulla muutto omaan asuntoon, et maininnut ikääsi. Isääsi et pysty auttamaan jos hän ei halua apua, mutta itseäsi pystyt! Niinkuin sanoin, joskus on pakko olla itsekäs.
Marraskuussa tulee 18-vuotta täyteen, mutta vanhemmat eivät anna mun muuttaa pois kotoa -> eivät suostu tukemaan mua rahallisesti jos muutan omaan kämppään -> en pysty elättämään itseäni yksin tai pelkillä tuilla.
Isäni ei ole hakenut apua eikä suostu sitä tekemäänkään.
En tiedä mitä tässä pitäisi tehdä, sossut haluaisivat mut pois kotoa, mutta en ole suostunut, sillä en halua perhekotiin tms. heidän valvontansa alle. "Päihdeongelmia" on siis mulla psykologin mielestä ollut jonka takia olen sossujen kanssa tekemisissä.
Mitä itse toivot?
Saatko itse apua masennukseesi? Tai päihdeongelmiin?
Isääsi et voi muuksi muuttaa. Jos hän ei hae apua, niin se on hänen oma päätöksensä.
Sinun täytyy tehdä omat päätöksesi omista tavoitteistasi käsin. Näin aikuisen näkökulmasta suosittelisin sinua jonkun valvovien silmien alle, päihdeongelman vuoksi.
Itse olen muuttanut aikoinani 18-vuotiaana pois kotoa opiskelija-asuntoon, koska äidilläni ja veljelläni oli pahoja mielenterveysongelmia ja he liiaksi tukeutuivat minuun.
En saanut rahallista tukea kotoa, opintotukea kylläkin. Tiukkaa oli, mutta elin hyvin askeettisesti. Näin jälkeenpäin ajatellen en lähtenyt yhtään liian aikaisin kotoa.
Minun mielestäni sinun tulisi keskittää voimavarasi itseesi ja omaan kasvuusi aikuiseksi. Tarvitset apua masennuksen vuoksi ja päihteistä täytyy ehdottomasti luopua.
Et voi tässä tilanteessa tehdä mitään vanhempiesi hyväksi. He ovat jo aikuisia ja he vastaavat itse tekemisistään ja tekemättä jättämisistään.
Katsele sinä omaan tulevaisuuteesi: mitä haluat siellä nähdä?
Valmistun ylioppilaaksi ensi keväänä, jonka jälkeen lähden vuodeksi maailmalle ja palatessani takaisin muutan omaan asuntoon ja aloitan ammattikorkeakoulun. Olen siis suunnitellut elämääni eteenpäin seuraavien neljän vuoden ajaksi.
En ole päihdeongelmainen vaan normaali, joskin masentunut nuori. En koe omaavani päihdeongelmaa, psykologini vain sattui olemaan läpip*ska. Puoli vuotta kävin, eikä mitään apua ollut. Lääkettä (Seronil) olen syönyt, mutta lopetin muutaman kuukauden käytön jälkeen. Ei se sitä masennusta paranna, kunhan vain määräävät sitä että olo väliaikaisesti lievenisi!
En ole saanut apua masennukseeni kolmeen kuukauteen, koska en suostu psykologia enää tapaamaan, enkä ylipäätään minkäänlaista ammattiauttajaa. Psykoterapialle ei ole aikaa -opiskelu ja ensi kevään kirjoitukset verottavat aikaa liikaa- eikä se mua edes auttaisi, ei ole mitään puhuttavaa enää. En edes halua apua, eiköhän se ole mun itseni tehtävä se parannus, koulun alkamisen jälkeen fiilikset ovat paremmat kun on mihin keskittyä.